Kaupallinen yhteistyö Nissan LEAF ja Suomen Blogimedia

Me vietimme tässä hiljan täydellisen perhepäivän. Oli sunnuntai, ja mies oli juuri herännyt yövuoron jäljiltä. Ulkona satoi tihuuttaen, ja usva kutoi syksyisiä seittejään puiden latvoissa. Päätimme kuitenkin lähteä retkelle, sillä sitä olimme koko perhe vailla; yhteistä aikaa ja luonnon rauhoittavaa hiljaisuutta. Mies leipoi piirakkapohjan, minä tein siihen täytteen. Pakkasimme koriin kahvit, kaakaot sekä posliinimukit ja vaihdoimme päälle retkivaatteet.

Lähdimme retkelle Porkkalanniemeen, Kirkkonummen kupeessa olevalle virkistysalueelle. Emme ole käyneet niillä suunnilla aikaisemmin, sillä sinne on kinkkistä päästä ilman autoa. Nyt meillä on kuitenkin ollut parin kuukauden ajan testiajossa Nissan LEAF -sähköauto, joka on mahdollistanut retkikohteiden laajentamisen. Kiitos sinulle Leikkimyrksy, kun vinkkasit Porkkalanniemestä kysellessäni retkikohdevinkkejä!

Porkkalanniemeen on Herttoniemestä matkaa rapiat 50 kilometriä, ja matkaan keskustan läpi ajaessa ja pieniä metsäteitä kurvaillessa menee reilun tunnin verran. Sähköauton akku riittää moiseen retkeen siis hienosti vajaanakin, eikä tarvitse miettiä, että välissä pitäisi pysähtyä lataamaan akkua.

Ajoimme melkein Porkkalanniemen kärkeen, kunnes jätimme auton parkkiin. Syksy oli jo alkanut värjäillä lehtipuita keltaisen ja oranssin sävyillä, ja ympärille levittyvä kostea metsä tuoksui sammaleelta ja havupuiden vihreydeltä. Ehkä ripottelevasta sateesta johtuen oli ihan hiljaista, pehmeän hiljaista. Kauempana metsäpolulla juoksevan oravan kipityksen pudonneiden lehtien keskellä pystyi kuulla.

Lähdimme seurailemaan polkua kohti rantaa. Meren aisti jo ennen kuin se ilmestyi näkyviin sorjien mäntyjen takaa. Vaikka koen merta kohtaan kunnioittavaa pelkoa ja olen kotoisin joenrannasta, välillä mietin, että olen entisessä elämässäni ollut merimiehen muija, ahavaposkinen saaristolaiseukko. Niin tutulta ja oikealta meren läheisyys tuntuu.

Niemestä löytyi kaksi ulkotulikeittiötä, joissa oli keittovälineitä muurikkapannusta lähtien. Me olimme kantaneet varmuudeksi polttopuut mukana, mutta niitä löytyi iso läjä virkistysalueen puolesta. Nuotio syttyi ahnaasti, vaikka puut olivatkin vähän märkiä. Katoimme pöydän ja asetimme keskelle piirakan. Melkein maltoimme odottaa kunnon hiillosta, kunnes laitoimme loput eväistä tekeytymään sen ylle. Tuntui juhlalliselta syödä posliiniastioilta keskellä luontoa – autollisen retkeilijän etuja vielä kun se on mahdollista.

Muutenkin olemme kuluneiden kuukausien aikana ottaneet autollisesta elämästä kaiken irti. Alkuinnostus sentään vähän laantui, ja olen auton sijasta monesti mieluummin valinnut julkiset kulkuvälineet tai pyörän. Mutta nyt kun pari kuukautta on ollut aikamoista palaverirumbaa ympäri pääkaupunkiseutua, on auto säästänyt monta työtuntia muuhun kuin bussi-odottelu-metro-juna-kilometrien kävely -säätämiseen laitettavaksi. Esimerkiksi Espoon ja Vantaan peränurkkiin kulkeminen on edelleen tuskaisen hidasta julkisilla kulkien. Länsi-metroa odotellessa, se tulee jeesimään asiaa jo paljon!

