Yhteistyössä Namina ja Suomen Blogimedia

Kävelen Tehtaankatua pitkin ja painaudun tuulta vasten. Syyspuhuri pyörittää Helsingin Ullanlinnan kaduille tipahtaneita lehtiä ihmisen korkuisiksi pyörteiksi, ja kadun toisella puolella kulkeva pikiriikkinen koira näyttää lähtevän tuulen mukana lentoon minä hetkenä hyvänsä. Vedän huomaamattani takkia tiukemmin kehoni ympärille. Tehtaankadun ja Neitsytpolun kulmassa se vihdoin on: aasialainen hoitola Namina.

Avaan oven ja lämpö kietoutuu ympärille jo tuulikaapissa. Sisään astuessa tuntuu kuin siirtyisi sisään pehmoiseen kuplaan. Kynttilät palavat ja kaiuttimista soljuva rauhallinen musiikki vie suoraan kaukomaille. Aika pysähtyy niille sijoilleen. Huomaan, että taas alkaa itkettää.

Minä olen aikamoinen vetistelijä ja itken niin ilosta, onnesta, epätoivosta kuin kiukusta. Enpä silti ole koskaan aikaisemmin itkenyt saadessani sähköpostiini yhteistyöpyynnön. Kerta se on ensimmäinenkin, sillä kun minua pyydettiin testaamaan Naminan hoitoja ja kirjoittamaan kokemuksista blogiini, onnenitku vyörähti päälle varoittamatta. Siinä vetistellessäni tajusin, miten kovasti olen kaiken remontti- ja muuttohädellin keskellä kaivannut aikaa ihan vain itselleni. Katselin Naminan nettisivuilta erilaisia hoitoja ja iho meni kananlihalle odotuksesta.

En ole juurikaan viime aikoina ehtinyt pitää huolta kehostani, vaikka tiedän, miten typerää muiden asioiden priorisoiminen sen edelle on. Olen suosiolla skipannut hikitreenit ja sen ajan mieluummin hoitanut remonttiin ja muuttoon liittyviä asioita. Sen kroppa poikkeustilana vielä kestäisi, mutta ei sitä, että olen jättänyt väliin myös kehonhuollon. Pitkä rankani alkaa jomottaa koko 179 sentin matkalta, ellen käy pilateksessa, joogassa tai vähintään venyttele. Nyt olen päälaesta varpaisiin asti niin sökönä, että aurinkotervehdykseenkin taipuminen on ähinän takana. Tai niin luulisin, enhän minä ole joogannut moneen kuukauteen.

Nyt sitten seison tässä, aasialaisen hoitolan pehmoisella matolla, kun Naminan omistaja Pik ohjaa minut pukutiloihin vaihtamaan päälleni froteisen kylpytakin. Sipsuttelen paljain varpain ja kylpytakkiin kietoutuneena hoitotilaan, johon Pik on asetellut minulle lämpimän jalkakylvyn ja keittänyt kupillisen inkivääriteetä.

Istun puiselle jakkaralle ja upotan jalkani veteen. Teetä siemaillessa viimeinenkin syysviiman kylmettämä ihohuokonen alkaa sulaa. Ikkunasta näkyy oranssissa ruskassa hehkuva puisto, jonka ohi kolisevat ratikat. Mutta minulla ei ole seuraavaan puoleentoista tuntiin kiire yhtään minnekään. Se on niin ihana tunne, että vatsanpohjassa läikähtää onni.

Jalkakylvyn jälkeen asetun vatsalleni hoitopöydälle. Asetan kasvoni hoitopöydän reiästä, jonka alle on aseteltu kukkasia. Hymyilyttää. Kukkaset ovat juuri sellaisia pieniä, mutta kokemuksen kannalta merkityksellisiä asioita, joissa jo lyhyessä ajassa huomaan Naminan loistavan. Kaikki on tyylikkäästi viimeisen päälle hiottua, vessan tunnelmallista valaistuksesta ja hoitopöydän kauniista petauksesta lähtien. Olen valinnut hoidoista rentouttavan bambuhieronnan, jonka luvataan lievittävän stressiä sekä lihasjännitystä ja aktivoivan verenkiertoa. Lisäksi luvassa on itämainen päähieronta. Ummistan silmäni.

Pik aloittaa hieronnan jaloistani ja jatkaa sieltä kohti yläkroppaa. Hän tekee thaihieronnasta tuttuja painalluksia, joihin käyttää koko kehoaan. Välillä Pik on polviseisonnassa alaselkäni päällä ja hieronta menee ytimiin asti. Pik kertoo thaihieronnan olevan Naminan suosituin hoito, sillä Helsingistä on asiakkaiden mukaan vaikeaa löytää oikeaa ja kunnollista thaihierontaa. Teemme Pikin kanssa yhteistyössä myös venytyksiä, joiden aikana kroppa tuntuu oikenevan myttärältä ja saavan ainakin 10 senttiä lisää pituutta. Hieronnassa kulkevat koko ajan mukana bambutikut, joilla Pik painelee akupisteitä ja ”leipoo” lihaksiani.

Sillä totta vie, lihaksia kropassani kuulemma edelleen on, ja Pik kysyy, olenko juuri käynyt treenaamassa. Lihakseni kun ovat niin kireänä ja jännittyneenä. Nauran ja sanon, että kävinhän minä, viimeksi kesäkuussa. Pik hämmästyy ja määrää minulle saman tien venyttelyä, joogaa ja thaihierontaa. Kuulemma kroppani vaatisi syvempää oikomista ja jäykkien lihasten sulattelua kuin mitä rentouttavassa bambuhieronnassa voi antaa. Pik kehottaa myös keskittämään huomion jalkoihini, sillä kuulemma kehoni jumitilat alkavat jo jaloistani. Tätä samaa olen kuullut myös muilta hierojilta, joten olisi ehkä aika ottaa opiksi.

Pik kertoo, että suomalaisilla asiakkailla on yleensä tapana keskittyä hieronnassa siihen kohtaan kroppaa, missä kipu on. Päänsärkyyn otetaan päähieronta ja hartiasärkyyn niskahieronta. Pikin mukaan monesti näitä kaikkia vaivoja kannattaisi lähteä purkamaan jalkapohjasta lähtien. Alan uskoa, kun Pikin hieroessa jalkojani hyväolo poukkoilee tähtinä niskassa ja korvissa asti.

Viimeisenä Pik käsittelee pääni. Hän hieroo kasvoni ja niskani, painelee pään akupisteitä ja tukistelee kevyesti. Huhuh! Hyvät ihmiset, minkä hoidon ikinä otattekaan Naminasta, ottakaa sen päälle ainakin puolituntinen itämaista päähierontaa. En ole ehkä ikinä vaipunut sellaiseen rentoutuneeseen transsiin kuin päähieronnan aikana. Lämmin ja rento tunne valuu päästä koko kroppaan, mutta samalla virkeys tuntuu hellinä kipinöinä sormenpäitä myöten.

Hoidon jälkeen sipsuttelen vielä hetkeksi jättimäiseen nojatuoliin, johon Pik kantaa minulle teetä sekä pienen kipollisen pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Veri kiertää suonissa ja rentoutunut fiilis yltää poskipäihin, jotka nostavat suun huomaamatta hymyyn.

Jos sinä tai joku sinulle tärkeä tyyppi on hemmottelun ja kropanhuollon tarpeessa, sain teidän käyttöönne Naminan alekoodin hemmottelu, jolla saa 10 euron alennuksen vähintään tunnin kestävästä hoidosta. Koodi on voimassa marraskuun 2016 loppuun. Naminan hoitoihin voi varata ajan täältä tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@namina.fi tai soittamalla 044 7270 150.

Paksuilijoille tiedoksi, että Naminalla on valikoimissaan myös odottavan äidin hieronta. Naminan lahjakortit paketoidaan tosi nätisti, mikä taas tiedoksi esimerkiksi niiden paksuilijoiden puolisoille. Pik kertoi, että hän on myös opiskelemassa lasten thaimaalaista hierontaa, jotta voisi paremmin palvella koko perhettä.

Namina-hoitola sijaitsee Helsingin Ullanlinnassa, osoitteessa Tehtaankatu 12. Hoitola on avoinna arkisin kello 10-20, joten illallakin vielä ehtii rentoutumaan. Lauantaisin ja sunnuntaisin Namina on auki kello 10-18.

 

Jaa