Kässäprojektini etenevät tutulla tavalla. Alan tehdä jotain kesäistä keväällä ja saan sen valmiiksi jouluksi. Tai kuten nyt, kun aloin tehdä supermuhkeaa ja lämmintä pipoa alkutalvesta ja sain sen valmiiksi tänään. Just sopivasti siis ensimmäisen kevätkuukauden alkuun ja päivänä, kun oli pakko kulkea reteästi villakangastakki auki, ettei tullut kuuma.
Tein siis itselleni tattimallisen mummopipon, joka apinoi sitä Samujin kuulua Chunky Beanie -myssyä. Bongasin pipon ohjeen ihanaisen Kaisan blogista. Neuleohjeessaan Kaisa lupasi mallin sopivan isoonkin päähän, mikä sai lähtemään lankakaupoille. Minä kun olen se, joka joutui aikoinaan kiertämään useamman kaupan, että löysi tarpeeksi ison ylioppilaslakin. Tai sitten sinä vuonna valmistui poikkeuksellisen isopäisiä ylioppilaita.
Pipolangat ostin erään viikonloppureissun aikaan hankolaisesta Lankasatama-liikkeestä, jossa neuvottiin lankavalinnoissa. Just prikulleen samoja Kaisan käyttämiä keriä kuin ei ollut hyllyssä. Paksumpaa lankaa tarvittiin kolme kerää ja ohuempaa kaksi kerää. Ohuempaa pörrölankaa ujutin neulokseen mukaan kaksinkerroin, eli käytin kahta kerää yhtäaikaa, sen yhden paksumpilankaisen kerän lisäksi.
Paksummaksi muhkulangaksi valikoitui superpehmeä ja sataprosenttinen merinovillalanka Sandnes Garnin Lun ull, jonka minttuinen sävynumero on 7512. Nettikaupassa lankaa ei näemmä enää ole, mutta ehkä kivijalasta tai muista lankaputiikeista löytyy. Pörröisyyttä mukaan tuomaan valittiin ohut Sadnes Garnin Tynn silk mohair -lanka, jossa on 57 prosenttia mohairia, 28 prosenttia silkkiä ja 15 prosenttia villaa. Siitä valikoitui sävy numero 7210, eli murrettu meleerattu petrooli.
Näiden lankojen yhdistelmää oli ihana neuloa, ja valmistakin tuli ihmeen vikkelää – kun vain oli aikaa neuloa. Mutta voi pettymys. Eihän siitä nyt tullut sellainen kuin toivoin ja odotin.
Olen niin uivelo, että tarvitsisin jokaisen neuleohjeen todella aukikirjoitettuna, ja siksi olin välillä Kaisan yksikertaisen pipo-ohjeenkin kanssa ihan ihmeissäni. Jouduin alkuun kysymäänkin apua naapurin neulemuijalta – kiitos sinne suuntaan jälleen avusta (ja puikkolainasta!) En myöskään ihan hahmottanut, miten pipo valmistuessaan taitellaan kasaan, jotta olisin voinut neuloessani vähän laskeskella, miten se istuu omaan päähäni. Tai ehkä lankavalinnat olivat kuitenkin väärät, en tiedä.
Olivat syyt mitkä tahansa, liian pieni siitä tuli. Ei niinkään päänympäryksessä, vaan korkeudessa. Lopputulos kun on tuollainen Chynky Beanie goes Jack Cousteau. Eli tosi muhku pipo, joka kuitenkin kiikkuu tuolla päälaella sen sijaan, että sen saisi kunnolla korville ja että päälaelle jäisi silti kivasti löysää. Höh.
Jos jaksaisin purkaa pipon ja tehdä sen uudestaan – kuten kalliiden lankojen kanssa syytä olisi – neuloisin jokaiseen pipon osaseen reilusti lisää kierroksia. Pipoon kun neulotaan yhtenä pötkönä päällisosa, taiteltava resori ja vuoriosa.
Tai sitten voisin tehdä pipon tämän ohjeen tapaan, eli purkaisin vain vuoriosuuden ja sen sijaan jatkaisin resoria, jonka taittelisin sitten kolminkerroin. Pipo on niin paksu, ettei se mielestäni edes kaipaa vuorta, etenkin kun muhkea resoriosa pitää korvat saletisti lämpimänä (jos pipo siis ulottuisi ilman nykimistä kunnolla korville).
Esikoisellakin oli ratkaisu pipo-ongelmaan. Hän hyväsydämisesti lupasi omia sen ja laittaa heti huomenna päähän. Pituutensa puolesta pipo sopisikin nyt lapsen päähän, mutta leveyttä sillä on liikaa. Sekään ei tosin kuulemma haittaa, kun pipo on niin kivan värinen.
Jos yhtään lohduttaa, niin pipot on oikeasti todella hankala laji neuloa! On aivan äärimmäisen harvinaista, että kertayrittämällä tulisi oikeaa kokoa, vaikka miten laskisi. Niitä kun yleensä pääsee sovittaan vasta, kun iso osa työstä on jo tehtynä. Itsekin purin juuri pipon, jota yritin tehdä pojalleni ja se olikin sopiva mun 60 cm päähän. Ei auta, kuin aloittaa alusta. Sama homma about aina ja tiedän että monella muullakin neulojalla nimenomaan pipot on ne, mitkä ei vaan ekalla yrityksellä toimi. Pipossa kun heti haittaa käyttöä se, jos on liian pieni tai liian iso, monen muun neuleen kanssa pysty elään, vaikka olisikin muutaman silmukan liian kapea tai leveä, pitkä tai lyhyt.
No näin mä olen kuullut, ja silti joka kerta tartun pipohommiin yhtä varmana siitä, että eihän nyt pipo voi olla hankala tehdä. Siitäkin huolimatta, että mielessä on edelleen eräs joulunalusaika, kun olin tekemässä siskolle joululahjaksi pipoa, ja kun purkamisen jälkeen toisellakin kerralla piposta tuli ihan vääränkokoinen, päässä napsahti, nappasin sakset ja SILPPUSIN pipon niille sijoilleen. Sisko sai sitten lahjaksi kuvan silputusta piposta. Ajatus on tärkein ja silleen 😀
Mulle kävi tuon samaisen ohjeen kanssa ihan justiinsa noin ja mulla ei edes pitänyt olla mitenkään suuri kuuppa! Mutta Kaisa on julkaissut samaisesta myös oikeasti isopäisten ohjeen myöhemmin..tosin, itse marssin kiukuspäissäni kaupan hyllylle jo tässä vaiheessa.. 😀
No tämä mun pipo oli tehty just sillä isopäisellä ohjeella 😀 En tiedä sitten, mikä meni vikaan, sillä päänymärys pipossa kyllä täsmää, mutta se on liian lyhyt. Että ehkä pitäisi sitten olla ohje vielä pitkäpäisille pipopäille 😀