Kaupallinen yhteistyö: Himos-Jämsä

Meillä on puolison kanssa ollut jo useamman vuoden ajan tapana ruska-aikaan karata yhden yön reissun ajaksi kahdestaan jonnekin luonnonhelmaan. Tänä vuonna astahdimme junan kyydistä pois Jämsässä, joka tunnetaan etenkin Himoksestaan. Miten rento, nautinnollinen ja palauttava minirakkausloma meillä olikaan!

On ihmeellistä, miten kahdestaan reissatessa aika jotenkin laventuu, venyy ja hidastuu. Yhteen päiväänkin mahtuu paljon kaikkea, ilman että takahampaiden välissä kirskuu kiire. Ajatukset kiepsahtavat samoille radoille toistensa kanssa, ja jos omistaisin jonkun sykettä mittaavan vempeleen, se varmasti todistaisi pulssini rauhoittuvan. Perhereissut ovat tärkeitä ja niin monin tavoin ihania nekin, ja silti niiden rinnalla on tärkeää saada kuljettaa näitä retkiä ihan kahdestaan.

Yhden yön reissun aikana Himos-Jämsässä me yövyimme söpössä maalaishotellissa, sienestimme satumaisilla kantarelliapajilla, söimme srilankalaisen kokin valmistaman vegaanisen illallisen, koimme saunaeuforiaa, maistelimme tilaviinejä, kollasimme pikkukaupungin kirpputoreja ja kävimme läskipyörät kulkupeleinämme ruskaretkellä.

Junan pussauskopissa Jämsään

Junan pussauskoppi on mukavin tapa matkata treffireissulle. Kutsun kaukojunien pieniä kahden hengen hyttejä pussauskopeiksi, sillä siihen ne ovat kieltämättä parahultaisia. Kaksi istumapaikkaa ääntä eristävällä lasiseinällä tuo rauhaa jutella, ja kun kummakaan ei tarvitse keskittyä ajamaan, voi vaihdella niitä suukkojakin. Kaltaisemme autottoman sakin onneksi (ja maapallon onneksi myös) Jämsään pääsee junalla, ja matkaa Helsingistä kertyy suoralla yhteydellä kolmisen tuntia.

Kun junan ikkunasta alkoi pilkahdella metsämaisemien välissä järvien auringossa välkkyviä pintoja, tiesi liki Päijännettä sijaitsevan Jämsän lähestyvän.

Puoliso oli kerran aikaisemmin käynyt Jämsässä mökkeilemässä lasten ja kaverinsa sekä hänen lapsensa kanssa, mutta itselleni tämä oli ensimmäinen kerta Jämsässä. Himoksen rinteille olemme kyllä mielineet Jyväskylässä käydessämme, mutta jätettiin nuo huudit nytkin toiseen kertaan ja keskityimme seikkailemaan muualla Jämsässä.

Kartanolounas ja pikkukaupungin kirppisaarteet

Jämsään saapuessamme paikallinen sää oli laittanut parasta ylleen, ihan kuin loksauttaakseen auki kaupungissa ensikertaa vierailevien leuat. Ruska oli ripustanut kauneimpia sävyjään roikkumaan puihin, ja samaan aikaan kesä oli kuin viimeisien esiintymispäivien kunniaksi syventänyt vihreän sävyt aivan vanhojen diakuvien värisiksi. Ilma tuoksui raikkaalta, mutta aurinko loimi pitkiä säteitään niin että oli laitettava villatakki reppuun ja kaivettava aurinkolasit tilalle.

Kävimme aivan ensiksi lounaalla Witikkalan kartanossa, jonka komeat puitteet ovat rakentuneet Jämsään 1800-luvulla. Sitten oli aika tutustua, minkälaiseen kaupunkiin olimme saapuneet.  

Tämä jaksaa aina hämmästyttää ja etenkin ihastuttaa ketjujen sekä kauppakeskusten täyttämästä Helsingistä matkaavaa: kivijalkakaupat, jotka porisevat elämää.

Vajaan 20 tuhannen asukakkaan Jämsässä lyhyellä kävelymatkallakin tuli vastaan useampi suloinen kukkakauppa ja konditoriakahvila. Yhdellä kadunpätkällä aivan nauratti, sillä se oli kuin minua varten luotu kulissi: peräkanaa olivat luontaistuotepuoti, kirjakauppa, kirpputori, kukkakauppa ja lankakauppa. Mitäpä muuta minä tarvitsisin!

