Ohje ja osa langoista saatu

Ehkä vielä joskus tulee päivä, kun kiskon Kaarna-kaarrokeneuleen päälleni, enkä hoe hämmästyneen onnellisena itselleni ja jokaiselle läsnä olevalle, että ajatelkaa, tein tämän ihan itse. Vielä se päivä ei ole tullut, vaan kirjoneulevillapaitani lämmittää niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Ihana, kaunis, pehmoisen lämmin ja ihan itse tehty!

Paita on tehty neulesuunnittelija Minttu Wikbergin ja somevaikuttaja Elsa Heikon ohjeella, joka löytyy Novita-lehdestä 4/2021. Kun ohje ilmestyi, Elsa kyseli, josko tahtoisin ottaa vastaan pr-lähetyksenä lehden ja valitsemani langat Kaarna-neuleeseen. Ensin kieltäydyin kohteliaasti, sillä enhän minä nyt osaa tai edes jaksa tehdä kirjoneuletta kokonaisen paidan verran. Mutta kun Elsa oli saanut vakuutettua, että tämä paita todellakin sopii vaikka ensimmäiseksi kirjoneuletyöksi, myönnyin. No kokeillaan!

Se vähän fiinimpi kirjoneulepaita

Oli hauska lähteä miettimään, minkälaisen kirjoneulepaidan haluaisin itselleni tehdä. Okei, kirjoneuleen malli oli toki suunnittelijoiden miettimä, onneksi, mutta itse tehdessä voi päättää juuri itselle mieleiset värit lankoihin, tehdä hihoista sopivat pitkille käsille, miettiä helman pituutta ja oman osaamisen sekä toiveiden mukaan sooloilla myös muun ohjeen kanssa.

Itselläni on entuudestaan ruskeasävyinen kirjoneulepaita (näkyy muun muassa tässä postauksessa), jonka olen ostanut kirpputorilta joskus 15 vuotta sitten. Se on minulle hurjan rakas; se päällä tietää aina pääsevänsä metsäretkelle, mökille, palstalle tai muuhun mieleiseen puuhaan. Neuletta on parsittu monet kerrat (kiitos anoppi!), ja nuo kulumat tekevät siitä vain persoonallisemman. Vähän kuin kuksa on parempi ja kivampi, kun siinä alkaa näkyä vuosien yhteiset seikkailut.

Tuo kirppisvillapaita kulkee mukanani ehkäpä loppuelämäni, mutta olen kaivannut sen rinnalle fiinimpää kirjoneulepaitaa. Vanha kirjoneulepaitani on tehty paksusta ja karheasta villalangasta, sellaisesta pässinpökkimästä. Se tekee paidasta valtavan paksun ja lämpimän Paita on kuin panssari, se varmasti seisoisi ilman käyttäjääkin ryhdissä. Pidän siitä tuntumasta, mutta olen kaivannut rinnalle jotain pehmeämpää, ohuempaa ja niin sanotusti kaupunkikelpoista kirjoneulepaitaa.

Sellaisen päätin tehdä nyt.

Mäntyä, seitikkiä, savea ja luonnonvalkoista puikoille

Villapaitani värisävyiksi valitsin raikkaita ja luonnollisia sävyjä Novitan Icelandic wool -langoista. Kirjoneulekuvion sävyihin poimin mäntyisen vihreää, ruskaisen sienimetsän keltaista, lumihiutaleiden valkoista ja pohjaksi savisen harmaata.

Kaarna-kaarrokeneule neulotaan ylhäältä alas, joten ensin pääsin väkertämään kaarrokkeen kirjoneulekuviota. Miten maagista oli seurata, kun kuvio alkoi hiljalleen muodostua ja kaarroke levitä. Toisin kuin ajattelin, kuviokaavion seuraaminen ei vienyt koko keskittymiskykyäni. Vaikka kuvio on upea – sellainen, josta mieleeni tulevat suomalaiset 1970-luvun perinnepaidat  – kuvion rytmi on helppo. Aloitin paidan edellisvuoden joululomalla, ja samalla kun neuloin kaarroketta, muun muassa pelailin lautapelejä ja bailasin levyraadin tahtiin.

