Useampi viikko sen järkevyyttä pähkäiltiin, enkä vieläkään ihan tiedä, mitä tästä tulee. Mutta minä olen lähdössä ensi viikolla Lontooseen – vain minä, ilman lapsia. Jaiks! Jes! Ja jaiks uudestaan!

Tässä on nimittäin käynyt sillä tavalla, että rakas ystäväni muutti jo useampi vuosi sitten opiskelemaan Lontooseen. Hävettää myöntää, että en oikein tarkasti muista, milloin. Se sijoittuu johonkin kahden henkilökohtaisen ajanlaskun alkuni väliin, eli sen on täytynyt tapahtua esikoisen syntymän jälkeen ja ennen kuopuksen syntymää. Ajankulun ymmärtämiseni sakkaa, ja yhtäkkiä on tosiaan kulunut monta vuotta ystävän muutosta toiseen maahan. Niin monta vuotta, että hänen opintonsa ovat ohi ja ystäväni viettää valmistujaisjuhliaan.

Mulle taisi tapahtua lapsiperheellistyminen. Hittolainen. On pitänyt käydä kylässä siellä, monesti, mutta ollaankin ystävän kanssa nähty vain täällä Helsingissä. Viimeksi kesällä. Kuulumisia on päivitettäväksi kuukausien ajalta, ja ikävä on niin iso, etten tiedä kuinka monella halilla ja pusulla siitä selviää. Ja silti mietin useamman viikon, onko mun mahdollista lähteä 1823 kilometrin päähän kotoa.

Meillä kun asuu tuo yksi suloinen taapero, joka ei ihan vieläkään ole vakuuttunut siitä, että nykyihmisillä on tapana nukkua öisin. Yöimetykset ovat kuitenkin nyt jääneet pois, joten siihen mua ei enää yöaikaan tarvita. Heräilyt ja öiset rauhoittelut hoitaa joka tapauksessa mies. Mutta muuten imetys mietityttää. Kuopukselle äidinmaito on hurjan tärkeä juttu, ja hän tankkaa rinnalla ollessaan ravinnon lisäksi läheisyyttä ja hellyyttä. Heti aamuvarhaisella hän syö maitoa ahnaasti ja nälkäisenä, ja saattaa sen jälkeen vielä torkahtaa. Päivisin maitoa tankkaillaan useasti, mutta toisaalta jos olen pitkän päivän duunihommissa, sitten ei. Tiedän silti, että reilun kahden vuorokauden ero tulee tuntumaan itselläni ihan fyysisestikin.

Joka tapauksessa lentoliput on nyt ostettu. Seuraavalla viikolla nukun kaksi yötä hotellissa toisen ystäväni kanssa, joka myöskin lähtee juhlistamaan opintonsa päättänyttä lontootarta. Ikävä muljahtelee jo nyt vatsassa, mutta samalla olen kuin kesälaitumille oven avautumista odottava vasikka. Pian lähtee sellaiset kirmaukset ja tättäräät että! Niin helppoa, vapauttavaa ja nautinnollista saada olla hetken vastuussa vain itsestään.

Näitä miettiessä tuli myös muisteltua, miten nämä samaiset hommat menivät ekan lapsen kanssa. Esikoisesta mä olin ekan yön erossa lapsen ollessa vähän päälle vuoden vanha, mutta silloin imetyshommat olivat paljon vähäisemmässä roolissa kuin nyt kuopuksen kanssa. Koko imetyskin jäi lopulta hiljalleen pois esikoisen ollessa vuoden ja neljän kuukauden ikäinen, eli juuri samanikäinen kuin kuopus nyt. Kun esikoinen oli puolitoistavuotias, lähdin neljäksi päiväksi Tukholmaan tapaamaan ystäviäni. Toinen lapsi, toiset kuviot.

Ihan varmasti parin päivän reissuni onnistuu mainosti. Täällä kotona ehkä herätään ennen viittä ja aamupala on syötävä ennen aamutoimia. Esikoinen ei saa tarpeeksi unta, eikä varmasti mieskään. Mä pakkaan mukaan rintapumpun, enkä varmasti saa tarpeeksi unta minäkään. Mutta siihen on ihan eri syyt kuin kotosalla ollessa haha!

Ai että, Lontoo ja parhauslikat, tulee niin ihanin reissu! Ja ehkä se 1823 kilometrin hajurako maitotarjoiluihin saakin aikaan jonkun ihmemuutoksen rikkonaisiin öihin täällä kotona.

Jaa: