Neljän viikon kesäloma ja neljän viikon edestä työnantajan maksamia kesälomarahoja olivat usean vuoden ajan tavoitteeni. Opiskelijana kesät kuitenkin leivottiin rahaa. Valmistuttuani tein maksimissaan puolen vuoden pätkätöitä, raavin elantoa kasaan freelancerina ja lopulta perustin oman yrityksen. Tuskin tulen koskaan kokemaan neljän viikon yhtäjaksoista lomaa. Ja hyvä niin.
Viime vuosien aikana olen vihdoin tajunnut, että ei lomienkaan kanssa tarvitse tehdä, kuten on totuttu. Työelämä muuttuu, ja yhä harvemmalla on mahdollisuuksia pitkiin yhtäjaksoisiin lomiin, joiden aikana kukkaroon silti kertyy tuloa tekemättä sen eteen varsinaisesti mitään. Minä pidän lomani pätkissä siellä täällä – ja onnekkaana voin monesti yhdistää sekä loman että työn mutkattomaksi kokonaisuudeksi – ja koen sen palvelevan paljon paremmin loman tarkoitusta.
Minilomilla minä rentoudun, tuuletan ajatuksia, kerään energiaa, hengittelen, nautin ja saan uusia ideoita. Lomat voivat kestää kolme päivää keskellä arkea tai pitkän viikonlopun verran. Pointti on siinä, että voin tehdä sitä pitkin vuotta, enkä joudu punnertaa kaikkia lomaodotuksia ja rentoutua koko vuoden edestä yhden lomapötkön aikana. Onneksi, stressihän siinä tulisi.
Viime heinäkuussa minä istuin tyhjällä työhuoneella ja kirjoitin suurimman osan Unelmahommissa-kirjan käsikirjoituksesta. Ajatus kulki hiljaisissa huoneissa, tekstiä syntyi ennätysvauhtia ja pitkien valoisien päivien ansiosta ehdin silti nauttia kesäisestä lomatunnelmasta. Tein paljon töitä, mutta teimme perheen kanssa myös monia lomareissuja.
Elokuussa työhuoneen jengi alkoi palata takaisin lomiltaan. Joitakin paluu töihin oli vähän ahdistanut, vaikka loma olikin ollut mukava ja rento. Pari päivää meni ihmetellessä, että mitä tämä kaikki nyt olikaan. Sähköposteja oli kertynyt heinäkuusta huolimatta pikiriikkisen stressipiikin verran. Viikon päätteeksi jengi huokaili helpottuneena, että onneksi tämä työarki tästä taas näyttäisi lähtevän kulkemaan, vaikka alkuun ei siltä tuntunutkaan.
Sanotaan, että onnistunut loma on se, jolla ne työsähköpostit salasanat unohtuvat. Minä väitän, että se ei pidä paikkansa.
Työ on vähän kuin seksi pitkässä parisuhteessa. Kun liekkiä pitää yllä tasaisesti, se roihahtaa nopeasti uudestaan. Mutta jos sen annetaan jäähtyä tai jopa jäätyä, palaaminen tositoimiin on hankalampaa. Lämmittelyyn täytyy kuluttaa aikaa tai itsensä joutuu jopa pakottamaan puuhiin. Touhun ihanuus on päässyt unohtumaan ja kaikki muu olisi kiinnostavampaa.
Minulla ja työllä oli ollut hyvä säpinä päällä koko heinäkuun. Minun ei tarvinnut klikata auki nettiotsikoita, jotka neuvoivat kymmenen keinoa lomaltapaluuahdistuksen helpottamiseen. Ja kun parin viikon kuluttua ne pitkän loman viettäneet kertoivat naureskellen jo unohtaneensa koko loman ja sen vaikutukset, tuli väistämättä miettineeksi, mikä järki siinä pitkässä lomassa sitten oli.
Minun ei tarvitse odottaa seuraavaa lomaa ensi juhannukseen asti, kun pidän minilomia silloin kun itse niin suunnittelen. Voin karata perheineni vuokramökille keskellä ruuhkaista lokakuuta, kuten männä viikolla ystäväperheen kanssa teimme. Haistelin syksyisen metsän mehevyyttä, saunoin huolet pois rantasaunassa ja neuloin keskellä päivää takkatulen ääressä.
Työmaailma ei pysähtynyt siksi aikaa, mutta minä pysähdyin. Parasta on, että tiedän tarvittaessa voivani järjestää itselleni samanlaisen miniloman ja pari ekstrapäivää päälle vaikka heti ensi kuussa.
Mä oon aina kans ollut mikrolomailun kannattaja – mulle se sopii paremmin kuin hyvin. Osui siis tämä juttu!
Juttelin taannoin yhden psykologin kanssa ja hän sanoi että ihminen tarttee noin 4 viikkoa tauotonta lomaa jotta keho ja ajatukset oikeasti palautuu ja stressi poistuu. Muuten loppuunpalamisen riski kasvaa. Mä jäin miettimään tätä että mitenköhän mä sit oot pärjännyt tänne asti…
Maailmassa ei Pohjoismaiden lisäksi olen kamalan montaa maata joissa olisi näin pitkiä lomia – enkä tiedä leikkaako siellä moottori kiinni aiemmin kiinni kuin vaikka meikäläisillä.
Että enpä sitten tiedä loppupeleissä mikä totuus täydellisessä lomanpituudessa on ja onko mitään absoluuttista vai onko se jokaisella omanlainen.
Meidän molempien työt on myös sellaisia että niitä voi säädellä tehokkaasti eikä työ ole kovin stressaavaa (siis sillä tavalla että olisi vaikka jonkun terveydestä tai hengestä vastuussa).
Muistaakseni luin taannoin jostain, että kaksi viikkoa lomaa putkeen riittää lataamaan akkuja ja pääsemään irti työjutuista. Jäin kirjoituksesi jälkeen miettimään, että mitenköhän lapset kokevat asian. Tarvitsevatkohan he pidemmän loman levätäkseen riittävästi koulusta tai päiväkotiarjesta. Lasten olisi varmaan hyvä lomailla ainakin niin pitkään välillä, että aika käy pitkäksi… silloin rauhoittavat riittävästi ja mielikuvitus pääsee valloilleen. Tähän voivat tietysti myös aikuiset vaikuttaa; loma ei saa olla täyteen ahdettu tekemistä .
Rohkenen olla aika eri mieltä kuin sinä lomien suhteen, mutta se kertonee enemmän siitä miten erilaisia ihmiset ovat kuin siitä että jompikumpi olisi väärässä.
Minä olen sellainen että normiarkena säännöllisen työviikon jälkeen lauantai on aina mennyt siihen etten kertakaikkiaan saa aikaiseksi mitään kun olen ihan poikki. Jos on pakko pakottaa itsensä tekemään jotain niin olen sunnuntaina levon tarpeessa. Jos lauantain on löysäillyt ja palautunut niin sunnuntaina pitää hoitaa kaikki viikolla hoitamatta jääneet kotiaskareet ja maanantaina olisin valmis viettämään vapaata. Mutta hups, sillon alkaakin jo uusi työviikko. Minä en palaudu yhdessä illassa tai yhdessä päivässäkään, vaan ensimmäinen päivä menee aina siihen kun olen ihan lötkömakkara. Ja päivää tai kahta ennen töihin paluuta alan stressata. Eli tavalliset viikonloput ovat aikalailla yhtä tyhjän kanssa. Viikon lomasta saan jo jotain irti, mutta vasta jos lomaa on se pari viikkoa pystyn oikeasti lomailemaan. Minulle siis minilomat eivät ole läheskään yhtä arvokkaita ja palauttavia kuin pitkät.
Minulla on valitettavasti sellainen tilanne että tuntuu että olen aina elänyt tehdäkseni töitä. Olen olemassa voidakseni palvella muita sen sijaan että eläisin itseäni varten. Ja koska olen itsepäinen ja hiukan itsekkyyteen taipuva niin tämä asetelma syö henkisesti. Minulla ei ole koulutusta tai taitoja vaihtaa alaa ja ne alat jotka todella kiinnostaisivat eivät ole niitä joilla tulon saaminen on aina vähän epävarmaa, on paljon paperitöitä ja stressiä.
Minä olen vähän kuin stressiakku. Minuun latautuu stressiä arkena ja sitten yritän luovuttaa sitä pikkuhiljaa pois, mutta jostain syystä väyliä tähän on hurjan vaikea löytää. Nytkin olen vapaapäivällä, mutta silti kurkussa ja vatsassa kuristaa stressi kun huomenna on työpäivä ja tänään on pakollisia juttuja tehtävänä.
Introverttina en myöskään saa energiaa toisten ihmisten seurasta, eli tavallisen arjen keskellä en todellakaan jaksa nähdä ihmisiä tai ylläpitää ystävyyssuhteita. Eli läheisiä ihmisiäkin on aika vähän. Minulle kotipäivät ovat arvokasta valuuttaa ja päivä kun ei ole yhtään mitäänpakollista tekemistä, menoa tai tapaamista on timantti. Kaksipäiväisen viikonlopun antaminen muiden ihmisten kohtaamiseen tarkoittaa minulle vähän samaa kuin kahden viikon tauoton työputki. Vaikka tottakai yleensä jos näkee kavereita niin meno on rennompaa ja oikeasti hauskaa eikä siis työhön verrattavaa aikaa, mutta jos miettii palautumista niin sitä se ei edistä.
Minä todella tarvitsen pitkiä lomia. Kun jäin äitiyslomalle olin hetken ihan ihmeissäni. Nyt ei tarvitsisi pariin vuoteen miettiä työjuttuja ollenkaan! Se oli kuin taivas maan päällä. Olkoonkin että vauva valvottaa, pitää vaihtaa kakkavaippaa ja vaikka mitä, mutta saa olla kotona ja tehdä asioita omaan tahtiin ilman turhaa stressiä.
Tästä johtuen minua on myös ahdistanut ajatus että vanhempainvapaita pakkojaotellaan isälle ja äidille. Kylölä minä olen törkeästi käyttänyt kaikki mahdolliset vapaat itse. Mies tienaa enemmän ja minun palkoillani ei elätettäisi koko perhettä muutenkaan, mutta suurin syys on ehdottomasti se että mies kestää työpaineita paljon paremmin kuin minä. Minulla ei ole enää työpäivän jälkeen annettavana itsestäni muuta kuin muutama ystävällinen sana, hali ja nyhjötys sohvannurkassa.
Parin vuoden takainen burn outti korosti näitä juttuja ja lapsen kanssa kotona vietetty aka herätti tajuamaan etten todellakaan ole elänyt itseäni varten kymmeneen vuoteen.
Mä taas hiljan innostuneena nyökytellen luin, että jonkun tutkimuksen mukaan olisi parempi, että loma olisi ripoteltuna pitkin vuotta lyhyempiin pätkiin. Tosin en nyt onnistunut löytämään sitä tekstiä, joten se siitä 😀
Mä luulen, että pointti on se, että syrjäytetään se neljän viikon kesälomapötkövakio ainoana oikeana vaihtoehtona, ja jokainen voisi pitää sen lomapottinsa itselleen (ja mahdollisesti perheelleen) parhaiten sopivalla tavalla.
Näitä tutkimuksia hyvän loman pituudesta varmasti riittää jokaiseen malliin 🙂 Jos lapsia miettii, itse muistan lapsuudesta, miten se parin viikon joululomakin oli ihan vaaaaaltavan pitkä. Ja viikon perhelomareissun jälkeen tuntui ihan hassulta mennä takaisin kouluun, kun tuntui käyneen vähintään kuussa siinä väin 😀 Opiskelijana pitkä kesäloma oli kiva, sillä se mahdollisti pääsemisen kiinni oman alan töiden reunukseen.
Meillä esikoinen on tähän mennessä ollut päiväkodista kesäisin lomalla useamman kuukauden, kun mies on ollut kesäaikaan vanhenpainvapaalla ja hoitovapaalla tai mä olen tehnyt omia töitäni kevennettynä ja ollaan jaksotettu miehen kanssa lomiamme. Ensi vuonna sama juttu. Ollaan kuitenkin onnistuttu järjestämään myös hänelle pieniä lomapätkiä sinne tänne vuotta. Miehen pitkät vuorot ja sen vastapainona olevat pidemmät vapaat sekä oma koneella mukana kulkeva yrittäjyyteni ovat sen mahdollistaneet, mutta kaikilla ei tietenkään valitettavasti ole näin ihana tilanne.
Kevennyksenä on sanottava, että oman kokemukseni mukaan lapset onnistuvat pitkästymään jo yhdessä illassa :DD
Kyllä, nämä ovat juurikin niitä yksilöllisiä asioita, ja siksi tahdonkin ravistella sitä pinttynyttä oletusta neljän viikon lomasta heinäkuussa.
Siinä missä minä olen parhaimmillani tekemään töitä aamulla ja aamupäivällä, toinen herää horroksesta vasta iltapäivällä ja alkaa saada jotain aikaan. Silloin minä alan jo nuokkua. Mä olenkin ajatellut, että mulle sopii myös työpäivän palastelu pariin pätkään, ja olisin varmasti hyvin kotonani siestakulttuurissa. Aamun tekisin paljon töitä, iltapäivällä ottaisin nokkaunet ja sitten jatkaisin taas. Jokaisen olisikin hyvä miettiä, mikä on itselle se omin tapa viettää lomansa, ja pyrkiä sitten sitä kohden. Fiksu työnantajakin sen tajuaa, sillä levännyt ja hyvinvoiva työntekijä on paljon arvokkaampi yritkselle kuin väsynyt stressimytty.
Vaikka mä saan hyvin irti parin päivänkin lomasta, kyllä mä mielelläni pidän vaikka yhden viikon tai kahdenkin loman vuodessa – niiden mikrolomien lisäksi. Uskoisin, että itse asiassa mä lomailen lopulta enemmän kuin sen neljän viikon ajan. Itselläni kun on vielä se onni, että voin yhdistää monissa projekteissa niin mutkattomasti työn ja loman.
Tuntuuko susta, että se neljän viikon loma kerralla on siis parempi kuin se jaoiteltuna vaikka neljään osaan pitkin vuotta? Vaikka mä tosiaan tavoittelin useamman vuoden sitä vakituisen työpaikan tuomaa vakituista palkallista lomaa, nyt sellainen kuvio tuntuisi ahdistavalta. Että olisi vain se loma, ja esimerkiksi tällaisena sateisen harmaana lokakuisena päivänä tietäisi, että vasta ensi kesänä seuraavaksi pääsee lomailemaan. Ylipäätään musta tuntuu, että pitäisin loman mieluiten silloin, kun sitä fyysisesti ja henkiseseti eniten tarvitsen, eli pimeään ja kylmään vuodenaikaan.
Mun mielestä sun kommentista näkee, että olet paljon pohtinut omia voimavarojasi ja sitä, miten arjen ja loman pyörittäminen juuri sinulle sopii. Se on hyvä juttu, sen soisin jokaisen tekevän. Itselläni siihen meni ihan liian kauan, kun en nähnyt kuin sen yhden ainoan vaihtoehdon.
Sitä mietin, että voisitko sinä töihin palatessasi tehdä lyhennettyä työviikkoa? Pienen lapsen vanhemmalle työnantajan on se etuus pakko myöntää, ja Kelalta voi saada osittaista hoitorahaa. Näin ulkopuolisin korviin kuulostaa siltä, että se voisi olla hyvä ratkaisu kaikille. Ja jos olet nyt hoitovapaalla, tuli mieleen, että olisiko sinulla nyt aikaa / halua / energiaa miettiä niitä töitä, mitä ihan oikeasti tahtoisit tehdä sen nykyisen sijaan? Yllättävän moni on vaihtanut työelämässä suuntaa perhevapaiden aikana, kun ollut aikaa kuunnella itseään ja sitä, mitä oikeasti elämältään haluaa.
Sekin on vielä pakko huomauttaa, että parempituloinen saa aina myös paremmat vanhenpainpäivärahat, sillä tuo etuus on ansiosidonnaista. Eli kannattaa aina vaikka ihan mielenkiinnosta laskea Kelan sivuilla olevalla laskurilla, minkälainen perheen talous olisi sen toisen vanhemman ollessa vanhenpainvapaalla. Meillä mies sai vanhempainvapaalla ollessaan useamman satasen enemmän kuussa kuin minä.
Mun työpaikalla taidan olla harvinainen poikkeus halutessani pitää koko kesäloman yhteen pötköön, kaikki muut ovat vuosia sitten siirtyneet 2+1+1 malliin. Parastahan on että kukin pääsääntöisesti saa tehdä kuten haluaa. Mulle pitkä loma on luksusta! Työ ei muutenkaan vaadi suurta innostusta eikä minkäänlaista luovuutta mutta lomalla on kiva olla 😀
Mahtava kuulla, että teillä on työpaikka tajunnut joustaa lomissa ja antaa työntekijöiden joustavasti valita, miten ja koska lomansa pitävät.
Munkin mielestä lomalla on aivan kertakaikkisen ihanaa olla! Mutta tunnen itseni niin hyvin, että olisin neljän viikon loman jälkeen just sitä jengiä, joka ahdistuisi töihin paluusta (vaikka on kuinka kiva työ) ja siitä ajatuksesta, että seuraavan kerran pääsee lomailemaan vasta vuoden päästä.
Mä luulen että luovassa tai aivotyössä loman tarpeet on erilaiset kuin suorittavassa työssä. Tai en mä oikeasti tiedä, kun itsellä on vaan kokemusta aivotyöstä. Kun työ on kiinnostavaa ja se ei ole paikkaan/aikaan sidottua, tuntuu jokseensakin omituisella leimailla itseään kellokortilla työpaikalle (mitäs kun ratkaiseva ajatus syntyi suihkussa illalla tai lasta nukuttaessa tai pyöräillessä töihin). Samaten kesälomat on meillä silppua, kun kesäaikaan on konferensseja ja kokouksia (kas kun heinäkuu on keski-euroopassa hyvää työaikaa)…ja kesä on täynnä deadlineja, joten lomalle ei vaan voi heittäytyä ihan kokonaan neljäksi viikkoa (eikä se ole edes tahtotilassa, kun työ on niin kiinnostavaa ongelmanratkaisua, lomalla on parasta aikaa ajatella ;)). Tätä kun balansoidaan sitten sen kanssa että lapsen päiväkoti menee kiinni juhannukselta ja aukeaa elokuussa, niin lomailu on meillä vähän sellaista että välillä on isä lapsen kanssa kotona, välillä äiti ja välillä matkaa koko perhe työmatkalle maailmalle…meillä kesäloman ajankohdan määrää nykyään päiväkoti (ei haluta lasta varahoitopaikkaan laittaa), ennen lasta lomailtiin miehen kanssa mieluusti elokuussa muutama viikko ja sit talvella pienempiä irtiottoja. No, lapsi onneksi kasvaa hurjaa vauhtia ja veikkaan että ensi kesänä voi olla jo niin, että muutaman päivän mummulaloma ilman vanhempia on iso hitti ja saadaan työ- ja loma-ajat vähän joustavammin soviteltua…
Tunnistan hyvin teidän tavan lomailla, samanlaista meno ollut meilläkin. Mitä nyt mies on ajoittanut perhevapaitaan suunnitellusti kesäaikoihin, jotta saadaan pitkät lomat myös päiväkodista.
Itsekin vältän viimeiseen asti varapäivähoidon käyttöä. Se tietenkin pyritään kaupungin puolesta järjestämään niin hyvin kuin resurssit vain myötä antavat, mutta yksi kokemus sitä riitti. Esikoisen ekana jouluna päiväkodin aloituksen jälkeen oltiin miehen kanssa molemmat palkkatöissä, emmekä onnistuneet millään samaan jouluksi parin viikon lomaa edes vuorotellen. Niinpä esikoinen meni vieraaseen päiväkotiin ja vieraiden aikuisten sekä lasten joukkoon. Meno oli juuri sellaista kaaosta kuin tuollaisessa tilanteessa voi vain kuvitella. Lapsilla teipillä nimet selässä, kun ei kukaan tuntenut toisiaan. Tietenkään mitään pehmeää laskua sellaiseen ei ollut mahdollista järjestää. Oli ihan kammottavaa jättää surusilmäinen vajaa parivuotias sinne sekamelskaan, jossa kaikki tuntuivat olevan vähän hukassa. Onneksi sen jälkeen olen itse voinut järjestää omat työni niin, että varapäivähoitoa ei ole tarvinnut käyttää. Ollaankin tosi onnekkaita, että minä voin säätää töitäni tarvittaessa, ettei varapäivähoitoa tarvitse käyttää.
Mekin ollaan mietitty, että lapset kasvavat niin hurjaa vauhtia, että vielä tovi sitten utopistiselta ajatukselta kuulostanut mummilaloma ilman vanhempia voi hyvinkin olla mahdollinen tulevien vuosien aikana. Viimeistään esikoisen aloittaessa koulun asioita pitää miettiä uudestaan. Reilun kahden kuukauden kesäloma yhdistettynä vanhempien töihin on kinkkinen, vaikka kuinka töitään pystyisi sumpia ja säädellä.
Minulle sopisi ehkä parhaiten juuri lyhennetty työviikko. olen yrittänytkin sitä, mutta vakituinen työnantaja ei ole ollut suostuvainen moiseen järjestelyyn. Nyt teen sijaisuuksia muualle työnanatajani luvalla ja pystyn siis teoriassa vaikuttamaan töiden määrään, mutta käytännössähän työ on otettava vastaan kun tarjotaan tai kohta ei enää kysytäkään. 3-4 työpäivää viikossa olisi minulle hyvä tahti. Ja lomat voisin jakaa kahteen taikka kolmeen pätkään niin että olisi yksi pitkä pätkä ja 1-2 vähän lyhyempää.
Myös alan vaihtoa on pohdittu useaan kertaan ja olen yrittänyt hakeakin muita töitä, mutta kun ei ole koulutusta eikä varaa lähteä opiskelemaan niin tosi nihkeästi on ollut edes haastatteluja. Nyt tämä ajatus on siis tauolla ja minun on tehtävä töitä saadakseni sen verran säästöjä että voin alkaa opiskella.
Olen myös harkinnut että jättäisin vakituisen työn ja jäisin tekemään vain sijaisuuksia jos näyttää että sillä eläisi. Omalle jaksamiselle se olisi parempi ratkaisu vaikka epävarmuus lisääkin stressiä.
Meillä miehen kanssa tuloero on oikeasti aika huima ja vaikka teoriassa olisi luultavasti ollut mahdollista elää säästöillä hetki niin että mies olisi ollut kotona niin asuntovelan ja kunnossa pidettävän omakotitalon kanssa se olisi vetänyt talouden turhan tiukalle. Yritin ehdottaa miehelle että olisi pitänyt edes isäkuukautensa pois, mutta koska minulle ei tullut tarpeeksi pitkää työpätkää tarjolle niin mies jätti senkin käyttämättä. Päätös ei siis ollut yksin minusta lähtöisin. Nyt jos meille joskus tulisi toinen lapsi niin mies kyllä toivoisin voivansa pitää edes omat lomansa pois.
Aina voi tietysti kysyä kannattaako asua omakotitalossa maalla ja maksaa lainaa ja autojen pakollisia kuluja, mutta henkisen hyvinvointini kannalta se on välttämätön valinta.
Aikamoinen soppa meilläkin on tässä pyöritettävänä, mutta ehkä pikkuhiljaa palaset saadaan loksahtamaan kohdalleen. Kun vielä keksisi mikä minusta oikeasti tulee isona 😉
Samaa mieltä! En luota autopilottiin; parempi jos jokainen pääsisi itse valitsemaan, mikä toimii ja mikä ei. Kirjoitin muuten tän postauksen inspiroimana aiheesta myös itse. Koska olenhan just tällaisella ”lomalla”, missä ”teen myös töitä”. 😀
Kuulostaa tutulta työnteko lasten kanssa. Esikoisemme oli 11 viikkoa, kun hän tuli ensimmäiselle konferenssimatkalle ulkomaille mukaani. Puoliso tuli toki myös hoitamaan vauvaa.
Täälläkin mikrolomaillaan. Jenkeissä nyt muutenkin se kuukauden kesäloma on aika tuntematon käsite, mutta monet ottaa edes viikon tai kaksi kerrallaan. Mulle sopii parhaiten kolme päivää tais se pitkä viikonloppu, muuten iskee ihan karmee stressi sekä ennen lomaa että loman loppuessa.
Osuipa tämä teksti hyvään saumaan. Meillä menossa parhaimmillaan lomaviikko,syysloma. No itse kuljen mökiltä tämän viikon aikana muutamana päivänä töihin, joka on ollut lähes kaikille ihmisille kauhistus. Eli lomani onkin vain viikko jossa muutama vapaa jotka eivät ole edes peräkkäin. Itse nautin lyhyistä 3-5pvän vapaista / lomista. Meillä isompi aloittaa parin vuoden päästä koulun ja tuntuu ahdistavalta ajatella että lomailua tulee määrittelemään lisää muista johtuvat tekijät.
Meillä lapset on ollut kesäisin 1,5kk pois hoidosta putkeen ja lisäksi paljon pidennettyä Viikonloppuja. Parhaita puolia omassa työssäni on mahdollisuus rytmittää lomia itselle sopivalla rytmillä. Mies meillä haluaa kesällä olla pidemmän Pätkän kerrallaan ja hän lasten kanssa paljon reissaakin kesäisin. Tämä lomailua sopii perheellemme vaikka monista se onkin kummaa.
Tärkeintä tässä varmaan on, että työpaikoilla olisi mahdollisuus pitää lomia sen mukaan miten itselle ja perheelle parhaiten sopii. Itse tarvitsen useamman viikon yhtäjaksoisen loman, koska haluan kunnolla irrottautua töistä. Viime kesänä saimme viettää neljä viikkoa lomaa koko perheen kesken ja ehkä parasta pitkäss lomassa oli tunne siitä, että tämäpä ei lopukaan parin päivän päästä.
Mutta lomatunnelmaan pääsee tavallinen toimistorottakin, jos vain saa mahdollisuuden pakata perheen reissuun jo perjantaina iltapäivällä ja lähteä vaikka yhdeksikin yöksi jonnekin reissuun. Jo tuntuu viikonloppu pitkältä kun palaa lauantai-illalla kotiin ja vielä on viikonloppua jäljellä!
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1469845771605 Tuosta linkistä löytyy kannatusta lyhien lomien pitämiselle! Tampereen yliopiston tutkija Jessica de Bloom esimerkiksi on tutkinut tätä 🙂
Hei tuo kirjoitus oli just se, minkä luin ja mikä jäi mieleen, mutta johon en löytänyt linkkiä. Kiitos siis linkistä!
Musta tuntuu, että muutoksia kohti sinulle parempaa työelämää ja tapaa tehdä on tulossa, niin paljon olet selkeästi asiaa pohtinut. Hitaasti ja varmasti kohti mielekkäänpää arkea siis! Kaikkea hyvää sinne <3
Mä tulen aina niin iloiseksi, kun kuulen tarinoita, joissa työ- ja perhe-elämä sovitetaan kivasti yhteen ja molempien vanhempien toimesta 🙂
Stressi loman loppuessa on kamala, se syö koko loman idean. Mä huomaan kärsiväni siitä ulkomaanreissujen jälkeen, sillä paluu arkeen vie multa silloin aina tovin. Olenkin tajunnut, että jos vain mahdollista, rauhoitan muutaman päivän reissun jälkeen keveylle paluulle arkeen. Eli ei palavereja tms aikataulutettua, vaan aikaa käydä läpi niin pyykkikori kuin sähköpostikansio 🙂
Kuulostaa ihan meidän perheen lomailutavalta! Niin kiva, että olette löytäneet teidän perheelle sopivan lomailutavan, ja voitte sitä omassa elossanne toteuttaa. Muakin vähän jännittää, miten koulu tulee vaikuttamaan tapaamme lomailla ja viettää arkea. Nyt kun niitä pidempiä viikonloppuja tulee jokaiseen kuuhun ja arkivapaita jokaiseen viikkoon.
Kyllä, se olisi tärkeintä, että työpaikoilla olisi mahdollista sumplia lomiaan sen mukaan, mikä kullekin on se sopivin tapa lomailla. Ainahan se ei ole mahdollista, ja itse itseni työllistävänä olen onnekkaassa asemessa, vaikka toki se heinäkuu itsellänikin näkyy hiljaisimpana kuuna. Heinäkuussa voi sitten vaikka nakuttaa kirjaa 🙂
Ja voi, mä niin tunnistan tuon pidennetyn viikonlopun taian! On mahtavaa tulla reissusta lauantaina kotiin, kun vallitsee se kollektiivinen kupliva lauantaifiilis ja viikonloppua on vielä jäljellä.
Kiitos 🙂
Loman tarve ja palautumiseen vaadittava aika ovat hyvin yksilöllisiä ja elämäntilanteesta riippuvia. Itselläni on pitkä loma. Kuitenkaan lauseesi: ”pitkiin yhtäjaksoisiin lomiin, joiden aikana kukkaroon silti kertyy tuloa tekemättä sen eteen varsinaisesti mitään” ei täysin pidä paikkaansa. Työni tehdään lukuvuoden aikana. Koska lomat on kesällä, jaetaan palkka koko vuodelle eli työkuukausina palkka on pienempi kuin tehty työ, jotta tuloa jää ja tulee myös kesällä. Näin ollen raha ei virtaa sisään tekemättä mitään kahta kuukautta.