Kaupallinen yhteistyö: Fazer Aito ja Fazer Yosa
Rakastin lapsena lukea Viisikkoja. Kirjasarjassa viiden lapsen jengi löysi seikkailuita mihin tahansa menikin, ja heillä oli aina mukanaan herkkuja pursuileva eväskori. Juuri muuta en kirjoista muistakaan, mutta nämä ovatkin asioita, jotka kutittelivat mieltäni jo lapsena ja resonoivat yhä: ajatus siitä, että seikkailua löytyy myös läheltä ja että pienellekin retkelle pakataan aina eväät.
Viisikot tulivat mieleen taas viikonloppuna, kun pakkasimme suotuveneeseen eväskorin ja lähdimme retkelle Vanhankaupunginlahdella olevaan pieneen Varjosaareen.
Kyllä, olen nykyään niin onnenmuikki perheineni, että meillä on ikioma suotuvene! Kävi nimittäin niin, että muutama tovi sitten sain Instagramissa viestin. Siinä kyseltiin, josko olisimme kiinnostuneita ottamaan ihan ilmaiseksi hoiviimme raihnaisen mutta ehjä soutuveneen. Se oli entisten omistajiensa vaivoina Kivinokassa ja etsi uusia soutajia. Voi että, todellakin olimme kiinnostuneita!
Ensitöiksemme hankimme rantapaikkaan oikeuttavan poletin veneelle, jotta voimme säilyttää sitä jatkossakin Kivinokassa. Nyt puoliso ehti nikkaroida soutuveneen hajonneen penkin tilalle uuden. Niin meillä on ikioma pikkuinen soutuvene, johon mahtuu juuri meidän perheemme, pari kaveriakin sekä eväskorit. Ja sehän tarkoittaa sitä, että Kivinokan seikkailumahdollisuudet laajenivat myös merelle.
Veneellä on soudeltu nyt pitkin Vanhankaupunginlahtea, mutta viikonloppuna sillä tehtiin ensimmäinen virallinen retki. Ei kauas, vaan viiden minuutin soutumatkan päähän Kivinokasta, Varjosaareen. Olen itse asiassa tähän kevääseen asti luullut saaren olevan osa sen vieressä olevaa ja hautausmaana toimivaa Leposaarta, kunnes hoksasin sen olevan ihan oma vajaan puolen hehtaariin kokoinen ja autio saari. Eli yhtä kuin seikkailusaari!
Soudimme ensin saaren ympäri. Rinteessä kasvavat syreenipensaat kielivät historiasta ja siitä, että saari on joskus ollut asuttu. Huonosti tunnetusta Varjosaaresta kirjan kirjoittanut Maarit Verronen kertoo Ylen jutussa, että Varjosaaren ensimmäinen asukas on ollut laivanrakentaja, joka rakennutti silloin vielä Pikku Pässi -nimiselle saarelle viime vuosituhannen alussa vaatimattoman kodin ulkohuusseineen.
Ensimmäisen asukkaan jälkeen saarella asui lähinnä sillanvartijoita, ja kun saareen rakennettiin sittemmin purettu silta, talossa asui useampia perheitä kerrallaan. Lopulta ränsistymään päässyt ja tulipalojen vaurioittama talo purettiin. Varjosaari jäi rantojenmiesten ja -naisten saareksi, jonne tekivät retkiä lähinnä vain viereisen Kivinokan kesämajojen asukkaat, kuten me nyt.
Nyt Varjosaaressa majaansa pitävät pesivät linnut, joten saaren tutkiminen jäi toiseen kertaan. Jotta emme häiritsisi lintuja, rantauduimme kallioiselle pohjoisrannalle, jossa pesiä ei näkynyt. Levitimme viltin sammaleiselle kalliolle, jonka koloista keto-orvokit työnsivät violetteja kukkiaan. Selän takana autiosaaren puut keinuivat verkkaisesti tuulessa, oikealla näkyi pikkuisten mökkien täplittämä Kivinokka ja vasemmalla Kalasataman tornitalot. Miten rakastankaan Helsinkiä, jossa voi yhdellä silmäyksellä nähdä kaiken tämän.
Meillä oli eväänä leipiä, herneitä, kauden ensimmäiset suomalaiset mansikat ja yhteistyökumppanini Fazer Aiton ja Fazer Yosan uutukaisia. Aiton tuoteperheestä tuli tosiaan viime vuonna osa Fazeria, ja Kaslink Aito on nykyään Fazer Aito. Tuotteet ovat vanhoja tuttuja Aitoja. Fazer Yosan tuotteet ovat myös kaurasta valmistettuja, maidottomia, laktoosittomia ja kotimassa tehtyjä tuotteita nekin.
Näin eväsretkien kulta-aikaan kesäisin on ihana juttu, että helposti mukaan pakattavat Aito Kauravälipalat sekä Aito Kauraherkut ovat siirtyneet uusiin kartonkipikareihin, joissa on puolet aiempaa vähemmän muovia. Ne on helppo kierrättää: kartonkipikarin voi nakata kartonkikeräykseen ja alumiinikannen metallikierrätykseen. Myös kaikki Yosa Kauravälipalat siirtyvät asteittain noihin uusiin pakkauksiin, ja nyt sellaisessa on jo Yosa Mango.
Me koristelimme sekä leivät että kauraiset eväämme syötävin keto-orvokein ja kaadoimme kuksiin kahvia ja kaakaota. Pääsimme maistamaan nyt ensimmäistä kertaa Aito Kauraherkkuja, ja miten ihana retkieväsjälkkäri se onkaan! Vadelman tai mangon makuisena sekä ihanan täyteläisenä ja lohkeavana siinä on mukava rahkamainen tuntuma, mutta ihan ilman lehmänmaitoa. Yosan Mango Kauravälipala on taas raikkaan hedelmäinen ja fermentoituna, eli hapatettuna, vatsalle mukava kaveri.
Ruokalepopötköttelyn jälkeen pakkasimme eväskorin takaisin veneeseen ja lähdimme soutamaan. Vesi molskahteli airojen osuessa siihen, ja puoliso heitti uistimen veteen ja kiinnitti virvelin telineeseen. On kuulemma kuha-aika. Retkiseurueen nuorimmainen nukahti päiväunille syliini, ja minä kaivoin repusta esiin (arvostelukappaleena saamani) kirjan. Meri alla ja pää 1800-luvun Englannissa. Mikä seikkailu, muutaman kilometrin päässä kotoa!
