Minä en ole koskaan pitänyt neljän viikon lomaa. Puhumattakaan siitä, että olisin osunut siihen yleiseen laumaan suomalaisia, jotka laskeutuvat lomille juhannuksesta ja laskettelevat siitä rentoja lomapäiviä heinäkuun loppupuolelle. En ole koskaan palannut lomalta töihin kulkukortti hukassa, salasanat unohtuneena ja ihanan hömelösti sekaisena yhdessä pötkössä pidetystä lomasta.

Neljän viikon kesäloma ja neljän viikon edestä työnantajan maksamia kesälomarahoja olivat usean vuoden ajan tavoitteeni. Opiskelijana kesät kuitenkin leivottiin rahaa. Valmistuttuani tein maksimissaan puolen vuoden pätkätöitä, raavin elantoa kasaan freelancerina ja lopulta perustin oman yrityksen. Tuskin tulen koskaan kokemaan neljän viikon yhtäjaksoista lomaa. Ja hyvä niin.

Viime vuosien aikana olen vihdoin tajunnut, että ei lomienkaan kanssa tarvitse tehdä, kuten on totuttu. Työelämä muuttuu, ja yhä harvemmalla on mahdollisuuksia pitkiin yhtäjaksoisiin lomiin, joiden aikana kukkaroon silti kertyy tuloa tekemättä sen eteen varsinaisesti mitään. Minä pidän lomani pätkissä siellä täällä – ja onnekkaana voin monesti yhdistää sekä loman että työn mutkattomaksi kokonaisuudeksi – ja koen sen palvelevan paljon paremmin loman tarkoitusta.

Minilomilla minä rentoudun, tuuletan ajatuksia, kerään energiaa, hengittelen, nautin ja saan uusia ideoita. Lomat voivat kestää kolme päivää keskellä arkea tai pitkän viikonlopun verran. Pointti on siinä, että voin tehdä sitä pitkin vuotta, enkä joudu punnertaa kaikkia lomaodotuksia ja rentoutua koko vuoden edestä yhden lomapötkön aikana. Onneksi, stressihän siinä tulisi.

Viime heinäkuussa minä istuin tyhjällä työhuoneella ja kirjoitin suurimman osan Unelmahommissa-kirjan käsikirjoituksesta. Ajatus kulki hiljaisissa huoneissa, tekstiä syntyi ennätysvauhtia ja pitkien valoisien päivien ansiosta ehdin silti nauttia kesäisestä lomatunnelmasta. Tein paljon töitä, mutta teimme perheen kanssa myös monia lomareissuja.

Elokuussa työhuoneen jengi alkoi palata takaisin lomiltaan. Joitakin paluu töihin oli vähän ahdistanut, vaikka loma olikin ollut mukava ja rento. Pari päivää meni ihmetellessä, että mitä tämä kaikki nyt olikaan. Sähköposteja oli kertynyt heinäkuusta huolimatta pikiriikkisen stressipiikin verran. Viikon päätteeksi jengi huokaili helpottuneena, että onneksi tämä työarki tästä taas näyttäisi lähtevän kulkemaan, vaikka alkuun ei siltä tuntunutkaan.

Sanotaan, että onnistunut loma on se, jolla ne työsähköpostit salasanat unohtuvat. Minä väitän, että se ei pidä paikkansa.

Työ on vähän kuin seksi pitkässä parisuhteessa. Kun liekkiä pitää yllä tasaisesti, se roihahtaa nopeasti uudestaan. Mutta jos sen annetaan jäähtyä tai jopa jäätyä, palaaminen tositoimiin on hankalampaa. Lämmittelyyn täytyy kuluttaa aikaa tai itsensä joutuu jopa pakottamaan puuhiin. Touhun ihanuus on päässyt unohtumaan ja kaikki muu olisi kiinnostavampaa.

Minulla ja työllä oli ollut hyvä säpinä päällä koko heinäkuun. Minun ei tarvinnut klikata auki nettiotsikoita, jotka neuvoivat kymmenen keinoa lomaltapaluuahdistuksen helpottamiseen. Ja kun parin viikon kuluttua ne pitkän loman viettäneet kertoivat naureskellen jo unohtaneensa koko loman ja sen vaikutukset, tuli väistämättä miettineeksi, mikä järki siinä pitkässä lomassa sitten oli.

Minun ei tarvitse odottaa seuraavaa lomaa ensi juhannukseen asti, kun pidän minilomia silloin kun itse niin suunnittelen. Voin karata perheineni vuokramökille keskellä ruuhkaista lokakuuta, kuten männä viikolla ystäväperheen kanssa teimme. Haistelin syksyisen metsän mehevyyttä, saunoin huolet pois rantasaunassa ja neuloin keskellä päivää takkatulen ääressä.

Työmaailma ei pysähtynyt siksi aikaa, mutta minä pysähdyin. Parasta on, että tiedän tarvittaessa voivani järjestää itselleni samanlaisen miniloman ja pari ekstrapäivää päälle vaikka heti ensi kuussa.

Jaa