Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Lapsuudessani minulla ja siskolla oli tapana saada vanhemmiltamme joka joulu lahjaksi lautapeli. Kun lahjat oli avattu ja vain joulukuusen valot enää paloivat hiljentyneessä kodissa, minä ja sisko pelasimme joululahjalautapeliä yömyöhään. Siitä jatkettiin yökkärit päällä heti aamusta.
Lempparipelejämme olivat ainakin Muuttuva labyrintti, Monopoli, Keskiyön kummitus, Alias, Manhattan, Trivial Pursuit ja Afrikan Tähti -pelin tyyliin pelattava Muumipeli. Serkkujen luona oli Pane miljoona menemään -peli, jota tahkottiin aina monta kierrosta. Naapurissa asuvilla kavereilla oli Hotel-peli, jota saatiin välillä käydä pelaamassa, vaikka kaverit eivät edes osallistuneet peliin. Korttipelit opimme pikkuserkuilta ja heidän isältään. Pelasimme monet yökyläilyreissut läpeensä Arabialaista, Ristiseiskaa ja Paskahousua.
Koska pelasimme siskon kanssa kuitenkin pitkälti keskenämme, tulimme vuosien varrella luoneeksi joihinkin peleihin ihan omat säännöt. Tajusin vasta aikuisena, että olimme pelanneet Monopolia vuosia säännöillä, joita ei todellakaan sääntökirjasessa lue: taloja sai rakentaa vain osuessaan kadun kohdalle, eikä kaikkia saman värin katuja tarvinnut omistaa rakentaakseen. Lisäksi jaoimme aina niin paljon rahaa, että sama peli kesti koko viikonlopun mummilareissun ajan.
Kun sitten vuosia myöhemmin tapasin puolisoni, sain elämääni liudan uusia seurapelejä. Puolisoni perheellä oli tapana pelata keskenään muun muassa Rappakaljaa, Pictionarya sekä korttipeleistä Unoa, ja minä pääsin pelirinkiin mukaan.
Pelasimme lautapelejä vielä parikymppisinä opiskelijoinakin. Nostimme opiskelijakämppämme keittiön pöydälle ne lapsuuteni reunoistaan ripsahtaneet lautapelit. Riemuitsimme, kun kirpputorilta löytyi meille ikiomat peliloodat Pane miljoona menemään – ja Hotel-pelejä. Scrabble-pelin kirjainpalikoiden värit hioutuivat käytössä haaleiksi ja Uno-korttien reunat pehmeiksi. Kaveripariskuntien kanssa pelattiin Tuttu juttu -peliä, ja opiskelukavereiden illanistujaisissa Kuin kaksi marjaa -peli oli hitti vuosien ajan, Rappakaljan ja Pictionaryn lisäksi.
Jouluisin pelasimme yhä vanhempieni luona yömyöhään lautapelejä – minä, siskoni, meitä nuoremmat sisarukset sekä matkalla mukaan tarttuneet puolisot.
Jatkon ehkä arvaattekin? Kyllä, sitten minusta tuli perheellinen. Pelasin siskoni kanssa vielä uudenvuodenaattona 2011 Scrabblea. Minusta on kuva, jossa pidän pelin kirjaintelinettä jättimäisen vatsani päällä. Muutaman päivän kuluttua siitä syntyi esikoinen, ja lautapelit jäivät kaappiin pölyttymään. Oli monta vuotta, kun lautapelit tuntuivat jopa ajanhukalta. Tuntui käsittämättömältä, miten jollain on niin paljon luppoaikaa, että he voivat pelata lautapelejä, joista ei ole mitään konkreettista hyötyä.
Viime vuosina jotain on tapahtunut niin hiljalleen, että muutosta ei ole edes ehtinyt huomata. Kunnes sitten yhtenä iltana havahtuu siihen, että pelaa keittiönpöydän ääressä oman lapsuutensa lempipeliä, Hotel-peliä – omien lastensa kanssa. Tai no nuorempi lapsista pelaa vielä puhelimella helpompia pelejä, sillä aikaa kun muut koittavat rakentaa hotelli-imperiumia. Mutta esimeriksi Muuttuva labyrintti ja Lasten Alias menevät jo koko perheen kesken.
Se tolkuttoman pitkä ja pitkästyttävä Kimble- ja Afrikan tähti -vaihe on nyt keikahtamassa siihen suuntaan, että voidaan pelata lautapelejä, jossa nopan ja tuurin lisäksi aivoilla sekä suunnittelulla on väliä. Hiphurraa!
Ehkä ensi jouluna pelataan taas vanhempieni luona yömyöhään lautapelejä – nyt vain sakkiin on liittynyt kaksi uuttaa lautapelaajaa.
Ihana postaus! Tekstisi kautta pääsee aikakoneella mukaan hetkiin, joista kerrot. Kiitos!
Voi kun kiva kuulla 🙂
Lautapelit on parhaita! Itsekin lapsuuden jouluista yksi väkevimpiä muistikuvia on lautapelit, yömyöhään pelattuna. Olin aika yksinäinen lapsi, ja saatoin pelata Monopolya tuntitolkulla yksinkin, kuvittelin vain pöydän ympärille liudan näkymättömiä ystäviä ja pelasin heidän vuoroillaan heidän puolestaan.
Lautapelit ovat kehittyneet aika paljon sitten 80-luvun, ja nykyisin myös markettien valikoima on huikea, puhumattakaan lautapelikaupoista. Innostuttiin lautapelikulttuurista 2000-luvulla tosissaan mieheni kanssa, Carcassonnesta se taisi lähteä. Sitten kävi vähän samat eli tuli lapsia, ja pelaaminen vähentyi radikaalisti.
Nyt viime aikoina, kun lapset ovat 5 ja 7v, vanha harrastus on alkanut elpyä ja saanut aivan uusia muotoja! Lasten kanssa on aivan mahtavaa pelata ja Helmet-kirjastoissa huikeat valikoimat pelejä joita lainata, kaikkea ei tarvitse ostaa omaksi. Yhdessä pelaaminen on hitsannut meidän porukkaa yhteen ja lisäksi opettaa lapsille tärkeitä taitoja, kuten oman vuoron odottamista, pettymyksensietoa, matematiikkaa ja tilannetajua.
Meidän lasten lempparipelejä tällä hetkellä taitaa olla Majesty (tän vuoden perhepeli), Menolippu (tästä on olemassa myös lastenversio jota ollaan kokeiltu, mut se ei oo niin kiva ku tavallinen, 5v pärjää jo aikuisten versiossa jos vähän auttaa tai joskus pelataan joukkueinakin, 7v pärjää itsenäisesti), Port Royal (korttipeli, jossa kuopus aika usein voittaa), Century (tai hyvin samantyyppinen Splendor) ja New York. Aikaisemmin ollaan pelattu huikeita määriä myös Kanin loikkaa, Kapteenia ja pilssihiirtä ja Roope Setää (samantyyppinen kuin Monopoly), jotka ovat selkeämmin lastenpelejä. 7-vuotiaan lempparipeli on tällä hetkellä 7 wonders, joka on tosi hyvä aikuistenkin kesken.
Mulla on nykyisin tapana aina välillä lueskella netistä eri lautapelien arvosteluja (esim lautapeliopas-sivusto) ja sitten varata kirjastosta mielenkiintoisimpia kokeiluun. Rohkaisen samaan! Seuraavaksi aion kokeilla ainakin Azulia ja Flamme Rougea.
Ihania pelihetkiä teille!
Carcassonnesta olen kuullut mmonilta hyvää, mutta itse en ole sitä vielä koskaan pelannut. Ja kiitos muistakin pelivinkeistä! Ja erinomainen pointti tuo, että lautapelejä voi lainata kirjastosta. En ole koskaan tajunnut sitä tehdä, mutta nyt pitää tutkia sekin kirjastojen anti!
Voisikohan teidän perhe tykätä rakentelupeli Blokuksesta? On vaan aika hintava, 40-50euroa.
Hei joo! Kenelläköhän tutulla tuo peli on, sillä ollaan sitä kyllä pelattu. Ainakin esikoinen voisi tosiaan hokata jo Blokuksen hienouden 🙂
Lautapelit on ihan ykkösiä! Meiltä löytyy edelleen joka joulu joku lautapeli paketista, vaikka lapset on jo asuneet omillaan muutaman vuoden. Aika ajoin kaivetaan vanhoja pelejä hyllystä ja pelataan porukalla. Kovassa käytössä myös Huojuva torni, Heitä sikaa ja muistipelit, ihan aikuistenkin kesken.
