Vajaa kolmisen vuotta sitten ajatus vauvan sukupuolen kysymisestä tuntui jotenkin oudolta, jopa turhamaiselta. Sukupuolella ei ollut meille mitään väliä, sehän on selvä. Emme myöskään harrasta vaaleanpunaista ja vaaleansinistä erottelua, joten vauvan tarvikkeiden ja vaatteiden osaltakin tieto sukupuolesta olisi ollut yks hailee. Raskauden seuranta tuntui myös niin kontrolloidulta, että oli kiva jättää sukupuoli arvailtavaksi ihan loppuun asti.
Nyt toisen lapsen kohdalla tilanne on toinen. Sukupuolella ei vieläkään ole mitään väliä. Erottelua vaaleanpunaiseen ja vaaleansiniseen kastiin emme harrasta edelleenkään. Minimen vaatteet ovat suurimmilta osin sellaisia, että niihin sujahtaa seuraavaksi käyttäjäksi niin tyttö kuin poika. Vain mekot jäisivät pojalta käyttämättä, paitsi jos poika niitä itse tahtoisi käyttää. Raskauden seuranta on on yhä kontrolloitua ja hyvä niin. Mutta silti aioimme kysyä sukupuolta.
Ensimmäistä lasta odottaessa mulla oli koko ajan vahva tyttöolo. Ajattelin aina, että sieltä syntyy siro, tummatukkainen tyttö. Ja niinhän siinä myös kävi, merenneitomme oli juuri sellainen kuin olin vauvan ajatellutkin olevan. Silti alkujärkytyksessä ja ennenaikaisen synnytyksen säikäyttämänä suhteen luominen vauvaan ei ollut ihan ongelmatonta. Eläimellinen rakkaus iski heti, mutta se äidinrakkaus vasta tutustuessa.
Olen nyt myöhemmin tajunnut, että suhteen luominen olisi saattanut kestää vielä kauemmin, jos syntymän jälkeen rinnalleni olisikin nostettu vaalea, ponteva ja suloisella tavalla vanhan ukon näköinen poikavauva. Vieras tyyppihän se olisi joka tapauksessa ollut, mutta silloin mun olisi lisäksi pitänyt ihan alusta asti alkaa luoda kuvaa vauvastamme.
Tällä kertaa toivommekin voivamme saada tietää vauvan sukupuolen, jotta etenkin minä voin ryhtyä kuvittelemaan vauvaa helpommin osaksi perhettämme jo nyt. Ymmärrän, että voihan se tyttökin olla syntyessään vanhan ukon näköinen ja poika taas siro sekä kaunis kuin merenneito. Ja yritämme joka tapauksessa pyrkiä persoonalähtöiseen kasvatukseen, jossa haarojen välistä löytyvällä tarpeistolla ei ole väliä. Mutta silti koen, että jollakin tasolla mun olisi helpompi luoda kontaktia vauvaan jo nyt, oppia tuntemaan hänet jo nyt, jos saisin tietää hänestä jotain niinkin konkreettista kuin sukupuolen.
Hoitohenkilökunnan suhtautuminen kysymykseemme silti huolestuttaa. Tiedän, että monet kätilöt pitävät kysymystä typeränä ja asiaankuulumattomana. Kuten minäkin ennen. Siksi mua jännittääkin, miten he suhtautuvat uteluihimme. Suostuvatko he kertomaan arvauksensa, mikäli vauva köllöttelee sellaisessa asennossa, että sukupuolta voi veikkailla? Olen kuullut niitäkin tarinoita, joissa kätilö ei ole halunnut kysymykseen vastata. Ja entäs jos kätilön veikkaus osuukin väärään, onko suhteen luominen vauvaan silloin tehtävä yhden vielä hankalamman mutkan kautta?
Kävi miten kävi, olen varma siitä, että tällä kertaa äidinrakkautta ei tarvitse odotella syyllisyys rinnassa itäen. Viimeksi raskausaika meni laittaessa omaa pääkoppaa kuntoon suuren elämänmuutoksen edessä, enkä juuri ehtinyt seurustella kasvavan vatsani kanssa. Nyt asiat ovat korvien välissä kunnossa ja yhteys vauvaan on raskauden puolivälissä vahva. Ja nyt myös tiedän, että ei kannata hätääntyä. Yhden lapsen äitinä tiedän jo, että se valtava rakkaus kyllä ottaa valtaansa viimeistään, kun vauvan kanssa ehtii rauhassa tutustua toisiinsa. Oli hän minkä näköinen tahansa, millainen persoona tahansa, tyttö tai poika.
Hei, kiva postaus ja seurailen innolla raskausjuttujasi 😉 Mä oon kysynyt mieheni kanssa molemmilla kerroilla sukupuolta, oon antanut lääkärin ensin tsekata ja kertoa ne tärkeimmät mittailla ja ultrailla, kun hetki on ollut sopiva, olen sanonut että, jos näet kumpi se on niin saa sanoa. Ei siis hätiköiden kysymään, ja vähän silleen vinkkaillen 😉 Molemmilla kerroilla on kätilö nähnyt heti ultralla kumpi se on ja on osunut oikeaan 😉 Myös Pojan kohdalla, haaruksista löytyvä tarpeisto näkyi ultra kuvissamme selkeesti <3
En usko että tuossa kätilön suhtautumisessa (ainakaan lähtökohtaisesti) on ongelmaa, mutu-tuntuma on että suurin osa ystävistäni on sukupuolen kysynyt etukäteen eli veikkaan että on aiempaan nähden yleistynyt, ainakin Helsingissä.
Meillä on yksi lapsi ja oli jotenkin itsestäänselvää että kysymme sukupuolen, lähinnä juuri siksi että raskaus oli meillekin yllätys (sikäli mikäli se voi yllätys olla 😀 ) ja koska kaikki oli muutenkin uutta ja jännää niin halusimme että edes yksi asia oli kontrollissa. 🙂 Vaatteisiin sun muuhun se ei juurikaan vaikuttanut mutta enemmän juuri siihen että valmistauduimme nimenomaan pieneen poikavauvaa ajatuksissa. Mikäli saamme toisen lapsen, on ihan yhtä itsestäänselvää että kysymme sukupuolen.
Jouduin käymään pariin kertaan ultrissa raskauden loppuvaiheilla ja muistelisin että molemmilla kerroilla kätilö / lääkäri kysyi oma-aloitteisesti että tiedämmekö jo sukupuolen. Molemmat sitten vahvistivat että selkeästi näkevänsä että poika oli tuloillaan.
Ihan aluksi on pakko tuumata: Ihan pömmpis sinulla! Ihana vaihe, masu näkyy vaan ei ole tiellä!
Ajatus oli minulla molempien kohdalla sama, en halunnut tietää sukupuolta. Toisen kohdalla Hra B todella halusi tietää… Ja kätilö vielä möläytti: ” Ai, ettekö huomanneet mikä tuossa vilahtaa?” En kyllä luottanut sanaa ennen kuin näin sen ”vilahduksen” livenä seuraavana huhtikuuna 😀
Esikoisen aikana muistan kätilön jossain ultrauksen loppuvaiheilla kysyneen, haluaisitteko vielä tietää jotain. Että siinä tapauksessa vinkkaili myös kätilö 🙂
Mä olen ollut ihan ihmeissäni, miten yleistä sukupuolen kysyminen ultrassa taitaa olla. Mä kun olen luullut sen olevan harvinaista, mutta taitaakin olla toisinpäin. Hyvä pointti tuo ”joku asia edes kontrollissa”. Noin kun ajattelee, on omituista, että emme ekalla kerralla sukupuolta kysyneet.
Kiitos, mäkin tykkään kasvavasta vatsastani! Nyt se tosin on jo vähän isompi, nämä kuvat kun ovat raskausviikolta 17. ja nyt mennään viikkoa 20. Aikamoinen möläytys kätilöltä, etenkin jos on selvää, että vanhemmat tai toinen vanhemmista ei tahdo sukupuolta tietää.
Itsekin olin aikanani vahvasti sitä mieltä, että tyttö tulee. Rakenneultrassa kuitenkin selvisi, että masussa on poika. Kätilö kertoi sen ihan mukisematta – kaipa pojat ovat helpompia tunnistettavia. Koin tilanteen juurikin niin, että oli tosi hyvä saada tietää, niin ehdin tottua uuteen ajatukseen. Lapsen syntyessä olin jo ihan pojan äiti.
Täällä Amerikassa sukupuolen selvittäminen on täysin säännönmukaista ja selviö. Ultraaja kuitenkin kysyi haluammeko tietää ennenkuin kertoi kummat vehkeet sieltä näkyi. Pirkanmaalaisena omapäänä en toki uskonut useammankaan ultran jälkeen ja tyttärelle oli ”takataskussa” myös poikanimi valittuna, kaiken varalta. Nimihän täällä annetaan heti sairaalassa syntymätodistukseen ja onkin tavallista, että ihmiset paljastavat sukupuolen lisäksi myös vatsassa kasvavan lapsensa tulevan nimen, tyyliin ”sitten kun Thomas on syntynyt, me tullaan teille kylään”. Ja täkäläiseen kuvioon kuuluvat baby showerit ovat myös luonnollisesti joko poika- tai tyttö-korvamerkittyjä, joko sinisesti tai vaaleanpunaisesti koristeltu lahjamaraton ja lapsen sukupuoli on ensimmäinen asia jonka jokainen ohikulkija raskaanaolevalta naiselta kysyy. Suomessa asuvat vanhempani eivät halunneet tulevan lapsenlapsen sukupuolta tietää, joten paljastimme sen vain täällä täkäläisille ystäville (ja kielsimme mainitsemasta asiasta facebookissa :). Nimi pidettiin salassa sairaalaan asti. Siellä hoitaja kirjoitti jokaisen synnyttäjän huoneen oveen että kuka siellä synnyttää ja minkänimistä lasta odotetaan syntyväksi.
Mekin halusimme tietää molemmissa raskauksissa sikiön sukupuolen. Ajatus on tismalleen sama kuin sinulla. Minusta on helpompi tutustua syntyvään vauvaan jo raskausaikana ja minulla ainakin personointiin vaikuttaa sukupuoli. Haluan tietää ketä odotan syntyväksi enkä vain tietää odottavani vauvaa. Vaatteiden väri on aivan toissijainen asia.
Tässä toisen raskauden rakenneultrassa mukana oli myös opiskelija ja me saimme hyvin seikkaperäisen selvityksen sikiön rakenteesta! Miten sydän toimii, mistä veri menee mihinkin kammioon, millä tavalla mikäkin portti aivoissa pitää olla auki tai kiinni… Geelejä vatsalta pyyhkiessäni kätiö kysyi haluammeko tietää sukupuolen ja halusimmehan me <3
No just se, ajatus vauvasta. Se on tärkeä juttu. Ja pojat tosiaan taitavat olla helpommin tunnistettavia.
Olenkin ymmärtänyt, että siellä vouhotus sukupuolesta on täkäläiseen tyyliin isoa 😀 Mielenkiintoisia juttuja kerroit, en esimerkiksi tiennyt, että nimi annetaan heti sairaalassa. Tai että oveen kirjoitetaan sekä äidin että tulevan lapsen nimi, hassua! Meillä oli ensimmäisessa raskaudessa nimi valmiina sekä tytölle että pojalle, mutta vaikka oltaisiin tiedetty, kumpi tulee, en olisi uskaltanut varmuudella lasta sillä nimellä vielä kutsumaan. Mitäs jos hän ei näyttäisikään yhtään sen nimiseltä 😀 No, näyttihän tyttö juuri siltä tyttönimeltä. Nimeä käytettiinkin heti, eikä sitä esimerkiksi jemmailtu yllärinä nimiäisjuhlaan.
Vau, olisikin mielenkiintoista saada noin seikkaperäinen tutkimusmatka lapsen rakenteisiin. Pitää siis toivoa, että omaankin ultraan tulisi mukaan opiskelija 🙂
Meillä vuosi sitten Naistenklinikalla kätilö lopuksi kysyi halutaanko tietää sukupuoli ja tottakai haluttiin. Tyttöhän sieltä tuli kuten ultrassa näkyi. Ihan eka ajatus vauvasta oli, että se on varmaan tyttö, sitten aloin vähän toivomaan poikaa, kun aloin liikaa miettiä äitien ja tyttärien monimutkaisia suhteita, mutta sen sukupuolen selviämisen jälkeen tuntui että ei se muu voisi ollakaan 🙂 Sukupuolen tietämisen jälkeen vauva alkoi tuntumaan jotenkin konkreettisemmalta ja oli kiva miettiä nimeäkin tosissaan.
Samantyyppistä pohdintaa on ollut itsellänikin. Nyt toisessa raskaudessakin haluttiin tietää sukupuoli, mutta samoin kuin edellisessä (kenties meidän vanhempien tieteellisen maailmankuvan vuoksi) olisi tuntunut hassulta pimittää itseltään tietoa. Kätilö on molemmilla kerroilla myös oma-aloitteisesti kysynyt, haluammeko tietää sukupuolen. Sen sijaan enemmän pohdintaa on aiheuttanut sukupuolen kertominen muille. Toistaiseksi olemme nyt pitäneet sen salassa, mutta ekan lapsen aiheuttaman vouhotuksen jälkeen, mietin että olisiko jopa helpompaa ja vähemmän ”sukupuolittunutta” kertoa lapsen sukupuoli ja katkaista siten spekulaatioilta siivet alkuunsa. En jaksa ymmärtää, miten aihe voikin kiihottaa niin paljon ihmisten mielikuvitusta. Itsellemme on ollut ilman muuta selvää, että sukupuoli on asia, johon emme voi tai halua vaikuttaa, vaan uteliaina ja kiitollisena otamme vauvan vastaan sellaisena kuin hän on. Värikoodeja tai nimivalintoja tärkeämpänä pidän sitä, että onnistuisimm kasvattamaan kelvot yksilöt, joille ei olisi tuputettu sukupuolelle tyypillisiä malleja vain tavan ja tottumuksen vuoksi. Esim. esikoispoikamme tapauksessa haluaisin, että hänellä olisi mahdollisuus osoittaa herkkyyttä siinä missä tytöilläkin ja aion myös opettaa hänelle kotitöiden tekemisen jalon taidon 🙂
Täällä Britanniassa on vähän samanlaista eli nimi on yleensä päätetty jo ennen vauvan syntymää ja sitä aletaan käyttää heti kun vauva on maailmaan saapunut. Usein lapsi rekisteröidään jo sairaalassa ollessa ja näihin papereihin se nimi tietenkin laitetaan. Täällä ei siis pantata nimeä ristiäisiin/nimijuhliin niin paljon kuin Suomessa, tosin äidin tai vauvan nimiä ei kyllä synnytyssalien ovissa lue. Niin kuin voi päätellä, täällä on myös hyvin yleistä, että sukupuolta kysytään rakenneultrassa enkä ole kuullut keneltäkään, että ultraaja olisi tätä tietoa tahallaan pimittänyt. Baby showerit ovat tännekin tekemässä tuloaan sieltä rapakon takaa, mutta eivät ole vielä ainakaan niin suureellisia kuin siellä.
Ekassa mä halusin tietää just koska tuntui että on ihan sama kumpi tulee. Ja tuntuikin sitten, että sen tiedon jälkeen jotenkin paremmin mielsin sen vauvan henkilönä, oikena ihmisenä. Tokassa raskaudessa en halunnut tietää ja oli ihanaa jännittää sitä kumpi tulee. Kyllä sitä jotkut oikein ihmetteli että miksei haluta tietää. En oikeastaan halunnut tietää, koska pelkäsin vähän että petyn , ja joudun totuttelemaan ajatukseen sitten ennen vauvan näkemistä. Loppua kohti oli myös ihanaa, että välttyi jotenkin siltä nimien kyselemiseltä ja muualta (meidän kotimaassa nimi täytyy kans olla valmiina ennen synnytystä) vouhkaamiselta. Meillä oli sitten kaksi nimeä valmiina molempien sukupuolten varalta.
Minulle oli itsestään selvyys ekalla kierroksella, että kysymme lapsen sukupuolta tai ainakin veikkausta rakenneultrassa. Ultrauksen loppupuolella ultraaja kysyikin ”haluaisimmeko vielä tietää jotain?”. Täällä ultraillaan myös tavisneuvolakäynneillä ja terkka kysyikin ekalla kertaa rakenneultran jälkeen, että saitteko sukupuoliveikkauksen. Sen verran avoimesta poikamme esitteli sukukalleuksiaan, että neuvolan huonommallakin ultralla sukupuoli oli selvä juttu 🙂
Vasta tuon sukupuoliveikkauksen jälkeen aloin odottaan ihmistä. Siihen asti olin vaan odottanut jotain. En oikein osaa selittää mitä siinä tapahtui, mutta jotenkin tajusin sen, että vatsassani kasvaa toinen ihminen ja vihdoin otimme tekonimenkin käyttöön. Siihen asti olimme puhuneet vaan vauvasta tai tästä tai siitä.
Tällä toisellakin kertaa aiomme sukupuolta kysyä, mikäli vauva sen suostuu näyttämään. Jos nyt selviämme sinne asti. Viikko 7 alkoi posliinin halaamisella. Urgh.
Mäkin olen halunnut pystyä asennoitumaan siihen vauvaan sukupuolen tarkkuudella jo ennen synnytystä. Juurikin siksi, että olisin kuitenkin ajatellut vauvan olevan enemmän jompaa kumpaa sukupuolta ja jos olisikin synnytyssalissa tullut ylläri sen suhteen niin ajattelin että se olisi ollut vähän hankala paikka just sen tutustumisen ja suhteen luomisen kannalta. Ehkä ei olisi ollut, mutta näin mä etukäteen ajattelin.
Eräs kuulemani kommentti kylläkin oli, että vauvan sukupuolen selvittäminen on ”luonnotonta”. Niin no, jotenkin omasta mielestäni luonnottomampaa on selvittää onko sillä vauvalla molemmat munuaiset, mihin suuntaan kaikki virtaukset napanuorassa menee, onko sydän rakentunut oikein ja löytyykö sikiöltä aivot.
Ja tosiaan, jos teille tulee poika niin sen saattaa nähdä ihan itsekin. Tarvita mitään kätilön konsultaatiota. 😉
Miksi näin monta omakuvaa yhteen postaukseen? T: Jenni K
Vaikka nyt tokalla kerralla on ollut aikaa tutustua vauvaan paremmin jo hänen ollessaan vatsassa, luulisin tuon sukupuolen tietämisen omallakin kohdalla tuovan juurikin sitä konkretiaa asiaan.
Eipä ole tullut mieleenkään, että tieteellinen maailmankuva vaikuttaisi tähän asiaan jotenkin 😀 Enpä ollut miettinyt myöskään sitä, kerrotaanko sukupuolesta ulkopuolisille. Onhan sitä meiltäkin jo kyselty.
Mielenkiintoista kuulla muidenkin sellaisten vanhempien ajatuksia, jotka ovat eri raskauksissa toimineet eri tavalla sukupuolen selvittämisen kanssa.
Jännää nähdä, mitä omassa päässä tapahtuu, kun sukupuolen mahdollisesti saamme tietää. Mekin olemme tähän asti puhuneet vain vauvasta juurikin siksi, että olemme tienneet haluavamme tietää sukupuolen rakenneultrassa. Ekassa raskaudessa ns. tekonimi otettiin käyttöön jo varhaisemmassa vaiheessa.
Lämpimät ilmat ja posliinin halaaminen. Yrgh. Ei voi kun todeta, että paljon tsemppiä, ei siinä muukaan auta!
Juu, en itsekään tiedä, olisiko ”yllätyssukupuolella” ollut lopulta merkitystä suhteen luomiselle, mutta kuvittelisin näin olevan. Mäkin olen jostain kuullut, että vauvan sukupuolen selvittäminen on luonnotonta. Ja kuten sanoit, onhan nuo napanuoran virtaukset kuitenkin luonnottomampia juttuja.
:DDD Koska haaveilen tyylibloggaajan urasta. Ei vaan. Eiköhän nämä ole omakuvia enemmän raskausvatsakuvia. Eli siksi, että a.) kuvittaminen ihmisellä on aina mielenkiintoisempaa kuin vaikka kukilla ja merenrantakuvilla b.) kerrankin tuli otettua ajan kanssa kuvia kasvavasta vatsasta c.) tykkään raskauskummustani.
Meille ei ollut mitenkään itsestäänselvää, että haluttiin selvittää esikoisen sukupuoli, mutta miehelle se oli tärkeämpää, joten minäkin sitten suostuin siihen. Olin toki itsekin utelias asian suhteen, mutta olis se myös ollu kivaa, jos se olis tullut yllätyksenä.
Suurin ihme oli se kuinka hanakasti tutut ja tuntemattomat koki, että se tieto sen masuvauvan sukupuolesta kuuluu kaikille. Ei kerrottu kuin omille perheillemme (miehen toivomuksesta, itse en olis kertonut kenellekään) ja joillekin valehdeltiin surutta, ettei tiedetä, niin säästyttiin turhilta kyselyiltä. Päätinkin, että jos vielä toinen saadaan, niin hänen sukupuolensa pysyköön salassa synnytykseen asti.
No, nyt odotan toista alkuvaiheessa ja mieli on muuttunut, sillä jo ennen raskautta mulla oli vahva tunne, että tyttö tulee. Ajattelen, että on parempi selvittää se, jotten ajattele koko ajan vauvaa tyttönä ja sitten tuleekin poika. Samoja ajatuksia siis siitä siteen luomisesta siihen lapseen kuin sulla ja muilakin kommentoijilla.
Olen myös kuullut noita samoja, että kätilöt pitää sitä ns turhmaisena asiana ja voi vähän kommentoidakin – ja toisaalta ymmärrän kyllä, moni vanhempi ei edes tajua, kuinka paljon voi mennä asioita vikaan, niin onhan se ehkä kätilöstä typerää, jos joku hökää ovesta sisään ja ainoa mikä asia kiinnostaa, niin on sukupuoli, kun he on varautuneet etsimään ongelmia/tarkistamaan, että kaikki on hyvin. Meillä on käynyt molempien kanssa, eka Naistenklinikalla ja tämä toinen Kättärillä, että siinä ultran loppuvaiheessa, sitten KUN on nähty, että kaikki muu siinä tarkistettava on kunnossa, se kysymys on tullut aika luonnostaan, vähän puoliksi meiltä ja puoliksi kätilöltä. Molemmilla kerroilla se on myös näkynyt ihan tosi selkeästi (ensin poika, nyt tyttöä odotellaan), joten ei ole tarvinnut alkaa arvailla vaan kätilö on sanonut ”varmana tietona”. Ja molemmilla kerroilla kätilöt on jopa vähän vitsailleet, että ”tuossa se sukupuoliasia nyt näkyy, näettekö” – ja ei olla kyllä yhtään nähty/osattu tulkita itse mitään. 🙂
Itsellä oli ensimmäisen kohdalla ”vahva tyttöolo” (poika tuli) ja toisen kohdalla ”vahva poikaolo” (tyttö olisi tulossa), että se niistä ”oloista” 😉 ja todellakin, luulen, että erityisesti miehelle se sukupuolen etukäteen tietäminen tuo vähän mahdollisuutta henkisesti valmistautua paremmin. Mutta miksei itsellekin, vaikka ei vaaleanpunaisella aiotakaan varustautua.
Sinänsä huvittavaa, kyselit aiemmin niistä tyttö-poika-raskausmerkeistä – olen itse sitä mieltä, että ne ovat AIVAN huuhaata, joskin nyt kun mietin, niin mulla on ollut ne kaikki ja nappiin on menneet. 😉 On ollut pojan kanssa linea negrat ja parempi olo, kapoisampi vatsa – tytön kanssa karmivat oksut kuukausikaupalla, levinnyt mamma, ei linea negraa, hirveät hormonifinnit naamassa ja rinnassa kuukausikaupalla, rasvainen tukka – että kyllä se äidin kauneuden vei jo raskausaikana, niinkuin ne sanoo. Joskin, kaikki on niin suhteellista, en kyllä hehkunut sen pojankaan kanssa, väsynyt, turpea ja koomainen silloin, mutta nyt jos VERTAA niin kyllä, silloin oli huippumeininki tähän tilaan suhteutettuna.
Tuostahan on tutkimuksiakin jo, että tyttö aiheuttaa keskimäärin enemmän pahoinvointia, mutta kun sitäkin pystyy vertamaan korkeintaan vaan saman äidin raskauksien välillä – voi olla tytön saava, joka on huippukunnossa koko ajan ja pojan saava, joka oksentaa koko raskauden, mutta sitten kun katsotaan isolla kauhalla, niin tyttölapset piinaavat pahemmin.
Tosi hyvä teksti, moni kohta tuntui ja kuulosti myös tosi tutulta. Toi suhteen luominen vatsassa asuvan vauvan kanssa on jännä kysymys. Mullakin siihen liittyi sekä ulkonäöllisiä että luonteenpiirteellisiä asioita. Ekan raskauden alussa kuvittelin itselleni rauhallisen tyttövauvan, jostain syystä olin aivan varma, että kannan sellaista. Rakenneultrassa saimme kuulla odottavamme poikaa ja huumorin kautta sitä omaa päätä todella piti jotenkin kääntää siihen poikasuuntaan. Ja sitten poika oli vielä varsin ärhäkkä tapaus! Sellainen, joka varasti sydämen välittömästi, kyllä, mutta jonka kanssa piti myös muistaa, että niin, tämä lapsi on oma yksilönsä – ei toiveideni tai odotusteni ilmentymä. Luonnollistahan se tietysti vaan on, että vanhempana asettaa tiedostamattaankin toiveita lapsensa elämään (ja temperamenttiin, luonteeseen, nukkumistaipumuksiin.. :)) liittyen, jo sieltä vatsasta saakka. Mutta monessa kohtaa on tullut tässä huomattua, että vaikka sanon, että lapset saavat olla tasan sellaisia kuin ovat, aina välillä ne jo vatsa-aikaiset odotukset ja luulottelut nostavat päätään. Erikoinen homma, todella. Vaikka pakko loppuun vielä lisätä: toki rakastan lapsiani ehdoitta ja he saavat olla juuri sellaisia kuin ovat – ettei nyt jää väärinymmärrystä kelleen 😉
Meillä raskaus on saanut alkunsa hoidoilla 2,5 vuoden yrityksen jälkeen. Eikä sukupuolella tosiaankaan ole mitään väliä!
Mielenkiintoinen juttu. Emme kysyneet sukupuolta ja itselle kävi juuri niin, että olin ihan varma, että tulee tyttö (tosi moni muukin arvasi ja ”tunsi”, että meille tulee tyttö) ja sitten syliin nostettiinkin pieneltä, äkäiseltä papalta näyttävä poika. 😀 Olet oikeassa, aluksi se oli outoa ja meni pari päivää, että ajatukseen tottui. Toisaalta, ensimmäisen lapsen kanssa oli pari ensimmäistä päivää aika sekavaa joka tapauksessa. Nyt tuntuu hassulta, että koskaan edes ajattelin tyttöä, kun on tuo maailman ihanin (ja superpoikamainen) poika. Eli nopeasti siihen tottuu. Olen kuitenkin miettinyt, että jos/kun toista joskus odotan, niin pitäisikö kysyä kuitenkin. Sukupuolella ei tälläkään kertaa ole väliä, mutta olisiko parempi, että voisi valmistautua etukäteen, eikä tulisi tuota yllätystä? Toisaalta pelkään, että jos kysymme, niin tulos olisikin väärä ja vielä isompi järkytys tulisi. 😀 Mutta no, nyt myös tiedän, että ensifiiliksellä ei ole mitään väliä ja kun vauvaan tutustuu, ei mitään/ketään muuta enää halua.
Tsihi, me nähtiin kertomatta ultrassa, että siellä oli poika. Olin nähnyt edellisenä päivänä kaverin ultrakuvan pippelistä, joten osasin bongata sen sieltä ruudulta puolivahingossa. Olimme kyllä päättäneet kysyä muutenkin, koska miksei. Minullekaan ei ollut mitää väliä kumpi sieltä oli tulossa, eikä vaaleansinisiä alettu ostelemaan tiedon jälkeenkään, mutta kuten joku sanoi aiemmin, mikseipä sitä tietoa ota, jos kerta saa. Mua harmitti, että jouduin puolustelemaan sitä, että halusimme tietää. Sanoin myös tuon suhteen luomis -näkökulman monelle meitä arvostelleelle. Ja koska meille se ei todellakaan ollut mikään pinnallinen asia, koin että meidät leimattiin sellaisiksi, koska halusimme tietää. Moni myös kysyi, eikö se lapsen sukupuoli olisi kiva olla yllätys sitten synnytyksessä. Vastasin sen kaiken olevan muutenkin melko yllätyksellistä ekaa kertaa synnyttävänä. Ja niin olikin. Hah!
