Kaupallinen yhteistyö: Kuopion keskusta-alueen matkailuyrittäjät, Pohjois-Savon liitto, Kuopion kaupunki ja Savonia-ammattikorkeakoulu

Jos suljen silmäni ja annan mieleni lipua ikonisiin Suomi-loman tunnelmiin ja maisemiin, näen ja tunnen edessäni Kuopion: sen vilkkaan ja värikkään torielämän, Kallaveden rauhoittavan kimalluksen ja kujeilevan savolaisen murteen, joka jo junassa hieroo helsinkiläisyydestäni kiireentunnun pois. En kuitenkaan ole käynyt Kuopiossa elämäni aikana kuin kaksi kertaa, nekin molemmat enemmänkin ohikulkumatkoilla, sillä olen ajatellut, ettei se toimi kaltaisellemme autottomalle perheelle.

Viime viikolla sain kokea mielikuvani Kuopioon tiivistyvästä kesäisestä Suomi-idyllistä täydellisen todeksi ja ilokseni rikkoa mielikuvani siitä, että Kuopiossa ei voisi matkailla ilman autoa. Matkasimme Helsingistä Kuopioon ja takaisin junalla, ja kaupungin sisällä kuljimme julkisilla kulkuvälineillä: ensinnäkin tietenkin bussilla, mutta myös biketaxilla, maisemahissillä, laivalla ja kerran taksilla. Lisäksi käytössä olisi ollut kaupunkijuna sekä kaupunkipyörät!

Valmiita matkailuehdotuksia kulttuurielämyksistä aktiivilomailuun

On mahtavaa, että Kuopiossa on mietitty matkailua ilman omaa autoa, ja että siihen myös panostetaan. Green Hop-On Hop-Off -hankkeessa tuodaan esiin mahdollisuuksia liikkua vastuullisesti Kuopiossa. Täksi kesäksi on luotu erilaisia valmiita matkailupaketteja, eli ehdotelmia lomapäivien tekemisistä ja siitä, miten kohteiden välillä pääsee kulkemaan kätevimmin tarjolla olevilla julkisilla liikennevälineillä.

Me kokeilimme paketeista kaksi: aktiiviliikkujalle suunnitellun päivän sekä lapsille ja lapsenmielisille päivän. Kolmannen päivän, ennen junan lähtöä, pyhitimme Kuopiossa eläneelle ja sieltä käsin koko suomalaiseen yhteiskuntaan vaikuttaneelle Minna Canthille sekä Kuopion torille, eli Mualiman Navalle.

Pitäkäähän hellehatuistanne kiinni, nyt lähdetään seikkailuun!

Autenttista thaimaalaista ruokaa ja edulliset vuorokausitiketit busseihin

On hauskaa, miten junan määränpään pystyy lähes aina kuulemaan jo Helsingissä. Nytkin savolainen puheenparsi keikkui junavaunussa aloittaessamme matkamme, mistä tuli kivan odottavainen tunnelma: uudenlaiset kulmat ja kokemukset odottavat!

Juna lipui Kuopion juna-asemalle reilun neljän tunnin matkan jälkeen, kun olimme koko sakki ehtineet hyvin loikoilla itsemme lomatunnelmiin. Helteisten säiden mahdollistamana olimme matkassa kevein kantamuksin, jokainen omaa reppuaan kantaen, mutta jos matkatavaroita olisi tahtonut säilytykseen, sen olisi voinut tehdä juna-aseman Cafe-Asemalla (auki kello 17 asti).

Lounaalle suunnistimme kadulle tulvivan herkullisen mausteisen tuoksun perusteella. Kotoisan pienen ja autenttiselta vaikuttavan Kuntuk-Thai ravintolan (Maljalahdenkatu 23) vegeruuat olivat ihastuttavan erilaisilla makusävyillä valmistettuja. Etenkin punainen curry oli niin hyvä, että vaikka annokset olivat isoja, currykulho nuoltiin yhteistoimin tyhjäksi pohjia myöten.

Onneksi saatiin vatsat täyteen, sillä seuraavaksi oli reissun ainut vastoinkäyminen, kun en meinannut saada toimimaan Vilkku-sovellusta, jolla voi ostaa Kuopion seudun joukkoliikenteen matkaliput sekä etsiä parhaat reitit. Liekö oman puhelimeni netti vai mikä, mutta lopulta päädyimme käyttämään Vilkkua puolison puhelimessa, jolla se toimi moitteetta.

Ostimme jokaiselle 2 vuorokauden liput, jolla pääsimme liikkumaan kahden vuorokauden aikana mielin määrin busseilla. Hinta oli vallan kohtuullinen: yhdeltä lapselta 6,60 euroa ja yhdeltä aikuiselta 13,10 euroa.

Hiihtohississä helteessä

Sitten oli aika lähteä kokemaan aktiiviliikkujalle suunniteltua päivää! Me kuljimme Green Hop-On Hop-Off -matkasuunnitelmaa toisinpäin kuin ehdotuksessa, minkä lisäksi vaihdoimme kulkupeliehdotuksia. Mutta matkapakettien ajatus onkin juuri antaa ideoita, joita voi noudattaa prikulleen tai sitten sooloilla niiden inspiroimana.

Ensimmäisenä lähdimme bussilla Puijon hiihtostadionille. Vähän nolottaa myöntää, että en ole aikaisemmin edes tiennyt sellaista olevaksi, ja vasta jälkikäteen aloin hahmottaa, miten ikoninen kokonaisuus ja savolainen maamerkki se on, mäkihyppymäkineen ja näköalatorneineen. Talviurheilulajeja seuraava puolisoni ei ollutkaan mitenkään poikkeus siinä, että tiesi Puijon, vaan minä, kun en tiennyt! Nyt on sekin aukko sivistyksessä paikattu hauskalla kokemuksella.

Näin kesäisin Puijon huipulle pääsee kulkemaan maksuttomilla tuolihisseillä (Suurmäentie 85), jotka talvisin ovat mäkihyppääjien käytössä. On muuten hämmentävä kokemus mennä ja poistua hiihtohissistä sandaalit jalassa, kun on tottunut tekemään se tönkköjen monojen ja suksien kanssa.Tuolihissit kulkevat kesäisin maisemahissi-nimellä, eikä suotta, sillä vieressä majesteettisina kohoavat mäkihyppytornit ovat ällistyttävän jättimäisiä livenä, minkä lisäksi hissillä kulkiessa taakse alkaa avautua upea näkymä yli Kuopion.

Marilyn Monroe -hetkeni Puijon tornissa

Suosittelen kuitenkin nostamaan maisemat vielä hengästyttävämmiksi vierailemalla Puijon tornissa. Vuonna 1963 valmistunut torni on 75 metriä korkea, ja vaikka se jää Suomen korkeimpaan rakennukseen, Tampereen Näsinneulaan, verrattuna kakkossijalle, tornin alla olevan Puijon mäen ansiosta maisemia pääsee katselemaan 224 metriä Kallaveden yläpuolelta.

Se on niin korkealta, että maapallon pyöreyden voi havaita, kun horisontti alkaa kupertua. Vaikka maanpinnalla oli tyyntä, Puijon tornin näköalatasanteella puhisi niin kova tuuli, että se nostatti mekkoni helmat ilmaan kuin Marilyn Monroella ikään.

Loput maisemista nautiskelimme Puijon tornikahvilassa, kylmien juomien ja – tietenkin – mustikkakukon kera.

Virtuaalilasein koettu mäkihyppy

Puijon tornin alakerrassa pääsee kokeilemaan virtuaalilasien kanssa, miltä tuntuu hypätä hyppyrimäestä. Nauratti, kun kokemus piti turvallisuussyistä tehdä istuen, mutta vedettyäni lasit päähäni ymmärsin syyn. Mikään virtuaalilasikokemus ei ole tuntunut vielä näin vahvasti kehossa:

Mäkihyppytornin laella huimasi, laskussa oli pakko ottaa penkin reunoista kiinni, hyppy kouraisi vatsanpohjaa ja laskeutumisessa olin kellahtaa nenälleni (siinä penkillä lasit päässä istuessani, kyllä). Vielä lasien riisumisenkin jälkeen keho oli varma, että oli juuri hypännyt mäkihyppymäestä ja olo oli pölmistyneen hutera. Älytöntä, miten vahvasti pelkkä näkökokemus voi tempaista koko kropan aivoja myöten mukaansa!

Ulkoaktiviteetit, joista lapset piti maanitella lähtemään

Aivoja huijanneen kokemuksen jälkeen oli hyvä ottaa vähän ulkoilmaa, ja kävelimme tornin läheisyydestä lähtevän 400 metrin vastuullisuusviiriluontopolun, jonka viireissä on monenmoista tietoa esimerkiksi tavoista säästää energiaa. Tiesitkö esimerkiksi, että lyhentämällä suihkua 5 minuuttia, säästää 2 kWh:a energiaa, mikä vastaa puhelimen lataamista 100 kertaa. Itse läträän edelleen ihan liikaa vedellä, joten tällaiset konkreettiset esimerkit pysäyttivät.

Puijolta ihan tornin kupeesta löytyivät myös trampoliinit, joilla sai pomppia ilmaiseksi. Erityisinnostuneita lapset olivat niin ikään ilmaisesta keppihevosradasta, jossa oli automaattisesti toimiva ajanotto. Se innosti meidät aikuisetkin ravaamaan esteitä ennätystä tavoitellen.

Lopulta lapset piti maanitella lähtemään Puijolta, sillä illaksi oli vielä kivaa tekemistä luvassa.

Citygolfia ilta-auringossa Kallaveden rannalla

Illaksi sujahdimme bussilla Bellanpuistoon, Kallaveden rannalla sijaitsevaan aktiivi-ilottelukeitaaseen. Siellä kioskikahvilan ja kesäterassin lisäksi padel-kenttiä, petankkikenttiä ja 18-reikäinen citygolf. Me koitimme jälkimmäistä, ja olipahan mukavaa yhteistä tekemistä perheenä!

Citygolf on kuin oikea golfkenttä olisi kutistettu taskukokoiseksi tai minigolf olisi kokenut golfia rakastavien sisustussuunnittelijoiden toteuttaman muodonmuutoksen. Ratojen pohjat on muotoiltu maa-aineksesta ja golfkenttä on koristeltu kivillä ja istutuksilla. Radoissa oli sopivasti haastetta, mutta silti niitä oli kiva pelata lastenkin kanssa. Siinä perheenä pelatessa ja ilta-auringon muuttaessa kaiken ihan vanhan diakuvan väriseksi, onni ihan lepatteli rintapielessä. Kesä!

Illallista lankuilta ja yöpyminen majatalon perhehuoneessa

Golfia fiilistellessä ajantaju pääsi katoamaan ja myöhästyimme bussista. Seuraava vuoro olisi mennyt heti puolen tunnin päästä, mutta koska illallinen odotti, nappasimme alle taksin. Green Hop-On Hop-Off -konseptiin kuuluvat kiinteähintaiset Kuopion Tila-Autojen tilataksit, mutta ne eivät kulkeneet enää seitsemältä illalla, joten soitimme toisen firman auton.

Kaarsimme illaksi ja yöksi Sawohouseen (Tarhakuja 1), jonka puutarhassa on pitkin kesää koettavissa musakeikkoja. Meille pihapiiri tarjosi nyt sitä, mitä pitkän päivän jälkeen eniten kaipasimmekin: illallisen ja rauhaisat unet hotellissa. Perhehuoneemme oli keittiöineen kaikkineen huoneistohotellimainen ja sopisi myös matkailijoille, jotka tahtovat laittaa itse ruuat.

Pujahdin lakanoiden väliin ja luin ehkä kaksi sivua kirjaa, kunnes silmät lurppasivat uneen.

Kaupungin kattava bussiverkosto

Seuraavana päivänä, Sawohousen tunnelmallisen ja maukkaan aamupalan jälkeen, lähdimme bussilla takaisin keskustaan.

Reissumme aikana oli ilo huomata, miten hyvin 120 000 asukkaan Kuopiossa bussiliikenne toimii. Linjoja on runsaasti, vuoroja meni vähintään puolen tunnin välein ja mikä mahtavinta: ihan kaikenikäiset ja kaiken oloiset ihmiset kulkivat bussilla. Ja kun alun hankaluuden jälkeen saimme Vilkku-sovelluksen toimivaan, se osoittautui hyväksi apuriksi kulkemisessa. Oli mahtavaa, että bussit näkyivät reaaliaikaisesti kartalla, joten tarvittaessa pystyi varmistaa, ettei ollut myöhästynyt.

Erityisesti lapsista oli hauskaa, kun pystyimme sekunnilleen laskea, että bussi ilmestyy mutkan takaa n-y-t NYT!

Matkalukemista kauppahallista

Seuraavaksi vaihdoimme kuitenkin kulkupelin bussista laivaan. Sitä ennen piipahdimme hakemaan lomalukemista Kuopion kauppahallissa (Kauppakatu 45) toimivasta Rosebud-kirjakaupasta, jonka kanssa samoissa tiloissa on myös Sataman Tarmo -antikvariaatti. Tällainen uuden ja vanhan myyminen rinnakkain, tätä toivoisin lisää ihan kaikkialle! Minä löysin antikvariaatin puolelta Anni Swania ja Virginia Woolfia sekä Tarzanin paluu -kirjan vuodelta 1971. Lapset valkkasivat uusien kirjojen puolelta Koiramiestä sekä Ellan ja Helmin ystäväkirjan.

Matkalla satamaan piipahdimme vielä viemään matkatavarat säilöön seuraavan yön hotelliimme, Original Sokos Hotel Puijonsarveen (Minna Canthin katu 16). Tai Puikkariin, kuten opin sitä kaikkien kutsuvan, kun ensin olin joutunut salaa googlata, tarkoittavatko ihmiset pukukoppia, ruisleipää vai mitä, kun puhuvat Puikkarista. Mutta ei, Puikkari on siis yksi Savon legendaarisimpia hotelleja.

Kallavedelle laivan kyydissä

Reput hivenen kevyempinä lampsimme Kuopion matkustajasatamaan (Makasiinikatu 1). Sieltä pääsee astumaan M/S Princess Anne -laivan kyytiin, joka tekee Kanta-Kuopion kierroksia nyt kesälomakauden ajan. Laivalla voi tehdä koko kierroksen maisemia ihaillen matkustajasatamasta Rauhalahteen ja takaisin, tai käyttää sitä kulkemiseen ja jäädä pois Rauhalahdessa tai pyydettäessä Bellanpuistossa, jossa muun muassa meidän jo edellispäivänä kokemamme Citygolf on.

Me jäimme pois Rauhalahdessa, sillä luvassa oli lapsille ja lapsenmielisille suunnitellun päivän testaaminen.

Lampaiden kanssa pötköttelyä

Aloitimme päivän suloisessa ja pienessä Rauhalahden Eläinpuistossa. Suhtaudun tällaisiin eläimiä hyödyntäviin kohteisiin kriittisesti, mutta tämä läpäisi ennakkotutkailulla seulani. Puistossa on kotieläimiä sekä lemmikkieläimiä, ja talvisin puiston eläimet asuvat varsinaisessa kodissaan Vehmasmäellä. Eläinten kerrottiin olevan perheenjäseniä, ja paikan päällä puistossa koin, että eläimet pitivät elostaan ja elossaan olevista ihmistä.

Sen saattoi aavistaa todeksi siitä, miten luottavaisesti kaikki puiston eläimet suhtautuvat meihin vierailijoihin. Meitä tultiin innolla moikkaamaan tai sitten silmän pienen raotuksen jälkeen jatkettiin vain unia, vaikka olisimme istahtaneet viereen. Joidenkin eläinten aitauksiin sai mennä, ja vietimme pitkät tovit harjaten vuohia, jotka nauttivat rapsutuksista silmät puoliummessa. Lampaiden kanssa pötköttelimme raukeina vieretysten, ja yksi lampaista hivuttautui hiljalleen rapsutuksien perässä melkein kokonaan syliini. Sydän oli sulaa moisesta kunniasta.

Vaikka Rauhalahden Eläinpuisto on pieni, vietimme sen helteisen raukeassa iltapäivässä lopulta useamman tunnin, kunnes nälkä ajoi ruokatarjoilujen ääreen.

Pizzat viiden tähden campingalueella

Kävimme syömässä pizzat Matkailukeskus Rauhalahden kesäravintolassa. Tiesitkö, että Suomessa on viisi viiden tähden leirintäaluetta, ja että yksi niistä on Rauhalahti? Minä en tiennyt, ennen kuin siinä pizzoja nauttiessa asiaa googlailtiin. Mutta kokemusta siitä on, sillä olemme puolison kanssa telttayöpyneet Rauhalahdessa joskus yli 20 vuotta sitten, Kuopion kautta kulkeneella roadtripillämme. Leirintäalueissa on kyllä jotain sellaista ihanaa postikorttiaikakauden kaltaista Suomi-loman tunnelmaa!

Rauhalahdessa on lisäksi kultturelli campingerikoisuus, Rauhalahti Teatteri, joka on ihan leirintäalueen kainalossa, Kallaveden rannalla toimiva ja näyttelijä Ismo Apellin isännöimä teatteri.

Käsityöläisten puoteja torikujalla

Nappasimme Rauhalahdesta bussin alle ja matkasimme taas takaisin keskustaan. Piipahdimme siellä käymään Pikku-Pietarin torikujalla (Hatsalankatu 24 / Puistokatu 21), jonka varrella olevassa aittarakennuksessa toimii pikkuisia puoteja sekä vanhaan hevostalliin perustettu kahvila.

Yli 100-vuotias puutaloryhmä ja sen aittarakennus ovat suojelukohde ja kaunis kokonaisuus jo itsessään. Mutta käsityöläisten puodit herättävät menneen eloon, ja oli melkein jo aivan liian tunnelmallista ollakseen totta, kun kahvilasta alkoi kesken kaiken kuulua pianonsoittoa. Sirun lelusirkuksesta esikoinen osti Hello Kitty -kankaisen pikkulaukun ja Vaahteramäen mumma ja pappa -puodista kuopus taasen osti pienen kaarnapurjeisen puuveneen, joka pääsi heti tositoimiin, kun seuraavaksi lähdimme rannalle.

Pyöräriksalla kuopiolaiselle palmurannalle

Kuopion suosituin uimaranta on Väinölänniemi, tai Vänäri, kuten kaikki paikalliset sanoivat. Me otimme sinne keskustasta Biketaxin, eli sähköpolkupyörätaksin. Jo nauratti niin meitä kuin vastaantulijoita, kun kuljimme pitkin katuja pyöräriksan kyydissä. Me saimme vielä ihan valtavan mukavat kuskitkin.

Perillä Väinölänniemessä meitä odotti hiekkaranta tekopalmuineen ja hyppytorneineen. Kreisin kivaa! Me vuokrasimme Cafe Väinöstä pari aurinkotuolia, vesimeloniuimapatjan, kumiveneen ja sup-laudan. Sitten vain uikkarit päälle ja nauttimaan hellepäivän illasta Kallaveteen.

Siinä vaiheessa, kun sormenpäät olivat muuttuneet vesi-ilakoinnista ruttuiseksi kuin rusinat ja kahvilasta ostetut jäätelöt olivat vain makea muisto, alkoi vatsassa kurnia kunnon nälkä ja silmiin kertyä ensimmäisiä rippeitä unihiekkaa. Hotellille siis, pitkin rantapromenadia kävellen.

