Kun viime kuussa kirjoitin vanhempainvapaiden jakamisesta, päätös miehen kotiin jäämisestä oli jo oikeastaan tehty. Olen paasannut vanhemmuuden kustannusten jakamisesta ja tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, mutta silti huomasin, että meilläkin minä istuin jaettavaksi tarkoitettujen vanhempainvapaiden päällä.
Miehen kotiin jäämisestä on kyllä puhuttu ennenkin, mutta mun ajatukset järjestelyn muka-hankaluudesta ovat tehneet pisteen haaveille. Heti kun minä tulin järkiini ja ikään kuin annoin miehelle luvan ottaa kotiajasta osansa, alkoi tapahtua. Mies kävi ilmoittamassa työnantajalleen asiasta heti seuraavan työvuoronsa aikana ja asioi Kelan kanssa heti kun vapaat olivat työnantajan kanssa sovittu. Viime viikolla Kelasta tuli kirje ja laskelma, jossa kerrottiin ansiosidonnaisten vanhempainvapaiden siirtyvän toukokuun alussa miehen nimiin.
Mulla on haikea olo. Enää kymmenen päivää jäljellä elämäni viimeistä vanhempainvapaata. Vauva on ihan pieni vielä, ja tämä vauvavuosi on ollut eheyttävä ja kaikkine paskoineenkin ihana. Juurihan vauva vasta syntyi, ja juurihan mä olen löytänyt itseni miettimästä, että tämä elämäntilanne voisi jatkua vielä useamman vauvavuoden verran (ilman että lapsiluku kuitenkaan kasvaisi, jestas sentään).
Samalla kun yhden aikakauden loppu aiheuttaa eroahdistusta, olen myös valtavan innoissani. Tästä tulee niin siisti kesä! Hullua, että oli lähellä, ettemme olisi edes tajunneet käyttää tätä ainutlaatuista mahdollisuutta. Onneksi jaksoin raahautua molempien lasten kanssa siihen tasa-arvoista vanhemmuutta käsitelleeseen vaalikeskustelutilaisuuteen, vaikka väsytti ja päätä särki. Ilman sitä pyörät eivät todennäköisesti olisi lähteneet pyörimään mielessäni.
Mies on vanhempainvapailla niin kauan kuin sitä riemua riittää, eli kesäkuun loppuun saakka. Sen jälkeen hän pitää pois melkein kaikki isälle korvamerkityt perhevapaat ja vielä päälle kesälomansa. Se tarkoittaa melkein neljää kuukautta elämää, jolloin meillä on aikaa olla yhdessä perheenä ja nauttia kesästä.
Niin ja mitä minä siis teen siirtyessäni perheen pääelättäjän rooliin? Ainakin lopetan heti alkuun 15 tunnin sunnuntaityöpäivät. On huojentavaa, että duunia saa taas painaa menemään ihan koska vain, ilman ilmoitusvelvollisuutta. Toivoakseni saan jossain vaiheessa kesää myös järjestykseen ylipursuilevan postauskalenterini, ja blogi alkaa päivittyä enemmän reaaliaikaisena. Toivon myös, että mulla on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tehdä haastatteluihin ja tutkimuksiin perustuvia postauksia. Aikomuksenani on myös edistää muita isompitöisempiä kirjoitusprojekteja.
Aion siis olla oman elämäni Peppi Pitkätossu, jolla tosin ei ole kultarahakirstua sängyn alla. Ainakin parina päivänä viikossa karkaan kahvilaan vuokraamaan työpöydän muutamaksi tunniksi kahvikupposen tai parin hinnalla. Kutkuttava ajatus voida keskittyä tekemään omia hommiaan ihan rauhassa ja ilman keskeytyksiä! Muuten teen töitä kotona tai missä sitten satutaankaan olemaan. Ja se on varma, että kymmenen päivän kuluttua alkaa aikakausi, jolloin minäkin taas nukun tarpeeksi pitkiä yöunia.
Olen myös miettinyt, että hyvänen aika, mähän voisin vaikka käydä välillä kavereiden kanssa baarissa viikonloppuisin. Tai kostealla illallisella! Tai skumppapiknikillä! Nyt kun miehellä on vapaa viikonloppu kerran parissa kuukaudessa, sen mieluummin viettää perheen kanssa kuin skumppapöhinöissä likkojen kanssa. Mutta tulevasta kesästä ehkä malttaa muutaman päivän antaa myös illoille, jolloin terassille voi unohtua auringon jo laskettuakin. Ajattelin myös ommella, tehdä kuvakirjoja ja mitä näitä nyt on, maailman pelastamista ja bikinikuntoon pääsemistä.
Esikoinen jatkaa päiväkodissa ne muutamat päivät viikossa vielä toukokuun ajan (mitä nyt ollaan reissussa siitäkin puolet) ja jää sen jälkeen samanlaiselle pitkälle kesälomalle kuin viime vuonnakin. Niin kivaa! Esikoinen tosin ei itse vielä ole kovin innoissaan ajatuksesta, että ei saa mennä päiväkotiin moneen kuukauteen. Pitäisi saada hänet ymmärtämään, että eivät ne kaveritkaan siellä juuri kesällä ole, ainakaan kaikki ja samaan aikaan. Mutta eiköhän hän tuosta ajatukseen totu, kun kesä mennään ja tehdään paljon. Kaverivajaritkin ehditään pitää loitolla, kun on aikaa nähdä perheellisiä ystäviä ja temmeltää naapuruston muksujen kanssa.
Syksyllä minä sitten jään ainakin alkuun hoitovapaalle vauvan kanssa töitä tehden, mies palaa töihin ja esikoinen jatkaa päiväkodissa. Myönnettäköön, että pessimisti minussa kuiskii jo kauhuissaan, miten jäätävää siitä sitten tulee, kun perhevapaalungeilun ja mahtavan kesän jälkeen tappotahtiset ruuhkavuodet osittain taas rysähtävät päälle. Saas nähdä, josko mies tekisi vaikka lyhennettyä viikkoa, että saisin vähemmällä säätämisellä tehtyä töitä minäkin ja perheelle jäisi paremmin aikaa. Katsotaan sitä sitten. Oma työtilanteenikin kun ehtii media-alan sekatyöläisenä ja yhden naisen yrityksen häslärinä muuttua vielä monet kerrat.
Sitä ennen on luvassa leppoisan letkeä isikesä!
Kuulostaa hyvältä! Miten tuo muuten imetyksen kannalta menee käytännössä? Meidän puolivuotiaalla kun ei vieläkään kovin kummoiset imetysvälit ole. Mutta hienoa että iskäkin saa tuota ihan omaa pikkuvauva-aikaa. 🙂
Meillä meni imetys näin, kun mies jäi 7kk ikäisen vauvan kanssa kotiin: Imetin klo 07, 17, 19, 21 ja 23. Työpäiväni ajan vauva söi kiinteitä ruokia. Vauva ja rinnat tottuivat iuteen rytmiin muutamassa päivässä ja imetys jatkui vielä pitkälle taaperoikään.
Vau, hienoa että tuo voi onnistua noin hyvin!
Eikö kuulostakin! Mä voin tehdä töitä pääsääntöisesti kotona tai missä sitten perheen kanssa ollaankin, joten imetyksen kanssa ei tarvitse tehdä kummempia säätöjä. Pumppua ja pulloa varmaan välillä tarvitaan (tai maidon hörpyttämistä, tuttipulloa vauva ei suostu ottamaan, ei vaikka olisi kuinka nälkä) ja tarvittaessa mies voi tulla lasten kanssa välillä imetyttämään vauvan sinne, missä sitten työn puolesta kuljenkin.
Ah ja joo, toivottavasti vauva pian kiinnostuu vähän enemmän muunkin kuin äidinmaidon syömisestä (mikä sekin on hänelle vähän sellainen välttämätön paha). Sehän tietty helpottaa sitten työ-imetyskuvioita myös.
Kuulostaa tosi jees suunnitelmalta kaikkineen! Hienoa että päädyitte tuollaiseen ratkaisuun, ei se maailma muutu koskaan ellei sitä itse ole mukana muuttamassa. Meille on toinen lapsi nyt tulossa ja vielä ei ole mietitty, että miten tehdään vapaiden kanssa mutta ehkä vuoden kuluttua sitä pitää jo miettiä. Esikoisen kanssa olin kotona muutaman kk hoitovapaatakin ja mies sitten pari kk. Itse en ole kotona viihtyvää tyyppiä (lapsen kanssa kyllä siis viihdyin/viihdyn oikein hyvin mutten kotona, eli mun kotonaolo olisi täynnä menoja ja ohjelmaa 😀 ) mutta mies nautti rauhallisesta kotonahengailusta ja sanoi että olisi voinut olla vaikka vuoden 🙂 Saa siis nähdä, millaiseen ratkaisuun päädymme toisella kierroksella!
Suunnitelma on meistäkin erittäin hyvä! Ja ehkä osaltamme teemme jotain yhteiskunnan tasa-arvoistumisen edistämiseksikin. Mä oon ihan samanlainen kotimutsi kuin sä – kotihengailun sijaan mahdollisimman usein ulko-ovesta pihalle. Mukavaa raskausaikaa sinne!
