Aina välillä – kun taivaalta ei tipu ananaksen kokoisia lumihiutaleita tai kun tuuli ei kaada kadulla liukastelevia mummoja kumoon – ilmassa on voinut aistia kevättä. Aurinko sulattaa räystäistä roikkuvat jääpuikot pienemmiksi ja toppatakki auki kulkiessakin tulee hiki. Sellaisina päivinä olen kaivanut lipastonlaatikosta käyttöön Minimelle tekemäni pipon. 

Pilvenreunakuvioisen pipon värit henkivät lempeää kevättä, vaikka oikeastaan Minime sai sen lahjaksi jo jouluna. Tai ihan oikeastaan sen piti olla lahja Minimen kummitädille, mutta jokin Muita ihania -blogin pipo-ohjetta seuratessa meni pieleen, sillä siitä tuli sopiva yksivuotiaalle.

Mutta eipä se väliä, oikein nätti se on mini-ihmisenkin päässä! Pilvenreuna-, aalto- tai piparkakkukuvioksikin nimitetty kirjoneulekuvio on söpö, mutta veikeydessään ei kuitenkaan ällösöpö. Jos ei oteta huomioon pienehköä koko-ongelmaa, pipo oli kuvioineen naurettavan helppo tehdä. Itse tein ohjeesta poiketen resorista leveämmän, sillä se tekee piposta mielestäni kivemman näköisen ja mukavamman käyttää.

Nyt kun pian saisi vaihtaa muutkin kamppeet kevyempiin. Kiitos ystävien lasten pieneksi jääneiden vaatteiden, Minimelläkin on nyt välikausivermeistö valmiina. Kai. Kun en mä noista ymmärrä. Ainakin on fiini ja erittäin päheä edustushaalari kaupunkilounaille sekä remuhaalari ulkona möyrimiseen ja kuralammikoissa makaamiseen. Ilman vanhemmuusblogien välikausivaatehässäkkää ja ystävien omatoimisia vaatelahjoituksia mä olisin luultavasti tajunnut lapsen vaatevaraston puutteellisuuden vasta huhtikuussa, kun kaupoissa myydään jo vaatteita päiväkodin joulujuhlaan.

Jaa