Vappu hiipi kalenteriin taas yhtä yllättäen kuin maisemaan ilmaantuneet vihreyttä enteilevät silmut. Samana päivänä kun järjestelin pääsiäiskoristeet pois, kaivoin juhlalaatikosta esiin vappuhuiskat, pillit ja töötit. Juhlaa juhlan perään!

Olimme ystäväperheen kanssa päättäneet vapuksi yhdistää kahden talouden jengit. En edes mitenkään voi muistaa, milloin viimeksi olisi voinut levittää siskonpetejä lattioille. Tai ylipäätään nähnyt ystäviä noin, ajan kanssa ja myös sisätiloissa. Meinasin haljeta rinnassa kuplivasta onnesta.

Kuljimme pitkän vappuviikonlopun, jota vappufestareiksi myös kutsuttiin, saunavuorojen perässä. Festarit siis alkoivat ystävien kotona ja päättyivät meille. Kaksi saunavuoroa peräkkäisinä päivinä on jo yhtä juhlaa sekin. Päivät vietettiin Kivinokan mökillä, jossa Kivinokan taika laittoi auringon pilkahtelemaan pilviverhojen välistä ja mökin luomaan täydellisen tuulensuojan pienelle terassillemme.

Miten valtavasti olen kaivannut tuollaista yhteistä luuhailua ruokapöytien ympärillä, sohvilla lojumista läjissä ja sitä, että ainakin osan kesken jääneistä lauseista saa sanottua myös loppuun, kun aikaa on. Lapset remusivat leikkejään, pitivät diskoa ja välillä malttoivat tulla kikattelemaan syleihin. Täydellistä.

Kulkutaudissa on meidän perheellemme ollut se hyvä puoli, että puolison on ollut poikkeuksellisesti mahdollista pyytää vappu vapaaksi. Niinpä saimme herkutella jo toista vuotta putkeen koko perheen vapaasta vapusta.

Vaikka itsekin olen tyytyväisenä viettänyt valtaosan vapuistani töissä, vapuista on tullut muutamassa vuodessa lempijuhlani. Yksi niistä. Ihan on laittanut mietityttämään, että olenko menettänyt jotakin, kun löysin ja sain vaput elämääni tällaisena vasta nyt.

Siksi vappuaattona puin itseni vappuiseksi. Sellaiseksi, joita hymähdellen katselin niinä lukemattomina vappuina, kun olin myymässä yhdessä lapsuusperheeni kanssa Vaasan vapputorilla, kolmeen villakerrokseen ja talvitakkiin pukeutuneena. Vedin siis päälle hulmuavahelmaisen kesämekon, ohuen ohut sukkahousut, korkokengät, trenssin ja ylioppilaslakin. Eli toisin sanoen aivan liian vähän vaatetta.

Palelin, mutta silti ja ehkä juuri siksi tunsin olevani osa juhlaperinteiden jatkumoa. Minä vähän hytisevänä, maasta puskevat kevätkukat, nupuillaan oleva luonto ja kelmeän keltainen ja armottoman ihana kevätvalo. Ja mahdollisuus sipsutella sukkahousuineen sisätiloihin ja vetää villasukat jalkaan.

Vaikka pidän perinteistä, pidän myös siitä, miten vappu ei ole kangistunut tietynlaiseksi, vaan sen voi luoda juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Pohjolan hartaiden ja perhepiiriin keskittyvien juhlien vuodenkierrossa tarvitaan tällaisia ystävien, naurun, hassujen hattujen, kesää lupailevien hetkien ja kuplivien rusinajuomien juhlia.

Toukokuu, ihan älytöntä ja ihan parhaista parhainta. Luonnon hämmästyttävin kasvuntaika ja kesä on vielä edessä.

Jaa: