Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Joka toinen perjantai on lakananvaihtopäivä. Silloin revin lakanat pois sekä meidän aikuisten parisängystä että lastensängystä heti aamulla. Jos minulla on kotikonttoripäivä, hoidan lakanapyykit valmiiksi yhdessä pesukoneen kanssa päivän aikana. Kirjopyykit toiseen koneelliseen, valkopyykit toiseen. Pellavat ja puuvillat pyörivät 60 asteessa, ja muutaman kerran vuodessa – kesän hikisten viikkojen ja oksennustautien jälkeen – keittopesen ne rapeiksi 90 asteessa.
Jos lakananvaihtopäivälle osuu aurinkoinen ja samalla tuulinen sää, tunnen kummallista onnellisuutta, joka kai on koodattu sukupolvien aikana kertyneiden kokemusten myötä geeneihini. Silloin levitän pyykit kuivumaan ulos narulle. Asettelen ne narulle nätisti, pidän rivit säntillisinä ja napsautan puiset pyykkipojat lakanoiden kulmiin. Aurinko hoitaa valkopyykit kirkkaammiksi ja häivyttää kirjopyykin mahdolliset tahrat. Tuuli kuivattaa pyykit ennätysajassa.
Ulkona kuivunut lakanapyykki on lempituoksuni. Huumaava ja tutun turvallinen, raikas ja pehmeä.
Mutta siihen liittyy myös yksi lempinäyistäni. Voisin jäädä tuijottelemaan tuulen hypnoottista työtä, kun lakanat lepattavat tuulessa rytmikkäästi. Siinä näyssä on jotain lohdullista; asiat ovat mallillaan ja järjestyksessä. Ja sitten vielä se kuivuvan lakanapyykin äänikin! Löytyisiköhän jostain rentoutusäänite, jonne olisi tallennettu tuulen ja lakanoiden tanssi – sen suhinat, nakseet ja tiivistyvä rytmi. Se toimisi minulle varmasti melkein yhtä hyvin kuin hämyisen metsän äänimaisema.
Nyt ilmojen viiletessä on kuitenkin ollut tyytyminen kuivausrummun hurinaan ja ovenpielissä roikkuviin lakanoihin. Taloyhtiön yhteisestä kuivaushuoneesta lakanoihin tarttuu voimakkaiden pesuaineiden katku, joka pahimmillaan ei lähde seuraavassa pesussakaan kokonaan irti. Ulkona kuivaaminen vie ikuisuuden, mutta jos vain aikaa on, olen raikkaan ulkoilman tuoksun takia valmis kikkailemaan: vien pyykit ensin ulos ja laitan sen jälkeen kuivausrummun hoitamaan loput. Pesuhuoneesta leijailee silloin koko asuntoon ihana lämmin lakanapyykin tuoksu.
Kylmenneet ilmat ovat huonontuneen narukuivuusmahdollisuuden vastapainoksi tuoneet lakananvaihtopäivään tuuletuksen tehon. Viileällä säällä petivaatteet voi viedä ulos, ja joka aamu ihan vain makuuhuoneen nopea tuuletus raikastaa sängyn ja sen petivaatteet. (Ja ai että, entäs edessä olevat pakkaset! Kun on tuulettanut petivaatteita pakkassäässä ja sen jälkeen pedannut sänkyyn rapean puhtaat lakanat, minä suorastaan hurisen onnesta.)
Kun lakanapyykki on kuivunut, ne vedetään niin että puuvilla pingottuessaan ihan paukkuu. Meillä on tapana myös silittää lakanat, mutta toisinaan lakanoiden vetäminen saa riittää ennen kuin ne viikataan kaappiin tai pedataan suoraan takaisin sänkyihin. Lakanoiden vetäminen luonnistuu tietenkin parhaiten kahden aikuisen yhteistyönä, mutta lapsetkin alkavat olla tässä jo hyviä apureita. Ja se mikä puuttuu voimassa, tulee takaisin innokkuudessa.
Täällä lakananvaihtopäivän tunnelmia kolmen vuoden takaa.
Ulkona kuivaneiden lakanoiden tuoksu on ihaninta maailmassa. Sellaiseen petiin joka on pedattu ulkona kuivattuihin lakanoihin on niin mahdottoman ihana nukahtaa. Me asutaan alle 3km Helsingin keskustasta ja tunnen pakahduttavaa iloa joka kerta kun kipaisen kesällä pihalle ripustamaan narulle lakanapyykit taloyhtiön naruille. Ihanaa, että keskusta-asuminen sallii tämän ilon, vaikka suuren osan vuodesta kuivausrumpu hoitaakin hommat.
Kyllä, puhtaisiin lakanoihin nukahtaminen on arjen luksusta. Mä muistan rakastaneeni sitä fiilistä jo lapsena.
Ja ihan sama fiilistely myös tuosta pyykkien kuivaamisesta ulkona, vaikka täältä Hertsikasta onkin pari kilometriä enemmän keskustaan. Mutta silti: mieletöntä saada asua pääkaupungissa, jossa kuitenkin pyykit voi kuivattaa taloyhtiön pihan pyykkinaruilla.
Pakkasen puraisemat vuodevaatteet tuntuvat kyllä ihanilta, olen samaa mieltä. Ihana viileys ja sitten alkaa hissukseen lämmittää kun uni tulloo 🙂
Oi joo, se viileys, joka hiljalleen muuttuu lämmöksi, ihanaa <3
Olipa ihanasta kirjoitettu lakanapyykkin ja ulkona kuivaamisen onnesta. Sinä tarvitset selvästi mankelin 🙂
Arjen iloja <3 Ja mäkin luulen, että olisin just mankelimuija! En ole ikinä sellaista käyttänyt (ehkä testasin joskus jollain yläasteen köksän tunnilla), mutta uskoisin sen olevan omiaan just munkaltaiselle lakanahifistelijäfiilistelijälle :) Taloyhtiön yhteinen mankeli olisi luksus!