Sinä päivänä Helsingin ylle satoi talven toinen lumikerros. Se, joka käsittääkseni on jo sulanut ja saanut seuraajakseen kolmannen lumikerroksen. Katselin hiutaleiden tanssia työhuoneeni ikkunasta ja kaivoin esille saumurin ja ompelukoneen.

En osannut päättää, kumpi kutkutti vatsanpohjaa mukavammin: se, että uuden työpöytäni päälle mahtui levittämään kunnolla koko ompelutarpeiston vai se, että ulkona paukkuvasta pakkasesta huolimatta jäljensin kaavapapereista hellevaatteiden kaavoja.

Keskitalvella tropiikkiin matkaaminen tuo vähän haastetta lasten pukeutumiseen. Etenkin parivuotias kasvaa sellaisella vauhdilla, että viime kesän hellevermeistöstä suurin osa on jäänyt auttamatta pieniksi. Kaupoissakin myydään merinovillaa ja pitkälahkeisia kalsareita, ja kirppareiden pöydissä on tarjolla kauden mukaista vaatetta. Tuttavapiirin nurkistakaan ei löytynyt kesätaminetta oikeassa koossa.

Ompeluharrastukeni on ollut kaiken muun elämän alle hautautuneena kaikki kuluneet kuukaudet, ja melkein unohdin osaavani ihan itsekin tehdä niitä vaatteita! Aikaa se ottaa, sillä en ole mikään pro-harrastelija, mutta se kaikki aika on silkkaa nautintoa. Paitsi silloin, kun saumurin langat menevät solmuun ja ompelukoneen lanka takkuaa ja katkeaa. Mutta yhtä kaikki, jonkin käsinkosketeltavan luominen on kaiken sen ähinän väärtti.

Tein kuopukselle kaksi hihatonta perustoppia, joihin ohjeen löysin Ottobren lehdestä 1/2016. Topin nimeä en tajunnut napata muistiin, mutta se on tuosta kavalkadista ohje numero 20. Jouduin kyllä muokkaamaan kaavaa, sillä kaltaiseni amatööriompelijakin huomasi heti 98 senttisen topin kaavaa jäljentäessään, että tulossa olisi napapaita. Lisäsinkin helmaan jopa reilut viisi senttiä lisää pituutta, mutta muuten pidin kaavan ennallaan.

Tulipas niistä ihanat! Just sellaiset peruspaidat, jotka muokkaantuvat moneen menoon täällä Balilla. Takaosan kaareva ja pidempi helma näyttää kivalta, ja mustasta resorista tehdyt kanttaukset pääntiessä ja hihoissa tuovat ryhtiä. Täytyy myös taputella itseä olalle, että onnistuin ensimmäistä kertaa melkein täydellisesti kohdistamaan raitapaidan etu- ja takakappaleen raidat. Melko uutta mulle on myös kaksoisneulan käyttö, joka saa ompelukset näyttämään heti paljon huolitelluimmilta.

Toisen paidan raidallinen trikoo on leikelty Marimekon ystävämyynneistä ostetusta kolmen metrin kangaspinkasta, josta taikoo vielä monenlaista. Kuviollinen kangas taas on muinoin alesta bongaamani Aarrekidin Monster-trikoo, jonka on suunnitellut Piia Keto. Tykkään siitä ihan hurjasti, ja kangashamsteri minussa harmittelee, että en ostanut sitä kuin pikkupalan. Kangas on kuitenkin kevään 2014 mallistosta, joten sitä ei enää taida olla saatavissa.

Kaikista parasta on se lapsen rehellinen ilo uusista vaatteistaan. Hän istui mun sylissä surruttaessani saumuria, ja näki uusien vaatteidensa muodostuvan kankaasta topeiksi. Kai se luomisen riemu tarttuu myös lapseen. Hän pitää erityisesti tuosta raitapaidasta, mikä ei ole ihme. Hänen puolestaan koko vaatekaappi saisi olla Marimekon raitaa. Mä itse kieriskelen siinä hykerryttävässä tunteessa, kun lapsi kulkee (edes osittain) mun omin kätösin tekemissä vaatteissa.

Jaa: