Nyt tuhmuroidaan! Tai nyt viimeistään, jos ette ole aikaisemmin kuulleet Prinsessa Pikkiriikistä, joka tuhmuroi, mutta on silti samaan aikaan kiltti ja muutenkin valtavan ihana – kuten tuollaiset kumppareita käyttävät ja tyllihameensa kurahousuihin vanhempien erityisärsyttävien käskyjen takia tunkevat prinsessat tapaavat olla.
Meille Prinsessa Pikkiriikki tuli tutuksi vuonna 2016, kun saimme Pikkiriikin edesottamuksista kertovan kirjan muistaakseni arvostelukappaleena (tai sitten ostin sen, en nyt ole ihan varma). Siitä lähtien sitä on luettu niin että kovakantisen kirjan reunat ovat menneet ruttuun ja kirjan sivut pehmentyneet sormien alla. Hannele Lampelan kirjoittama kirja on vahvasti tekstipainotteinen, mutta jokaiselta aukeamalta löytyvät Ninka Reittun kuvitukset saavat pienimmätkin kuuntelijat keskittymään satuelämykseen (täällä todistuskuva eräältä telttaretkeltä).
Tämä on prinsessakirja niille, jotka rakastavat prinsessasatuja ja myös niille, jotka eivät oikein välitä prinsessakirjoista. Eli just meidän perheelle. Meillä asuu milloin mitäkin olentoja, joilla aika usein on kruunut päässä ja prinsessakirjat kirjaston lainaustiskillä. Itseäni kuitenkin sieppaa prinsessasatujen ahtaat ja tunkkaiset roolimallit, joille Prinsessa Pikkiriikki ilahduttavan oivaltavasti ja silti kiltisti näyttää kieltä. Prinsessointi ei kuulu vain Tuhkimoille, vaan myös esimerkiksi kaikille oman elämänsä Batmaneille.
Huomasin vasta nyt, että Pikkiriikki on myös käsitellyt yhden kirjan verran vanhoja klassikkosatuja ja tehnyt niistä oman tulkintansa. Tuon opuksen kirjaesittely lupaa, että kirjan sivuilla Prinsessa Pikkiriikki esimeriksi pohtii samaa kuin mekin ihan hiljan lasten kanssa Prinsessa Ruusunen -balettia katsoessamme: miksi prinssi saa pussata Ruususta ilman lupaa? Ja mihin prinssinpälikkää edes tarvitaan, kun kerran herätyskellotkin on olemassa? Erinomaisia kysymyksiä Pikkiriikki! Näihin pohdintoihin minä tahdon tietää sinun vastauksesi.
Prinsessa Pikkiriikki on lisäksi aivan valtavan antoisaa ääneen luettavaa. Sen kerronta on eläväistä ja etenevää, ja tekstiin on pujoteltu mukaan oivaltavia sanoja ja lauserakenteita. Kirja on täynnä niin lentävää mielikuvitusta, että sen täytyy olla peräisin sellaisen henkilön päästä, joka käyttää kruunua ja jonka lemmikkikoira Makkara vääntää taikavääkylöitä. Tarina onnistuu tavoittamaan lapsen maailman, ja lisäksi väleihin on ripoteltu vitsejä niille aikuisille, jotka kanssaelävät toden ja mielikuvituksen välillä aaltoilevaa arkea omien minikokoisten tyllihametyyppiensä kanssa.
Ja vaikka Pikkiriikki tuhmuroi, saa kiukuttelukohtauksia ja taikoo määräileviä aikuisia Himpskattiin, silti tarinoilla on aina onnellinen loppu. Mutta ei mikään ällösöpö ja siirappisen opettavainen loppu, tarvitsee vielä lisätä.
Nyt Prinssessa Pikkiriikki tänttähäärää myös teatterin lavalla, ja sain lasten kanssa kutsun katsomaan Kansallisteatterin Suuren näyttämön lämpiössä esitettävää näytöstä. Näytöksiä on luvassa vielä yksi tässä kuussa ja kaksi marraskuun puolella.
