<!– /* Font Definitions */ @font-face {font-family:Cambria; panose-1:2 4 5 3 5 4 6 3 2 4; mso-font-charset:0; mso-generic-font-family:auto; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:3 0 0 0 1 0;} /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-parent:""; margin-top:0cm; margin-right:0cm; margin-bottom:10.0pt; margin-left:0cm; mso-pagination:widow-orphan; font-size:12.0pt; font-family:"Times New Roman"; mso-ascii-font-family:Cambria; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:Cambria; mso-fareast-theme-font:minor-latin; mso-hansi-font-family:Cambria; mso-hansi-theme-font:minor-latin; mso-bidi-font-family:"Times New Roman"; mso-bidi-theme-font:minor-bidi; mso-fareast-language:EN-US;} @page Section1 {size:595.0pt 842.0pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm; mso-header-margin:35.4pt; mso-footer-margin:35.4pt; mso-paper-source:0;} div.Section1 {page:Section1;}
–>
Lähiöjeppe kävi tänään tunnustamassa, että on minun kanssani sutinoinut ja näin ollen saanut alulle Minimen. Minä taas vuorostani kirjallisesti vakuutin, että en ole kuksinut muiden kuin Lähiöjepen kanssa niihin aikoihin, kun kohtuuni muutti salamatkustaja.
On ihan älytöntä, että vielä nykypäivänäkin avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden selvittämiseksi pitää käydä sosiaalivirastossa näyttäytymässä. Avioliitossa syntynyt mukula katsotaan automaattisesti aviomiehen aikaansaannokseksi, vaikka ukko olisi ollut työkomennuksella meren tuolla puolen viimeiset viisi vuotta ilman piipahduksia kotona.
Kun tiedetään, että joka kolmas suomalainen muhinoi sormus sormessa aviovuoteen ulkopuolella, on koomista laittaa avo- ja aviosiipat näin eriävään järjestykseen. Etenkin kun emme nykypäivänä ole ainoa pariskunta, joka on ihan tosissaan homman kanssa, vaikka ole rakkauttaan pitsein ja puvuntakein virallistanut.
Vannon kautta kiven ja kannon -paperit kiertävät vielä maistraatin kautta ja parin viikon kuluttua Lähiöjeppe on virallisissa kirjoissa Minimen huoltaja. Tähän asti mä olen ollut yksinhuoltaja.
Ajatellaanpa tilanne, joka ei onneksi ole totta. Minä kuolisin synnyttäessäni Minimetä. Vastasyntynyt määritettäisiin papereissa orvoksi – sillä, että isä oli mukana synnytyksessä ei ole mitään painoarvoa. Minimen huoltajuus siirtyisi minun vanhemmilleni, jotka tässä sadussa vihaisivat Lähiöjeppeä (toimituksen huomiona vielä kerran lisättäköön, että tämä ei siis pidä paikkansa kuin tässä sadussa). Huoltajina he päättäisivät, että Lähiöjepellä ei ole asiaa Minimen elämään. Se satu loppui siihen, vaikkakaan ei onnellisesti.
Tai kuvitellaan toinen tilanne, josta toivottavasti ei koskaan ikinä milloinkaan tule totta. Lähiöjeppe lähtisi käymään kaupassa, jäisi suojatiellä rattijuopon yliajamaksi ja kuolisi. Minime jäisi ikuisesti papereissa isättömäksi ja myös perinnöttömäksi. Minä en olisi leski, vaan yksinhuoltaja – ilman toista elatusvastuullista. Vaikka pyrimme kaikin keinoin kirjoittamaan meidän perheemme sadulle onnellisen lopun, koskaan ei tiedä. Niinpä otimme raskauden alussa henkivakuutukset ja kirjoitimme kirjalliset sopimukset, jotka antavat meille oikeudet toistemme vakuutusrahoihin, jos paskasti käy.
En ehdota, että isyyden voisi tunnustaa tekstarilla tai iPhonen ”Tunnustan!”-sovelluksella, mutta voisi lakia tuoda 1970-luvulta muutamat vuosikymmenet eteenpäin. Isyyshommat voisi mielestäni laittaa järjestykseen jo raskausaikana tai viimeistään muppelon tullessa maailmaan ponnistamolla.
 |
| Yhdessä asumisella on virallisten tahojen mukaan merkitystä siinä, kuinka todennäköisesti siittiö kohtaa munasolun. Huomattiin vasta jälkikäteen, että siittämisajankohta on Minimen ennenaikaisuuden takia kuukautta liian aikaisin ”Emmää nyt sitte enää varma oo”. |
Lisäksi äpärän maailmaan luoneet vanhemmat voisi päästää vähemmällä ristikuulustelulla. Olen kuullut tarinoita, joissa sosiaalivirastossa tuoreita vanhempia on hiostettu kysymyksillä ”Oletko nyt ihan varma, ettei naisesi oli pettänyt sinua?” ”Onko teidän parisuhteenne sellaisella pohjalla, että syrjähypyt voi varmasti laskea pois pelistä?” ”Kuinka monen muun miehen kanssa olet ollut yhdynnässä suhteenne aikana?” Jösses! Eräällä Lähiöjepen tuttavapariskunnalla on kolme lasta ja he ovat joutuneet moiseen hiillostukseen jokaisen syntymän jälkeen. Olinkin jo kerryttänyt raivoa ja sarkastisia kommentteja sossupiinajan varalle, kun tänään huristimme hissillä Minime kainalossa Kallion virastotalon kuudenteen kerrokseen.
Mutta mitä. Lastenvalvoja Rolf kysyi vain, koska olemme muuttaneet yhteen ja sen jälkeen hyvin asiallisesti, olemmeko yksimielisiä isyydestä. Allekirjoitimme paperit ja olimme ulkona rumilla toimistokalusteilla sisustetusta huoneesta alle 10 minuutissa.
Olisi nyt voinut jotain alapääjuttuja udella, että olisi kotimutsilla ollut jotain kakkajuttuja jännempää ja mielipiteitä herättävää kerrottavaa kavereille!
 |
| Ninja-vauva, joka ei ole pusuhuuliaan perinyt ainakaan huulipunaa enemmän hampaissa kuin huulissa -mutsiltaan. |
Toisaalta avioliiton voi ajatella olemassa nimenomaan helpottamaan tämmöset jutut. Mutta joo on samaa mieltä, että ihan hyvin vois olla niin, että raskausaikana vois käydä tunnustamassa isyyden.
Tai sitten voisi vaan kävellä mahan ja miehen kanssa maistraattiin ja sanoa tahdon. Lapsi kun joka tapauksessa sitoo ihmiset yhteen loppuelämäksi toisin kuin avioliitto.
Voi söpöys miten hän on ihana!
Jatta
Enpä tiennytkään moisesta byrokratiasta. Onhan se tavallaan järkevää, että lapselle tulee nimitettyä ”virallinen isä” vanhempien yhteisellä vakuutuksella, mutta hassua, että se koskee vain avopareja.
Heh.. esikoisen aikana virkailija halusi ehdottomasti tietää melkein kellonajan ja asennonkin, millä ipana oli saatu alulle. Tokan kanssa kysyi eri tyyppi, että tääkin on vissiin sun? Mielenkiinnolla odotan nyt kolmatta kertaa 😀
Toi byrokratia on niin raivostuttavaa, etten edes lähde sitä kommentoimaan (koska kuulin tänään radiosta, ettei vihaisena saa mennä nukkumaan). Sanonkin vain: teillä on maailman kaunein pusuhuulivauva, joka saa sydämen sulamaan.
Tampereen stalkkaava tölli.
Sinulle on tunnustus blogissani: http://kukakehtoakeinuttaa.blogspot.com/2012/02/tunnustus.html
Löysin blogisi Project Maman kautta ja jee miten hauskaa, osuvaa, elämänmakuista ja tuttua luettavaa! Jään lukijaksi! Sitäpaitsi sun pienokainen on syntynyt about saman verran etuajassa kuin mun Juhannuspoika ja nuo imetys-lypsy-rensselöinnit kuulosti hyvin tutulta.
Melkeen harmi, ettei sulta kysytty mitään intiimiyksiä isyydentunnustuksessa, olisit varmaan osannut mykistää ne hiotuilla vastauksillasi :). Usein kun treenaa etukäteen kaikkia nasevia letkauksia, ei pääsekään käyttämään niitä.
Todellisuus sadun speksien mukaan ei ole ihan noin synkkä. Jeppe voi nostaa kanteen isyyden vahvistamista varten ja todennäköisesti saisi lapsen yksinhuoltajuuden. Jos isyyden voi tunnustaa myös kuoleman jälkeen, jos Jepelle vaippojenhakureissulla kävisi kalpaten..
Ja isyyden voi …
sori typo
Munkin tekee mieli heittää, että on sellainen systeemi, jolla saa nää perintö- ja isyysasiat kerralla kuntoon, ja sen nimi on avioliitto. Harmi, että se on kokenut niin inflaation, ja varmaan osin megahäätrendin takia. Mutta naimisiinhan pääsee esteiden tutkinnan hoitamalla ja maistraatissa käymällä. Joskus tuntuu hassulta, että avioliittoa instituutiona vältetään ja sitten nähdään iso vaiva, että saadaan samat systeemit kuin niillä naimisissa olevillakin on.
Mut tää nyt oli tällanen rönsyajatus. Miten tän loppulauseen nyt muotoilis niin, että viesti tulis perille siitä, ettei mua kiinnosta kuka on naimisissa ja kuka ei. Itse vaan menin naimisiin jo osin siksi ettei tartte urheilla tuon isyyden tunnustamisen kanssa.
Minä näen avioliiton uskonnollisena instituutiona, joka on ”kopioitu” siviilielämän puolelle siinä vaiheessa kun kaikkien ihmisten kaikki elämä ei enää pyörinytkään kirkon ja kirkollisten toimitusten ympärillä. Kirkkoon kuulumattomana tämä on yksi syy, miksi vierastan avioliittoa nykymuotoisena.
Toinen, painavampi syy on se, että yhteiskunta kummasti valikoi, missä yhteyksissä se katsoo kaksi yhdessäasuvaa ihmistä viralliseksi pariskunnaksi ja missä ei. Yleensä niin, että silloin kun siitä on valtiolle hyötyä (esim. puolison tulojen vaikutus sosiaalitukiin), avopuolisot katsotaan pariskunnaksi. Mutta asioissa kuten isyyden tunnustaminen tai oikeus perintöön samaa pariskuntaa kohdellaankin kuten toisilleen vieraita ihmisiä. Tulee sellainen fiilis, ettei ihan kiusallaankaan halua mennä naimisiin tällaisen mielivallan edessä.
Voisin toivoa systeemiä, jossa olisi jokin valtion neutraali, ilmoitusluontoinen tapa virallistaa parisuhteensa, jonka jälkeen kaikilla pariskunnaksi itsensä ilmoittaneilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet. Ja vastaavasti ilman virallistusta esim. samassa asunnossa asuvia kohdeltaisiin kämppiksinä. Toki voisi siis edelleen elää virallistamattomassa suhteessa, mutta silloin ei olisi näitä ”samoja systeemeitä” kuin parisuhteen virallistaneilla. (Ja tämä ehdotushan ei mitenkään estä sitä, etteikö sitä virallistamista voisi edelleen juhlia haluamallaan tavalla, esim. suorittaa seremoniat kirkossa sen ilmoituskaavakkeen täyttämisen jälkeen.)
Anteeksi, mutta ihan pakko kommentoida Taviokuurnalle, että mikään ei ole sen helpompaa virallistaa suhde kuin avioituminen ns. siviilivihkimisellä. Ja hommalla ei kyllä todellakaan ole mtn tekemistä kirkon tai minkään uskonnon kanssa. Kestää n. minuutin ja todistajiakaan ei tarvitse hankkia paikalle, vaan ihan viran puolesta tulee semmoiset. Edes sormuksia ei tarvita.
Moni vain mieltää, että naimisiin voi mennä vain kauhean vaivannäön seurauksena tai vain kirkossa jne. Asiahan ei pidä lainkaan paikkaansa.
Meidän avioliiton ulkopuolinen esikoisemme syntyi muutama vuosi sitten Saksassa ja siellä oli miellyttävästi mahdollista hoitaa tämä isyyden vahvistaminen jo ennen lapsen syntymää. Suomessa meidän piti sitten tehdä tunnustukset uudelleen, lapsosen syntymän jälkeen. Ennen Suomi visiittiä leikittelimmekin välillä ajatuksella luoda lapsellemme kaksoisagentti status jättämällä isyydentunnustukset Suomen osalta tekemättä
Kiitos kommentista. Ongelmahan ei mielestäni olekaan prosessissa, vaan eniten sen yhteiskunnallisessa asemassa. Kuten kirjoitin, miksi yhteiskunta mielivaltaisesti valikoi, milloin kaksi henkilöä katsotaan pariskunnaksi ja milloin ei, vaikka on olemassa siviilivihkiminen?
Ei, nyt on kyllä pakko kommentoida… Olen perheoikeushommia päätyökseni tekevä lakimies, ja uskokaa tai älkää, tämä nykyinen systeemi on toimiva. Joo, on siinäkin ongelmansa, mutta mitään parempaakaan ei ole esitetty!
Ensinnäkin miksi ihmeessä tarvitaan joku neutraali parisuhdesopimus? Eikös se ole virallistamista sekin? Ja toiseksi miksi avopuolison tarvitsisi saada samat oikeudet kuin aviopuolison? Mun baarista kotiin raahaamani maukka muutti hammasharjansa mun luo viikko tapaamisemme jälkeen, enkä todellakaan olisi heti halunnut häntä mun perillisekseni. Enkä myöskään olisi halunnut hänestä mulle elätettävää tai jakaa mun huonekalujani hänen kanssaan eron sattuessa. (Sittemmin maukasta tuli aviomieheni – mikä oli tietoinen sydämen ja juridiikan valinta.)
Yhteiskunta ei myöskään MIELIVALTAISESTI valikoi, milloin kaksi henkilöä katsotaan pariskunnaksi. Esimerkiksi niin kauan kun avioliittoon kuuluu toisen puolison elatusvelvollisuus, on luonnollista, että aviopuolison tulot vaikuttavat toisen sosiaalietuuksiin. Ajatelkaa nyt, että vaikkapa Nokian suurpomon vaimo alkaisi käydä sossun luukulla toimeentulotuen perässä. Ja vastaavasti on yhteiskunnallisesti järkevää, että pariskunnat eivät saa hyötyä siitä, että he EIVÄT virallista parisuhdettaan. Nokian suurpomon vaimo ei siis edelleenkään saisi rahaa sossun luukulta, vaikka hän ja siippa laittaisivat eropaperit menemään ja jatkaisivat elämäänsä avopuolisoina.
Loppuun on pakko siteerata oikiksen perheoikeuden professoria: Avioliitto on varallisuusoikeudellinen sopimus kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Ja miksi kehittää jotain virallista parisuhdesopimusta, kun sellainen on jo olemassa: (siviili)vihkiminen.
I rest my case.
P.S. Nuo blogissa esitetyt kauhuskenaariot eivät ole juridisesti todellisia, eli ei huolta niiden osalta! Isyys voidaan kyllä vahvistaa kummassakin tapauksessa, ja toiseksi isovanhemmat eivät mitenkään automaattisesti ”peri” huoltajuutta, vaan isällä on oikeus ajaa itsekin vahvistuskannetta ja sitä kautta hakea itselleen myös lapsen huoltajuutta.
Ja muuten – kiva blogi!
Voisihan niin ajatella, mutta tässä tilanteessa mä kummallisen romanttisen puolen itsestäni löytäneenä ajattelen, että on liian epäromanttista mennä naimisiin vaan sen takia, että kohtuun muutti tyyppi ilman että kysäisi ensin lupaa vuokranantajalta. Mutta isyys pitäisi todellakin voida tunnustaa jo raskausaikana.
Niin voisi ja niin sitoo. Mä tahdon kuitenkin sormuksen kunniaksi järjestää kreisit bailausbileet heti tuoreeltaan, en sitten joskus kun on aikaa ja pätäkkää. Niitä kumpaakaan ei tällä hetkellä kun ole.
On, pusuhuuli-söpöys!
Jep, on mahtavaa, että lapselle nimetään isä, tai ainakin pyritään nimeämään. Kuulin, että välillä isyyden tunnustuksen skipanneita isäehdokkaita haetaan etsintäkuulutuksella.
Haha, pitäs varmaan ottaa kuvakin aktista todisteeksi!
On siinä kiemuraa kerrakseen joo! Mutsi ja Minime lähettävät pusuja Tampereelle!
Kiitos ja kumarrus, olen otettu! Yritän muistaa tunnustaa – tai ylipäätään saada aikaa blogin kirjoittamiseen.
Kiva, kun mutkien kautta löysit tänne lähiöön! Ja jep, mäkin oikein kiihdytin itseni tilaan, jossa voisin vastata nasevasti, mutta ei, mitään kummallista ei meiltä kyselty.
Tästä pitäisi saada selvyys, sillä mä esitin nuo kauhuskenaarioni myös isyyden tunnustuksessa ja lastenvalvoja sanoi, että noin voisi todellakin käydä. Ensimmäistä keissiä ihmettelen ja uskonkin, että täytyyhän siinä olla joku keino saada isäpaperit itselleen. Mutta miten toisen keissin laita? En kai minä voi ketä tahansa kuollutta miestä randomisti väittää lapseni isäksi?
Uusi ajanlasku: Jep, voihan sitä maistraattiin astella ja siten välttää byrokratia. Me kuitenkin halutaan järjestää pitkän suhteen virallistamiseksi bileet, joita tällä hetkellä ei ole mahdollista järjestää. Ja ei, jälkikäteen järjestetyt bileet eivät tule kyseeseen. Lisäksi mä koen epäromanttisena ajatuksen, että noh, mentiin nyt lopulta naimisiin, kun yllärivauva ilmoitti tulostaan. Kalskahtaa liian 70-luvulta sekin. Ja pääpointti: mä tahdon polttarit, joissa voi nostella ilman vauvapötsiä skumppaa!
Taviokuurna: Jep, kun on petinsä jakanut saman miehen kanssa 13 vuoden ajan, toi pari vai ei -arvonta on tullut tutuksi. Me kyllä aiotaan vielä joku päivä käydä pyörähtämässä maistraatissa, mutta emme halunneet tehdä sitä raskausaikana vain sen takia, että byrokratia jättäisi rauhaan.
Anonyymi: Hienoa, että tähän saadaan nyt jotain selvyyttä asiantuntevalta tasolta. Lastenvalvoja kun sanoi keisseissä käyvän juuri kirjoittamallani tavalla, kun asiaa häneltä kysyin. Vähän ihmettelinkin, että voiko tosiaan huoltajuus lipsahtaa mieheltä ohi isovanhemmille. Mutta sitä en ymmärrä, miten voin väittää kuollutta miestä lapseni isäksi, jos mies ei elinaikanaan ehtinyt tekosiaan tunnustaa?
Ai byrokratiastaan tunnetussa Saksassa tää homma on paremmin järjestetty – propsit Saksalle! Mutta mitä ihmettä, miksi ihmeessä homma piti tehdä uudestaan vielä Suomessa. Hämmentävää. Saksassa muksulla on isä, mutta Suomessa ei. Kaksoisagenttimeininkiä tosiaan 😀
dna-testillähän sen saa selvillä että kuka on isä. jos en ihan väärin ole käsittäny eräs tuttavani on vahvistettu lapsensa isäksi vaikka kerkesi kuolla monta kuukautta ennen lapsen syntymää. ja eivät siis olleet lapsen äidin kanssa naimisissa.
ja tuohon isyyden tunnustamiseen vielä yleisesti että minusta siihen pitäisi saada joku uus laki tms. tyyliin jos on asuttu avoparina tarpeex monta vuotta niin ei tarviis sitä isyyttä tunnustaa…eihän se nimittäin oo koskaan sanottua et avioliitoissakaan se aviomies ois isä, vaikka laki näin sanookin….
Mä olen jotenkin ymmärtänyt, että dna-meininkeihin tarvitaan lupa. Mutta tehdäänhän niitä testejä rintamalle kuolleistakin jne, joten varmasti myös tässä tapauksessa. Hölmöähän se olis, jos ei tehtäisi.
Jep, avioliitto ei tarkoita, että vain siipalla on avain kalsareihin.