Juu minäkin tahdoin tietää sukupuolen etukäteen. Meillä ei asiaa sen kummemmin mietitty, halusimme tietää, koska se on mahdollista. Kättärillä rakenneultran jälkeen terkkari kysyi, onko meillä vielä jotain kysyttävää ja siinä tilanteessa sitten tiedustelimme, näkyykö sukupuoli. Ihan selvä tyttö oli kuulemma tulossa, niin kuin itsekin ennustin. Kävimme vielä myöhemmin 4D-ultrassa, jossa vielä uudemman kerran kerrottiin tytön tulosta. Ei siis jäänyt todellakaan epäselväksi, kumpi sieltä on tulossa 🙂 Sukupuolen paljastaminen muille tuntui omituisen henkilökohtaiselta. Nyt ihmettelen asiaa itsekin, mutta silloin en halunnut kertoa sukupuolta kuin kaikista läheisimmille. Meillä oli myös nimi valmiina ja miehen kanssa kahdestaan kutsuimme sikiötä/vauvaa etunimeltä, mutta muiden seurassa vain vauvaksi tai mitä nyt milloinkin. Nyt tuokin asia tuntuu hassulta. Miksi tuo nimiasiakin tuntui liian henkilökohtaiselta muille kerrottavaksi, vaikka olimme aivan varmoja nimestä emmekä epäilleet lainkaan, muuttuisiko mielipiteemme tytön syntymän jälkeen. -Taija-
Sinä olet kyllä hottis mutsi! Ja sitten asiaan… meillä ultraava kätilö kysyi halutaanko tietää sukupuoli, ja sanoin että ei (mies olisi halunnut!). Kätilö sitten vielä sanoi että ne elimet saattaa tässä ruudulla vilahtaa kun hänen ne pitää tutkia, mutta en mä siitä osannut mitään tunnistaa, vaikka ne näkyvämmät elimethän sieltä sitten tuli. Jos joskus tulee lisää lapsia, haluaisin ehkä kuitenkin tietää sukupuolen. En tiedä miksi…
Mulla muuten tämän ainokaisen synnytyksessä anestesialääkäri kysyi epiduraalia sörkkiessään että kumpi on tulossa! Mistä ihmeestä minä tuonkin faktan yhtäkkiä muistin!
Oliko ihan pakko???
Ihana postaus ja UPEAT kuvat!! 🙂 Meillekin ensimmäisen kanssa oli ihan ilman muuta selvää ettei haluttu tietää, mutta nyt on mietitty että jos meille vielä toinen tulee niin ehkä sittenkin haluttais tietää. Jotenkin tuntuis helpommalta kertoa siitä tulevalle isoveljelle konkreettisemmin tulevasta pikkuveljestä tai pikkusiskosta sen sijaan että puhutaan vauvasta.. en tiedä miks, mutta kummasti asioihin vaan suhtautuu erilailla eri kerroilla.. 🙂
Minä halusin ehdottomasti tietää esikoisen kohdalla sukupuolen. Koin, että sen tietäminen konkretisoi sen, että meille on oikeasti syntymässä vauva. Kätilö kysyi ultran lopussa saman kysymyksen kuin teiltäkin: ”Onko teillä jotain kysyttävää?” Kun kysyimme josko siellä näkyis sukupuolta, kätilöä alkoi naurattamaan ja hän totesi, että näkyypä hyvinkin! Poikahan siellä oli ja saimme ultrakuvankin mukaan, jossa asia käy harvinaisen selväksi. 😀
Olen nyt ajatellut niin, että jos meille vielä toinen lapsi suodaan, haluan sen lapsen sukupuolen tietää vasta synnytyssalissa. Mutta mielihän voi muuttua sitten jos/kun maha alkaa kasvaa.
Onnellista odotusta sinulle!
Ihana fiilis näissä kuvissa, tykkään 🙂 Ja vähän haikealla mielellä muistelen talvea, kun oma kumpu oli samoissa mitoissa. Nyt voi puhua rehellisestä pallosta kun laskettuun aikaan on kaksi viikkoa 😀
Mutta asiasta. Esikoista odotan ja alusta asti sanoin miehelle että haluan tietää sukupuolen. Asialla ei tietenkään ole mitään merkitystä ja unisex-vaatetta olisi käytössä joka tapauksessa, mutta halusin kuitenkin. Rakenneultrassa pieni linkkari piti kuitenkin jalkansa niin tiukasti yhdessä ettei vanhan koulukunnan lääkäri suostunut veikkaamaan mitään. Tiedä sitten olisiko jotain ehkä nähnytkin, mutta hyvä ettei sanonut mitään jos ei kerran selvästi nähnyt. Kaksi kertaa on ultrattu sen jälkeen ja vielä viime viikon synnytystapa-arviossakin beibi oli taas kunnon linkkarina varpaat suussa ettei lääkäri olisi saanut kunnon näkymää kuin selkäpuoleltani, jos sieltäkään 😀 Toisaalta harmittaa, kun en tiedä, ajattelen että olisi eri asia miettiä tulevaa jos tietäisin kumpaa odotan. Mutta toisaalta jännitys on ihana asia 🙂 Saa nähdä millä mielellä olen, jos joskus olen uudestaan raskaana.
Olen itse aika samassa vaiheessa raskautta menossa ja kivaa lukea näitä postauksiasi! Odotan esikoistani ja olen ollut aika yllättynytkin miten moni on kysellyt aiotaanko selvittää sukupuoli etukäteen. Ja miten jo ihan alkuvaiheessa moni kyseli sitä, kumpi on tulossa. Minulle ei sinällään asialla ole väliä, mutta ajattelin että jos se ultrassa sattuu näkymään, voihan ultraaja sen kertoa. Mies oli innokkaampi tietämään sukupuolen etukäteen. Siitä en ollut varma haluanko muiden kuin minun ja miehen tietävän sukupuolen etukäteen.
Kävi kuitenkin kuten edellisellä kommentoijalla, eli rakenneultrassa viime viikolla tyyppi oli niin mytyssä, että kätilö ei lähtenyt arvailemaan sukupuolta. Koska tiedän pari tapausta, joissa ultrassa kerrottu sukupuoli olikin lopulta mennyt väärin, olin jo varautunut että aina sitä ei näe. Olen oikeastaan nyt aika iloinen, että sukupuoli on yllätys syntymään asti. Eikä tarvitse pähkäillä haluaako kertoa kenelle etukäteen, kun voi ihan rehellisesti sanoa, ettei sitä tiedä. Sukupuolineutraaleja värejä aion suosia joka tapauksessa. Jännä nähdä, mitä asiasta ajattelee, jos joskus on toisenkin kerran raskaana. Tällä hetkellä ajatukseni ovat tämän asian suhteen hyvin samanlaisia, kuin mitä tässä kuvailit ensimmäisen raskauden kohdalla olleen.
Siinä voi käydä myös niin että vauva ei siltikään tunnu tutulta vaikka sukupuoli on ollut tiedossa. Esikoisesta emme tienneet sukupuolta, mutta tuntui että minulla oli heti aika vahva side ja äidinrakkaus häntä kohtaan. Toisesta lapsesta halusimme tietää sukupuolen ihan käytännön syistä (esikoisen jäljiltä kun oli kaappi täynnä pieniä mekkoja) ja hyvä niin sillä nyt olikin pieni poika tulossa. Silti kuopuksen syntymän jälkeen kesti kauan, pari kuukautta, että äidinrakkaus oikeasti vyöryi esiin. Että ihan päinvastoin kuin olisi kuvitellut. Tieto sukupuolesta ei siihen auttanut yhtään tippaa.
Mulla kävi niin, että koko raskaus konkretioitui oikeastaan vasta kun sain tietää sukupuolen. Ennen sitä oli vaikea ajatella, että siellä mahassa tosiaan kasvaa ihan oikea ihminen. Anonyymiys häipyi, kun pojan kalusto lävähti ultraruutuun niin, ettei edes meiltä kokemattomilta katsojilta olis ne voinu jäädä huomaamatta:) Vasta rakenneultran jälkeen osasi todella alkaa henkisesti valmistautua pienokaisen tuloon.
Kaikesta huolimatta poitsun syntyessä vauva tuntui ihan vieraalta, vaikka sen tiesikin olevan oma. Vielä kun joutui ensimmäisen viikon hakemaan vauhtia lastenosastolta, niin tuntui kuin jonkun vieraan vauvaa siellä vain kävi katsomassa. Mutta kotiin päästyä sitä pikkuhiljaa alkoi tutustuminen ja äidinrakastuminen<3 Ihanaa, että meillä on juuri tuo kyseinen poitsu:)
-M-
Mulla oli poikaolo alkuraskaudesta alkaen ja näin uniakin pojasta. Ensimmäinen uni oli sellainen, että sain rakenneultrassa tietää odottavani poikaa ja petyin. Tästä kauhistuneena aloin ehkä psyykata itseäni poikaa varten ja siksi olinkin siihen itse suuntautunut. Rakenneultrassa asiaa kysyttiin, mutta mitään merkkiä ei näkynyt. Aloin muodostaa mielikuvia sekä tytöstä että pojasta, kun en sitten enää tiennytkään, kumpi on tulossa. Viikolla 26 minulla oli mahdollisuus päästä ultrakoneeseen itse käsiksi (vähäistä kokemusta ultramisesta siis oli). Väänsin ja käänsin, enkä meinannut saada mitään tolkkua. Kunnes kuitenkin sain ruutuun näkymään pienen ulokkeen. Itkin onnesta, mutta myös siksi, että jouduin luopumaan siitä mieleeni rakentamastani tytöstä. Yhtä lailla kuin olisin joutunut luopumaan pojasta, jos lapsi olisi ollut tyttö. Mietin, että ehkä ei olisi pitänyt enää siinä vaiheessa käydä urkkimassa, vaan odottaa synnytykseen asti, että siinä vaiheessa se toisen mielikuvan menetys ei olisi tuntunut, kun se lapsi olisi konkreettisesti siinä. Mutta meilläkin tarvittiin lastenosastoa hetken aikaa ja todellinen äidinrakkaus heräsi vasta parin kuukauden päästä, vähitellen. Jos toinen tulee, en ole varma, miten päätämme tehdä sukupuolen kysymisen suhteen… Annalta ihan hyvä pointti tuo, että esikoiselle varmasti tekee asian konkreettisemmaksi, jos voi kertoa sisaruksen sukupuolen.
Olen 34. viikolla raskaana ja sukupuolta emme ole halunneet selvittää etukäteen. Monet täällä ovat kirjoitelleet, että tieto sukupuolesta auttaa tutustumaan vauvaan jo sikiöaikana. Itse ajattelen niin, että sukupuolen selvittäminen ei auta tutustumaan vauvaan vaan ehkä ennemminkin luomaan ennakkokäsityksiä, joita liitämme helposti poikiin tai tyttöihin. Ollaan oltu tyytyväisiä päätökseen, tämä sopii meille! Kukin tietysti tyylillään. Mustakin tuntuu, että nykyään on tosi harvinaista olla selvittämättä sukupuolta etukäteen, ja ollaan saatu vähän kummasteluakin osaksemme. Joillekin tuntuu olevan tieto sukupuolesta tärkeää just ton takia, että osaa sitten valita joko vaaleansiniset tai vaaleanpunaiset vaatteet ja vauvanhuoneen sisustuksen. Meillä alkaa olla kaikki hankinnat tehtynä, eikä pimennossa oleva tieto sukupuolesta ole haitannut hankintojen tekemistä. Ainoastaan mekkoja en ole viitsinyt ostella, mutta ehtiihän niitä halutessaan myöhemminkin. 🙂
Onnelista odotuksen jatkoa ja tsemppiä rakenneultraan!
Mä luulen, että näissä(kin) asioissa on parasta tehdä kuten oma fiilis sanoo. Kun kuitenkin valinta on mahdollinen.
No joo, kyllä mullakin kätilönä tulisi tarve napauttaa, jos vanhempien ainut pointti ultralle tuntuisi olevan sukupuolen selvittäminen.
Hyvä pointti muuten tuon sukupuolen merkitys isälle. Äiti kuitenkin elää lapsen kanssa symbioosissa ja tuntee sen liikkeet. Isälle sukupuoli saattaa olla oleellinen konkreettinen tieto, joka saa paremmin tajuamaan, että puolisi ei ihan suklaasta ole paisunut.
Niin totta. Vaikka itsekin vannon kasvattavani lapsista omia persooniaan, sukupuolesta jne. välittämättä, joitain odotuksia kuitenkin mielessä on ihan huomaamatta. Mun on pitänyt esimerkiksi hurjasti työstää sitä ajatusta, että lapsi ei ole esikoisensa kopio. Hän voi olla täysin erilainen, niin hyvässä kuin pahassa.
Ymmärsit varmaan, että sukupuolella ei meillekään ole mitään väliä. Kun luet kirjoituksen uudestaan vähemmillä höyryillä, ymmärrät varmasti pointtini.
🙂 Ihana tarina. Ja ihan varmasti ensi-ihmetyksen jälkeen ja vauvaan tutustuessa tajuaa, että juuri tämän lapsenhan meille pitikin tulla. Nyt kun ultra on ohi ja sukupuoli tiedossa, olen tyytyväinen, että tiedämme. Vaikka samalla myös vähän kaipaan sitä kihmelöivää jännitystä. Tiedon jälkeen päässä alkoivat kuitenkin pyöriä sen verran isot mutterit, että tämä oli oikea ratkaisu. Löysin mielestäni ajatuksia, joiden en edes tiennyt siellä olevan. Pidän omalla kohdallani hyvänä, että ehdin kelailla ne hommat valmiiksi ennen lapsen syntymää.
Mä häpellen myönnän ymmärtäväni tuon pinnallisuuspointin. Siksi kai myös häpeillen myönnän selitteleväni päätöstämme toisen kohdalla kysyä sukupuolta vähän liiaksikin.
Ja hei, se on kyllä totta, yllätyksellistä se synnytys ja vauvan syntymä on totta vie muutenkin!
Mä tunnistan hyvin tuon tunteen siitä, että sikiön sukupuoli on henkilökohtainen tieto. Nyt kun sen tiedämme. Ja siksi nyt jahkaillaan, kerronko siitä ollenkaan täällä blogissa, vaikka kyllähän se ilmi sitten joskus tulee. Niin paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja mielenlukkoja lähti siitä tiedosta rullaamaan, että asiasta olisi kyllä kiva kirjoittaa ja keskustella.
Hahhaa, tattis! Tällä kertaa olo jopa on vähän sellainen, kun ekassa homma meni päinvastoin. Mä en myöskään olisi tunnistanut sukupuolta ruudulta, olisi se ollut kumpi vain. Vaikka esikoisen ennenaikaisen syntymän takia nyt ultrattiin oikein huolella ja joka kulmasta.
Todellla hyvä pointti! Miten en tullut sitä ajatelleeksi! Ihan varmasti esikoisen on helpompi ymmärtää, että sieltä äidin vatsasta on todella tulossa uusi perheenjäsen, kun puhutaan vauvan sijasta pikkusiskosta tai -veljestä.
Mielenkiintoista, että teillä saattaisi mennä just toisinpäin, ekan kanssa tahdoitte tietää, mutta mahdollisen tokan kanssa ei välttämättä. Niin erilaisia nämä raskaudet, kaikin puolin! Ja kiitos toivotuksista, tällä hetkellä ainakin odotus on ihanan onnellista aikaa.
Noinkin tosiaan voi käydä! Mustakin on hyvä, ettei lääkäri ryhtynyt veikkailemaan. Jos veikkaus osuisi väärään, ainakin omalla kohdallani se saattaisi tehdä ison mutkan suhteen luomisen kannalta. Vaikka ei sillä sukupuolella mitään väliä olekaan. Mutta kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan.
Hyvä, ettei kätilö lähtenyt mitään veikkailemaan, jos ei kerran varmaksi voinut sanoa. On totta, että siinä syntymään asti jännittämisessä on oma ihana kutkutuksensa. Nyt kun sukupuolen tiedämme ultran jälkeen, vähän jopa kaipaan sitä tunnetta. Toisaalta itselläni lähtivät isot mutterit aivoissa pyörimään tiedon jälkeen ja esille tuli ajatuksia, joita en tiennyt siellä olevankaan. Koen siis, että itselleni tieto oli hyvästä.
Nämä ovat kyllä jänniä asioita. Jokainen raskaus, synnytys ja vauva-aika ja tietenkin lapsi itse ovat niin totaalisen erilaisia. Musta olisi kivaa kokea se kerrasta päälle jysähtävä äidinrakkaus, mutta onneksi nyt tiedän, että vaikka tunne ei iske heti kuin halko takaraivoon, kyllä se sieltä tulee.
Kuten täällä muutamat kommentoijat ovatkin sanoneet, mä luulen sukupuolen konkretisoivan vauvan etenkin isän / puolison ja mahdollisten sisarusten mieleen. Äidillä on sentään jeesinä kasvava vatsa ja sisältä päin tulevat potkut, mutta silti sukupuoli tuo lapsen jotenkin todemmaksi myös äidille.
Lastenosasto tekee tosiaan ikävän välimatkan äidin ja lapsen välille. Itselläni on siitä onneksi vain yhden yön kokemus, mutta jo se oli kamalaa. Nyt jälkikäteen ajateltuna vasta tajuan, miten kamalaa. Toivoisin niin, että yhteiskunnalla olisi varaa siihen, että äiti ja / tai vanhemmat saisivat nukkua samassa tilassa lastenosastolallakin olevan lapsen kanssa. Ne pari valvottua tuntia myöhäisillan ja varhaisaamun välillä yksin olivat itselleni hirvittäviä.
Nyt kun sukupuolen tiedämme, tunnistan fiiliksesi! Itkin sekä onnesta, mutta myös siitä, että jouduin luopumaan mielessäni siitä toisesta luomastani sukupuolesta. Sama homma olisi käynyt, olisi sukupuoli ollut kumpi tahansa.
Mielenkiintoinen pointti, jossa itsekin koen olevan perää. Silti nyt ultran jälkeen ja sukupuolen tietävänä olen onnellinen, että tällä kertaa siitä kysyimme. Sen verran isot pyörät lähtivät päässä pyörimään. Hyvä saada ne ajatukset jonkinlaiseen järjestykseen ennen lapsen syntymää.