Tällä kertaa me kuitenkin piipahdimme vain kirpputorille, joita Jämsässä on peräti kahdeksan, osan tarjotessa kirppiksen lisäksi myös muita palveluita kahvilasta käsityöläisten tuotteiden myyntiin.

Minä löysin Koskentiellä sijaitsevasta iCaresta ihastuttavan koruvalikoiman, muun muassa kauan etsimäni patinoituneen peace-riipuksen sekä hainhammasklipsun, joita ei Helsingin kirpputoreilta enää löydy, ei ainakaan tuollaista valikoimaa. Kellari Kirppis & Cafessa olisi ollut komea tarjonta second hand ristipistotöitä tekemistä vailla. Taikavakasta – joka myy second handin lisäksi esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa ja ekologisia siivousaineita – ostin uuden korin. Josko tuollainen taipuisa kestäisi pärekoppia paremmin pyörän tarakalla kuljettelua.

Bubbling under: marjaisat tilaviinit (joita päästiin maistamaan!)

Keskustahumputtelujen jälkeen otettiin alle taksi ja siirryttiin kohti maalaisempia tunnelmia.

Käytiin kylässä Uusi-Yijälän tilalla, jonka historia ulottuu vuoteen 1784. Nykyään tilalla yhä viljellään (luomuun on siirrytty vuonna 1997), mutta lisäksi Uusi-Yijälässä toimii ravintola Patapirtti, maatilamajoitusta ja viinitila.

Siellä jykevien hirsien, komeiden seinäryijyjen ja ison tuvan sydämenä toimivan valtavan uunin ääressä tuli selittämättömän rauhallinen olo. Niin käy lähes aina vanhoissa taloissa; ihan kuin ne pujottautuisivat ihohuokosistani sisään ja silittelisivät solujani niin kauan, että oloni tuntuu pehmoisen mukavalta.

Pölmistyneen pehmoisen olon loppuvoiteluksi saatiin vielä tilaviinimaistelu sekä mielenkiintoinen ja hulvattoman hauska perehdytys asiaan talon emännältä ja viinivalmistajalta.

On jännää, että mahdollisuus maistella tilaviinejä tuli kohdalle juuri nyt, kun jostain mieleni perukoille on ilmestynyt kiinnostus kotimaisiin marja- ja hedelmäviineihin. Tykkään viineistä ja suosin niissä ilmastosyistä eurooppalaisia, mutta silti en tiedä kotimaisista tilaviineistä mitään. Kyläily Uusi-Yijälässä olikin hyvä kastajaistilaisuus marja- ja hedelmäviinien maailmaan. Mikä potentiaali lähituotetuissa tilaviineissä on!

Eväsretkelle luontoon pyörän selässä

Me yövyimme reissullamme maalaishotelli Morvassa, mihin palaan myöhemmin, sillä ihan ensin lähdettiin retkelle ja ilakoimaan vähän hikeä pintaan!

Himos-Jämsän alueelta löytyy muun muassa retkeilyreittejä tulistelupaikkoineen, Päijänne ja Isojärven kansallispuistokin on aivan lähellä. Ja jos jalkapelin sijaan tahtoo lähteä kokemaan kanooteilla melontareittejä tai polkupyörillä retkipyöräilyreittejä, sekin onnistuu, sillä erinäisiä retkeilykulkupelejä pystyy vuokrata.

Me hyppäsimme ensimmäistä kertaa läskipyörien selkään ja lähdimme retkelle. Niin paljon kuin identifioidunkin pyöräilijäksi, isorenkaista mörssäripyörää en ollut koskaan ennen kokeillut. Ja olipahan jännää!

Hiekkateillä kulkiessa meno oli hitaampaa ja raskaampaa kuin olen tottunut, mutta sitten toisaalta pystyi huoletta painella menemään ilman murhetta pikkukivien aiheuttamista luisuista. Siinä vaiheessa jo nauratti ääneen, kun läksimme kulkemaan pyörällä metsäpolkua. Sellaiselle ei omalla gravel-pyörälläni olisi mitään asiaa, mutta nyt jättimäiset kumipyörät vain vyöryivät polulla olevien kuoppien ja juurakkojen yli.

Fillaroimme hotelliamme ympäröivän metsän teillä sekä poluilla ja pysähdyimme syömään eväät Myllyjärven rannassa olevalle laavulle. Hotellilla laittoivat meille evääksi mukaan omenat sekä herkullisen täyttävät vegaaniset leivät, mehua ja termospulloon kahvia. Kuksatkin sai lainaan, jotta pääsi kunnon retkitunnelmaan.

Vastarannan puut olivat kuin maisemaan akvarelleillä sudittu ruskamaalaus.  

Evästauon jälkeen jaksoikin taas fillaroida ja tiristää loputkin hiet kehosta. Pyöräilimme Morva-vuorelle, jonne nousua kertyi vähän päälle 200 metriä. Polkimia juntanneet jalkani kyllä vapisten väittivät, että nousua olisi ollut paljon enemmän. Vuoren laella on laavu sekä näköalatorni, jonka korkeutta puut ovat alkaneet kiriä. Mutta komea sinisen utuinen horisontti puiden latvojen ylle silti jäi ihasteltavaksi.

Ja miten siistiä oli painella alas vuorelta, tukka hulmuten ja jättimäiset kumipyörät epätasaista hiekkatietä ahmien!

Hyggeilyä maalaishotellissa

Pyöräretken jälkeen meitä odotti hotellilla sen rentouttava ja ihanan kostea höyrysauna. Saunojien käytössä olivat Frantsilan sekä Ole hyvän tuotteet, ja me pötköttelimmekin höyrysaunan lempeydessä savinaamiot kasvoilla. Se oli menoa niin hielle, hirvikärpäsille kuin viimeisillekin kiristyksille niskoissa!

Maalaishotelli Morva on pieni, vanhaan navettaan perustettu hotelli peltojen ja metsien keskellä. Se oli mitä suloisin majoitus etenkin treffilomalle! Aloin haaveilla reissusta Morvaan myös ystävien kanssa tai vaikka ihan yksin; hotellilla kun järjestetään myös esimerkiksi hyvinvointiretriittejä.

Saunan jälkeen valuimme höyrysaunan taian pehmentäminä ja hiukset märkinä illalliselle. Se oli katettu Morvan takkahuoneeseen, jonne talon srilankalainen kokki kantoi meille neljän ruokalajin illallisen. Vegaanisessa illallisessamme maistuivat niin kokin juuret Sri Lankassa kuin Morvan oman puutarhan sekä metsän antimet.

Takassa loimu oli vaipunut hiillokseksi, kun raukeina hipsimme takaisin huoneeseemme ja unille.

Sienimetsäonnea, jollaista Helsinkiin ei ehdi syntyä

Seuraavana aamuna heräsimme loikomaan auringonsäteisiin ennen kuin herätyskello ehätti vingahtaakaan. Herätyskello lomalla on tunnelmanlatistaja, ja siksi iloitsen aina, kun kehon ja loman aikataulut menevät yhteen ilman arjesta muistuttavaa herätyskelloakin.

Aamupala odotti meitä valmiina talon emännän kattamana. Tarjoiluastiaan asetellut ruuat olivat kuin miniatyyripuutarha; täynnä värejä, makuja, voimaa ja aurinkoa.

Aurinko paistoi myös metsässä, jonne lähdimme aamiaisen jälkeen. Edellispäivän pyöräretkellä kun olimme melkein kaatuilleet sienimättäisiin, joita kasvoi tienpientareita ja polkuja myöten. Meillä on ollut tapana tuoda syksyisiltä treffireissuiltamme kotiin sieniä, eikä Jämsä tehnyt poikkeusta sen suhteen.

Ensin piti vain tehdä päätös ja pysyä siinä. Ei kerätä muita kuin kantarelleja. Metsä oli pullollaan sieniä: rouskuja, orakkaita, suppilovahveroita ja jättimäisen kokoisia tatteja, jotka kiusoittelivat meitä madottomina ja niin nätteinä. Vaikka teki tiukkaa ja vaati aika monta ”en kestä” -kiljahdusta, pysyimme keräämässä vain kantarelleja, joita niitäkin oli niin paljon, että melkein minne vain katsoi, näkyi silmäkulmassa jotain keltaoranssia. Tällaista kantarellitaivasta ei vain ehdi syntyä Helsingin metsiin!

Reilussa tunnissa kori oli täynnä kantarelleja, eikä rykelmän päälle mahtunut enää ainuittakaan sientä. Takaisin hotellille pitkin kipittää tuijotellen varpaitaan, metsänantimista raskasta koria kaksin käsin kantaen.

