Onneksi mies ei toivonut lahjaksi hyviä yöunia, sillä niitä en onnistunut järjestämään. Sen sijaan onnistuin kasaamaan samaan aamupäivään kaksitoista hermoromahdusta ja kiljuvat lapset. Piti kyllä mennä ulos, mutta kaikelta hermoromahtelulta ja kiljumiselta ei ehditty. Parin tunnin katkonaisten yöunien jälkeen mies heräsi hiukset söpösti pörröllä, mutta ei sanallakaan vihjannut, että vähän huonosti tuli uni silmään.

Olin varannut pöydän päivän viimeiselle brunssikattaukselle, ja olin salaa mielissäni, ettei keittiöttömässä kodissa voinut oikein miettiä edes muuta vaihtoehtoa. Perjantain juhlissa hankittu krapulan pentele oli jäänyt roikkumaan reppuselkään vielä sunnuntainkin puolelle. Väsytti, mutta tuskin yhtä paljon kuin päivänsankaria.

Brunssi oli hyvä, ja kahvipannun vapaa kaato teki hyvää perheen molemmille vanhemmille. Ja onneksi lähdimme lasten toiveesta illaksi pulkkamäkeen, vaikka olin varma, että kuolen kesken mäenlaskun olotiloihini. Ulkoilma ja pulkkamäen aiheuttamat naurunräkätykset korjasivat fiilistä. Kuten niin monta kertaa on tullut aikaisemminkin todettua, aina kannattaa lähteä pihalle.

Teimme lumilyhdyn ja sytytimme kynttilän palamaan sen sisälle. Lasten mielestä se oli taianomaista. Vielä iltapesujenkin jälkeen he halusivat kiivetä ikkunalaudalle katselemaan pihan pimeydessä hehkuvaa lumilyhtyä.

Onneksi mulla on tämä mun tiimi tässä, vaikka sisäinen juhlajärjestelijäni on vähän hukassa tällä hetkellä. He osaavat nähdä niiden oikeasti merkitykselliset pienet asiat, kun minä keskityn välillä vähän liikaa siihen, että on kivat servietit.