Hotellihuone, jonka vessanpytystäkin riitti riemua

Kävimme syömässä illallisen Original Sokos Hotel Puijonsarven yhteydessä olevassa Ravintola Ehtassa (Minna Canthin katu 16), jossa oli ihanasti vaihtoehtoja myös vegaaniseen ruokavalioon. Itse söin vegaanisen hampurilaisen, ja jälkkäriksi jaettiin, sillä olimme pääruokien jälkeen niin kylläisiä, niin ikään vegaaninen lime-kookospannacotta, raparperi-mansikkaconcassella ja minttulla.

Miten autuaan mukavaa olikaan päivän riennoista onnellisen väsyneenä ja vatsat ihan täynnä kömpiä tien toiselle puolelle hotelliin. Lapset haaveilivat, josko hotellihuoneessa olisi kylpyamme ja minä mietin, josko ehtisin vielä kymmeneen asti auki olevaan Puijonsarven asiakassaunaan. Olimmekin ihan ymmyrkäisinä, kun hotellihuoneeseen kävellessämme tajusimme, että sen ovessa lukee suite.

Meille hyväkkäille oli varattu Puijonsarvesta sviitti, jossa todentotta oli kylpyamme ja lisäksi myös oma sauna! Kaksi vuodetta oli pedattu olohuoneen puolelle vuodesohvalle ja makuuhuone oli isompi kuin meillä kotona. Vessan japanilaistyylinen integroitu ja kaukosäätimellä toimiva pyllynpesusysteemi sai meissä aikaan sellaista väsyhepulointinaurua, ettei siitä meinannut tulla loppua.

Oli ihan överiä ja överin ihanaa. Kävimme saunassa ja lisäksi köllöttelimme ammeessa, kunnes oli niin raukea olo, että silmät eivät enää meinanneet kenelläkään pysyä auki. En yleensä pidä hotellien ilmastoinneista, mutta nyt olin siitä ja kunnon pimennysverhoista ikionnellinen, ja silmät ummistettuani heräsin vasta seuraavana aamuna, kun kello herätti uuteen seikkailupäivään.

Minna Canthin Kuopio

Reissumme viimeisenä päivänä Kuopio väreili jälleen hellesäässä. Me loioimme pitkään hotellimme Puijonsarven aamupalalla, samalla jutellen reissupäivän päähenkilöstä: Minna Canthista (1844–1897). Minna Canth oli yhteiskunnallinen mielipidevaikuttaja, feministi, kirjailija, menestyvä kauppias ja ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtitoimittajanainen, joka vietti osan lapsuudestaan Kuopiossa ja muutti sinne takaisin jäätyään 35-vuotiaana leskeksi sekä seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi.

Canthia on kiittäminen monista asioista, esimerkiksi sananvapauden ja tasa-arvon eteen tehdystä työstä, tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamisesta sekä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden esiin nostamisesta. Minä tekisin reissun Kuopioon ihan vain Minna Canthin jalanjäljissä, aistiakseni kulmia ja katuja, joilla hän on ajatuksineen kulkenut.

Onkin sääli, että Minna Canthin Kuopion koti ja liiketila Kanttila (Minna Canthin katu 22), jossa myös kuuluisa Minnan salonki sijaitsi, elelee hiljaiseloa. Kanttilan korjaaminen ja peruskorjaushanke – nyt talossa on vähän jäljellä Canthin 1800-luvun ajoista – on suunnitelmissa, mutta sitä varten tarvitaan varoja sekä tukea. Valmistuessaan Kanttila tullee olemaan kulttuurikeskus, joka vaalii Canthin perintöä tukemalla sananvapauteen ja tasa-arvoon liittyvää toimintaa.

Kanttilaan ja siellä esillä oleviin näyttelyihin pääsee tutustumaan nyt kesällä joka päivä kello 15–18. Minä ja seurueemme teimme pyhiinvaellusmatkan ihan vain talon ulkopuolelle, jossa annoin mielikuvituksen lentää 150 vuoden taa.

