Menkää naimisiin marraskuussa, ja saatte syyn söpöillä ja juhlia rakkautta aina vuoden pimeimpään aikaan.

Me juhlistimme puolison kanssa kolmatta hääpäiväämme (ja 23 vuotta yhdessä, ihan käsittämätön lukema) muutaman viikon etukäteen nyt viikonloppuna. Lapset lähtivät yökyläilemään Marika Poppasenakin tunnetun ystävämme luo, ja me puolison kanssa pakkasimme repun valmiiksi kotikaupunkilomaa varten.

Tuntui, että viikonloppuna sain oleilla lämmittävässä söpöyskuplassa niin puolison kuin Helsingin kanssa. Ja jos treffien tarpeesta puhutaan, enemmän tarvetta yhteiseen aikaan oli juurikin kotikaupunkini kanssa. Pandemia-ajat eivät ole kohdelleet suhdettamme hyvin, vaan välillä olen jopa miettinyt, onko tässä Helsingissä asumisessa mitään järkeä.

Nyt viikonloppuna kutittava rakkauskuplinta palasi vatsaan, ja muistin, että on. Etäsuhde ei vain sopinut meille yhtään, tarvitsemme toistemme läheisyyttä. Minä tarvitsen rauhoittavan tiedon siitä, että vaikka ehkä tulevaisuudessakin voi mennä viikkoja, kun pyörin vain pientä ympyrää kotilähiössä, koko Helsinki on silti ympärilläni kuin halaus. Koko ajan olemassa olevat mahdollisuudet tuovat minulle tyyneyttä ja turvaa.

Aloitimme hääpäivän juhlinnan omalla kylällä, kun menimme syömään ajan kanssa lounaan Pikku-Hukkaan. Vanhan Herttoniemen sydämeen avattu kortteliravintola ehti olla toiminnassa vain muutaman kuukauden ennen kuin maailma ja siinä samassa kotikaupunki meni kiinni. Ehdin käydä syömässä siellä vain muutaman kerran, sitten poikkeuselossa jotenkin unohdin koko paikan.

Nyt etäsuhteen jälkeen pitääkin opetella Helsingin kanssa uudestaan, miten me tätä elämäämme yhdessä elämme: missä ravintoloissa ja kahviloissa käymme, mitä teattereita ja museoita edes oli olemassa ja pitäisikö mennä meren lisäksi välillä uimaan vaikka Altaalle tai Itiksen uimahalliin.

Onneksi Pikku Hukka putkahti mieleen jostain muistoista, sillä jos rakastan Helsinkiä kokonaisuudessaan, sen osasena olevaa Herttoniemeä vasta rakastankin. Oli onni saada syödä neljän ruokalajin kasvismenu (jonka saa myös vegaanisena!) täällä oman kylän viheriöivän ja lämpimän kotoisan 50-luvun tunnelman ympäröimänä.

Päivä alkoi jo hämärtää, kun metroilimme treffirepun kanssa keskustaan. Meillä oli suunnitelmissa vaikka mitä, mutta onneksi vain yksi kelloon naulittu suunnitelma. Lopulta kun juuri se kainalokkain ja ilman aikatauluja luuhailu oli kaikista nautinnollisinta, niin puolison kuin Helsingin kanssa.

Hämärtyvän Helsingin tuikkivat tunnelmavalot, ihmisiä porisevat kadut, kaikkialla vallitseva innokas lauantai-illan tunnelma ja hämyiset sekä ihmisiä täynnä olevan ravintolat saivat huokailemaan ihastuksesta. Ilo nostatti askeleet hyppelyksi. Miten valtavasti, miten kokonaisvaltaisesti ja miten kehoa kurittavan kipeästi olen kaivannut eläväistä ja mahdollisuuksia täynnä olevaa Helsinkiä!

Illan vietimme Suomenlinnassa, jossa vietettiin Viaporin kekriä. Väkeä tuntui olevan vielä enemmän kuin hektisimpään turistiaikaan kesäisin, mutta silti marraskuisen tunnelmallinen linnoitussaari ravintoloineen, kahviloineen, puutalokoteineen ja ympärillä mustana samettina vellovine merineen oli lumoava.

Me kävimme tarot-korttien tulkinnassa Tarot-Tuulalla, mikä oli juuri sopivan jännää puuhaa mystisen kekrin aikaan, kun menneelle jätetään hyvästit. Korteissa näkyi rakkautta ja rakastelua, jotain nytkähdystä vailla odottelevaa elämänmuutosta, yhteistä projektia ja minun sisälläni olevaa purkautumatonta luovuutta. Näitä sitten pohdimme, heitellen leikillään ja osittain ihan vakavissaan kaikenlaisia elämänmuutosvaihtoehtoja, samalla kun söimme makujen harmonisen ilotulituksen vohvelin päällä Adlerfeltissä.

Jälkiruuilla kävimme Cafe Silossa. Otimme pullan kaveriksi kauden ensimmäiset glögit, mikä oli ollut meillä suunnitteilla jo kauan, mutta tarpeeksi juhlavaa hetkeä ei ollut ilmaantunut – sen lisäksi, että olisi pitänyt tehdä hankala päätös siitä, mikä glögi tämän ensimmäisen glögin kunnian saa. Joulutunnelmoitsijoiden ongelma tuli ratkaistua Silon keittämällä inkiväärisellä omenaglögillä calvadoksen kera, kynttilän valossa ulkoterassilla nautittuna.

Jättimäisen kekripukin polttoseremoniassa taivaalle poltettiin menneestä painolastiksi jääneet murheet, ja minä nipistin silmät kiinni ja toivoin, että niin tosiaan kävisi.

Illan päätti viinitasting, johon olimme saaneet liput. Saimme eteemme kuusi erilaista natuviiniä, jotka nautittiin pienen suolapalan ja viinitietouden kera. Se oli ensimmäinen viinitastingini, ja oli jännä huomata, miten erilaisia viinit tosiaan ovat, kun niitä pystyy maistella peräjälkeen, erilaisten ruokien kanssa.

Illan viimeiset lauttavuorot olivat ääriään myöten täynnä kuplivaisen iloista väkeä, kun huuruikkunainen lautta vei kekrinjuhlijat takaisin mantereelle.

Sen sijaan, että olisimme suunnanneet yöksi kotiin, sinetöimme hääpäivä- ja kotikaupunkirakkausloman yöpymällä ihan keskustassa, seesteisen tyylikkäässä ja rauhallisessa St. George -hotellissa.

Seuraavan aamun saimmekin aloittaa muhkeisiin kylpytakkeihin kääriytymällä ja lampsimalla hotellin spahan. Se oli niin ihanaa, että ihan nolostutti moista saada kokea. Löylyttelimme kahdessa erilaisessa saunassa, dippasimme itseämme kylmävesialtaaseen ja uimme pienessä altaassa, jota ympäröivä tyyni kauneus vei ajatukset kauaksi marraskuun ruskeudesta.

Unihiekat huuhdeltuina ja vatsat kurnien palasimme huoneeseen, johon olimme päättäneet tilata aamupalan. Se oli mahtava idea! Aamupalaihmisenä olen aina kieriskelemässä onnesta hotellien aamupaloilla ihan siellä ravintolassakin, enkä ikinä kotona söisi sängyssä, mutta juuri siksi kaikki tuntuikin niin spessulta!

Saimme lököillä just miten tahdoimme, puhua ilman ylimääräisiä korvia ja jopa kahvia piisasi niin, ettei tarvinnut olla huolissaan tarjottavien riittämisestä. Eikä leivänmuruset sängyssä haittaa yhtään, kun ei itse tarvitse siivota.

Vitkuttelimme lähtöä puolillepäivin, vaikka hotellihotdogiksi kääriytynyt puoliso ei olisi vielä silloinkaan tahtonut lähteä. Puolta tuntia myöhemmin olimme kuitenkin jo hotellin kahvilasta ostettu tuore leipä kainalossa ystävän ja lasten luona.

On jännä, miten kevyeksi itsensä, elämän ja rakkauden sekä rakastamisen tuollaisen miniloman jälkeen tuntee.

Jaa: