Kaupallinen yhteistyö: Kustantamo S&S ja Lasten PR
Minä rakastin lapsena leikkiä, että maailma on ylösalaisin. Mummilassa oli leikkiä varten täydellisen kokoinen mintunvihreä muovipeili. Pidin isohkoa neliönmuotoista peiliä käsieni välissä, peilipuoli kohti kattoa. Sitten kävelin mummilassa ajatellen, että peilin kautta näkyvä maisema on se, mitä oikeasti olisi jalkojeni alla. Kiipesin korkeiden kynnysten yli ja väistelin lamppuja. Yläkerrasta pystyi laskettamaan alas kattoa pitkin, ja ikkunasta ulos katsoessa alkoi huimata.
En ollut muistanut tuota koko leikkiä – joka pitäisi muuten opettaa omillekin lapsille – kunnes luin Vuokko Hurmeen lasten fantasiakirja Kiepauksen. Kiepaus-kirjan päähenkilö on kahdeksanvuotias Lenna, joka asuu Kardumissa, maailmassa, joka on kääntynyt ylösalaisin. Se on Lennalle ihan tavallista, sillä hän on elänyt koko elämänsä niin. Painovoima heitti kuperkeikkaa jo silloin, kun Lennan vanhemmat olivat vasta lapsia. Silloin maailma yhtäkkiä kääntyi väärinpäin, ja tapahtuma nimettiin myöhemmin Kiepaukseksi.
Me kävimme esikoisen kanssa hakemassa kirjan tapahtumiin tuntumaa Seikkailupuisto Korkeessa yhdessä kirjan kirjoittajan Vuokon (kuvassa alhaalla) kanssa. Kardumissa kun liikutaan juuri noin kuin me kuvissa; vaijereiden ja valjaiden varassa kulkien. Kiepaus-kirjassa tuo liikkumistapa on oikeastaan ainut mahdollinen, sillä maa on kääntynyt taivaaksi ja painovoima vetää kohti alhaalla siintävää pudotusta. Vain vahvimmat talot ovat pysyneet paikoillaan, kun lähes kaikki muu tipahti tyhjyyteen maailman kääntyessä ylösalaisin.
Kiepauksesta selvinneet ihmiset ovat opetelleet pärjäämään uudenlaisessa maailmassa ja saaneet lapsiakin. Lenna asuu kerrostalossa vanhempiensa, pikkusiskon ja perheen kanan kanssa. Elämä on tavallisen mukavaa lapsiperhearkea, Kardumin malliin. Äiti pitää lapsille kotikoulua, sillä ehti käydä muutaman vuoden koulua ennen Kiepausta. Ruoan proteiinista pitävät huolen hyönteiset, joista tehdään kakkusia. Joskus katossa roikkuvasta vessanpytystä tipahtaa syötäväksi herkullinen rotta. Pesulla ei käydä, eikä pyykkejä tai astioita pestä, sillä vettä eri riitä tuhlattavaksi moiseen turhuuteen.
Vesipulan takia Lenna ja hänen perheensä lopulta joutuvat jättämään kotinsa lähteäkseen etsimään puhdasta vettä. Se tarkoittaa, että perhe lähtee matkaan tietämättä, mitä perillä odottaa ja selviävätkö he matkasta hengissä.
Pidän siitä, että Kiepauksen kerronnassa ei aliarvioida lapsilukijoita. Kirjassa katsotaan maailmaa, elämän pieniä iloja ja suuria pelkoja lapsen silmin. Kirja ei lässytä tai kaunistele, mutta ei myöskään paisuttele ja kauhistele. Voisi sanoa, että vaikka tarina on satua, Vuokko Hurme ei ole Kiepausta kirjoittaessaan satuillut. Kiepaus tapahtuu fantasiamaailmassa, mutta silti voi siitä löytää yhteneväisyyksiä tämän meidän maailmamme tilanteeseen. Se näyttää, miten samanlaisista asioista lapset pitävät ja miten samanlaisia asioita he pelkäävät, oli maailma ja elinpiiri ympärillä minkälaiset vain.
On mahtavaa, että lapsillekin tehdään ja julkaistaan suomeksi kirjoitettua lasten fantasiakirjallisuutta. Käännöksistä häviää aina jotain, oli kääntäjä työssään sitten kuinka hyvä tahansa. Kiepaus-kirja sopii alakouluikäisten ja sujuvasti lukemaan oppineiden itse luettavaksi. Kirja toimii mainiosti myös aikuisen ääneen lukemana pienemmille lapsille, kuten viisivuotiaan esikoiseni ikäisille. Kaksivuotias kuopus ei vielä ihan pysynyt mukana jutussa, mutta kuunteli silti mielellään kirjaa iltasatuna – mitä nyt nukahti tavanomaista nopeammin.
Esikoiselle tuollainen 250-sivuinen fantasiapaketti oli uudenlainen tarinakokemus. Ihan kaikki tarinan nyanssit eivät hänellekään avautuneet, mutta selkeästi tällainen jännittävä ja paikoin synkkäkin kirja herätti kiinnostusta ja ajatuksia ihan eri tavalla kuin kirjat tätä ennen. Onkin ihan mieletöntä voida elää tätä aikaa yhdessä oman lapsen kanssa; kun ovet tarinoiden ja pidempien kirjojen maailmaan alkavat hiljalleen aueta.
Kiepauksen ilmestymistä juhlitaan ylihuomenna torstaina 14. syyskuuta täällä Helsingissä, Kampin kauppakeskuksen toisessa kerroksessa kello 12–18. Tapahtumassa lapset voivat suunnitella oman nurinpäin kääntyneen maailman kartan. Lisäksi tarjolla on pillimehua ja – Kardumin tapaan – ötököitä.
Alekoodilla KIEPAUS saatte kirjan hinnasta -30 prosentin alennuksen täällä. Alekoodi voimassa sunnuntaihin 17. päivä syyskuuta asti.
Kuvat: Riikan blogi, Riikka
Valitettavasti on tullut aika tulla sanomaan heipat. Tämä blogi sisältää nykyään niin paljon yhteistyökuvioita tai ihan vain omien juttujen mainostamista, että kiinnostus on tippunut pakkasen puolelle. 10 viimeisen postauksen joukossa vain yksi tai kaksi on ollut puhtaasti jotain muuta. Se on aika vähän se. Ja tosi harmi, sillä aikoinaan blogi oli oikeasti jotain ihan muuta. Kiinnostava ja aito. Yksi parhaimmista. Liika on liikaa tälläkin saralla ja ahneella on usein… No kyllä tiedätte.
Kiitos ja näkemiin.
Se on tosi harmi kuulla. Tosi harmi.
Yhteistöissä pidän viikkomaksimin 2 yhteistyössä, kun postauksia viikossa on kuusi. Yhteistyötkin teet tietenkin Lähiömutsin tapaan, mitä nyt niistä muista postauksista poiketen ne mahdollistavat tämän blogin tekemisen tällä intensiteetillä, mistä olen valtavan onnellinen ja kiitollinen. Ja omia juttuja omassa blogissa hehkutan, tietenkin 🙂
Ensi viikolla Kanarian-reissulta tulee kyllä useampi yhteistyö poikkeuksellisesti, sillä tahdon kertoa tunnelmista reissun päältä heti tuoreeltaan.
Vaikka nyt yhteistöiden määrä on ollut tuo vakio kaksi kappaletta viikossa tai sen alle viime ajat, olen miettinyt, että mitä vaikka jokainen postaukseni olisi yhteistyö? Jos ne kerran sopivat blogin linjaan ja luonteeseen, keltä se on pois, että voin niistä myös laskuttaa? Yleensä kun laskutus myös mahdollistaa sen, että voin paneutua paremmin aiheeseen. Jos vaikka mietitään iensairauksien ja hedelmättömyyden liittymistä toisiinsa, mistä viime viikolla kirjoitin, en olisi voinut antaa sen postauksen tekemiseen niin paljoa aikaa, ellen olisi tiennyt, että työtunneista kertyy jotain liksaakin.
Voi, en ymmärrä, miksei bloggaaja voisi tehdä juttujaan yhteistyössä kiinnostavien tahojen kanssa! Tämä Kiepaus-juttukin näyttää olevan hyvin, huolella ja antaumuksella tehty. Siinä on panostettu kuviin. Siinä on mietitty kiinnostavia näkökulmia. Siihen on kirjoitettu myös paljon omaa. Ja ennen kaikkea siinä tuodaan muidenkin tietoisuuteen kiinnostava kirja. Eihän se tosiaan ole keneltäkään muulta pois, jos joku saa tästä isosta työstään myös jotain korvausta!! Kiitos, Hanne! Kiinnostava juttu siis taas! Odotan innolla Kanaria-kuulumisia! 😉
Ihana kuulla, kiitos. Ajatuksia näistä on hyvä kuulla, molempiin suuntiin, kun aihe aina puhuttaa. Mä itse koen, että blogin sisältö on just nyt hyvin tasapainossa. Välillä toki on enemmän säpinää yhteistyörintamalla, kun taas vaikka alkuvuosi oli ihan kuollutta sen suhteen, vaikka muuten blogissa olikin normaaliin tapaan säpinää 🙂
Hei! Kieltämättä tämä blogimainonta on kinkkinen juttu. Moniin blogeihin olen tutustunut ja ihastunut ennen ammattimaistumista, joka väkisinkin tuo blogiin epäkiinnostavaa sisältöä ja mainontaan kuuluvaa makeilua entisen särmän ja vertaistuen sijaan (perheblogeja siis luen). En ole kovin materialistinen ihminen, joten tavaran mainostaminen ei useinkaan anna minulle mitään (poikkeuksia toki on, kuten tämän postauksen kirja!). Tulee myös tunne, ettei ammattibloggaajan arjella ”ilmaislomineen” ole enää kosketuspintaa omaan työ/ruuhkavuosiarkeeni. Ja mikä tärkeintä: voinko oikeasti luottaa maksetun mainoksen suositukseen jostain tuotteesta? Olisitko kertonut rehellisesti, jos tämä kirja olisikin ollut tylsä, uusi keittiö täynnä suunnittelulapsuksia tai tulevan loman majoitus alta riman. Pureeko kukaan ruokkivaa kättä? Onko blogin elinkaari tuomittu sellaiseksi, että liian kaupallisuuden myötä lukijat katoavat, blogi hiljenee ja tulee taas tilaa uusille, vielä epäkaupallisille blogeille, kunnes kierre alkaa alusta. Eikö ainakin Emmi Nuorgam turhautunut tähän ja luopui kaupallisuudesta blogissaan…
Anteeksi negatiivinen aloitus! Olen pitkäaikainen lukijasi, enkä ole toistaiseksi lähdössä mihinkään, vaikken kaikkia yhteistyöpostauksia enää luekaan. Teet työsi tosi laadukkaasti ja kirjoitat hyvin, mistä tämäkin postaus oli hyvä esimerkki! Tsemppiä tasapainoiluun tässä asiassa!
Hyviä ajatuksia, kiitos niistä.
Jos olet seurannut blogiani pidempään, ehkä tiedätkin, että kerron kyllä rehellisen mielipiteeni, oli tausta postauksella mikä tahansa. Onneksi myös fiksut yhteistyökumppanit sen tajuavat. Makeilu ja ylisanat ovat liipadaapaa. Mä en ole joutunut Lähiömutsin aikana antamaan niin sanotusti murska-arviota kuin yhdestä yhteistyökumppanuudesta; tästä. Kun yhteistyökumppanit valitsee huolella, siihen ei yleensä ole tarvetta.
Kritiikkiä tietenkin annan tarvittaessa. Jossain välissä vuosia sitten mulla oli jotenkin pakottava tarve keksiä joka asiasta jotain nuristavaa, että varmasti te lukijat tietäisitte, että olen rehellinen. Se nyt ei ollut tietenkään järkevää tai mielekästä se. Mutta olen kertonut moitteita, parannusehdotuksia ja niitä nihkeämpiäkin fiiliksiä, jos sellaiseen on ollut tarvetta.
Omasta mielestäni yhteistyöt tuovat hyvää sisältöä Lähiömutsiin, joten tilanne on win-win, lukijoille, mulle ja yhteistyökumppaneille.
Bloggajatyöni mahdollistamat matkat ja sen sellaiset ovat tosiaan asia, jota on ihan omassa arjessakin joutunut puimaan. Olen puhunut lasten kanssa paljon siitä, että kaikilla ei ole mahdollisuuksia tällaisiin reissuihin, eikä meilläkään olisi mahdollisuuksia (rahallisia tai etenkään ajallisia) tehdä kaikkia näitä asioita, elleivät ne kuuluisi työpäiviini. Tai että se ei ole mitään tavanomaista perheissä, että saamme hakea kaupasta arvokkaita vaatteita. Ja että emme mekään niitä noin vain saa, vaan takana on minun vuosikausia Lähiömutsiin laittamani tunnit ja intohimo – ja saamamme tavarat ovat arvonsa verran verotettavaa tuloa minulle. Monimutkaisia juttuja ymmärtää, etenkin pienille lapsille.
Tällaiset työedut ovat tuttuja myös toisesta, joskin nyt tauolla olevasta, ammatistani toimittajana. Toimittajat saavat testituotteita esimerkiksi kosmetiikasta ja he käyvät pressimatkoilla (samoilla kuin bloggaajat), festareilla, elokuvissa, ravintoloissa yms. työn puolesta ja tekevät siitä juttua edustamaansa mediaan. Blogissa nämä kytkyt tuodaan vain niin paljon avoimemmin esille. Bloggaajana tulolähteeni tietenkin eroaa toimittaja-ajoista, jolloin pystyin laskuttamaan jokaisesta jutusta kyseistä mediaa. Nyt palkkiot koostuvat yritysten kanssa tehdyistä kaupallisista yhteistöistä, ja olen ihan super onnellinen, miten hienoja yhteistyökumppaneita minulla on.
Blogeja tehdään eri intensiteetillä. Jos nyt alkaisin tehdä tätä harrastuksekseni, postausmäärät olisivat kuussa ehkä viisi kappaletta. Enempään ei vain tässä elämäntilanteessa olisi aikaa, vaikka kuinka Lähiömutsin tekemistä rakastankin. Vähän sama kuin harrastelijavalokuvaaja ei vain voi olla kameran kanssa tekemisissä yhtä paljon kuin työstään laskuttava ammattivalokuvaaja. Sama pätee ammattimuusikkoon. Tai ammattiurheilijaan.
Onkin ollut mahtavinta ikinä, että olen voinut tehdä rakastamastani Lähiömutsista työn, ja että nykyään en enää tarjoa juttuja vaikkapa perhelehtiin, vaan teen ne ihan omaan mediaani.
Hassua että tämä aihe nostettiin esille juuri nyt kun viime yön unettomina tunteina mm pohdin Lähiömutsia ja sitä että se on muuttunut paljon viime vuosina. Muutos on väistämätön ja varmasti tarpeellinen. Minua eivät yhteistyöt häiritse yhteistöiden takia muuten, mutta reissaamisen paljoutta ehkä vähän karsastan. On ihan hyvä että lapsiperheenä matkustelusta kirjoitetaan, koska moni kaipaa siihen vinkkejä. Silti se on nyt viimeaikoina syönyt aika ison osan blogista. Ehkä te ette muuten reissaa tavallista enempää, mutta en vaan ole vielä toipunut kevään Baliähkystä 😀 Mutta se on osa teidän elämää, joten kyllähän se blogiin kuuluu ja turha minun on täällä nurista. Muistan kun joskus sinua kritisoitiin paljon siitä että tuhlaat luonnonvaroja lentämiseen vaikka olet olevinasi niin ympäristötietoinen. Sinänsä turhaa kritiikkiä, sillä kumminkin olette autoton perhe jonka tietynlaiset arvot näkyvät teksteissä edelleen. Ei se minua häiritse että joskus reissaa eikä elä ihan askeettisesti popsien vain oman maan antimia, mutta se hippiajatusmaailma tuntuu jotenkin hiipuneen. Ei enää ole aikaa ommella itse vaatteita, laittaa kuvia neulomuksistaan tai vaikka se nyt ei olekaan ajankotainen teille enää, mutta esim. kestovaippailupostauksista tykkäsin aikanaan ja osaltaan ne ovat kannustaneet myös minua osittaiseen kestoiluun. Tällaiset arjen karheat kotikutoisen tuntuiset jutut ovat jääneet vähän matkojen, autojen, työkuviohehkutusten ja muun vähän jotenkin silotellumman jutun jalkoihin. Tunnelma blogissa on muuttunut huomattavasti kliinisemmäksi ja se tuntuu etääntyneen tavallisen tallustajan elämästä. Sellaisen joka tekee työtä lähinnä elääkseen, matkustaa kerran kesässä Ruotsiin (jos sitäkään), pyykkää, siivoaa ja laittaa ruokaa vain siksi että pakko on laittaa vaikka ei vähempää voisi kiinnostaa kun sitä tekee joka päivä. Välillä on ikävä niitä puklulta haiskahtavia tukka jokasuuntaan harottavia postauksia tai pörröisen langan tuntuisia kirjoituksia.
En silti ole minäkään lähdössä minnekään. Ihan yhtä innolla en odota uusia postauksia kuin ennen, mutta kaikista katson ainakin otsikon ja kyllä melkein kaikki kirjoituksetkin luen. Aina voin tarvittaessa mennä lukemaan vanhoja tekstejä uudestaan 🙂
Vaikka tämä kommentti aika kriittiseltä kuulostaakin niin enemmän se on vaan ajatusten virtaa mitä mielessä pyörii kun katson blogin kehitystä vuosien saatossa. En siis alunperin tullut kirjoittamaan ihan näin kriittiseltä kuulostavaa kommenttia kun nyt varsinaisesti ei ole mitään valittamista.
koodi ei toimi (hinta ei siis muutu halvemmaksi vaikka täytin tiedot ns. loppuun asti kuitenkaan painamatta lopuksi ”osta” painiketta)
Jaiks! Kiitos, kun raportoit tästä. Mä selvitän!
No nyt pitäisi toimia. Vaihdettiin alennuskoodiksi sana KIEPAUS.
Mulle tää juttu oheiskuvituksineen toimi huonommin kuin ehkä oli tavoite, koska luin jo aiemmin jostain toisesta blogista (en enää muista mistä tarkalleen ottaen) ihan vastaavan kirjoituksen (kiipeilypuisto ja siitä aasinsilta kirjan tarinaan). Muhun ois tätä taustaa vasten toiminut jutun kuvituksena paljon paremmin
vaikka vaan sä lukemassa kirjaa yhdessä lasten kanssa. Ei ehkä niin innovatiivista ja siistii, mutta tunnetasolla ois ehkä tuntunut musta aidommalta (huonosti sanottu toi, siis jutun tekstiosuuden perusteella kirjan kuvaus ja kehut tuntuu aidoilta ja kuten se toinen blogijuttu jonka luin, niin tämäkin innostaa mua etsimään tää kirja käsiini, kuulostaa oikeasti kivalta lasten fantasialta mitä olisi kiva lukea 5,5-vuotiaalle…mutta siis kuvitus ja sen konteksti tuntuu sitten vaan turhalta lisältä tekstin päälle).
Mutta joo, päällimmäisenä ehkä kuitenkin haluun sanoa, että tosi kiinnostavan kuuloinen tää kirja, pitää laittaa kirjastossa varaukseen (juu, ei lisää kirjoja meille entisten kasojen lisäksi).
Kiitos palautteesta. Musta oli mukavaa voida kuvittaa postausta tällä tavalla, vaikka vaihtoehtoja olisi tietenkin ollut monia. Luit varmaan postauksen Minityylistä – Sari lapsineen oli myös kiipeilemässä meidän kanssa samaan aikaan 🙂
Kirjat ovat tosiaan upea juttu, ja on niin mahtavaa voida elää tätä aikaa yhdessä lasten kanssa, kun tarinat alkavat aueta paremmin. Mekin kulutetaan kirjastoa ahkerasti. Kirjasto on siitäkin kiva juttu, että vaikka se on ilmainen (eli verovaroin katettu) palvelu, kirjailija saa Sanaston kautta lainauskorvausta kirjoistaan, joita kirjastosta on lainattu.
Onko minulla silmissä vikaa, kun en löydä postauksesta kirjan perustietoja – kuten tekijän tai tekijöiden nimiä sekä hintaa, josta se alennus lasketaan? Sivumäärä ja kustantaja olivat sentään jossakin ohimennen.
Silmiesi kunnosta en valitettavasti osaa sanoa tarkkaa analyysia, se sinun on selvitettävä itse. Kirjailijan nimi postauksesta löytyy – lisäksi sieltä löytyy linkki, josta voi käydä lukemassa kirjailijasta halutessaan lisää 🙂 Kirjan hinta riippuu tietenkin ihan kaupasta, mutta kustantajan omilla sivuilla, jonne alennuskoodia ohjaan niin halutessa käyttämään, hinta on 26 euroa.
Itselleni sivumääriä mielenkiintoisempaa on lukukokemuksen herättämät mietteet ja ajatukset, jotka nyt tahdoin teille jakaa. Lisätiedot, kansitekstit ja sen sellaiset voi käydä kurkkaamassa vaikka heti postauksen ekan linkin takaa.
Mielenkiintoinen fantasiakirjasarja tulossa, toivotaan ettei vielä ole liian jännittävä meidän lapselle.
Yhteistyöpostauksista, en itse lue keneltäkään jos ei ole mielenkiintoa aiheeseen (ellen ihan tosissaan yritä vältellä kotitöitä ja en kertakaikkisesti enää muuta). Aika paljon olen täältä lukenut, jopa matkailut, koska minua kiinnostavat erilaiset tavat elää.
Huonona esimerkkinä voin kyllä mainita Kemikaalicoctailin, jota en jaksa lukea enää jokaisen postauksen ollessa yhteistyöpostaus (ja kuluttamista nimenomaan mikä poikkeaa kovasti ajalta ennen ammattibloggaamista). Yhteistyöt ovat Kempparissa monesti mielenkiintoisia, vaikka osa melko elitistisiä tuotteita (parin sadan euron voiteet), mutta yhteistöistä kaipaa vähän happea ja sitä jotain alkuperäistä menoa.
Täytyy sanoa, että Lähiömutsissa on mielestäni hienot ja arkea piristävät kuvat. Eiköhän nekin kerro siitä, että tästä täytyy tulonsa saada jotta me saadaan semmosia piristysruiskeita.
Kiitos tästä suosituksesta! Kirja vaikutti niin meidän lapsille sopivalta, että lähti tilaukseen!
Yhteistyöpostaukset ovat erityisesti kivoja silloin kun niistä on iloa lukijallekin, niinkuin nytkin ja kivalla alennuksella!
Minusta kaupalliset yhteistyöt ovat olleet elämantilanteeseemme osuvia sillä itselläni on lähes saman ikäiset lapset kuin hannella. Joten on tullut käytettyä koodeja mm. Kivat-tuotteisiin. Myös on ihanaa että suomalaiset työt tulevat eri tavalla esille. Esim. Porin villa ja peite, en olisi osannut löytää sitä ilman kirjoitusta. Nyt minulla on lampaanvillatäkki ja voin sanoa että ei mennyt rahat ollenkaan hukkaan vaan unen laatu parani huomattavasti! Nyt haaveilen paksummasta peitosta talveksi..
Oi hauskaa!! Mä leikin ihan samaa leikkiä lapsena, ja vielä mummulassa! 🙂