Aistit avoinna Minnan salongissa

Kävimme myös Kuopion Korttelimuseossa (Kirkkokatu 22), joka sijaitsee vanhassa puutalokorttelissa, jossa vanhin talo on peräisin 1700-luvun lopulta ja nuorin 1800-luvun lopulta. Yhteen taloista on rakennettu Minna Canthille kuuluneella kalustokokonaisuudella Minnan salonki. Canthin työhuone ja vieraille avoin olohuone sijaitsi alun perin Kanttilassa, mutta se on toteutettu tapetteja myöten museoon vanhan valokuva-aineiston perusteella.

Siellä ne olivat, kuuluisa keinutuoli, jossa istuen Minna Canth kirjoitti, ja sohvaryhmä, jonka ääressä Canth kestitsi, jututti ja haastoikin vieraitaan. Minnan salongissa vieraili tuon ajan suomalaisia taiteilijoita ja kulttuurivaikuttajia, kuten Jean Sibelius, Venny Soldan-Brofeldt ja Akseli Gallén-Kallela. ”Lukemattomat kerrat siellä Kanttilan keinutuolista luotiin tämä miesten hutiloima maailma uudelleen naisten avulla ja järjestettiin mallimaaksi”, muisteli Juhani Aho Nuoressa Suomessa vuonna 1897 Minnan salongin seuraelämää.

Iho nousi ihan kananlihalle, kun ajattelin, mitä kaikkea nuo huonekalut ovat saaneet olla todistamassa. Samalla mietin taas, jälleen kerran, miten minä voisin olla enemmän Minna.

Ensi kerralla tahtoisin Kuopiossa käväistä myös Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa, Riisassa. Vaikka en ole uskonnollinen, ortodoksisuuden esteettinen hengellisyys kiehtoo.

Mualiman Napa, eli Kuopion tori

Nautittuamme sielunravintoa Minna Canthin aikojen takaa tarjoilemana, kävimme täyttämässä ravinnolla myös vatsaa. Ravintola Urbanissa (Puijonkatu 15) oli rento tunnelma ja lounaslistallakin valmiiksi vegaaninen vaihtoehto.

Loppupäivän vietimme Kuopion torilla, jota paikalliset sanovat, eivät vain Kuopion navaksi, vaan ihan koko Mualiman Navaksi. Maanviljelijöiden ja torikauppiaiden suvusta tulevana lämmittää, miten eläväinen ja jotenkin aito Kuopion tori on.

Myyjiä on paljon, samaten kuin väkeä ja tunnelmaa. Päivien aikana näimme ja koimme torilla tansseja, karaokea ja aivan kuin haitarinsoittokin olisi kantautunut jostain. On vihannesmyyjiä, torikahviloita, kukkakauppiaita ja konttiparturikin. Kesä-keskiviikkoisin torilla on kesäkirppis, mikä oli meille mieleen. Esikoinen iski kultasuoneen, kun löysi kirpputoripöydistä Hello Kitty -figuureita, hupparin, paidan, collegehousut ja vielä anime-teemaisen laukunkin.

Ostimme torilta vielä evääksi kassin täydeltä porkkanoita, mansikoita, kirsikoita ja herneitä, kunnes oli aika kävellä junalle.

Matkalla piipahdimme vielä Kässäkerho Pom Pomissa (Puijonkatu 24), kässäilevän ihmisen herkkupuodissa. Taisin olla vähän liikuttuneessa tilassa, sillä lankakeriä hipelöidessäni aloin itkeä, niin ihanilta langat tuntuivat käsissä. Kaikesta sitä ihminen liikuttuukin!

Onnellisen itkun aikaan saanut lanka jäi tällä kertaa ostamatta, mutta tarvitsin kesäisen rouheita lankoja kesätoppiprojektiini. Pom Pomin väki osasi opastaa minut toiveideni mukaisen ja oikeanpaksuisen langan ääreen ja laskea, kuinka monta kerää tarvitsen. Ostin myös sormustimen kirjontahommiin avuksi sekä kudontakehyksen.

Oli kiitollinen olo hypätessä junaan kassi täynnä kesää: uusia reissukokemuksia, paikallisia herkkuja, kirjoja ja lankakeriä.