Voi mäkin toivon, että vielä tulee aika, kun kaivetaan lautapelejä esiin ihan aikuistenkin kesken. Lautapelimuistoja miettiessä tuli ihan hurja ikävä etenkin Scrabblea 🙂 Houjuva torni on tosiaan klassikko sekin, sitä on pelattu niin opiskelijabileissä kuin lasten kanssa.
Ihana kun ihmiset pelaa ja viettää digivapaata aikaa yhdessä. Itseltäni puuttuu kokonaan peligeeni ja se on isommissa illanvietoissa usein ihmetyksen ja molemminpuolisen ärsytyksen aihe, ku en vaan pysty pelaamaan mitään lautapelejä. Ei vaan mielenkiinto riitä ja sääntöjen opettelu ois ihan mahdoton rasti, mieluummin seisoisin viikon aidanseipäänä :D. Onneks mies on jo sujut tän vaimonsa pelivamman kanssa ja hoitaa meillä lasten peleihin tutustuttamisen ja mukavien pelimuistojen kartuttamisen…
No tässä kuvassa yksi mukuloista just pelaa diginä peliä, kun ei lautapeliin vielä oikein pääse mukaan 😀 Mutta noin muuten joo, digivapaa-aika perheenä on mulle tärkeää. Oikeastaan se on niin itsestäänselvää, että sitä ei ole tullut oikein edes ajatteeksi, mikä lienee hyvä juttu 🙂
Mielenkiintoista kuulla ”pelivammasta”. En ollut tajunnutkaan, että tietenkään kaikki eivät jaa samaa iloa lautapeleistä.
Se on mitä pitää kalliina. Ne lautapelit mitä itse pelaan pääsääntöisesti maksavat helposti yli 100e
En tiedä, mihin tämä liittyy, mutta joo, onhan 100 euroa ihan hitosti rahaa, mutta jos on varaa ja mielenkiintoa, hyviin lautapeleihin satsaaminen on mielestäni suotavaa. Itse pelaillaan lähinnä näitä seurapelejä, joten hinnat ovat 50 euron luokkaa ja alle. Tosin mitään uutta peliä emme ole ostaneet vuosikausiin.
TÄMÄ! Meillä myös lautapelit päässeet takaisin arkeen, ollaan kehitelty osaan ns aikuisten lautapeleihin, mitä miehen kanssa hamstrattiin parikymppisinä vähän helpotetumpia sääntöjä, jotta 6 v pärjää ja sitten toki kaikki ne koko perheen / lasten pelit, mitä voi pelata ihan oikeilla säännöillä ja pisteenä iin päälle meidän 3-vuotias on ihan lyömätön muistipelissä!
Olen niin onnellinen siitä, että ollaan säilytetty nuo kaikki pelit, vaikka kaikkien konmarisääntöjen mukaan ne olisi pitänyt heittää meneen jo aikapäiviä sitten. Paljon vievät tilaa, mutta nyt alkavat pikkuhiljaa päästä takaisin käyttöön, ihanaa!
Ja lapsuuden pelit onkin edelleen lapsuuden kodissa. Siellä lapsen lempparein on ehdottomasti Hiirenloukku. Muistan miten haluttiin sitä lapsena niiiiiin paljon kun siitä pyöri mainoksia telkkarissa ja joku joulu se sitten kuusen alla odotti 🙂
Heh joo, konmari on meinannut monet kerrat viedä meidän lautapelit, mutta onneksi joku sai pitämään niistä vuosia pölyttyneistä ja tilaa vieneistä loodista kiinni. Niin siistiä voida palata omien mukuloiden kanssa samoja pelejä kuin itse on lapsuudessa tahkonnut vuodesta toiseen ihan onnessaan.
Muistipelit ovat muuten kivoja – niitä onneksi pystyi pelata jo silloin Kimble- ja Afrikan tähti -aikaan. Jollakin tutulla oli lapsuudessa Hiirenloukku-peli, ai että se oli jännä!