Minime sai vauvan synnyttyä molemmilta isovanhemmiltaan isosiskolahjaksi vauvanuket. Hieman yllättäen nuket jäivät aika vähälle käytölle, vaikka muuten esikoinen tykkääkin ottaa leikkeihinsä elementtejä oikeasta elämästä ja meidän vanhempien tekemisistä.
Nukkeleikit alkoivat kuitenkin kiinnostaa enemmän, kun tajusin ommella vauvanukkejen hoitoon vähän tarpeistoa. Tein nukeille kasan kestovaippoja kankaista, jotka olin muinoin leikannut valmiiksi tehdäkseni niistä vaippoja vastasyntyneelle kuopukselle. Vaippaompelukset eivät vauvan synnyttyä kuitenkaan tulleet valmiiksi, kun tarve uusille vaipoille pieneni ostamamme kuivausrummun myötä. Nyt sitten leikkasin valmiit vaippapalaset vielä vähän pienemmiksi, jotta ne olivat sopivia Baby Born -nukelle.
Vaipoista oli alun perin tarkoitus tulla taskuvaippoja, mutta ajattelin nukkejen pärjäävän vähemmälläkin imumäärällä. Niinpä ompelin niihin näön vuoksi kiinteät imut sisäkankaan nurjalle puolelle. Sen jälkeen kiinnitin reisikuminauhat ja suristelin huoletta vaipan kiinni kaikilta sivuiltaan saumurilla. Olipa muuten vapauttavaa vaan ommella menemään, kun ei tarvinnut henkeä pidätellen miettiä vaippojen toimivuutta. Reisikuminauhojen pitävyys tai vaipan istuvuus ei ole nukella niin justiinsa.
Mä olen ommellut lapsille tekemäni kestovaipat Kestovaippayhdistyksen ilmaisilla kaavoilla, joita olen vähän muokannut. Huomasin nyt, että siellähän on ilmaiseksi tulostettavissa kaava myös vauvanuken vaippaan.
Vaippojen lisäksi ompelin Mekkotehdas-kirjan ohjeiden mukaan puhdistusliinapaketin. Sujautin sen sisään liinoiksi vanhasta joustofroteelakanasta leikkaamiani palasia, jotka huolittelin saumurilla. Puhdistusliinapakettiin tuli ommeltua ainakin viisitoista erilaista kauneusvirhettä, mutta se ei esikoista haitannut. Hänestä juuri tuo paketti on kaikista mahtavin nukkelelu. Se kun täyttää takuuvarman hittilelun merkit: sieltä voi ottaa asioita ja sinne voi laittaa asioita. Ja mikä parasta, sen saa suljettua ja avattua tarranauhalla. Ai että sitä tarranauhasta kuuluvaa rapisevaa ääntä!
Leikkipuhdistusliinat eivät tosin ole olleet käytössä vaipanvaihdossa. Niillä pyyhitään vauvanuken nassua ja käsiä, ihan kuten meillä oikeassakin elossa tehdään, jos ollaan vaikka metsäretkellä ilman vesipistettä. Vauvanuken pylly käydään pesemässä vedellä vessassa.
Hauskaa muutenkin, miten Minime selkeästi ottaa nukkeleikkeihinsä mallia meistä vanhemmista. Hän kehuu nuken hienoja pissoja ihan samalla äänensävyllä ja tavalla kuin mekin ja pussailee vauvanuken masua vaipanvaihdon yhteydessä. Kun nukelta on tullut kakka, hän hinkkaa vaippaa mustalla legopalikalla. Kesti hetken tajuta, että hänhän tietenkin putsaa vaippaa sappisaippualla, kuten me vanhemmatkin teemme.
