Tulihan kaipailemani marraskuu sieltä. Samalla kun kelloja siirretiin talviaikaan, keikahdin minäkin viimeiset tarvittavat sentit vuodenkierron lepovaiheeseen. En olisi jaksanut enää yhtään kuluneen puolivuotisen yltäkylläisyyttä, säpinää ja vuorokausia, jotka valuvat mahdollisuuksia läpeensä. Minä en osaisi pysähtyä, ellei pimeys kello 16.28 siihen lempeästi mutta jämptin vastaansanomattomasti ohjaisi.

Nyt alkaa sisäänpäin kääntävien toimien prime time: museot, kylmävesiuinti, lukeminen, neulominen ja juoksulenkit pimeyttä noruvilla metsäpoluilla, joissa harvat vastaantulijat ovat joko kauriita tai samaan marrasheimoon kuuluvia villakalsarijengiläisiä.

Aikuisten kypärämyssy

Talvikautta eteisen naulakoihin ja koreihin järjestellessä ilahduin, kun varastosta kaivetuista laatikoista löytyi tämä marjapuuron pehmeä ja sävyinen neulemyssy. Tein sen huhtikuussa, ja paksusta villalangasta tehtynä se ei ehtinyt sille kaudelle käyttöön. Mutta nyt olenkin majaillut sen uumenissa aina kylillä kulkiessani.

Kypärämyssy on jotain, mihin en lapsuuden lumikinostemmellyksien jälkeen ajatellut pukeutuvani. Talviurheillessa kyllä, mutta että muuten. Ajatus tuntui yhtä mahdottomalta kuin nyt edes heitto siitä, että koskaan ikinä enää pukeutuisin lantiofarkkuihin, joita on taas alkanut näkyä jengin jaloissa. Tosin sillä erolla, että lantioluuni muistavat edelleen farkkujen aiheuttaman kurimuksen, mutta kypärämyssyistä sen sijaan on loputa vain kirjaimellisesti lämpimiä muistoja.

Ja sitä paitsi, tällaiset kypärämyssyn ja neulehupun yhdistävät päähineet ovat omaan silmääni vintagehenkisiä. Puuttuu vain balaclavan alta pulppuavat papiljottikiharat ja sirot pitkävartiset hansikkaat.

Patenttineulejärkytys

Hempeän pinkin kypärämyssyni ohjeen ja langat tilasin Myssyfarmilta. Olisi varmasti jäänyt ostamatta koko myssypaketti, jos olisin tiennyt ohjeen sisältävän patenttineuletta. Tähän mennessä puolipatenttineuleen tekeminen on aiheuttanut vain katkenneita lankoja ja pinnoja. Yhden sellaisen tapauksen jälkeen neulepaidasta tulikin iso neulehuppu, mikä oli sinällään mukava odottamaton lopputulos, mutta alleviivasi sitä, ettei patenttineuleen teko ole minua varten.

Viime keväänä sitten istuin autossa matkalla Rukalle, mukanani lankakerä ja ohje, jota aloin vasta siinä matkalla lukea läpi. Kun olin toipunut järkytyksestä, että ainoassa mukanani olevassa neuletyössä pitää tehdä patenttineuletta, ei auttanut kuin alkaa syhrätä langan kanssa. Ja ihan ensimmäisenä aloin opetella, miten tehdään nurja silmukka.

Olen neulonut koko elämäni nurjat silmukat väärin -mysteeri

Juu, olen nimittäin koko elämäni tehnyt nurjan silmukan väärin. Tulin tietoiseksi siitä vasta kymmenisen vuotta sitten, kun neuloimme vierekkäin anopin kanssa, ja hän alkoi ihmetellä, mitä ylimääräisiä kiekuroita puikoillani oikein teen. En tiedä, mistä ja keneltä olin oppinut tekemään nurjan silmukan väärin, äitini ei ainakaan myönnä mitään, mutta sen tiedän, että kun on yli 30 vuotta neulonut nurjaa silmukkaa väärin, siitä ei noin vain opi pois.

Nyt oli kuitenkin pakko, jos sitä patenttineuletta tahdoin tehdä. Olin nimittäin alkanut hahmottaa, että patenttineuleongelmani johtui luultavasti siitä, että tein nurjan silmukan vähän hassusti. Siis sillä tavalla vähän, että se ei ole itseäni haitannut, sillä neulepinnasta on tullut vain vähän eri näköinen. Koristeneulemainen, kuten anoppi kauniisti sanansa asetteli.

Sitä ei oikeastaan edes huomaa, ainakaan kaltaiseni satunnaisneuloja, ellei samaan neuleeseen tule sekä suljettuna neuleena että avoimena neuleena tehtyjä osasia. Silloin neulepinnan erot huomaa – mutta esimerkiksi tässä villatakissa on vain hauskaa, että hihojen pintastruktuuri on vähän erilainen kuin varatalo-osassa.

Nyt patenttineuleyllätys käsissäni jossain välillä Vaasa–Kuusamo oli kuitenkin aloitettava perusteista. Katselin kymmeniä ”näin neulot nurjan silmukan ” -videoita ja yritin hahmottaa, mitä teen toisin.

Lopulta bongaamani ero oli pienen pieni: olin ennen nostanut nurjaa silmukkaa tehdessäni langan neulottavan silmukan vasemmalle puolelle, kun se pitikin jättää oikealle puolelle. Samalla tavalla siitä sitten lanka napataan puikoilla silmukan läpi, sieltä vasemman kautta, mihin aikaisemmin olin langan suoraan parkkeerannut, enkä siis edelleenkään ihan hahmota, mitä väliä langan alkuasettelulla on. Luultavasti lanka kiertyy silmukaksi jotenkin vähän eri tavalla / kulmassa, minkä takia lopputulos on eri näköinen. Joku kässänörtti mielellään saa yrittää selittää paremmin.

Kun 40-vuotias neuloja oppi tekemään nurjan silmukan

Opeteltuani näin 40-vuotiaana neulomaan nurjan silmukan kuten pitää, osasin yhtäkkiä tehdä ilman turhautumista ja parkumista myös patenttineuletta. Ihmeellistä!

Niinpä tein itselleni kypärämyssyn siinä matkalla Rukalle ja sieltä takaisin. Ohje oli helppo, sitten kun patenttineule alkoi luonnistua, ja kypärämyssyn teko oli kaltaiselleni wannabe-neulojalle just sopiva yhdistelmä haastetta sekä pähkinää ja nautinnollista flow-neulomista.

Myssyn kasvoresorin yläkulmassa jotkut langankierrot menevät vinksinvonksin, itselläni on näemmä joku langankierrollinen ymmärrysongelma, sillä en saanut niitä nätiksi vaikka kuinka yritin. Mutta kuten olen ennenkin Myssyn diy-paketeilla neuloessani todennut, näkeepä ainakin, että ei ole Myssymummmojen tekemä, vaan minun.

Nyt mietin, ottaisinko haasteeksi talven aikana neuloa patenttineulevillapaidan, sen, mitä jo silloin pari vuotta sitten yritin. Olisi monen monta pimeää iltaa aikaa kieputtaa patenttineuleen salat selkärankaan.