Tämän paidan kirjoneulekuvio muodostuu aina kerrallaan vain kahdesta eri langasta, mikä sekin helpottaa tekemistä. Langanjuoksuista ei tullut pitkiä ja omat sormeni oppivat nopeasti, miten kahta lankaa kannattaa kuljettaa mukana.

Ärrinmurinaa ja tekemisen iloa

Tuli paitaa neuloessa myös kiukuteltua lankakerille. Yllättäen juuri helma oli paidassa itselleni se kinkkisin tehtävä. Ensin helmasta tuli kaikesta epämääräisestä mittailusta huolimatta aivan liian pitkä, sillä toivoin sellaista ”farkkujen vyötärökaitaleen alle huolettomasti työnnettävää” pituutta. Tästä oppineena hankin itselleni sovitus/silmukkakaapelin (esim. täältä), joka on niin helppo pujottaa neuloessa työhön sovituksen ajaksi, ettei jää ainakaan siitä kiinni väärät helmojen pituudet.

Kun helman pituus oli sopiva, oli aika takuta helman kuvion kanssa. Siitä tuli värisävy-yhdistelmilläni liikaa Jussi-paidan kuviota muistuttava. Vaikka ja koska olen pohjalaissyntyinen, en pitänyt sen luomista mielikuvista. En enää muista, neuloinko kuvion uudestaan kaksi vai kolme kertaa, kuviota muokaten ja värisävyjä vaihtaen. Mutta oli miten oli, sen verran alkoi kismittää koko paita, että kun seuraavaksi helman resori jäi löysäksi, jätin paidan helmoineen kaikkineen neulekoriin melkein vuodeksi muhimaan.

Nyt sitten joululomalla kaivoin sen esiin ja purin helman resorin, tein sen uudestaan ohjetta pienemmillä puikoilla ja tikkusin paitaan hihat. Kun on pääsääntöisesti tehnyt asusteita tai korkeintaan lastenneuleita, hihojenkin luominen lankakerästä itse tuntui ihmeelliseltä. Katsokaa, aikuisen kokoinen hiha. Minä osasin!

Tein paidan koossa M (yleensä minulle istuu parhaiten koko L), ja paita on hiihtäjänharteilleni juuri hyvä. Vyötäröltä neule on löysähkö, melkeinpä laatikkomallia, mutta kun tein helman lyhyenä, se näyttää kivalta noin. Helman kirjoneulekuvio jäi yhä hivenen kiristämään, mutta itse neuloessa ja neulemokatessa on se hyvä puoli, että neuleen voi tehdä uusiksi niin monta kertaa kuin haluaa. Ehkä joku päivä iskee inspiraatio ja puran helman vielä kerran tai kuudennen. Mutta nyt pystyn elää kinnaavan helmakuvion kanssa.  

Pörröisen lämpöinen edustuskaarrokeneule

Neuleesta tuli juuri sellainen haaveideni edustuskaarrokeneule. Se on turvallisen metsäläinen, mutta silti tarpeeksi skarppi kaupunkirientoihin. Neule on ollut mukanani retkilläkin, mutta eniten se on kotonaan farkkujen tai hameiden kanssa yhdistettynä. Neulepinta on pehmeä, joten ainakin itse voin pitää neuletta ihan vain alustopin kanssa, suoraan iholla.

En yleensä jaksa innostua tekemään edes kahta samanlaista pipoa, mutta tästä neuleesta tuli niin nätti ja sen tekeminen oli niin kivaa, että puikoilleni saattaa päätyä toinenkin Kaarna-kaarrokeneule. Esikoinen on alkanut kasvaa kirppiskaarrokeneulestaan ulos, joten ensi syksyksi jos tekisi hänelle neuleen, hänen lempiväreissään.