Sarjassamme asioita, joiden arvon olen ymmärtänyt vasta aikuisena: raparperi. 

Lapsuuskotini pihassa raparperia kasvaa laajoina ja korkealle kurottavina pensaina, eikä niitä lapsuudessani käytetty kuin harvakseltaan. Niitä vain oli, siinä se. Havahduin asiaan vasta muutettuani kaupunkiin ja vilkaistuani raparperinippujen hintaa toreilla (monen monta euroa!) tai hypistellessäni säilytyksessä nahistuneita raparperioksia ruokakaupassa.

Kun raparperia ei enää ollutkaan saatavilla tuosta noin vain tuoreena ja ilmaiseksi, kummasti sen arvo mielessäni nousi. Nostalgiakin loi oman osansa; muistan alkukesän syreenintuoksuiset päivät, kun istuimme mummini kanssa hänen keittiössään ja dippasimme raparperioksia yhteiselle sokerilautaselle ennen haukkaamista. Voisipa tarjota sellaisia hetkiä omillekin lapsille!

Raparperi kasvaa niin palstalla kuin parvekkeella

Alkuun toin lapsuuskotini pihasta tuliaisena raparperin kasvamaan silloiselle parvekkeellemme. Ei se yhtä rehevä ole kuin avomaalla, mutta näyttää oloonsa ihan semityytyväiseltä ja talvehtii ruukussaan ilman sen kummempaa suojaamista. 

Nyt meillä on sitten kasvanut jo useamman kesän palstalla raparperia useammassakin paikassa. Osa on palstan vanhaa kantaa, osa Pohjanmaalta muovipussiin sullottuna ja junan kyydillä Kivinokkaan muuttanutta uusasukasta. 

Nykyään meillä on raparperia omasta takaa yltäkylläisesti! Mutta käytän lähes jokaisen oksan hyödyksi, myös alkukesän jälkeen. Raparperi on hyvää läpi kesän, kunhan vain nappaa oksat käytettäväksi ennen kuin ne kasvavat jättimäisiksi ja alkavat muuttua puisiksi. 

Raparperi taipuu suolaiseksi, makeaksi ja juomaksi 

Teen raparperista piirakkaa (nykyään teen sen aina tällä Urbaani vegendan ohjeella, joka on superhyvä ja lisäksi vegaaninen) ja raparperi-kaurapaistosta (omena-kaurapaistoksen tapaan). Nyt juhannuksena aion kokeilla tehdä raparperipizzaa. Syksyn kekrijuhlia varten mielessä on käynyt laittaa tekeytymään raparperilikööri. 

Kesäämme kuuluu myös raparperimehu, jonka resepti on muotoutunut sieltä ja täältä poimieni vinkkien myötä vakiintuneeksi ohjeeksi, joka nyt vihdoin on aika kirjata ylös myös blogiin.

Resepti: raparperimehu (jonka mäskistä voit valmistaa vielä hillon)

Mitä tuoreempia raparperi ovat, sitä mehukkaampia ne ovat, kirjaimellisesti. Rapaperit käytetään mehuun kuorineen, jolloin mehuun muodostuu upea punainen sävy.

Mehun keittelyn sivutuotteena syntyy raparperimäskiä, mutta sitä ei laiteta biojätteeseen. Mäskistä jatkojalostetaan ihana raparperi-mansikkahillo! Jos et jaksa tai halua hilloa, mäskin voi käyttää myös smootheissa.

Itse valmistan mehua (ja hilloa) yleensä tuplasatsin; kaksi kattilallista mehua menee siinä kuin yksikin.

Raparperimehu

  • 1,5 litraa raparperin varsia pieninä palasina
  • 2 litraa vettä
  • 1 vaniljatanko, siemenet sisältä erikseen
  • 0,5 tl kanelia
  • 5 dl taloussokeria
  • 25 g sitruunahappoa

Laita raparperi, vesi, kaneli ja vaniljatanko sekä -siemenet isoon kattilaan. Keitä keskilämmöllä 30 minuuttia. 

Suodata mehu lävikössä olevan harson läpi. Painele mäskistä kaikki mehu irti.

Laita neste takaisin kattilaan, lisää sokeri ja sitruunahappo. Keitä, kunnes sokeri on täysin sulanut. Pullota. 

Laimenna vedellä tai kuplavedellä suhteessa yksi osa mehua, yksi vettä. 

Säilyy jääkaapissa viikon–kaksi, pakastettaessa kuukausia. Jääpaloiksi pakastettu mehu tuo kivan säväyksen kuplaveteen.

Mansikka-raparperihillo

  • 0,5 l raparperimäskiä (mehun keitosta)
  • 0,5 l pakastemansikoita (osittain sulaneita)
  • 0,5 dl vettä
  • 500 g hillosokeria

Poista vaniljatanko raparperimäskistä ja laita mäski yhdessä mansikoiden kanssa kattilaan. Lisää vesi ja kuumenna seos höyryävän kuumaksi.

Lisää hillosokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Vähennä sitten lämpötilaa niin että seos poreilee kevyesti. Anna keittyä 10 minuuttia, sekoita välillä. 

Anna jäähtyä puolisen tuntia ja purkita puhtaisiin purkkeihin. Jos ja kun purkit on puhdistettu huolella, hilloa voi säilyttää jääkaapissa jopa vuoden jos ei ylikin.

Jaa