


Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret
Minä olen jauhanut vaatteisiin liittyvistä ekologisista kulmista niin monta vuotta, että uskallan näin alkuun esittää teille kysymyksen: Millä asialla on isoin merkitys vaatteen ekologisuuteen? Otsikkokin varmasti antaa vihiä, jos ei muuten ihan varmaksi osaa sanoa. Kyllä, vaatteen ekologisuuteen vaikuttaa loppupeleissä eniten vaatteen käyttäjän toimet. Se saattaa tuntua karulta ja valmistajan vastuuta kulutajalle sysäävältä, mutta antakaas, kun selitän:
Tuotteen koko käyttökaaren ekologisuutta tarkastellessa käyttäjä voi omalla toimillaan tehdä turhaksi sen, että farkut on tehty lähituotantona, t-paidan puuvilla on luomua tai että ulkotakin valmistuksessa käytetty kierrätettyjä materiaaleja. Jos käyttäjä vain roikottaa hankkimaansa vaatetta kaapissa, kaikki nuo alkupään panostukset menevät hukkaan. Mitä enemmän vaatetta käyttää, sen järkevämpää sen hankkiminen on ollut myös ekologiselta näkökulmalta.

Jotta vaatteita voisi käyttää vuodesta toiseen – ja että lastenvaatteita ajatellessa ne kestäisivät lapselta toiselle – niitä pitää tietenkin pestä ja huoltaa oikein. Näin ne pysyvät käyttökunnossa pidempään. Jo vaatteelle annetulla 3 kuukauden lisäajalla on iso merkitys. Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen mukaan vaatteen ympäristökuormitus pienenisi 8 prosenttia ilmastovaikutuksen sekä 10 prosenttia vedenkulutuksen osalta, jos jokaista vaatetta käytettäisiin 3 kuukautta keskimääräistä pidempään.
Täällä kirjoitin vinkkini lapsiperheen ekologiseen pyykinpesuun ja vaatehuoltoon yhdessä yhteistyökumppanini Polarn O. Pyretin kanssa, ja nyt PO.P on päättänyt omilla toimillaan tehdä vielä helpommaksi asiakkailleen vaatteiden huollon ja auttaa heitä tarvittaessa PO.P:n ulkovaatteiden korjauksessa. Polarn O. Pyret on lanseeranneet PO.P Repairs -korjauspavelun, ja tämä on kuulkaa mahtava juttu!


PO.P Repairs -korjauspalvelu tarkoittaa siis sitä, että Polarn O. Pyretin myymälöihin voi viedä korjausta kaipaavan Polarn O. Pyretin ulkovaatteen huollettavaksi. Tuotteen iällä ei ole väliä, ja se voi olla vaikka kirpputorilta ostettu. Korjaus voi tarkoittaa esimerkiksi repeämien paikkausta, vetoketjujen ja niiden osasten vaihtoa sekä neppareiden vaihtoa ja irronneiden ja hävinneiden nappien tilalle uusien ompelua.
Osa korjaustöistä tehdään myymälässä ja osa teetetään ompelijalla, ja vaatteen luvataan olevan valmiina noin viikossa. Polarn O. Pyretin VIP-jäsenille palvelu on lisäksi täysin ilmainen! Oman jäsentasonsa näkee esimerkiksi uutiskirjeestä tai sitä voi kysäistä lähimmästä myymälästä. Muille kuin VIP-jäsenille palvelu on omakustannehintainen.


Tämä on kertakaikkisen hieno juttu, sillä tiedän toki, että kaikki eivät ole kaltaisiani parsinneula kädessä viihtyviä. Ja en minäkään todellakaan itse mitään vetoketjuja vaihda, se on niin vihoviimeistä hommaa. Ne vien aina ompelijalle, ja jos jatkossa sattuisin tarvitsemaan PO.P:n ulkovaatteiden kanssa vetoketjujen vaihtoa, saisin sen VIP-jäsenenä ilmaisena palveluna.
Vetoketjun sijaan pääsin testaamaan palvelua kuopuksen haalarin polveen ilmestyneiden palkeenkielien kanssa. Siihen nähden, miten paljon taloudessamme kuuluu housunpolvia puhki, on suorastaan ihme, että tämä taisi olla vasta kolmas kerta, kun ulkovaatteisiin tulee reikiä. Tällaiset osaisin paikata normaalisti itsekin. Puoliso on paikkaillut yhdet pöksyt samalla aineella, jolla korjaa omia vedenpitäviä kalastushousujaan, ja minä olen taas taikonut yhden haalarin käyttökuntoon PO.P:n silitettävillä heijastinpaikoilla. Pupu-kuvioinen paikka mustassa polvessa näytti vekkulilta ja söpöltä.


Nyt vein polvistaan rikkinäisen haalarin kuitenkin testiksi Helsingin Redin Polarn O. Pyret -myymälään. Sitä ennen pesin haalarin, kuten korjauspalvelun toiveissa on. Myymälässä haalari otettiin vastaan, yhteystietoni kirjattiin ylös ja paria päivää myöhemmin soitettiin, että valmista on. Polveen oli kiinnitetty musta vettähylkivä paikka, joka sulautuu haalarin mustaan osaan hyvin ja tuntuu pysyvän kiinni jämäkästi kuin kuivunut räkä pöydänkannen alla. Jos ja kun se alkaa kulua, myymälästä kerrottiin, että paikan pystyy vaihtamaan.
Haalari jää nyt suoriltaan odottamaan seuraavaa kirppismyyntikertaa. Sitä ajatellen vaihdoin rispaantuneiden jalkalenksujen tilalle uudet, joita niitäkin saa ostettua PO.P:lta. Pränikkähän haalari ei enää ole, mutta toimiva ja vallan tyylikäs se edelleen mielestäni on, paikkoineen kaikkineen. PO.P:n asiakaskyselyn mukaan 49 prosenttia PO.P:n ulkovaatteista kestää vähintään kolmen lapsen käytön verran, ja toivottavasti toimieni avulla kuopuksen haalari pääsee vielä ainakin yhden muksun talvileikkeihin mukaan.


Voisin hyvinkin naputella haalarin myyntiin myös Polarn O. Pyretin nettisivuille, sillä samalla kun Repairs-korjauspalvelu lanseerattiin, nettisivuille aukesi myös Osta & Myy -palvelu, jossa PO.P:n jäsenet voivat ostaa ja myydä käytettyjä Polarn. O. Pyretin vaatteita. Ihan mahtava juttu, että nettikaupassa voi ensin käydä tsekkaamassa, josko tarvitsemansa saisikin ostettua käytettynä. Tästäkin soisi jokaisen vaatebrändin ottavan mallia!
Mutta toviksi vielä takaisin korjaushommiin. Samalla kun kaivoin haalarin jalkalenksujen vaihtoa varten korjaustarvikeloodan esiin, paikkasin taas läjän lasten polvista puhkirymyttyjä housuja. Teen vielä ihan oman postauksensa housunpolvien paikkaamisesta, niin paljon siitä on kyselty, kun Lähiömutsin Instagramin puolella olen näitä vähintään 3 kuukauden välein tapahtuvia paikkaussessioita videoinut ja kuvannut.


Nyt paikkasin taas sellaisen 10 housuparin läjän näiden Polarn O. Pyretin valmispaikkojen avulla. Että juu, leikeissä on siis taas piisannut vauhtia! En välillä itsekään ymmärrä tätä puhkikulumisen tahtia, vaikka samalla en yhtään ihmettelisi, jos lapset saisivat jotenkin yön aika yökkärinsäkin möyrittyä rikki.
Yhdet kuopuksen housut saivat nyt jo kolmannen paikkansa – molemmissa polvissa oli entuudestaan paikat ja nyt ompelin vielä kolmannen vinottain toisen polven puhkikuluneen paikan päälle. Tänään lapsi veti onnessaan kolmen paikan lempipöksynsä jalkaan päiväkotiin. Kuinkahan monta kolmen kuukauden lisäelämää nekin housut ovat jo saaneet?
Ihan jees palvelu, ainut vaan että tuota ”omakustannehintaa” (edes suuruusluokkaa) ei kerrota netissä. Ainakin itselleni on relevantti tieto, enkä lähtisi ilman osviittaa hintaluokasta raijaamaan haalaria myymälään (tyyliin siis reiän paikkaus liimakankaalla x-y euroa, vetoketjun vaihto z-w euroa, missä sitten olisi annettu tyypillinen hintaluokka ja disclaimerit päälle että riippuu asiasta 1, 2 ja 3). Vaikka paikkaan lapsen vaatteiden reiät itse näppärästi (kiitos talvi 2018-2019, jokaikisessä lapsen toppahousussa/haalarissa polvet rikki), arvostaisin sitä että joku muu olisi valinnut puolestani materiaalin sopivan paikan (lapsen Reimojen kohdalla siinä missä yksi paikkakangas on toiminut yksissä housuissa, on haalarin matsku ollut sellainen ettei sama paikka pysy siinä muutamaa päivää pidempään).
Joo, tuo omakustanne on tosiaan ympäripyöreästi sanottu, mihin on syynä ihan se, että sen pitää päteä kaikissa maissa ja kaikissa kaupungeissa, joissa PO.P:n myymälöitä on. Ja jos työhön tarvitaan ompelijaa tai suutaria, hinnat esimerkiksi vetoketjun vaihdossa voivat vaihdella ihan vain täällä Suomessa kaupunkien välillä 20–40 euroon (uuden vetoketjun PO.P kustantaa vetoketjun vaihdon yhteydessä, eli veloitus on pelkästä ompelijan työstä).
Mutta mikäli korjaus pystytään tekemään myymälässä, veloitetaan vain varaosan hinta, ei siis työstä mitään. PO.P:lta kertoivat esimerkkihinnoista näin:
Napin/nepparin vaihto 1 euro
Vetoketjun lukon vaihto 2 euroa
Paikkakankaan laitto 2 euroa
Välillä kuitenkin joidenkin neppareiden kanssa tarvitaan ammattilaista, että työnjälki on hyvää, ja silloin hinta on PO.P:n jengin mukaan noin 2-5 euroa nepparilta. Mikäli korjaus siis tehdään ompelijalla tai suutarilla, veloitetaan työn hinta, jonka kyseinen ammattilainen siitä myymälältä veloittaa.
VIP-jäsenille tämä korjauspalvelu on siis aina täysin ilmainen.
Ja hei jaiks, kaikissa ulkovaatteissa reikiä! Me siis selvittiin vähällä, kun vain yksi haalarinpolvi on saanut ihan kunnon osumaa. Mutta noin muuten silti huomaa, että ulkovaatteet ovat jostain syystä joutuneet tosi koville tänä talvena.
Mäkin arvostan korjaamista ja kierrätystä, meillä nuoremmat lapset ei oikein saakaan muita kuin polvipaikattuja housuja, raukat. Mutta silti teki mieli vähän pyrskähtää kun näin kuvan tuosta mustasta liimapaikasta. Ymmärrän että vedenpitäviä vaatteita ei voi mennä ompelemaan mutta että tuollaisen liimattavan paikan takia veisin vaatteen myymälään ja maksaisin työstä? Tai siis juuri tuo omakustannehinta: mitä se tarkoittaa? Kaipaisin edellisen kommentoijan tavoin myös vähän konkreettista osviittaa. Totta kyllä myös tuo edellisen huomio sopivista paikkamateriaaleista, tuossa voisi olla järki viedäkin jos Popilla ”ammattimaisemmat” matskut. Mutta noin muuten tämä kyllä sai minut ymmärtämään että halpahallin liimapaikoilla tehdyt korjaukseni ovatkin olleet ihan priimaa vaikka luulin toisin.
Vedenpitävyys tosiaan kärsisi ompelusta, joten liimapaikka on se keino, jolla reikiintyneelle ulkovaatteelle annetaan lisäaikaa. En tiedä, mikä se parempi keino sitten olisi? Ehkä purkaa haalari osiin ja vaihtaa koko kangas, jossa on reikiä.
Kuten tuossa kirjoitinkin, itse olen yleensä tällaiset paikkaukset hoitanut, mutta nyt tahdoin palvelua testata. On kuitenkin ihmisiä, joille tällainen korjaus ei päivänselvää, joten on hienoa, että paikkausmahdollisuus tuodaan heillekin helpoksi vaihtoehdoksi. Liimapaikan kiinnittämiseenkin tarvitaan kuitenkin vähän taitoa, että se ei ala heti repsottaa + tietty silitysrauta, jota joka taloudessa ei ole.
Omakustannehinta on tosiaan ympäripyöreä, ja itse sain vipp-jäsenenä palvelun ilmaiseksi. Mutta tuohon ylempään kommenttiin avasin hinnoittelua, kun asiaa tarkemmin kyselin PO.P:lta. Eli yksinkertaisesti PO.P ei siis ota itse mitään välistä tai veloita myymälässä tehtävästä korjaustyöstä, vaan hinnat määräytyvät korjaustarvikkeiden mukaan tai sitten paikallisen ompelijan tai suutarin hintojen mukaisesti, jos kyseessä vaikkapa vetoketjun vaihto.
Vetoketjun vaihtohan on sellainen murheenkryyni että takit päätyvät roskikseen siinä kohtaa kun vetoketju hajoaa. KOSKA se vaihdattaminen on niin turkasen kallista. 20-40 eurolla saa uuden takin, ainakin käytettynä. Siksipä soisinkin että vaatevalmistajat kiinnittäisivät enemmän huomiota siihen millaisia vetoketjuja takkeihin laitetaan. Erityisesti Po.Pilla on ollut monissa malleissa tosi huonot vetskarit. Voisivat luopua kokonaan gore-vetskareista ja siirtyä ihan normaaleihin – ne kestävät paremmin eikä kyllä koskaan ole ainakaan meillä ollut ongelmana se että sadevesi menisi vetoketjun kohdalta lävitse. Turhaa hifistelyä ovat nämä muka paremmat ja helpommin rikkoutuvat vetoketjut.
Voi apua, älä heitä muuten toimivaa takkia roskiin! Laita vaikka tarjolle kierrätysryhmään ilmaiseksi ompelutaitoiselle.
Mulla ei itselläni ole ollut onneksi lasten ulkovaatteiden vetoketjujen kanssa ongelmaa. Hyvin ovat toimineet kaikilla merkeillä, uutena ja käytettynä hankittuna. Sen sijaan olen käynyt vaihtamassa (vintage)vaatteisiin vetoketjuja, jotka takkuavat tai ovat ihan säpäleinä jo ostohetkellä. Onhan se aina vähän hassua, kun itse vaate on maksanut yleensä paljon vähemmän kuin sen korjauttaminen ompelijalla, mutta hitsi tulee hyvä fiilis, kun kaunis vaate saa uuden elämän ja itse saan ”uuden” kauniin vaatteen käyttööni.
Nooh, vetoketjustaan hajonneille takeille ei kyllä valitettavasti ottajia löydy vaikka ilmaiseksi antaisi. Just siksi että vitosella saa vetoketjultaan ehjiäkin takkeja. Siksi penäänkin valmistajien vastuuta. Meillä on jotain ”halpojen merkkien” takkeja neljännellä käyttäjällä ja edelleen vetskari pelittää. Mutta sitten uutena ostettu Po.Pin takin vetoketju jumittaa jo ja enteilee lopullista rikkoutumista. Ne vetskarit omituisesta ”kääntyy väärinpäin”. Toivottavasti ko. merkin edustajat lukevat nämä postauksesi kommentit niin menee tämä palaute tätä kautta heille toivottavasti eteenpäin. Sikäli kyllä olisi hienoa jos joku ilmaiseksi nuo vetskarit vaihtaisi mutta en kyllä niin paljon kiikuta euroja ko. merkin liikkeisiin että tuolle tasolle olisi mahdollista päästä.
Mä kyllä reklamoisin tuosta PO.P:n takin vetoketjusta, eihän sen nyt noin kuulu mennä. Kuulostaa siltä, että takkiin on päätynyt maanantaikappale vetoketjusta. Meidän muksujen ulkovaatteiden vetoketjujen kanssa ei tosiaan ole ollut koskaan ongelmaa, ei minkään merkin kohdalla, mutta nyt kun uhoan, eiköhän sekin päivä vielä koita 😀
Ja PO.P:n jengi toki lukee postauksen kommentteja, joten ajatukset, toiveet ja palautteet menevät kyllä perille 🙂
Meillä ei harmiksi ole pysynyt nuo ulkovaatteiden paikat, vaikka ohjeen mukaan olen tehnyt. Olisi niin näppärää.
Toiveena olisi kaikille lasten vaatteita tekeville, että laitettaisiin jo valmiiksi sisähousuun siihen polven alueelle kunnon iso vahvike. Ainakin meidän lapsilla on heti reiät polvissa eikä edes kouluikä ole auttanut. Tämmönen malli oli loppusyksystä yksi Popilla ja pyysin, että jos niitä tehtäisiin lisää ja mielellään eri värissä. Sehän ois jo sitten kunnolla eteenpäin, kun vaate on heti tarkoitettu kestämään. Vielä kun noihin saisi vyötärönapilla kiristyksen, jospa muidenkin kapeiden lasten vanhemmat pyytäisivät niitä.
Ja halvoissa ulkovaatteissa saattaa olla muuten ns leikkipaikat polvien kohdalla, näyttää vahvikkeelta mutta oikeasti on vain yksi kerros polvissa. Meillä molo kids on kestänyt, paitsi isommalle sitten ohuet nopeasti puettavat kevyttopat/kevyet välikausihousut (ilman henkseleitä) ovat saaneet polvien kohdalle reiän.
Oi kyllä. Kaikkiin housuihin tulee meilläkin reiät. Prismasta olen ostanut jotain tarrapaikkaa ja se on ollut toistaiseksi paras. Mutta joskus nekin irtoavat pesussa. Kai se siitä housumateriaalista riippuu. Mutta siis kaikki ulkohousut on meillä myös rikki polvien kohdalta. Ja myös yöhousut!!
No tähän sisähousujen reikiintymiseen voin kyllä samaistua, heh! Mä en sitten tiedä, miten paljon tuplakangas auttaa loppupeleissä, sillä meillä on kyllä paraikaa käytössä sellaisiakin housuja ainakin Melliltä ja Papulta. Mutta kun siihen tulee reikä, reikä siinä on silti, vaikka ei nyt heti polvi näykkään. Että kyllä mä olen nekin housut paikannut, että tulee siistimmät.
Ja joo, mäkin tahtoisin lasten housuihin vyötärökuminauhalla ja -napilla olevan kiristyksen. Se on näppärintä. PO.P:n leggareissa ja farkuissa sellaiset on, mikä on ihan super. Mutta sitten monissa collaripöksyissä ei.
Ulkovaatteiden silitettävät paikat eivät tosiaan ole ikuisia, kun niitä ei voi ommella kiinni, kuten sisähousujen paikkoja. Mä en ole koskaan päässyt (joutunut) testaamaan niiden käyttöä lapsilla pidempää aikaa, joten en osaa siksi kunnolla omaa kokemustani sanoa. Puolison korjaus kumimaisella liimalla (jolla siis paikkaa kalustushousujaan myös) piti koko talven, mutta se ei ole mikään nätein korjaustapa. Liimaus ei myöskään toimi, jos kangas on ehtinyt paljon hapertua, vaan se on enemmän omiaan, jos ulkohousuihin tulee selkeä palkeenkieli ja kangas reiän ympärillä on vielä iskussa.
Ja jaiks Pilami, on siis mahdollista saada yöhousutkin polvien kohdalta rikki!
Meidän pojalla yöhousut(kin) rikki ja paikattu polvista sekä edestä että takaa, koska housut on välillä päällä myös väärinpäin
Haha apua! Mä luulin, että meillä asuu termiittejä, mutta yökkärit ovat pysyneet ehjinä – vielä! 😀
Minä olen ostanut Partioaitasta Goretex-liimapaikkoja. Niillä olen paikannut omat ulkohousut ja nyt lapsen Pop:in kuorihousut. En tiedä miten pitää pesussa, mutta ei tarvitse silittää kiinni. Ennen pesua vaikuttavat olevan tosi hyvin kiinni.
Polvien paiukkauksessa minulla on se ongelma että vaikka on hyvä ompelukone niin siinä ei ole sitä mahdollisuutta että lahkeen tai hihan sisi pujotettua koneen alaosan ympärille. Olisikin kiva kuulla jotain vinkkiä polvien paikkaukseen tällaisella koneella. Vai onkohan se edes mahdollista? Minä en ole keksinyt kuinka sen tekisin.
Joo, ei se lahje mene mullakaan sen alaosan ympärille, joten ryttään vaan kangasta niin paljon sivuun, että saan paikattavan kohdan paininjalan alle. Onnistuu leggareissa ja kaikissa tällä tavalla niin iisisti, että en ole esimerkiksi alkanut purkaa sivusaumaa paikkaamisen ajaksi, kuten jotkut tapaavat tehdä.
Kiitos hyvistä vinkeistä mä en edes tiennyt, että sisähousuihin on saatavilla valmiita paikkoja viime viikonloppuna sitten hommasin Popin liikkeestä useamman paikkapussin ja nyt jo neljät housut ovat saaneet uuden elämän multa on aiemmin paikkaamiset jäänyt, koska omista paikantekeleistä on vaan tullut niiiiiin rumia
Ai vitsi, maailman parasta, että tästä postaukesta on ihan konkreettista hyötyä! Ja että neljät housut ovat jo nyt saaneet uuden elämän. Jes!
Kovasti odottelen erillistä postausta housujen paikkauksesta. Nuo Pop:in paikat on turhan tyyriitä kirppishousuihin joten itse tehdyn paikan vinkit olisi tarpeen.
Joo! Mä koitan saada sellaisen aikaiseksi. Tässä taas hiljan paikkailin housuja ja tein muutamat paikat itsekin (farkusta, osoittautua hyväksi tavaksi!), mutta kuten yleensä aina paikkauspuuhissa, kello oli jo niin paljon, että ulkona oli pimeää. Pitää ottaa asiakseen paikata joskus valoisaan aikaan, jotta saa hyvät kuvat otettua 🙂