Minä tavallaan ihaillen tai toisaalta hyvin suurta epäluuloa tuntien katson (tai oikeastaan luen) näitä tekstejä perhevapaiden jakamisesta. Kun elämäntilanne on se että meillä on asuntolaina, autolaina, lapsi jota en vielä vuoden ikäisenä tahtoisi laittaa päiväkotiin (jokainen tekee tästä ratkaisunsa, enkä tuomitse ketään suuntaan enkä toiseen) ja tuloeroa noin 2500 (mikä on melkein tuplasti minun palkkani verran) niin en vaan pysty kuvittelemaan että me voisimme pärjätä jos mies jäisi kotiin. Minun tämänhetkiset tuloni (eli kotihoidontuki ja lapsilisä) eivät riitä edes oman lainaosuuteni maksuun vaan käytän osittain säästöjäni mahdollistaakseni lapselle kotihoidon. Jos itse palaisin töihin niin kolmasosa palkasta menisi joka kuukausi omaan lainaosuuteeni. Siihen päälle miehen lainaosuus ja autolaina+kaikki muut elämisen kustannukset. Vaikka mies saisi paremmat tuet kuin minä niin en käsitä miten voisimme selvitä. Lisätään soppaan vielä sellainen peruna että kärsin hyvin vakavasta työuupumuksesta juuri ennen äitiyslomaa ja olen edelleen toipumassa siitä. Ajatus töihin paluusta tuntuu edelleen ahdistavalta möykyltä. Minulla onkin jatkuva pohdinta päällä siitä mitä voisin ruveta tekemään vuoden päästä kun olisi tarkoitus palata työelämään. Toki on oma valinta asua omassa omakotitalossa maalla missä auto on välttämätön. Voisihan sitä asua vuokralla kaupungissa, mutta minä olen niin maalainen ja omaa rauhaa rakastava että saattaisin tulla hulluksi. Eli ollaan omilla valinnoillamme ajettu tilanne tähän pisteeseen ja tavallaan se on oma vika. Myönnän myös etten ole laskeskellut perheen mahdollisia tuloja jos tilanne olisi toisinpäin, mutta en tahtoisi ehdointahdoin ajaa perhettä yhtään pienemmille tuloille. Jos mieheltä menisi työpaikka alta niin tietysti tilanne olisi eri ja säästöillä ja minun palkallani eläisi hetken, mutta juuri siksikään en tahtoisi ”tuhlata” liiaksi säästöjä siihen että vaihtaisimme rooleja. Toki tässä puhuu osittain myös se työuupunut henkilö ja saatan katsoa asioita turhan synkältä kantilta.
Minua on vaan kovasti pelottanut ne puheet siitä että vapaat laitettaisiin pakkojakoon. Meillä se tarkoittaisi käytännössä sitä että lapsi pakotettaisiin päivähoitoon aikaisemmin.
Minulle saa toki perustella miksi vanhempainvapaat pitäisi jakaa (muukin kuin se että isällä pitäisi myös olla se hieno mahdollisuus olla lastensa kanssa ja minkä miehelleni mielelläni myös soisin jos näkisin sen meidän perheessä ja tässä elämäntilanteessa mahdolliseksi). Minä kannatan perheille vapautta päättää itse mikä kenellekin on parasta. Jos naisvaltaisilla aloilla olisi parempi palkka niin tilanne voisi monessa perheessä olla toinen.
Saatan tosiaan olla tuon uupumuksen sokaisema ja minua saa mieluusti herätellä näkemään ne todelliset mahdollisuudet joita minun nähdäkseni ei tällä hetkellä ole olemassa.
Ihanaa kun on tuollainen mahdollisuus eli tuollainen työ 🙂 Pitänee harkita alanvaihtoa ennen mahdollista seuraavaa lasta…
Oma työni pitäisi minut poissa kotoa lyhennetyllä työpäivälläkin minim. 8 h päivässä (matkoineen) 5 päivää viikossa enkä mitenkään suostuisi tai edes pystyisi olemaan sitä aikaa erossa tuosta pienestä, kohta jo 1-vuotiaasta minimiehestä. Ihanaa kesää ja onnea työhönpaluuseen!
Jenny
Hieno päätös! Meilläkin (kuten näköjään melkein jokaisella) miehellä on huimasti suuremmat tulot kun minulla, mutta silti tehdään niin että mies jää kotiin noin kolmeksi kuukaudeksi, jotta pojan ei tarvitse mennä päiväkotiin ennen kuin on reilu 1,5 vuotta. Tuloissa todellakin tulee suuri pudotus kun mies jää kotiin ja osittain vielä kotihoidontuelle, mutta hei, kai me nyt muutama kuukausi pärjätään, laitetaan vaikka asuntolaina tauolle! Tää on minulle tärkeä juttu, haluan että mies saa kokea myös täyspäivästä isyyttä ja haluan myös omalta osaltani edistää tätä tasa-arvo asiaa. Siihen nimittäin on syy miksi meidän naisten palkat on alhaisempia. Peukutan 6+6+6 mallin puolesta! Siinä kuitenkin niidenkin perheiden, joissa mies ei missään tapauksessa voi jäädä kotiin, tilanne paranee nykyiseen verrattuna.
Terkuin vakiolukija Lappeenrannasta
Mukavaa kesää! Meillä minä jätin 8kk tytsyn isänsä hoiviin 4kk ajaksi, sillä erolla tosin että olin oikeasti 5pv viikossa pois kotoa ja arjen pyöritys oli ihan kokonaan miehen vastuulla. Ehkä siksi kun vanhempainvapaat loppui keskelllä synkintä talvea, niin ei meillä käynyt edes mielessä tehdä sitä mitä vissiin 95% perheistä tekee (eli että isä viettää isäkuukautensa samaan aikaan kun äiti on lomalla).
Ei ne ruuhkavuodet kai niin kamalia ole. Meillä lapsi on ollut 1,5-vuotiaasta päiväkodissa (ensin 3pv/vk puoli vuotta, sit 4pv/vk ja 2,5-vuotiaasta lähtien 5pv/vk). Talvella on synkkää silleen, että kun raahustaa päiväkodissa klo 8.30 (ja tämähän on myöhään verrattuna moneen) on pimeää ja kun polkee töistä kotiin viiden pintaan on pilkkopimeää, loskakeilien kuravaateshow nostaa hien niskaan…mutta kun kevät saa ja aurinko paistaa, päiväkodista hakuvuoro on juhlaa, kun parkkeerataan lapsen (ja aika monen pk-kaverin ja niiden vanhempien kanssa) pk:n viereiseen leikkipuistoon telmimään ja itse nauttii auringosta ja lasten riemusta. Aamulla saan polkea päiväkodille pikkutyypin säestäessä matkaa laululla kilpaa lintujen kanssa. Tokihan se aika mitä ehtii lapsen kanssa viettää on lyhyt (aamulla klo 7-8.30 ja se on syömistä pukemista hässäkkää) ja illalla 17-20 (ja vika tunti on yövalmisteluja ja hässäkkää) ja viikonloppuun voisi ottaa lisäpäivän, mutta silti tää on aika toimiva paketti silti. Töissä on kivaa ja lapsen seurassa on kivaa. Meidän lapsi viettää 6 viikon kesäloman päiväkodista, vanhemmat vähän sompailee etätöiden ja vuorottelun avulla ja yhteistä lomaa saadaan toivottavasti nelisen viikkoa.
Voi teille tulee niin mahtava kesä! 🙂 mun miehellä on vielä kuusi työpäivää jäljellä ennen hoitovapaan alkamista, sitten meillä on 6 yhteistä vapaapäivää ennen kuin työt kutsuvat mua. Mäkin olen innoissani meidän tulevasta kesästä, vaikka itse olenkin töissä, koska meilläkin mies on vuorotyössä eli se kohta alkava kuvio, että mä pääsen kolmelta (!) töistä ja sen jälkeen voidaan tehdä vielä vaikka mitä, on meille harvinaista herkkua. Totta kai mullakin on haikea fiilis, eikä tätä varmaan etukäteen oikein pysty tajuamaankaan, että millaista sitten oikeasti on olla työpäivän verran erossa lapsista, varsinkin, kun kuopus on nyt sen 9 kk, mutta ainahan voi lohduttautua sillä, että tässä mekin muutetaan yhteiskuntaa hiukan tasa-arvoisempaan suuntaan omilla valinnoillamme. 😀 Ja siis oikeasti olen kyllä tosi innoissani, kyllä kolme vuotta kotiäitiyttä on pitkä aika. Haikeinta tässä on se, kun tiedän, että lapsiluku ei enää kasva eli tämä kotiäitiys oli mun osalta tässä. Mutta kaikkea kivaa edessä kuitenkin. 🙂
Hei! Suurempituloisen vanhemman on tietysti paljon kannattavampi jäädä kotiin ansiosidonnasella vanhempainpäivärahalla kuin kotihoidontuella. Myös Lähiömutsin perheellä on yhä tuo asiosidonnainen päiväraha menossa, ja se siirtyy nyt miehelle ja lasketaan hänen tulojensa perusteella.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suunnittelemassa vanhempainvapaan jaon 6+6+6-mallissa ansiosidonnainen kausi kestäisi 1,5 vuotta, eli kaksi kertaa niin kauan kuin nykytilanteessa. Tämä parantaisi kaikenlaisten ratkaisuiden kohdalla perheelle käteen jääviä tuloja, paitsi niillä kuntalisää saavilla perheillä, joissa molempien vanhempien päiväraha olisi minimitasolla. Sama vaikutus olisi sillä, että vanhempainpäivärahan suuruus nousisi 80 prosenttiin tuloista. Suurempituloisen vanheman olisi siis huomattavasti helpompi jäädä kotiin kuin nyt.
Perheillä olisi edelleenkin vapaus päättää omasta tilanteestaan. Myös niillä perheillä, jossa vain toinen vanhemmista käyttäisi vanhempainvapaita, ansiosidonnainen kausi olisi pidempi ja tuen kokonaismäärä suurempi kuin nykyään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen esitys ei ole poistamassa kotihoidon tukea, joten lasta ei tarvitsisi taloudellisista syistä laittaa päiväkotiin aiemmin kuin tällä hetkelläkään. Sen sijaan suurimmalla osalla perheistä taloudellinen tilanne helpottuisi lapsen ollessa alle 1,5-vuotias.
Silti omalla kohdallani tärkein syy kannattaa vanhempainvapaan tasapuolisempaa jakoa, on tahto muuttaa työelämää tasa-arvoisempaan suuntaan. Jos miehet käyttäisivät nykyistä suuremman osan vanhempainvapaista, olisi tilanne parempi niille naisille, jotka ovat saavat tai ovat jo saaneet lapsia, mutta myös niille, joilla ei ole lapsia.
Me opetettiin täysimetetty vauva nokkamukille, kun ei se pullosta osannut syödä. Hän oli 6kk kun isä jäi kotiin. Nokkamukiharjoituksissa meni parisen viikkoa. Joka päivä harjoiteltiin useampi kerta ja sitten se alkoi pikkuhiljaa sujumaan… Itse pumppailin sitten töissä/koulussa ja korviketta annoimme myös.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjoitin tosi pitkän tekstin ja se katosi, aaargh!