20 savusaunaa, Päijänne ja saunaeuforia = Jämsän Saunakylä

Okei nyt kaikki saunaihmiset. On vaikea keksiä tarpeeksi upeita ja samalla juurevia ylisanoja tästä: Saunakylä Jämsässä. Me pakkasimme mukaan pyyhkeet sekä uikkarit (plus kantarellit) ja teimme sinne päiväretken reissumme loppuun. Mutta ihan vain pelkästään Saunakylän perässä lähtisin Jämsään – kuten kuulemma on tehtykin Japania myöten.

Saunakylään on siirretty yli 20 historiallista savusaunaa, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta. Osaa niistä vielä kunnostetaan, osaa ylläpidetään niiden perinnearvon takia, vaikkakin ilman kiuasta. Mutta kymmenisen ihan Päijänteen kainalossa sijaitsevaa savusaunaa lämpiää kylpijöiden onneksi.

Ja me pääsimme saunomaan maasaunaan! Maasaunojen historia ulottuu luultavasti aikoihin, kun asuttiin vielä maakuopissa. On loogista, että tällöin myös saunat rakentuivat osittain maan alle. Jämsän Saunakylän maasauna, Siparila, on osittain maan alla ja sen katolla kasvaa suloisesti sammalia ja muita kasveja.

Saunakylän toimintaa ylläpitää yleishyödyllinen yhdistys, Suomen Saunakulttuuri ry. Siellä siis tehdään kirjaimellisesti hartiavoimin hommia, että suomalainen saunaperinne elää ja säilyy hyvinvoivana myös jälkipolville. Jokainen, joka minut tuntee, tietää, että tässä vaiheessa oli pyyhittävä silmäkulmaa.

Saunakylän yleiset saunavuorot lauantaisin alkavat pääsiäisen aikoihin ja jatkuvat syksyyn. Saunojen käyttömaksu on aikuisilta 10 euroa ja lapset (alle 12-vuotiaat) sekä jäsenet (jäsenmaksu 30 euroa vuosi) saunovat ilmaiseksi. Sillä hinnalla saa kylpeä kaikissa lämmitetyissä saunoissa. Jos joku on vöörttiä, niin tämä!

Jämsän saunakylästä voi myös varata oman savusaunan tai vaikka useamman omaan käyttöön, kuten me nyt teimme arkena matkatessamme.

Vaikka meillä on ollut onni saunoa savusaunoissa ennenkin (olemme aikoinaan jopa menneet kihloihin savusaunanpuhtaina, mikä kertonee rakkaudestamme myös saunoihin), oli suloisen pieni maasavusauna ja sen kuuman kosteat sekä happipitoiset löylyt jos ei jopa parhaat niin ainakin parhaiden saunakokemusten joukossa. I-ha-naa!

Välillä pulahdimme uimaan Päijänteen viileään syleilyyn ja sitten taas könysimme pimeässä savusaunan löylyjen ikiaikaiseen rauhaan. Pesut teimme ulkosalla padassa lämmenneellä vedellä. Savun nokeamat lauteet olivat jättäneet leimansa meidän molempien selkiin.

Kaksin käsin ruokaa ja päivälevot kotimatkalla junassa

Sienestyksen ja saunomisen jälkeen oli niin nälkä, että olisin voinut syödä vaikka hevosen. No en, kasvissyöjä kun olen, mutta kun taksi oli vienyt meidät maalaismaisemista takaisin Jämsän keskustaan, teki mieli tilata kaikki Hilpeä Hirvi -ravintolan listalla olevat vegaaniset appeet.

Reilulla alkupalavalikoimalla sekä pääruuilla saatiin kuitenkin vatsat onnellisen tyytyväisiksi. Käveltyämme ruokailun ramaisemina juna-asemalle, olimme molemmat valmiita pienille päivälevoille junan tasaisessa heijauksessa.

Kotiin palatessamme ihmettelimme, että vastako me eilen muka lähdimme. Niin paljon hitusen vajaa kaksi vuorokautta meille antoi.

Jämsässä ovat reissanneet myös Appamatkustaa– ja Kohteena maailma– blogien jengit.

Himos-Jämsän yhteistyösisältö on tuotettu osana Uutta kilpailukykyä Himos-Jämsän matkailuun -hanketta.