©Lahiomutsi Arkikuva 17 Hammaspesulla-7914

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon kuva viikossa, vuoden ajan.

Minulla on omasta varhaislapsuudestani kummallisen vähän muistikuvia, joihin liittyvät vanhempani. Enemmänkin ne ovat välähdyksiä, joissa olemme kahdestaan siskon kanssa. Vanhempani ovat mukana muistoissa, joihin liittyy lauantai-illan sauna, popcornit punaisessa muoviastiassa ja Napakymppi – silloin ennen lamaa ja viikonloppupainotteisia ravintolayrityksiä, kun saunalle vielä oli aikaa.

Muistan myös sen turvallisen fiiliksen, kun hyppelehdin naapurissa asuvan mummin ja paapan luota kotiin pimeän jo tultua. Keittiössä paloi kellertävä valo, äiti hääräsi tiskipöydän ääressä ja sisään päästyäni kuulin tiskikoneen kotoisen hurinan. Yhä edelleen tiskikoneen hurina saa minussa aikaan rauhallisen olon, fiiliksen, että elämässä on kaikki mallillaan.

Sen lisäksi muistan myös hampaidenpesun. Sen, miten seisoimme siskon kanssa vuorotellen sinisellä vessanpytyllä yöpaidoissamme ja isi harjasi hampaitamme. Sinisellä hammastahnalla ja manuaaliharjoilla, jotka olimme luultavasti saaneet kunnan hammaslääkäriltä tarkastuksen yhteydessä. Vaikka muuten iltojen rutiinit olivat monesti aika hujanhajan, hampaat pestiin.

Älytöntä, minkälaisia asioita mieli poimii säästettäväksi. Omasta kokemuksestani huolimatta en minä lasten hampaita pestessäni ole miettinyt, että tässä muuten ehkä luodaan niitä harvoja varhaislapsuuden muistikuvia. Enemmänkin mietin, miten tolkuttoman pitkältä 2 + 2 minuuttia vois joskus tuntua.

Nykyään lasten hampaidenpesusta on onneksi tullut jo ihan lungia puuhaa. Myös iltaisin, joka on itselleni se päivän kinkkisin aika, kun energiat alkavat olla loppu ja mitään ylimääräistä säätöä ei meinaisi jaksaa. Ylipäätään iltatoimet ovat leppoistuneet isoin harppauksin; muistan hyvin ajat, kun illat kolmistaan lasten kanssa tuntuivat jättimäiseltä ponnistukselta. Jossain vaiheessa sitä aikaa lipsuin siihen, että annoin toisen lapsen pestä itse hampaansa. Se kahden minuutin säästö tuntui silloin merkittävältä.

Sitten hammaslääkärissä huomautettiin huonosti pestyistä hampaista. Reikiä ei sentään ollut, mutta siihen ei sillä hammashygieniatasolla olisi enää ollut pitkä matka. En ollut varautunut moiseen ollenkaan. Minä olen aina saanut kehuja hammaslääkärissä ja jo lapsena tykkäsin hammaslääkärissä käymisestä. Ensimmäisen reikäni sain nurinkurisesti sen vuoden jälkeen, kun olin joskus yläasteella karkkilakossa. Omien lapsieni hampaatkin ovat aina keränneet kiitosta.

Siksi hammaslääkärin sanat osuivat jotenkin erityspahasti sinä aamuna, kun olin juuri tuntenut ylittäneeni itseni saadessani aamupalan syöneet ja suitut lapset kaatosateessa pyöräilen hammaslääkäriin kello kahdeksaksi. Vanhemmuuden huipulta suoraan pohjalle. Huonosti harjatut hampaat eivät olleet tietenkään lapsen syy, vaan minun ja miehen. Hampaat oli siihenkin asti pesty tunnollisesti aamuin ja illoin, mutta ei aina huolellisesti. Sinäkin aamuna kaikessa kiireessä lapsi oli saanut harjata hampaansa itse (miksi kaikki kunnallisen terveydenhuollon vastaanottoajat ovat aina aamukahdeksalta?!).

Poljin lapset kyydissä päiväkodille, ja paha olo möyri vatsassa. Tuntui, että kohta oksennan tai räjähdän järkytyksestä solumönjäksi, ehkä molempia. Syyllisyys hutki sydäntä menemään armotta vielä tuntienkin päästä, enkä pystynyt keskittymään töihin. Soitin miehelle ja itkin paskuuttamme. Toivoin, että tämä olisi vain pahaa unta, mikä varmasti kuulostaa siltä, että ongelmamme ovat pieniä, mutta kertoo siitä, miten tärkeänä pidän hammashygieniaa. Koska se on tärkeää.

Onneksi on suomalainen hammashuolto, jossa lapsi kutsutaan tarkastukseen tasaisin väliajoin. Ilman sitä yhtä ja ensimmäistä kamalaa kertaa hammaslääkärissä en olisi ehkä tajunnut, että koskaan ei voi olla niin kiire, etteikö ehtisi keskittyä yhteen lapseen kerrallaan kahdeksi minuutiksi. Mistäs sitä tietää, jos terveiden hampaiden lisäksi siinä tulee luoduksi pohjaa myös lapsuusmuistoille.

Jaa: