<!– /* Font Definitions */ @font-face {font-family:Cambria; panose-1:2 4 5 3 5 4 6 3 2 4; mso-font-charset:0; mso-generic-font-family:auto; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:3 0 0 0 1 0;} /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-parent:""; margin-top:0cm; margin-right:0cm; margin-bottom:10.0pt; margin-left:0cm; mso-pagination:widow-orphan; font-size:12.0pt; font-family:"Times New Roman"; mso-ascii-font-family:Cambria; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:Cambria; mso-fareast-theme-font:minor-latin; mso-hansi-font-family:Cambria; mso-hansi-theme-font:minor-latin; mso-bidi-font-family:"Times New Roman"; mso-bidi-theme-font:minor-bidi; mso-fareast-language:EN-US;} @page Section1 {size:595.0pt 842.0pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm; mso-header-margin:35.4pt; mso-footer-margin:35.4pt; mso-paper-source:0;} div.Section1 {page:Section1;}
–>
Jos mun pitäisi tällä valtavalla vajaan kuukauden mutsikokemuksella antaa muille vauvallisille yksi vinkki se olisi – astianpesukoneen hankkimisen lisäksi – nukkua naperon kanssa samassa sängyssä. Miksi hitto soikoon mä en itse tajunnut tätä aikaisemmin?
Me ollaan nyt kuuden yön ajan nukuttu koko sakki samalla futonilla. Siis ihan oikeasti nukuttu. Eikä vaan torkuttu odottaen kauhulla, koska pinnasängystä taas kajahtaa. Minimekin on ollut jatkuvaan yökyläilyyn vanhempien sängyssä tyytyväinen. Kukas nyt ei tykkäisi, että tarjoilu pelaa suoraan sänkyyn, kun vain vähän inahtaa.
Tähän järjestelyyn luisuttiin vähän vahingossa – mutta niin ne parhaat keksinnöt ja jutut ovat ennenkin syntyneet (Minime mukaan lukien). Seitsemän yötä sitten olin taas herännyt vajaan tunnin välein tankatakseni muppelon piripintaan maitoa. Hiippailin paita kainaloihin nostettuna ja sukat karvaisissa säärissäni makkaralla takaisin sänkyyn. Yritin tehdä yhden väsyneen mutsin mentävän tilan kissojen valtaamalle sängynpuoliskolle, kun pinnasängystä kuului taas vaatimus ”safkaaabyääääh”. Päässä napsahti, heitin tyynyn seinään ja aloin vollottaa Minimen kanssa kilpaa.
Tässä vaiheessa seuraavana aamuna töihin menevä Lähiöjeppe päätti karauttaa toiselta sängynpuoliskolta pelastamaan tilanteen. Hän nosti Minimen pinnasängystä, tyynnytteli silittelemällä sekä Minimetä että sen hysteerisenä parkuvaa mutsia ja tilanteen rauhoituttua asetti Minimen viereeni, napa vasten napaa. Tissi suuhun ja makuuhuoneeseemme laskeutui tyyneys ja rauha. Ja siihen viereen Minime myös jäi.
Monissa maissa perhepeti on ihan normikäytäntö. Niin se on ollut myös täällä pohjolan perukoilla vielä muutama sukupolvi taaksepäin. Sitten länsimaat valtasi villitys, jonka mukaan vauvasta pitää kasvattaa itsenäinen. Siis tyypin, joka ei edes osaa liikkua itse tai tajua paskovansa housuihinsa pitäisi handlata elämän kurjat ja karut puolet ihan itsekseen. Vauvan pitäisi tämän koulukunnan mukaan itkeä pinniksessä pää punaisena ja oppia näin nukkumaan itsekseen, koska muuten siitä ei tule itsenäistä eikä se pääse Harvardiin.
Sori nyt vaan, mä en usko, että se tyyppi (joka ei osaa liikkua itse tai tajua paskovansa housuihinsa!!) kiusallaan huutaa. Ei sillä nyt vaan ole vielä sellaista aivotoimintaa, jonka tuloksena moisia kavalia juonia kehiteltäisiin mutsin ja faijan pään menoksi. Eihän vauva edes tajua ennen 6–9 kuukauden ikää, että äiti ja isä ovat kyllä olemassa, vaikka ei heitä juuri silloin näkisikään. Jos minä olisin vauva ja heräisin yksin pinnasängystäni luullen, että yksin tässä ollaan nyt ja ikuisesti, itku tulisi minultakin.
Mutta jos äiti ja isä ovat siinä lähellä vauvan hätkähtäessä unesta, on Nukkumatin matkaan turvallista hypätä uudestaan. Tätä mieltä on ainakin Minime, joka ei ole enää yhdessä nukuttaessa osoittanut öisiä vaatimuksia kuin vatsan alkaessa kurnia. Ja kun tarjoilu laitetaan esille nopeasti, ei pitkiä parkukonserttoja vaadita. Ja vielä superina kaupanpäällisenä: olkoon sattumaa tai ei, samaan aikaan kun aloitimme yhdessä nukkumisen, myös pullo jäi pois ruokailuruljanssista. Nyt vedellään pelkän tissituotannon voimin. Serpentiinejä, tähtisädetikkuja, ilotulitusta, fanfaareja, jesjesjesjesjesjes!!!
Miksi sitten emme kiepsaisseet Minimetä heti alusta lähtien viekkuun? Siksi, että näin mielessäni otsikot, jotka huusivat ”perhetragedia Herttoniemessä: mutsi liiskasi vauvan ruhonsa alle nukkuessaan”. Kirjallisuus ja muiden mutsien kokemukset saivat minut vääntämään vaihteen äidinvaistolle, joka vaatii ottamaan vauvan viereen ja luottamaan siihen, että luonto on järjestellyt asiat niin, ettei äiti kierähdä vauvansa päälle. Ja todellakin: herään tasan tarkkaan siinä pienessä kippura-asennossa kuin nukahdinkin ja vaihdan asentoa aina raajoistani ja kropastani tietoisena. Minä ja Lähiöjeppe nukumme toisella puolella sänkyä, kun Minime on vallannut koko 50 sentin komealla pituudellaan toisen puolen.
Enää mä en iltaisin kuku myöhään sen takia, että ei vain tarvitsisi mennä ”nukkumaan”, kun sitä helvettipaskaa voi nukkumiseksi sanoa. Vaikka vetelenkin yhtä sikeitä unia kuin portin pielessä vahdissa oleva koira, auringon noustessa pystyn erottamaan yön päivästä. Herään imettämään useita kertoja yössä, mutta nyt se onnistuu nousematta makuuasennosta ottamalla varusteisto paidan alta esiin, asettamalla ateria tarjolle Minimen huulille ja vaipumalla itse takaisin horrokseen. Ja ensimmäisen yön jälkeen tajusimme myös asettaa kosteussulullisen kankaan sänkyymme lakanan ja patjan väliin pitämään sängyllä vellovan maitotulvan kurissa.
Ja kyllä, mä uskon, että Minime ei tahdo muuttaa ensimmäiseen omaan kotiinsa äidin, isän ja niiden sängyn kanssa, vaan kantaa kynnyksen yli ihan oman sänkynsä. Ja mä myös uskon ja tiedän (ja ehkä jopa etäisesti muistan), että mutsin ja faijan sutinoinnille on monta muuta paikkaa kuin sänky ja monta muuta ajankohtaa kuin yö.
Joku voisi nyt ajatella, että luulet kettupehmoa kissaksi koska Pekkoa ei voi bongata kuvista.
Ps: Mä oon kyllä jo laittanut rahaa säästöön Harvardia varten, että älkää nyt pilatko tätä.
Pinniksestä laita pois ja kiinni tein sänkyyn, ni saatte vähän lisää tilaa. Meillä lapsi nyt jo reilu yhdeksän kuukautta nukkuu siellä jo varmaan kolmasosan yöstä. Sillä saa lapsen turvallisesti nukkumaan myös laidan puolelle, vaikka se tein patjalla majailiskin 😉 niin ja kyllä se sutina onnistuu siinä sängyssä, ei mein lapsi vielä ainakaan mitään tajua nukkuessaan.
Samaa meinasin neuvoa ku Tarza, sillee meillä esikoinen oli ekan puol vuotta. Tutittomallekin riitti joka toiseen heräämiseen se, että äippä silitti vähän poskesta. Joka toisella heräämisellä tuli väliin (ja aika usein myös jäi siihen). Kakkonen nukkuu meillä tosi kivasti pinniksessä, mutta äidin puolen sängynlaidassa sekin on kiinni, eikä varmaan siirretä ennen vuoden ikää 🙂 Ja sutinaa on selkeesti ollu (koska ei tää kakkonenkaan pyhästä hengestä syntyny) vaikka esikolla on ollu oma huone vasta pari kuukautta 😉
Joko oot muuten lukenu Yösyötön? http://www.otava.fi/kirjat/kotimainen/2010/fi_FI/
Suosittelen lämpimästi 🙂
Ai, hienoa! Perhepeti on helpointa ja parasta.
Mä tein saman havainnon ekana yönä Naikkarilla, jossa toukka kirkui vielä puoli kaksi yöllä (nälkäänsä, luulin) ja simahti sitten yhtäkkiä mun viereen, suu rinnalla. Klassinen ”nobody move, nobody get hurt” -tilanne. Ujutin peiton ympärille ja molemmat nukkuivat. Olin kyllä kuullut perhepedistä, mutta käytäntö ja teoria eivät tuota hetkeä ennen kohdanneet päässäni. Nykyään tytär syö välillä (kuulemma) itsekseenkin kun nukun muutenkin ilman paitaa.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme!
Harmi, että ette tajunneet kokeilla perhepetiä aiemmin. Meidänkin kuukauden ikäisen neidin elämässä on ollut vain kaksi levotonta yötä – ne kaksi yötä, kun kokeilimme omassa sängyssä nukuttamista.
Mietin itsekin vielä raskausaikana, että en varmasti uskalla ottaa vauvaa viereen, mutta toisin kävi. Kiitokset siitä sairaalan henkilökunnalle.
Sitä ihmettelen kyllä, ettei kättärillä kannusteta ottamaan vauvoja viereen yöksi. Itse synnytin ihan täällä maakunnan keskussairaalassa ja mulle neuvottiin osastolla, että rohkeesti vauva viereen vaan jo ekana yönä. Omassa huoneessani kaikki äidit nukkuivat vauvojen kanssa.
Jos voisin itse tällä vähäisellä kokemuksellani antaa kaksi vinkkiä vauvaperheelle niin ne olisivat: tadaa – perhepeti ja kantoliina. Meidän tyttö ei viihdy yksin yöaikaan eikä mieluusti suostu siihen päivälläkään. Kantoliinassa neiti kuitenkin tuhisee tyytyväisenä samalla kun itse keittelen kahvia, laitan ruokaa ja ripustan pyykkejä. Kätevää ja helppoa!
(Suosittelen tosin hankkimaan myös kokeneen kantoliinailijan oppaaksi, koska mulla olis ainakin pelkillä netin sidontaohjeilla jäänyt liina kaapin perälle pölyttymään)
Ihanan näköinen pikkuolento! Mä hukuin sun blogiin noin kahdeksi tunniksi, että kiitos vaan mun sotkuisesta asunnosta. Melkein myöhästyn luennoltakin!
Lauantaina nähdään, tuon mukanani tuohon mustaan hiuskuontaloon soveltuvaa vaatetusta, mutta voi olla, että ruokaherkut vaihtuu suklaakakkuun.
T: Tampereen tölli
Mainio teksti. Aion lähettää tämän tulevaisuudessa jokaiselle hyvää tarkoittavalle läheiselleni, jonka mielestä ”kaikki nukkuvat paremmin, jos vauva on omassa sängyssään”.
Ja siis onnea! Kääröstä, onnistumisesta, kaikesta. Oiva blogi sulla, oon väijynyt matkassa jo jonkun aikaa, vaikka kommentoinkin vasta ny.
Aamen. Just näin! Esikoinen jäi viereen sairaalassa jo, ja pysyi siinä 1,5- vuotiaaksi. Sitten päässään tapahtui joku käsittämätön mullistus ja tyyppi tahtoi omaan huoneeseen.
Nyt lapsia on kaksi, esikoisella nelivuotiaan vilkas mielikuvitus – ja nukutaan kaikki samassa huoneessa. Esikoinen tosin omassaan. Ja me nimenomaan NUKUTAAN, ei kukuta kaiket yöt. No vauva on tissillä, mutta näin patalaiskan äidin lapsen on vaan hyvä olla jo valmiiksi hinkissä kiinni.
