Pressiranneke saatu

Se näkymä saa joka kerta vatsan perhoset vetämään malttamattoman odottavan ja yllättyneen spurtin. Kun Helsingin Suvilahteen alkaa nousta tuttu jättimäinen teltta ja alueen betonisen karuuden ylle ripotellaan päivä päivältä enemmän pastellisävyjä, vihreyttä ja glitteriä, tietää yhden kesän satumaisimmista viikonlopuista olevan täällä. Flow!

On jännää, miten yhteen viikonloppuun voi tiivistyä niin hengästyttävä määrä tunteita. Se on viimeinen kesäviikonloppu, jossa on mukana vielä kesäloma keveyttä, vaikka samalla arki on jo alkanut. Pöksyt ovat revetä ilosta ja kyynelkanavat sentimentaalisuudesta samaan aikaan.

Kuumimpien kesäkuukausien festareissa on oma paahteinen hehkunsa. Mutta elokuun illat ovat maagisia festivaalitunnelman luojia; pimeys on pehmeän hellivää ja lämmintä, Flow’ssa ihmiset eläväisiä ja leikkisän hulluttelevia. Tuntuu kuin olisi samaan aikaan pohjoismaalaisessa tropiikissa, aaltoilevassa unessa ja kellottomassa todellisuudessa, jossa vuorokaudet sekoittuvat toisiinsa.

Flow on se viikonloppu, jonka vielä kiehnaan kesässä, kunnes alan olla valmiina päästämään siitä irti, ottamaan toisenkin salaa lomalle jääneen jalan arjen puolelle.

Sunnuntaina me lähdimme Flow’hun yhdessä lasten kanssa. Perhesunnuntaina 0–12-vuotiaat lapset kun pääsevät bailaamaan alueelle sellaisen aikuiskaverin kanssa, jolla on sunnuntain festariranneke ranteessa. Meillä lapset ovat käyneet minun kanssani Flow’ssa elämiensä jokaisena elokuuna. Seitsemänvuotias esikoinen nyt kahdeksan kertaa ja neljävuotias kuopus viisi kertaa.

On liikuttavaa, miten lapsille Flow on yhtä kuin festarit. Flow on heille festivaalien kantaäiti, se mistä kaikki alkaa ja mihin koko festarielämys tiivistyy. Aikuinenkin näkee alueen ihan eri tavoin, kun sitä tutkii ja sen elää lasten kanssa.

Festareihin valmistauduttiin huolella koko aamupäivä. Puoliso kähersi esikoisen hiuksia, kuopus pohti housuvalintaa Flow-paidan kanssa ja Sporifysta soi festareiden soittolista. Minä pakkasin mukaan peltoreita, kuravaatteita ja kosteusliinoja. Lopulta olimme porteilla innokkaasti tuntia ennen kuin ne avattiin, joten fillaroimme odotellessamme pizzalle Kurviin avattuun Via Tribunaliin.

Festarialueella lapset ottivat tilan heti niin sanotusti haltuun. Hämmästelivät, kiipeilivät, kokeilivat ja katsoivat. Itsekin ihailin vasta sunnuntaina monet pienet yksityiskohdat, jotka lauantai-illan humussa ja ihmismäärässä olivat jääneet huomaamatta.

Lapsille oli järjestetty taas paljon kivaa ohjelmaa diskosta joogaan ja graffittityöpajasta oman teepparin tekemiseen, mutta jotenkin me päädyimme tällä kertaa tekemään kaikkea muuta. Sellaisiahan ne festarit ovat; sitä miettii ohjelman etukäteen mielessään, mutta antaakin sitten fiilisten ja ihmisten viedä.

Me kävimme festarikaveriksi saamamme siskoni Susannan kanssa pitämässä sadetta Starup Refugees gardenin upottavilla tyynyillä. Samalla molemmat lapset osallistuivat AIDA Impactin korupajaan sekä otattivat kasvoilleen päheät kasvomaalaukset. Kun sade ennusteita uhoten taukosi ja aurinko rynni esiin pilvimassojen takaa, lähdimme hyppelehtien etsimään uusia seikkailuita.

Päädyimme sattumalta J. Karjalaisen keikalle, kun nelivuotias pysähtyi ohikulkiessamme kuuntelemaan keikkaa näkemättä mitään muuta ympärillään. Voi musiikinlumo! Törmäsimme kavereihin ja otimme paljon hassuja kuvia. Söimme vegaaniset burgerit ja herkuttelimme vegaaniset pehmikset, ja minä olin onnellinen siitä, että maailma muuttuu.

Kuuntelimme Pariisin Kevään keikkaa, tai lapset painivat aikuisten kuunnellessa. Tanssimme ja joimme kaakaota. Kävimme pötköttelemässä pinkein neonvaloin, pörrröisin tyynyin ja pastellisin kukin somistetussa tilassa, jossa soivat itämaiset rytmit. Nauroimme. Halasimme. Nautimme.

Viiden jälkeen aloimme hitain askelin valua vastavirtaan koti portteja,  aikuiskavereiden jäädessä vielä viimeisen illan humuun. Vaikka tänä vuonna vähän vaiheilin, ehdinkö työkiireiltäni Flow’hun ollenkaan, siinä hetkessä olin ihan kirvelevän onnellinen siitä, että nakkasin työhuoneen oven kiinni ja karkasin Flow’n rinnakkaistodellisuuteen.

Vaikka kieltämättä maanantaina ja vielä nyt tiistainakin väsy kiristää niskaa, jalkojen alle oli ilmestynyt askeleen kevyeksi tekevää taikapölyä ja kehon ympärille ystävistä ja ilakoinnista rakentunut näkymätön superviitta. Niillä taioilla arjessakin säilyy hyvä flow pitkälle syksyyn.

Jaa