Talvilomat lähestyvät, eli kuten kaltaiseni suksimista rakastavat jääräpäisesti sanovat: hiihtolomat lähestyvät! Tässä talvilomia ja muita tulevia lumi-ilotteluja silmällä pitäen meidän sakkimme vinkit kolmesta kivasta hiihtoretkestä Muoniossa.

Me karkasimme sukset mukanamme Muonioon hiihtolomalle jo tammikuun alussa. Silloin Muonion latukartta näytti vielä melko vaatimattomalta, kuten kauden ulkopuolella olettaa saattaa. Silti saimme reilun viikon reissumme aikana retkeillä joka päivä eri laduilla ja tuntureilla. Tämä hiihtoreittikolmikko sopii parahultaisesti juuri retkeilyyn, eli rauhaksiin hiihtelyyn eväät repussa. Jokaisen reitin varrelta löytyy laavu tai kota evästaukoa varten ja mahdolliseen tulisteluun:

Särkijärvi–Torassieppi–Särkijävi, 12 km

Särkijärveltä Torassieppiin kulkeva latu kulkee alkuun metsässä, hiljaisen maantien reunamilla, ja sukeltaa siitä sitten tykkylumipuiden halkomaan maisemaan. Yleensä tykkään suunnitella reitit mahdollisuuksien mukaan ympyräksi, jotta tulee uusia kokemuksia niin silmille kuin suksiville jaloille, mutta tämä reitti on mukavan vaihteleva kuljettavaksi edestakaisin.

Latu kaartelee metsässä, minkä lisäksi etenkin lasten kanssa on tärkeää, että laskua sekä nousua tulee palkitsevasti vuorotellen. Vaikka joissakin laskuissa vauhti ehtii ujeltamaan korviin ja nousut lämmittävät kroppaa, meno on silti leppoisaa. Joka tapauksessa tämä reitti ei ole ihan aloittelevien hiihtäjien, vaan sopii hiihtoretkueelle, jossa jokaisella ovat sukset olleet ennenkin jalassa.

Tämän reitin tauko pidettiin Torassieppijärven rannalla sijaitsevan Torassieppi matkailukylän pihapiirissä. Järvenrannalla oleva laavu on hiihtoretkeilijöiden käytössä, ja sinne mekin levitimme eväskattauksen. Puitakin oli talon puolesta tarjolla, ja teimme parin puun nuotion lämmittämään pakkasen ja evästauon kangistamia sormia.

Jälkiruuaksi olimme haaveilleet munkkeja, mutta niitä ei kauden ulkopuolella ollut tarjolla. Me, tammikuun kolmannella viikolla Muoniossa matkailleet, olimme kuulemma Torassiepin vuoden 2023 ensimmäiset hiihtäen paikalle tulleet asiakkaat! Moottorikelkkailijoita kyllä näkyi, joten röyhistimme ylpeänä rintojamme, kun olimme ihan omin voimin paikalle suksineet. Sen kunniaksi ostimme lapsille överit kaakaoannokset.

Paluumatkallakaan laduilla ei näkynyt vastaantulijoita, joten hiihtotaitojaan harjoittelevien lasten kanssa oli turvallista treenata mäkien nousuja ja palkintona painella alamäet menemään vauhdin tuomasta riemusta kiljuen.

Jeris-Sammaltunturi-Jeris, 16 km

Se, että pääsee treffeille, on aina hykerryttävää, muta erityisen mielissään olen, kun kulkupelinä toimivat sukset ja kahdenkeskinen ateria katetaan laavulle, kotaan ja autiotupaan.

Muonion-reissumme kovimpana pakkaspäivänä lapset jäivät suosiolla viettämään mökkipäivää koulukirjojen ja leffan kanssa, ja me avioroikaleen kanssa lähdettiin tunturiin kahdestaan. Sehän tarkoitti treffejä!

Nappasimme kartalta ladun, jolla olisi nelistään ollut suurimmat marinakertoimet ja josta löytyi autiotupa. Niin päädyimme Sammaltunturiin, jonne lähdimme Jeris-hotellin vierestä alkavilta laduilta.  

Ladun alku kulkee leppoisasti hiihdellen kumpuilevissa metsämaisemissa. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston aistii ympärillään selittämättömänä rauhana, joka on jotain hiljaisuutta syvempää. Ehkä osanen taiasta tulee siitä, että Sammaltunturilla on mitatusti maailman puhtain ilma. Kuuset olivat painuneet tykkylumen alla porkkanoiksi, ja -25 asteen pakkanen alkoi muutaman kilometrin jälkeen kerryttää huurteisia koristeitaan myös meihin hiihtäjiin.

Kun nousu tunturiin alkaa, sitä ei voi olla huomaamatta. Nousua nimittäin piisaa, niin että pakaroissa tuntui. Kurkistin välillä taakseni, jossa maisema alkoi levitä ympärillemme sitä mukaa, kun tamppasimme suksea ylemmäs. Nousun huomasi siitäkin, että ilma lauhtui selvästi ja ripsien huurrekuorrutteet alkoivat sulaa.  Puhelimeni sporttisovelluksen mukaan reitin korkein piste olisi ollut 463 metrissä.

Kun olimme kiivenneet tunturiin, eteen avautui tunturissa kulkeva suora latu, maisemasuora, kuten myöhemmin nimesin. Oikealle puolelle levittäytyi puuterisena pöllyäviä kinoksia silmänkantamattomiin ja vasemmalle puolelle sanattomaksi vetävän kaunis maisema Pallastuntureille. Taivaankansi alkoi hiljalleen väreillä pastellia, ja vain samaan aikaan luihin asti puhaltava viima piti huolen, että maisemapysähdyksen sijaan kauneus oli nautittava liikkeessä.

Evästauolle pysähdyimme kinosten keskellä nököttävään Mustavaaran autiotupaan. Myöhemmin googlailin, että autiotupa olisi poistettu käytöstä, mutta vanhan porokämpän ovi oli auki ja sisällä kaikki autiotuvan rensselit ruuanlaittovälineistä vieraskirjaan. Ehkä olimme tietämättämme vähän luvattomilla tärskyillä, mutta anteeksi ja kiitos, oli ihanaa! Varmasti luvallisiin tärskyihin autiotuvan vierestä löytyy uusi metsähallituksen ylläpitämä kota sekä huussi.

Mustavaarasta jatkuvat vaelluspolut Pallastunturin suuntaan, ja aloin haaveilla yön yli kestävästä retkestä noihin maisemiin. Meidän reissumme aikaan latuja ei kuitenkaan Pallaksen suuntaan ollut tehty, kuten ei myöskään Keimiöjärven kautta Jerikselle kulkevaa latua, mikä olisi tehnyt reitistä mukavan ympyrän. Nyt palasimme siis samoja latuja takaisin. Eikä siinä, oli nimittäin hauskaa viilettää noustu mäki tällä kertaa alaspäin!

Loppuun kiersimme vielä Jeriksen kuntolatuja, kunnes naama oli taas kulmakarvoja myöten jäässä ja aurinko laskenut jonnekin tunturien taa.

Olos-Tunturijärvi-Olos, 6 km

Meidän nyt toista kertaa vuokraamamme mökki on Olostunturin kupeessa, joten Oloksen ympäristössä kulkevat ladut ovat tulleet tutuiksi. Niillä samoilla laduilla treenaavat myös monien maiden maajoukkuehiihtäjät, mikä antaa osviittaa siitä, että mistään ensikertalaisten laduista ei ole kyse. Mutta jos hiihtoseurueessa kaikilla on muutamien vuosien ajalta kokemusta hiihtämisestä sekä tuntumaa suksiin, laduilla sujunee mukavasti.

Me olemme tavanneet hiihdellä noita Oloksen ympäri kulkevia reittejä enemmänkin sporttailu- kuin retkeilymeiningeissä, mutta pikkuiseen hiihtoeväsretkeenkin ne taipuvat! Tunturijärven rannalta löytyvä Tunturijärven laavu on kiva retkikohde, jonne tulee kilometrejä Olos-hotellilta lähtiessä vain kolmisen kilometriä.

Latu kulkee Olostunturin helmoissa pujotellen, nousten sekä laskien, ja muutamaan kilometriin mahtuu pari vähän jännittävämpääkin mäkeä ja tamppausta vaativaa nousua. Mutta kun matka on lyhyt ja palkintona odottaa evästauko, tunnelma pysyy leppoisana.

Laavulle poiketaan Olostunturia kiertävältä ladulta, vähän jälkeen Särkijärvelle vievän laturisteyksen. Polku laavulle on kyllä merkitty, mutta hivenen huomaamattomasti. Jos laavulla ei ole käynyt ketään, päästään kunnon retkitunnelmaan ja sivakoimaan muutama sata metriä umpihangessa.

Metsähallituksen ylläpitämällä laavulla on puita, nuotiopaikka sekä huussi. Jos ei tietäisi vieressä olevasta järvestä, sen voisi kuvitella olevan suota tai muuta puutonta tasamaata näin talviaikaan. Nytkin lumi ylsi aikuisillakin yli polven. Söimme ruokatermariin pakatut eväät ja paistoimme kylkeen vielä nuotiolla muutamat vegemakkarat.

Evästauon jälkeen ja muiden lähtiessä paluumatkalle samoja latuja, joku osa retkueesta voi halutessaan jatkaa Oloksen ympäri kiertävää 12 kilometrin latua tai poiketa Särkijärvelle vievälle ladulle. Tunturijärveltä lähtee latu myös Luusunjärven suuntaan, mutta se ei ole koskaan ollut meidän Olos-reissujemme aikaan tehtynä. Tuo kokematon latu kutkuttaa, sillä sen varrella, vain parin kilometrin päässä Tunturijärveltä, on autiotupa, Tammikämppä. Haaveilen talvisesta yöpymisestä autiotuvassa, ja tuo saattaisi ainakin turvallisien etäisyyksien perusteella olla hyvä ensikokemus.