Veikkaan että kymmenenkin vuotta eteenpäin ja en saa edes uhkailemalla lapsiani viereen nukkumaan vaikka tahtoisinkin 🙂
T. Perhepedissä kasvanut, välissä ihan yksinäänkin vuosia nukkunut ja nykyään lasten (välillä myös miehen) kanssa nukkuva
Päädyin tänne blogiisi muutaman blogihaastemutkan kautta. Kirjoitat mukaansatempaavasti ja ennen kaikkea hauskasti! 🙂
Itsekin ajattelin alkuun, että ei perhepetiä.. mutta muutamien öiden jälkeen tilanne vain ajautui siihen, sillä minuun on näemmä iskostunut imettämiseen nukahtamisen jalo taito. Yleensä vauva nukkuu omassa sängyssään yön ekan nukkumispätkän ja olen sitä mieltä, että silloin nukun kyllä kaikkein sikeimmin. Mutta koska nukahdan yleensä alta aikayksikön, lienee tämä tilanne, jossa kaikki osapuolet onnellisesti nukkuvat, kuitenkin paras mahdollinen.
Palaan blogisi aiempien merkitöjen pariin myöhemmin, sillä 2kk pieni vauva taitaa juuri olla heräilemässä päiväuniltaan.
No siis mähän olen se toinen kissa! Mutta kuka on se toinen aikuinen… Hankala arvoitus!
No hittolainen, kun meidän pinnis on niin vanhaa mallia, että laitaa ei saa pois. Tokihan niitä kaikkia valmiita sivuvaunujakin on, mutta katsotaan niitä sitten, jahka alkaa käydä ahtaaksi.
Tyyppi ei tosiaan sutinoinnista mitään ymmärrä. Mutta mä en kykene moiseen toimintaan edes kissojen ollessa samassa huoneessa. Ihan salettiin ne saa jotain traumoja…
Voi ku olis noin hieno pinnasänky, josta reunan sais pois… Tosin se ratkaisu ei taitaisi edes miellyttää mun esteettistä silmää, joten taitaa olla ihan hyvä, että ei tarvi edes pohtia, että pitäiskös. Erikiva kuulla, että esikoisen jälkeen seuraavat mukelot eivät synny vain pyhästä hengestä!
En ole, mutta ajatuksissa sen nappaaminen kirjastosta kyllä on ollut. Eli jospa sun suosituksesta jotain muutakin kuin vauvafaktaa ens kirjastoreissulla.
Liina: Niin samaa mieltä, ah! Mäkin olin kuullut perhepedistä, mutta jotenkin en hahmottanut tilannetta ennenkuin huomaamattani olin jo siinä. Ihan loistava toi tyttären ateriointi ilman, että edes heräät :DD
Susu: Joo, ihmettelen, miten siitä ei sairaalassa sanottu. Tosin Minime joutui ekaksi yöksi tarkkailuun ja sitten pian valoihin ihon keltaisuuden takia. Vaikka oltiin sairaalassa viikko, ei mahdollisia mutsin viekussa -öitä tullut kuin pari. Oli muuten kamalaa, kun tyyppi joutuin nakuna köllötellä valojen alla, eikä saanut edes syliin ottaa kuin syötöiksi… Ja joo, kantoliina on ihan must myös täällä – siitä kirjoitan, jahka ehdin…
Aina löytyy jotain luentoja kiinnostavampaa, se on vissi! 😀 Hörhelömekko on kyllä niin päheä että! Suklaakakulle mennään sitten vaikka sinne Kakkugalleriaan, jahka vähän käyt juoksemassa puolimaratonia.
Oho, aikamoisen vastuun meinaat harteilleni laittaa. Mutta mielelläni allekirjoitan perhepedin puolesta!
Ai tyyppi oikein tahtoi omaan huoneeseen, aikamoista! Ja todellakin, mitä lyhempi hinkin ja vauvan suun etäisyys on, sen parempi öisin kovin uniselle mutsille.
No kiva että päädyit! Mä luulen myös, että nukkuisin paremmin, jos Minime nukkuisi omassa sängyssään – siis nukkuisi. Mutta kun hän ei nuku, mutsin vieressä on paljon mukavampi. Kun on se tissikin ihan hollilla. Ja tällä mutsilla on ihan sama, nukahtamisen jalo taito imettämisen yhteydessä. Perhepeti siis yksinkertaisesti paras ratkaisu, silloin kaikki kuitenkin nukkuvat edes melko hyvin.