Mies on käyttänyt autoa paljon sellaisina työpäivinä, kun työvuorot ovat alkaneet tai loppuneet iltamyöhään tai aamuvarhaisella. Lisäksi autolla on suhailtu treeneihin, toisella puolella kaupunkia asuvien kavereiden luo, sienimetsään ja mustikkaisemmille maille bussireittien ulkopuolelle. Remonttikamoja ja -kuvauslainoja roudaillessa olen ollut tosi kiitollinen autosta. Täällä kirjoitin tarkemmin auton teknisistä ominaisuuksista ja sähköautoista ylipäätään.

Se, että lainakiesimme on sähköllä kulkeva, ei ole varsinaisesti näkynyt kulkemisessamme verrattuna polttomoottoriautoon. Pidemmille matkoille, kuten Pohjanmaalle, valitsisimme joka tapauksessa junan sen matkustusmukavuuden ja nopeuden takia. Sähköauto näyttää ja tuntuu ihan tavalliselta autolta. Eron huomaa tällainen perusajaja oikeastaan vain auton hiljaisuudessa ja siinä, että kirpeinä syysaamuinakaan auton takaa ei nouse käynnistettäessä pakokaasupilveä. Sähköauto toimii niin kaupunkiajossa kuin moottoritiellä, ja omalla kokemuksellani väittäisin Nissan Leafimme kiihtyvän terhakkaammin kuin monen perusperttiauton, joita olen ajanut.

Suunnitelmallisuutta sähköauto kuitenkin vaatii polttomoottorillista kaaraa enemmän. Meillä ei autottomana tietenkään ole kotipihassa sähkötolpallista autopaikkaa, joten auto on pitänyt ladata kylillä. Siksi reissuja on pitänyt miettiä niin, että akun ollessa tyhjenemässä, siihen voi liittää latauksen. Onneksi latauspisteitä on Helsingissä tosi hyvin, ja lähimmän voi aina vieraassa paikassakin löytää sovelluksen avulla.

Latauspisteiden kattavuuden lisäksi noista julkisista latauspisteistä ei ole valitettavasti kovin mairittelevia kokemuksia. En ole vielä kertaakaan onnistunut lataamaan autoa ilman ongelmia. Kahden kuukauden aikana en kertaakaan! On ollut kaikenlaista: latausta varten tarvittava avainlätkä ei ole toiminut, latauspiste ei ole toiminut ja välillä edes asiakaspalvelunumero ei ole toiminut. Aika usein latauspisteillä on parkissa polttomoottoriautoja, niin että niille ei mahdu. Miehelle on osunut latausnakki useammin, ja hänellä sentään on onnistuneitakin latauskertoja. Enemmistö latauskerroista on kuitenkin sisältänyt kaikenlaista sekoilua hänelläkin.

Tuona meidän retkipäivänä ajelimme retken jälkeen Kamppiin Helsingissä. Ajattelimme jättää auton ruokakauppareissun ajaksi Kampin pikalatauspisteeseen, jossa akun saa täyteen reilussa puolessa tunnissa. Pikalatauspisteellä oli kuitenkin parkissa polttomoottoriauto, ja kun sitten parkkeerasimme tavalliselle latauspisteelle, ei lätkämme toiminut. Taas piti soittaa asiakaspalveluun, jotta saimme latauksen käyntiin.

Sähköautoilu vaatiikin ainakin vielä tahtotilaa. Halua ajaa juurikin sähköautolla ja nähdä hieman ekstravaivaa sen eteen. Itseltäni sitä tahtoa on löytynyt, vaikka välillä juuri niillä latauspisteillä säätäessä on tehnyt mieli jättää auto siihen, heittää avainlätkät mäkeen ja hypätä metroon.

Minä kuitenkin toivon ja uskon, että sähköautojen kanssa käy kuten kierrätyksen. Vielä 15 vuotta sitten Vaasassa asuessani minä vein pyörällä lasi-, metalli- ja kartonkijätteet toiselle puolelle kaupunkia kierrätyspisteelle. Nykyään kaiken voi lajitella omassa kotipihassa. Se minkä moni vielä 15 vuotta sitten koki vaikeaksi ja vähän hassuksikin vouhotukseksi, on nyt suurimmalle osalle niin arkipäivää, että muuta vaihtoehtoa ei edes mieti.