Teatterilavalle viety Prinsessa Pikkiriikki on ihanan pieni ja suuri teatterikokemus samaan aikaan. Sekä minä että lapset saimme osamme ja naurumme, ihan kuten kirjankin kanssa. 40 minuutin esitykseen on saatu hyvin tiivistettyä Pikkiriikin parhaimpia seikkailuja, oivalluksia ja sutjautuksia. Pieni esiintymistila muuttuu tilanteesta toiseen muutamalla rekvisiitalla ja esiintyjien vaatetuksella – Prinsessa Pikkiriikin ja meidän yleisössä istuvien mielikuvitus hoitaa loput.
Aivan hurmaava on myös Prinsessa Pikkiriikin talvi (2017). Siinä jopa Räkä-Eetu on hetken kiltti ja hymyilevä. Pikkiriikit on myös meillä luettu monen monta kertaa ja aikuinenkaan ei väsy niiden lukemiseen. Tuo klassikkosatuihin pureutuva kirja on toiveena joululahjaksi.
Kiva kuulla, että sekin on hyvä! Mä en tiedä, miten on edes mahdollista, että me ollaan luettu ees ja taas vain tätä yhtä, kun Pikkiriikin seikkailuja ja oivalluksia olisi kerran enemmänkin tarjolla 😀 Etenkin just tuo klassikkosadut uuteen uskoon laittava kirja vaikuttaa erinomaiselta.
Jee, mahtavaa kuulla, että näytelmä on hyvä! Meillä on liput varattuna muutaman viikon päähän.
Meillä Pikkiriikki löydettiin viime kesänä ja sekä 6-vuotias tyttö että 9-vuotias poika tykkäsivät. On ylipäätään onnellista löytää hyvä lastenkirja. Tuohon genreen, ja sinne kirjaston lastenosastolle, kun mahtuu kaikkea huippulaadukkaan/aikaa kestävän ja laaduttoman/kertakäyttöisen väliltä. On myös jännä, miten lapsetkin tunnistavat ne helmet ja pyytävät lukemaan niitä monta kertaa, siinä missä jotkut Disneyn käännöskirjat unohtuvat yhden lukukerran jälkeen (eikä nyt tarkoitus dissata just niitä, kaikki lukeminen on aina arvokasta…). Heitänpä vielä takaisin lukuvinkin: jos ette ole vielä tutustuneet, suosittelen Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta-sarjaa: ihanan samaistuttavaa perhearkea ja lapsentasoista tunnekasvatusta, ja tietty huumoria. Iso peukku meidän lapsilta!
Jes, kivaa teatteriaamupäivää teille siis!
Mukava kuulla, että vähän vanhempikin lapsi löytää Prinsessa Pikkiriikin ihanuuden. Ja erittäin hyvä pointti tuo, että mitään lukemista ei pidä dissata. Kaikki lukeminen on tosiaan tärkeää, vaikka itse olenkin kovin nirso etenkin lastenkirjallisuuden kanssa. Viisi villiä Virtasta -kirjasarja on meille tuttu ja paljon luettu. Nytkin on yksi sarjan kirja kirjastosta lainassa 🙂 Tämä taas muistutti, että pitäisi useammin nostaa meidän perheen lastenkirjasuosikkeja esiin; itsekin kun arvostan kovasti, jos saan vihiä hyvistä kirjoista.
Mä ja mieskin tykättiin ihan älyttömästi prinsessa Pikkiriikistä! (2,5v poika tykkää vielä kaikista saduista tasapuolisesti) Ja täytyypä tosiaan hankkia toi klassikkosatuja -kirja myös luettavaksi, kiitos vinkistä =)
Kiva kuulla! Kun niitä lastenkirjoja kuitenkin ääneen lukee hyvin usein se joku aikuinen, on erinomaista, että lukija ei nukahda itse kesken lukemisen, vaan että kirja on nautittava lukukokemus koko porukalle 🙂