Mutta jes, just näin!
Me ei osattu edes miettiä mitenkään muuten kun lapsemme syntyi vuonna 2011 (nuoret on niin ihanan joustavia!). Selvitin mikä tämä vanhempainvapaa juttu on ja sitten ilmoitin että tämä on tarkoitettu molemmille, että tietty me tämä jaetaan kun on kerran tulosidonnainenkin. Niin se mies jäi kotiin 6kk vauvan kanssa ja ihmiset ihmetteli. Ja ihmetteli ne silloinkin kun näin ystäviä ihan ilman lasta, ekan kerran kun nyytti oli 6vkoa.
Jotenkin se vaan on aina ollut ihan itsestäänselvää, että meitä on tässä kaksi hoitamassa tätä yhteistä jälkeläistä. Miksi toinen tekisi enemmän, ellei elämäntilanne sitä vaadi? Ja näitäkin hetkiä on ollut, esim. minä hoidin sitten poikaamme kotona opiskellen aina 3.5 vuotiaaksi astia mahdollistaen miehen nousujohteisen urakehityksen. Sen hedelmistä saadaan nyt nauttia. Toisaalta nyt hän mahdollistaa minun kahden tutkinnon loppuun paiskimisen naurettavan tiukalla aikatautulla ja ottaa enemmän vastuuta kotikuvioista. Ja kyllähän hän tuossa ilmoitteli jo, että kun valmistun niin hän haluaisi höllätä tahtia ja jäädä kotiin opiskelemaan ja viettämään sapattivuotta meidän kerran pienenä olevan pojan kanssa.
Näinhän sen kuuluu olla, molemmat haluavat elämäntilanteen sen mahdollistaessa olla lapsensa kanssa 🙂
Ja minä voin rehellisesti sanoa, että meillä äiti ei ole yhtään sen kummoisempi vanhempi kuin isi. Ja isi ei todellakaan saanut niistä muutamista hassuista kotikuukausista mitään sankariviittaa, minä helvettisoikoon hoidin sitä lasta kotona lähes kolme vuotta paiskien samalla koulua ja töitä! Hyvä että oli edes tuon verran!
Noin ilmaistuna juttu näyttää jopa positiiviselta. Jostain minulle on jäänyt sellainen nörkö mieleen että vanhemmat ajetaan laittamaan entistä pienempi lapsi hoitoon jos ei ole varaa jäädä pienituloisemman palkalla+kelan rahoilla elämään. Saatan jopa vaihtaa kantani tähän asiaan. Toki tämän lapsen kohdalla tuo nyt on tavallaan myöhäistä, mutta isällä on vielä käyttämättä oma korvamerkitty vapaansa jonka aikoo kyllä pitää kun työtilanne sen sallii.
Jos kaipaat Hitsaajankatua kauniimpaa maisemaa työtilaasi, voin suositella Laajasalosta löytyvää pop-up toimistotilaa! https://www.facebook.com/villasvalvik/posts/741898865928244
Olen kerran käynyt muussa yhteydessä ja on nimittäin aivan ihanalla paikalla! 🙂
Klo 13.14 turinoinut anonyymi kommentoi taas. 🙂 Edellinen hallitus suunnitteli vuosina 2013–2015 esitystä, jossa kotihoidon tuki olisi jaettu tasan molempien vanhempien kesken. Lakiluonnos kaatui, kun hallituspuolueet eivät päässeet siitä yksimielisyyteen. Toteutuessaan laki olisi pakottanut osan perheistä laittamaan lapsensa aiemmin päiväkotiin, ja tästä olisi syntynyt julkiselle sektorille arviolta 60 miljoonan euron lisäkustannukset, joiden vuoksi kaikki hallituspuolueet eivät kannattaneet lakiehdotusta. Muisteletkin varmaan tätä jo kaatunutta lakiehdotusta, johon tosiaan mainitsemasi mörkö olisi liittynyt. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suunnittelema 6+6+6-malli onkin ainakin omasta mielestäni paljon parempi, sillä siinä vanhempien kesken jaetaan 1,5 vuoden pituinen ansiosidonnainen kausi. Toivoisin kovasti, että myös tuleva pääministeripuolue Keskusta hallituskumppaneineen ymmärtäisi siitä perheille koituvat edut, ja valmistelisi THL:n suunnitelmaan perustuvan lakialoitteen.
Hei, kuulostaa ihanan tasa-arvoiselta. Kannatan tasa-arvoa, isien kotiinjäämistä ja sitä, että isät pääsevät näkemään, mitä kotona lasten hoitaminen oikeasti tarkoittaa. Teillä tilanne on kuitenkin jotain siltä väliltä, jos itsekin olet kuitenkin paljon kotona. Miehesi ei pääse näkemään asiaa, aivan siltä kannalta, miten olet itse hoitanut lapsia, kun miehesi on ollut vuorotöissä. Kerroit matkustelusta ja muusta, tämän vanhempainvapaan lopun aikana. Se on kaukana arjesta. Anteeksi, en halua loukata ja synkistellä. Mutta mielestäni tämä ei ihan sitä tasa-arvoa edistä.
Meidänkään vauva ei suostunut pullosta juomaan. Eikä ennen toista ikävuotta yhtään mistään muustakaan – kaikki nokkamukit ja hörppyytykset toki kokeiltiin lukemattomia kertoja. Vauva oli siis juomatta työpäivieni ajan, nestettä toki saa soseista ja hedelmistäkin. Pissaa tuli myös päivällä ja rintamaito maistui hyvin iltaisin, joten emme ottaneet juomattomuudesta stressiä. Isä tarjosi aina ruuan kanssa juomaa, mutta kun ei niin ei.
(Semmoisen vinkin voisin antaa, että lisätkää vauvan ruokavalioon luumua, jos kiinteiden osuus kasvaa maidon kustannuksella.)
Lopuksi vielä kannustus kaikille: älkää antako imetyksen olla esteenä isän kotijaksolle. Kyllä rinnat ja vauva tottuu. Ja jos nyt sitten kävisi niin, että imetys alkaa hiipua, niin kotivanhemmuuden jakamisen plussat perheelle ovat ihan huikeasti isommat!
Onko tasa-arvoa aina haettava hampaat irvessä? Uhrataan omatkin kivat jutut jotta päästään tasa-arvoiseen tilanteeseen. Eiköhän tuo ole lähinnä viesti työnantajille että mieskin voi jäädä vanhempainvapaalle, eikä pyrkimys perheen sisällä osoittaa miehelle miten rankkaa on olla kotona lapsen kanssa. Onko se tasa-arvoa että pitää näyttää toiselle ja asettaa toinen kokemaan kaikki mitä on itse kokenut? Eikö ole paljon mukavampi lähteä perheen kanssa lomalle kun se kerran on mahdollista ja viettää koko perheen kanssa yhteistä laatuaikaa kun se on mahdollista kuin se että väkisin pitää jättää mies yksi lapsia hoitamaan vain sen takia että hän huomaisi miten hirmuisen työn nainen on tehnyt? Minusta silloin taloudessa on väin häviäjiä.
Eikö ne ruuhkavuodet ole eniten siitä kiinni, miten oman elämänsä rakentaa? Toki jos on ajallisesti vaativa työ, niin pitää olla menossa koko ajan mutta silloin voi miettiä pitäisikö se arki jotenkin rakentaa uudelleen. Se arki on kuitenkin koko elämä ja jos se elämä tuntuu ahdistavalta, niin sitten on syytä katsoa peiliin. Kaikkea ei ehkä vain tarvitse saada?
Ja kun puhut 15 tunnin sunnuntaityöpäivistä, tarkoittaako se sitä, että olet tehnyt kaikki blogihommat aina sunnuntaisin? Muina päivinähän tehdyt blogihommat vähentäisivät vanhempainrahaa, joten niin sen kai on oltava? Jos kuitenkin siis blogista saa ihan rahallista korvausta.
Niin, jokainen lukija varmasti ymmärtää, ettei kirjoittaja kirjoita kaikkia tämän blogin postauksia sunnuntaisin. Täälläkin on juttuja vähintään parin päivän välein. Tuskin ne kaikki syntyvät sunnuntaisin ja muina päivin blogi pysyy kiinni. Ei se ole multa pois, mutta turha edes kuvitella sellaista.
Meillä oli tuossa hiljan mielenkiintoinen tilanne, kun olin yksinäni päiväreissulla Tallinnassa. Mies oli lasten kanssa kotona ja ajateltiin, että kyllähän se vauva sitten pullosta syö, kun tarpeeksi nälkä on. Noh, siinä vaiheessa kun olin Tallinnassa ja edellisestä imetyksestä oli kulunut 7 tuntia, ei vauva ollut vieläkään suostunut pulloa ottamaan. Oli hieman kuumottavaa olla toisessa maassa sitten siinä vaiheessa. Onneksi tajusin ehdottaa miehelle, että josko hörpyttämällä menisi. Toimi. Huonosti, mutta toimipa kuitenkin.
Suosittelen tosiaan lukemaan tuon linkaamani postauksen, jossa pohdin vanhempainvapaiden jakamista. Siellä on monia hyviä linkkejä, jotka avaavat muun muassa tuota 6+6+6-mallia, joka tuntui ainakin siihen postaukseen tulleiden kommenttejen perusteella olevan vieras monille. Siellä linkkaamissani tutkimuksissa käy myös hyvin ilmi, että kun yhteiskunta tukien avulla ohjailee vanhempia jakamaan vapaita, näin myös tapahtuu, vaikka kuinka sitä ennen olisi sanottu, että ei voi tai pysty. Yllättävän usein tuon postauksen kommenteissa myös sotkettiin vanhempainvapaat ja hoitovapaa toisiinsa. Niissä kun on kuitenkin se iso ero, että vanhempainvapaa on ansiosidonnaista.
Mutta oli miten oli, ekalle anonyymille paljon tsemppiä. Työuupumyksella on varmasti paljon vaikutusta asiaan. Sillä, että tykkää työstään, on iso vaikutus. Mä en ikinä ole ollut mitenkään uraorientoitunut, mutta tarvitsen silti sitä, että voin toteuttaa itseäni myös työni kautta.
Yrittäjyydessä on puolensa ja puolensa, mutta tässä mun hommassa onneksi voi tehdä myös näin. Meillä mies on nyt ollut se, joka on joutunut olemaan paljon enemmän poissa lasten luota kuin haluaisi, mutta nyt saa hänkin osansa tästä kotiajasta.
Joo, ei tämä meillekään ole taloudellisesti mitenkään järkevää, mutta sen arvoista ihan varmasti. Ja ei meidän kuitenkaan tarvitse kituuttaa, kun mies on ansiosidonnaisella. Jos hän jäisi kokonaan kotihoidontuelle, se olisikin eri asia. Sitten makseltaisiin asuntolainasta vain korkoja. Mä onneksi pystyn tekemään hoitovapaallakin töitä kotoa käsin, mutta miehelle se ei ole mahdollista. Sen sijaan mietitään nyt, josko hän tekisi lyhennettyä viikkoa sitten kun hoitovapaan aika koittaa.
Ja kyllä 6+6+6 -malli olisi niin upea. Me emme siitä pääse nauttimaan, mutta toivottavasti tulevat vanhemmat vielä joskus ja toivottavasti pian pääsevät!
Kiitos, kesästä tulee varmasti mukava! Pitääkin kirjoittaa myöhemmin selviytymissuunnitelma noihin nurkan takana odottaviin ruuhkavuosiin. Eka kokemus kun tehtiin kantapään kautta oppien. Mä tein silloin duunarina täyspäiväisesti televisiotuotantoa, minkä lisäksi tein freelancertoimittajan töitä ja tätä blogia. Mies teki täyspäiväistä myös. Lapsi oli koko ajan saman verran päiväkodissa kuin nytkin, 2–3 kertaa viikossa. Ajateltiin, että se on hyvä lapselle, vaikka silloin jo kaverit varovaisesti ehdottelisivat, olisiko kaikille parempi, jos lapsi olisi useammin päiväkodissa. Olisi ollut, todellakin. Myös lapselle. Se oli sellaista läpsystä vuoronvaihtoa miehen kanssa, eikä juuri nähty kuin eteisessä. Mä olin lopulta niin univajeessa, että kärsin kai jonkinlaisista rytmihäiriöistä. Sydän ei meinannut pysyä menossa mukana. Että never again. Seuraavan ruuhkavuosiputkeen siis vähän fiksummilla työmäärillä ja mahdollisilla lisäpäivillä päiväkodissa.
Kivaa kesää teille sinne! Ihanaa, että saatte noin pitkät yhteiset vapaat koko perheen kanssa!
Ah joo, voin kuvitella, miten omituista on, että on kaikki illat yhteistä aikaa. Ja vielä kesällä, kun tosiin illat ovat pitkiä ja ehtii tehdä vielä vaikka mitä! Mahtavaa kesää teille! Pitää muistaa käydä kurkkimassa teidän uusien kuvioiden fiiliksiä sun blogista.
Mahtavaa, että olette jakaneet vanhempainvapaat, kuten kuuluukin. Toivottavasti jos omat lapsemme joskus haluavat ja saavat lapsia, ollaan siinä tilanteessa, että se on itsestäänselvyys, eikä aplodien paikka 🙂
Mä olenkin tuosta jostain lukenut, näyttää ihanalta paikalta! Kiitos muistutuksesta! Kun tosiaan se kylän ainut kahvila Hitsaajankadulla ei mitään kovin inspiroivia maisemia tarjoile 😀 Onneksi tästä hurauttaa metrolla tai pyörällä nopeasti myös vaikka Kallion tai Hakaniemen kahviloihin.
Ajattelen tätä tasa-arvoasiaa nimenomaan yhteiskunnalliselta kannalta. Että työnantajat yksi kerrallaan (myös miesvaltaisella aloilla) oppisivat, että vanhemmuus kuuluu molemmille vanhemmille. Siten lisääntymisikäiset naiset (nekin, jotka lapsia eivät halua ikinä tai sillä hetkellä) eivät ole ainoita tikittäviä aikapommeja työnantajien silmissä, naiset eivät eläisi epävarmassa pätkätyöputkessa ja naisten palkkaero ei olisi miehiin verrattuna niin valtava.
Ja tietty se, että mieskin saa olla kotona lastensa kanssa siinä missä minäkin.
En siis aio vaihtaa nykyistä työnkuvaani (joka pitää tosin ensin kerätä nollista kasaan) vuorotyöhön vain siksi, että mies saisi samalla mitalla ainoan aikuisen iltoja ja viikonloppuja kuin minä. Ja kyllä, aiomme kesällä myös lomailla, mitä nyt teen töitä silloinkin välillä.
Vastailinkin tuohon ruuhkavuosikysymykseen tuossa yllä. Että kyllä, arki pitää rakentaa eri tavalla kuin ensimmäisessä ruuhkavuosiputkessa teimme. Tai minä tein. Opin sen kantapään kautta.