Mäkin päädyin tänne sun blogiin muutaman blogihaastemutkan kautta. Hyvä, kun löysin, koska tää sun blogi on mainiota luettavaa. 🙂
Meillä kanssa nukutaan perhepedissä, lapsi on nyt viis kuukautta ”vanha”. Anoppi tosin jaksaa aina joka kerta käydessään kysyä, että: ”Joko lapsi nukkuu omassa sängyssään?”. Niin, jos tässä nyt muutenkaan saa nukkua, niin kuinkahan väsynyt sitä olisi, jos palauttaisin tyypin joka kerran omaan sänkyyn. Meillä on käytössä toi yllämainittu sivuvaunusysteemi (pinnasängystä on toinen laita alhaalla ja pohja samalla korkeudella parisängyn kanssa). Mutta nukkumaan en vauvaa saa, kuin kainaloon tai tissille ja jos ja kun herään öisin sen kymmenenkin kertaa (toivon mukaan ens yö olis parempi), niin en kyllä jaksa alkaa laittaa lasta nukkumaan omaan loossiinsa joka kerta. Sen kun nukkukoon siinä välissä. Totutan sitten omaan sänkyyn, kun alkaa nukkua ehjempiä öitä.
Jokainen vauvaperhe/lapsiperhe tekee sillai, miten itse parhaaksi näkevät. Mut kyllä välillä vaan veetuttaa julmetusti sellaset kommentit, et miksei se nuku omassa sängyssään ja et ei kannata antaa sen nukkua perhepedissä, koska muuten se tottuu siihen ja nukkuu siinä IKUISESTI. Niin varmaan. 😛 (Samoja ihmekommentteja saa kuulla kantorepunkin tai -liinan käytöstä. Et lapsi tottuu liikaa syliin etc… Eiköhän se ole vähän helpompaa vanhemmille, et kantaa lasta repussa tai liinassa, koska se ei muutenkaan viihdy lattialla. Ja on se nyt kumma, ettei vauvaa saisi sylissä pitää. Pian se ei kuitenkaan ole enää vauva,eikä viihdy enää sylissä-ainakaan niin paljon). Sori tällanen paasaus, mut kirjoitit hyvästä (ja tunteita herättävästä! :D) aiheesta.
Kiva kun päädyit seuraamme tänne lähiöön! Mä olen ihmeekseni saanut vain positiivista palautetta, kun olen avautuntu perhepeti-meiningeistä. Sekä mun että Lähiöjepen vanhemmat myös avautuivat, että ihan sama systeemi heilläkin on ollut käytössä meidän ollessa vauvoja. Tulee ihan olo, että kaikki sitä tekevät, mutta harva vaan kehtaa tunnustaa :DD
Oon ihan samaa mieltä kantoliinan parhaudesta. En pysty käsittämään, miten voisi olla paha juttu, että vauva tahtoo olla lähellä vanhempiaan.Kantoliinastakaan en ole vielä kuullut ”paremmin tietäviä” nupinoita. Odotan innolla – pikku väittely piristää kotimutsin päivää!
Ihana, vastasit kaikkiin pohtimiini asioihin viimeisessä kappaleessa, heh 😀
no ei niitä ekoja tyttö tai poikakavereita varmaan tuoda äidin ja isän näkyyn. tai jos tuo niin toivota tervetulleeksi, niin mäkin aattelin tehdä 😀
näkyyn.. SÄNKYYN 😀
ikioma sänky ja sutinointi – aina mielessä.
juu, tänne vaan kaikki pojanklopit ja likat, meijän sängyssä on tilaa!
Moi!
Tyttöni on nukkunut sairaalasta poislähdön jälkeen aina perhepedissä. Nyt ikää 10kk ja tyyppi seisoskelee ja konttailee. Pelkään et joudun laittamaan pinnikseen!
Onko vinkkejä.. pelkään et hän putoo sängystä. Oon kyllä kasannut peitoista ja tyynyistä linnoituksen ja sänky on lisäksi nurkassa mut kun hän unissaan nousee ja lähtee rynnimään.. jaiks!