Hei ja kiitos ihanasta blogista! 🙂 Tuli yhtäkkiä mieleen tätä postausta lukiessani (olen siis muidenkin perheblogien vannoutunut lukija, mutta ajatus heräsi nyt), että miltäköhän lapsesta/vanhemmista itsestä tuntuu, kun leikkejä/retkiä/arkisia hetkiä suhteellisen usein kuvataan? Tuntuuko ikinä, että hetkien rauha rikkoutuu tai hetket kuvataan muille ”näytille”? Toisaalta saattaa tuntua lukijasta siltä, että kamera on usein käytössä, mutta tosiasiassahan tässäkin on varmasti kuvattu vain yksi nukkeleikkihetki sadan joukosta… 🙂 Tämä ajatus siis tosiaan nuorelta laiskalta somekäyttäjänaiselta, joka ei jaksa tarttua kameraan edes omissa kihlajaisissaan ja ihmettelee ihmisten halua kirjoittaa omasta elämästään blogeja. Mielelläni kyllä muiden juttuja luen, hassua kyllä. Toivon siis hartaasti, että kommenttini ei vaikuta vain vanhanaikaiselta ajattelulta. Satut olemaan ainoa bloggaaja, jonka uskon ymmärtävän juntin pointtini, joten uskallan kysyä! 😀 Aurinkoista kevättä, mullakin oli pienenä BabyBorn. Siille piti syöttää jauhevesivelliä, jotta se pääsi potalle. Good times.
Meillä kuvataan kyllä paljon muutenkin, mutta tietty blogi on lisännyt sitä. Että kuvataan niitä ns. kotialbumikuvia ja sitten blogikuvia. Just miehen kanssa puhuttiin, että onneksi blogin ansiosta on tullut kuvattua arkisempiakin juttuja, joita ei ehkä olisi ilman blogia tullut tallennettua. Koko perhe on niin tottunut siihen, että kamera kaivetaan lähes joka päivä esille jossakin tilanteessa, että sitä ei oikein kelaile. Esikoinen kyllä välillä huomauttaa, että pitäiskö ottaa kuva :DDD Mutta siinä olet ihan oikeassa, että vaikka paljon kuvaammekin, paljon jää tietty kuvaamatta ja vielä enemmän ”blogikuvaamatta”. Nämä blogissa vilahtavat hetket ovat tosiaan vain hetkiä sieltä täältä.
Hei, hyvä idea! Minulla on myös kuopukselta ompelematta jääneitä vaippoja joiden kohtaloa olen miettinyt. Kuopusta itseään on esikoisen nuket ja nukkeleikit alkaneet kiinnostaa joten vielä ei olisi myöhäistä
Aina eksyn googlettelussa tanne sun blogiin. Mita vain kirjoittaakaan vauvojen hoidosta tms. niin aina tie vie tanne 🙂 En oo ikina kuitenkaan mitaan kommentoinut. Nyt taisi juuri mun kolmikuukautinen tyttö herata paivaunilta, han ei juuri paivaunia nuku ja rintaraivareita on kestanyt jo pari kuukautta. Aika epatoivoiselta tuntuu, etta joku paiva viela oppisi syömaan ilman ongelmia. Onneksi kuitenkin yöt meilla ainakin viela menee hyvin 🙂 Ma asun paaasiassa Turkissa ja taalla ollaan onneksi tosi imetysmyönteisia. Rintaraivareiden takia en oo julkisesti uskaltanut imettaa, kun turkkimammat sitten helposti tulee saheltamaan siihen jos nakevat etta vauva kovin itkee 😀 Mukavaa kevatta sinne Suomeen 🙂
Eiiih! Onpa hellyyttävää! Ihana nähdä oman lapsensa peilaavan leikeissä sitä hellyyttä ja huolenpitoa, jota näkee päivittäin ympärillä <3 Paljon iloa teille tulevaan kesään!
Joo, vauvanukkejen vaipoiksi vaan! 🙂
Haha, hauska kuulla, että Googlella on tapana ohjailla tänne 🙂 Rintaraivarit vaativat kyllä pitkää pinnaa, huh. Onneksi ne ajat ovat ainakin hetkeksi nyt ohi, vaikka eipä tuo syöminen edelleenkään vauvalle ole kuin välttämätön paha. Kivaa kevättä sinne Turkkiin myös!
Joo, niin on. Kolmevuotias lapsi on kyllä kuin peili, sieltä näkee itsensä niin hyvässä kuin pahassakin. Kivaa tulevaa kesää sinne myös!
Oih miten ihania! Meillä on pari keskosvaippaa nukenvaippoina, juuri sopivia 🙂