Postauksia voi onneksi takoa ison läjän yhdessä päivässä. Mutta ei blogi pysy kiinni juuri minään päivänä, sillä en tahdo kommenttienkin juoksevan vähintään kahta viikkoa jäljessä reaaliajasta. Vähintään pitää käydä tarkistamassa, ettei kukaan lähde täällä hallaahoilemaan tai muuta vastaavaa. Ja myös Instagram päivittyy suurinpiirtein reaaliaikaisena, sillä en ole suostunut ajatukseen, että kuvailisin varpaitani vain sunnuntaisin.
Mä tässä just laskin.. Vauva syntyy heinäkuussa (kai), mies ehkä voisi jäädä suoraan kesälomalle ja säästää isyyslomiaan. Kun se ipana täyttää 1v, mies voisi pitää ekana kesälomansa (yleensä koko elokuu), isyyslomat (olikohan se 54 arkipv) ja sitten säästöillä olla vielä hetken kotona jotta vauva menisi noin 1v5kk päiväkotiin. Tarvis vaan säästellä vähän tässä, khtuki ja palkan erotus kun ei ole ihan pieni summa. Mä voisi heti lähteä jatkamaan opiskelut tai töihin (saisin oman alan töistä opintoviikkoja, sinällään mulle ihan sama). Ja mies saisi kerrankin maistaa pidempään arkea. Viedä yhtä päiväkotiin, toista puistoon, olla kotona aamuisin laittamassa koululaisia kouluun ja iltapäivällä ottamassa vastaan niitä 🙂 katsellaan, on tässä vielä hyvin aikaa miettiä!
Mitä jos äiti haluaa jäädä kotiin ja perheen tilanne on rennompi ja helpottavampi näin? Eli täytyykö vanhempainvapaat todella jakaa väkisin? Olen itse yh ja vaikka ymmärrän että taloudellinen tilanne ja kokemus siitä tulee paljolti siitä mihin on tottunut, rohkaisisin ottamaan huomioon että yli 10 prosenttia äideistä on yksin taloudellisessa vastuussa perheensä arjesta vuosikausia. Tähän jos johonkin kaivataan sitä asennemuutosta, tukien lisäämistä ja vaikkapa kotiavun todellista lisäämistä. Itse olen korkeakoulutettu ja erittäin pitkän ja monipuolisen työkokemuksen omaava. Ennen lapsen syntymää sain töitä aina ja heti ja olin tosi ylityöllistetty. Nyt olen käynyt kolmessa työhaastattelussa joista kaksi tyssäsi siihen että minulla on pieni lapsi (laitonta kysyä ja tästä aion tehdä valituksen) ja kolmas niin järjettömään työsopimukseen että siinä ei olisi taloudellisesti ollut mitään järkeä. Elätän meidät nyt freelancer-tuloilla mutta yhden vanhemman perheessä tämä on haastavaa. Vaikka kuinka haluaisin taloudellisesti nousta tästä ja teen päivittäin tuntikausia töitä sen eteen, se on äärimmäisen vaikeaa. Tukiverkkoni on sitä mieltä että itsepähän olen lapseni tehnyt. Pienten lasten äitien työllisyysmahdollisuuksien eteen pitäisi tehdä valtavasti asennemuutosta ja yksinkertaisesti tutkintaa että lakeja ylipäätään noudatetaan. Yh perhe on jatkuvassa ruuhkavuodessa ja yyhä äitientyömahdollisuudet pitäisi silti myös tasapuolistaa. Hoidan työni varmasti edelleen yhtä hyvin kuin ennen, mutta en saa kunnon työtä enää, ainakaan helpolla, koska minulla on pieni lapsi.
Samojen asioiden kanssa täällä ollaan painittu, vaikakkin jo etukäteen. Esikoinen tulossa elokuussa ja töihin olen palaamassa beben ollessa 6kk. Sitten voi avopuoliso tarjota vaikka omaa nänniään.! Voin sitten kesällä olla pätkän kesälomilla ja mies jatkaa kotonaoloa vielä syksyllä. Hienoa tässä on se, että voin hollantilaiselle avopuolisolleni tarjota tällaisen mahdollisuuden, mitä hollannissa ei ole tarjolla, kenellekkään (äitiysloma 3kk). Minulle ja puolisolleni on ollut selvää, että homma tehdään puoliksi, vaikka minulla on ne tissit.
Toin tämän esimiehelleni myös tiedoksi, mikä tietenkin otettiin hyvin vastaan (meidän toimistossa kaikki on perheettömiä). Tietenkin näitä kyseenalaistuksia tulee paljon, että ”odotappas vaan kun se vauva syntyy niin et töihin halua mennä takaisin” – pelottavaa sinänsä, että omistamisen halu voi olla niin suuri, ettei mahdollisuutta siinä tilanteessa halua tarjota isälle?
Innolla kohti tuntematonta siis! Roihikasta tuli ostettua marraskuussa mummoloukko- kaksio ja samassa kuussa sitä oltiinkin sitten jo paksuna! Kuitenkin kun remontit oli tehty, kiintymys tähän asuntoon on niin suuri, että tästä ei halua vielä pitkään aikaan lähteä, eli sopeutumista ja tiukkaa yhdessäoloa kolmannessa kerroksessa ilman hissiä 🙂 10 neliön makuuhuoneessa tulee olemaan tunnelmaa!