©Lahiomutsi Lasten Pikkujoulut Joulu Leipominen-9137

Kaupallinen yhteistyö: Raikastamo

Olen viime päivinä päätynyt useamman kerran marraskuuta koskeviin keskusteluihin, joiden edetessä huomaan jonkun omassa olossani muuttuneen viime vuosiin verrattuna. En enää voi kollektiivisesti muiden mukana pudistella päätäni tämän vuodenajan pimeydelle tai harmitella, miten kamala sää on. Muut haaveilevat auringosta, ja minä tajuan hämmästyksekseni, että en kaipaa mihinkään. En ainakaan niin fyysisen kipeästi kuin menneinä vuosina. Itsekin olen jäänyt pohtimaan, mikä on kun ei harmita?

Olen paikallistanut siihen kuusi syytä. Ensinnäkin mennyt kesä latasi auringolla ja lämmöllään akkuni niin pitkälle, että vieläkin olen siitä kaikesta kiitollinen, onnellinen ja kylläinen. Jos kesä olisi ollut kolea ja kylmä, saattaisi tässä vaiheessa vuotta jaksaminen jo loppua. Toisekseen tämä on osa henkilökohtaista ilmastoparannushaastettani, jonka takia emme tänä talvena haaveile perheen kanssa aurinkolomasta jossain kaukana. Sen sijaan haaveilen vielä pimeämmästä; junalla taitetusta matkasta lappiin.

Tunnen oloni kummallisen hyvävointiseksi marraskuun keskellä myös siksi, että syksy on ollut melkoisen lempeä säiltään. Viime syksy oli yhtä kurahousurallia, mutta nyt sateet ovat osuneet päiviin ja öihin, kun ei ole tarvinnut olla viidessä paikassa yhtä aikaa. Muistan myös nähneeni viime viikolla kerran auringon! Jättimäinen muutos viime vuoteen on myös se, että emme ole – KOP KOP –  olleet kipeänä. Viime vuoden marraskuuhun tuntui kerääntyvän kaikki henkinen ja fyysinen nöyhtä siitä lähtien, että sairastimme muiden perheenjäsenten kanssa vuorotellen ja päällekkäin koko kuun.

Asia, johon olen voinut itse vaikuttaa, on se, että olen tietoisesti muuttanut ajatteluani ja antautunut paremmin vuodenaikojen vietäväksi. Olen hiljentynyt nauttimaan melankolian riemuista ja kaamoksen (sekä töiden vähentämisen) tuomasta mahdollisuudesta rauhoittua ja levätä. Näiden lisäksi on nostettava esiin se, että opettelin viime talven ja kevään aikana nukkumaan, kuuden sairastuttavan vähäunisen vuoden jälkeen. Kaikki näyttää paremmalta hyvin nukutuilla silmillä – jopa marraskuu.

Marraskuu on kuitenkin siitä ovela kaveri, että se on ennenkin onnistunut kampittamaan minut maihin kaikesta hyvästä ennakkovalmistelustani huolimatta. Siksi tänä vuonna tein jotain, johon marraskuukaan ei osannut valmistautua. Aloitin jouluhössötyksen jo marraskuun alussa! Hahaa! Lapset jakavat minun rakkauteni joulua kohtaan, joten aloitimme joulukauden nyt viikonloppuna –  heti kekrin, halloweenin ja pyhäinpäivän juhlintojen jälkeen.

Ajatus lähti siitä, kun lapset harmittelivat, että heillä ei ole pikkujouluja, kuten meillä aikuisilla. Päätettiin siis pitää lasten pikkujoulut, joita tuli juhlistamaan myös yksi ihana pikkuystävä täältä kotikylältä.

Kannoimme keskelle olohuonetta joulukoristelaatikon, jonka avaaminen on aina yhtä riemukasta kuin omassa lapsuudessanikin. Kaivoin Spotifystä vanhat joulumusiikkisuosikkini, ja haimme kaupasta sesongin hedelmiä – satsumoita, persimoneja, päärynöitä ja punaposkisia omenoita – sekä valmistaikinoita pipareihin sekä joulutorttuihin. Samalla poimimme pihalta tuulen tiputtamia havuja, jotka toivat heti tuoksullaan joulun kotiimme.

Katoin pöytään myös yhteistyökumppanini Raikastamon uutuusglögit. Ne ovat tuon meille monen vuoden ajalta tutun mehu- ja limutalon muiden tuotteiden tapaan luomulaatuisia ja tehty Suomessa. Vaaleamman luomuglögin pohjana on omena- ja limemehu ja perinteisempi luomuglögi on keitetty mustikka-rypäle-mustaherukkamehuun. Glögien makumaailma oli mehumaisuudessaan pienten juhlijoiden mieleen, ja itse ilahduin glögien mausteisuudesta. Tölkkiin pakattu glögi on helppo, turvallinen ja kevyt kuljettaa myös vaikkapa retkelle mukaan, jotta voi keittää nokipannuglögit (tai sitten suosiolla lämmittää glögin jo ennen retkelle lähtöä termospulloon).

Niinpä tuona marraskuisena päivänä joululaulut soivat, suussa maistui manteli ja kynttilät valaisivat harmaan aurinkoista päivää. Lapset leipoivat mitä taidokkaampia voitaikina-omenahillomyttyjä ja söivät piparitaikinasta raakana noin puolet. Valmiiksi asti päätyneet herkut katettiin pöytään, josta pikkujouluja viettävät kaverukset kävivät ne majanrakkennusleikin välissä nauttimassa. Illalla saatiin vielä pitää isommalla porukalla rääppiäiset, kun pyöreän pöydän ääreen kerääntyi lisää rakkaita ystäviä.

Siitäs saat, marraskuu. Kaikella rakkaudella.

Jaa: