Tiedättehän ne blogeissa ja muualla somessa silloin tällöin näkyvät kuvat, joissa esitellään, miltä ihmisten kotona aidosti näyttää? Niiden ideahan on se, että vaikka blogipostauksissa tai vieraiden tullessa kylään koti on siisti, sen muun ajan lelukori on oksentanut sisältönsä olohuoneen lattialle, eteisessä ei kaiken roinan keskellä mahdu kulkemaan ja keittiönpöydällä on kolmen päivän keskeneräiset kattaukset sekä puoliksisyödyt ruuat. Ja sitten lukijat ja kaverit kommentoivat virtuaalihuokaillen, että ihanaa, että joku uskaltaa näyttää totuuden ja sen, minkälainen siivo ihmisten kodeissa oikeasti vallitsee.

Mutta kun ei meillä näytä siltä. Vaikka muiden kotona en sotkuja juurikaan huomaa tai niistä vähäänkään häiriinny, en ikinä voisi päästää kotiani näiden paljastuskuvien totuuden mukaiseen kuntoon. En edes tiedä, miten sellaisen sekamelskan voi saada aikaan. Päästämällä vihainen ja päihtynyt henkilö riehumaan viritetyn lehtipuhaltimen kanssa kotiinsa?

Meillä ihan todella, ihan oikeassa elämässä pedataan sängyt joka päivä. Tiskit menevät samalla kädenheilautuksella koneeseen kuin siihen tiskipöydälle lojumaan. Lelut korjataan yhdessä pois ennen seuraavaa leikkiä – tai ainakin viimeistään ennen iltatoimia. Kaikille tavaroille on paikkansa ja jos ei ole, sellaista roinaa tuskin tarvitaan. Tietty meilläkin eläminen näkyy nurkissa, mutta niin se näkyy blogissakin. Meillä näyttää arkena oikeasti siltä, miltä Lähiömutsissakin.

Mutta juhlissa sen sijaan meininki on toinen. Etenkin lastenjuhlissa vieraat järjestävät kodin juhlakuntoon tuosta noin vain. Silloin tiskipöytä notkuu likaisia astioita, roskikset pursuilevat, leluista aivan jok’ikinen on ympäri huushollia, sängyssä on pizzanmuruja, eteisessä pitää aurata tiensä ulos kenkä- ja ulkovaateröykkiöiden seasta ja sukat tarttuvat lattialle kaatuneeseen limonadiin.

Kiitos kaksivuotissyntymäpäivien juhlistajat, oli ihanan sekamelskaiset juhlat! Nyt olen järjestänyt paikat ennalleen. Mitä nyt pizzanmuruja on vielä joka puolella, kun en viitsinyt imuria alkaa huudattaa iltamyöhällä. Huomenna loputkin juhlamurut imuroidaan ja kodissa on taas arkisen siistiä.

Jaa