Kivinokan viljelypalstamme elää ja kasvaa niin kohisten, että jos palstapiipahdusten välissä on päiväkin, eron huomaa heti. Samaten jotenkin ihmeen kaupalla saamme siellä puolison ja osittain lastenkin kanssa rymsteerattua joka käynnillä jotain pientä, joten sitten viime palstaterveisten koko aarimme näyttää jo ihan erilaiselta.

Mansikkapuskat ovat kasvaneet ainakin kolminkertaisiksi ja kaipaavat vettä tynnyreittäin. Ensimmäiset valkoiset kukinnat saivat aikaan hykerryttävän onnentunteen siitä, että meidän istuttamamme ja hoivaavamme mansikat ovat niin tyytyväisiä oloonsa, että palkitsevat meidät kukkasin. Nyt kukkia on jo kymmenittäin, ja toivottavasti mehiläiset ja muut pölyttäjät ovat löytäneet paikalle. Jännityksellä odotamme, koska voimme syödä ensimmäiset oman maan mansikat.

Viinimarja- ja karviaispuskissa sen sijaan on edetty jo kukinnoista marjoihin. Oksat ovat täynnä ryppäitä, joissa kasvaa vierivieressä pienen pieniä marjavauvoja. Miten ihania smoothieita saadaankaan niistä surrautella ensi talven aikana! Ja pienen mustaherukkapuskan lehdistä aion valmistaa anopin ohjeella lehtimehua, sen verran mitä aineksia riittää. Lehtimehu, eli Louhisaaren juomanakin tunnettu mehu, on kesäherkku, josta on tullut erityisen harvinainen muutettuamme pois Pohjanmaalta ja anopin mehukattilan lähettyviltä.

Pari viikkoa sitten istuttamamme perunatkin ovat alkaneet nostaa vihreitä lehtiään maasta, joten elokuussa saanemme ensimmäiset ikiomat uudet perunat. Soijapavut kylvin parisen viikkoa sitten ja härkäpavut lasten kanssa reilu viikko sitten, mutta niiden kohdilla penkeissä ei vielä näy elämää. Vähän huolettaa, ehtivätkö ne mennä ennen kylvöä pilalle vesipurkissa, jossa ne päivän sijaan lilluivat melkein viikon. Porkkanat kylvettiin maahan myös reilu viikko sitten, ja nyt jännittää, josko sieltä alkaisi nousta hentoa vihreää.

Palstan perällä villinä kasvava raparperi on hiljakseen kasvatellut kymmeniä ja kymmeniä varsia, joiden latvoissa keikkuvat syvän vihreät lehdet. Se on kyllä ihme epeli, sillä hyvä jos ollaan muistettu edes kastella koko raparperia, mutta sieltä se vaan puskee itsestään meteliä pitämättä. Raparperi on niin nätti, että sitä on ihana kasvattaa ihan vain sen kauneuden vuoksi. Nyt raparperi tuottaa kuitenkin satoa siinä määrin – meillä kun kasvaa sitä palstan lisäksi kotipihalla ja parvekkeella – että siitä riittää kyllä ihastelun sekä parin raparperipiirakan lisäksi aineksia myös muuhun.  

En yleensä välitä juurikaan hilloista, mutta raparperihillo voisi olla ihana nauttivaksi vaikkapa uuniohrapuuron kanssa niinä talven verkkaisina sunnuntaipäivinä, kun ulkona on pimeää aamusta iltaan. Ja vaikka en juuri mehuistakaan välitä muuta kuin tuorepuristettuna, raparperimehu voisi olla ihanaa. Olisiko teillä raparperihilloon tai –mehuun vinkata joitain hyviä ohjeita?

Rymsteerausten kanssa isoin juttu on puolison palstan ympärille rakentama aita. Se oli ensimmäinen vinkki, jonka muilta palstailijoilta saimme, sillä alueella liikkuu paljon kauriita. Toisin kuin pelkäsin, aita sulautuu ympäristöön yllättävän hyvin, eikä sitä kauempaa edes huomaa. Puoliso teki aitaan ikkunaremontin jämämatskuista portin, joka on maailman söpöin –meidän pikkuparatiisimme portti!

Palstalla valmiina olleen työkalulaatikon siirsimme toiseen paikkaan, ja aarin takareunaan puoliso nikkaroi niin ikään roskalavalta löytyneestä puumateriaalista kompostin. Se on vielä vähän keskeneräinen ja ei niin toimiva rakennelma, mutta menkööt nyt noin. Kaikki palstalla syntyvä maatuva jäte pitää hoitaa palstan sisällä, ja olisipa ihanaa, jos jo ensi vuonna meillä olisi käytössä omalla palstalla syntynyttä uutta mehevää multaa.

Muutoksia on kokenut myös palstan keskiosa, josta purimme vanhat ja hajonneet kasvuhärrykät pois ja tasoitimme maan. Tilalle olemme rakentaneet palsalta löytyneistä puisista puutarhalaatoista pation. Siinä on tarkoitus voida paistatella päivää ja syödä eväitä sitten, kun jossain vaiheessa löydämme jostain toimivan pöytäratkaisun väliaikasversion tilalle. Lahot ja huterat penkit sekä tuolit ovat tosin toimineet siinä tehtävässä ihan hyvin jo nekin.

Pation ympärille olen siirtänyt palstan vanhasta kukkapenkistä perennoja: unikkoa, kurjenmiekkaa, jotain tunnistamattomia kasvikavereita ja perennan, joka Lähiömutsin IG Storyn seuraajaraadin enemmistöllä tulkittiin Palavarakkaus-nimiseksi. Siirsin myös pionin, vaikka se kauhistutti. Nyt viikkoa myöhemmin uskallan todeta, että näemmä se ei ollut moksiskaan siirrosta, vaikka onkin luonteeltaan kuulemma herkkis. Pation ympärille voisi myös levittää samaa puuhaketta, jota laitettiin mansikkapenkkien käytäville. Siinä on mukavampi askeltaa, eikä maa muutu kastelusta mutaiseksi.

Vanhan kukkapenkin kohta pitäisi vielä kääntää. Siinä tulee olemaan iso homma, sillä maa on täynnä juuria, jotka pitäisi ennen uusien kasvien kylvämistä saada pois mahdollisimman hyvin. Tarkoituksena olisi kylvää hernettä, kolmea erilaista sipulia sekä purjoa. Saas nähdä, mitä siitä tulee, kun tässä mennään jo ihan just kesäkuun puolivälissä. Yksi kasvulaatikkokin on vielä vailla asukkaita. Samaten pation toisella reunalla on vielä markkia, jota voisi myllätä uusiksi.

Tässä onkin kottikärry välillä lähtenyt keulimaan vähän liikaa, ja on pitänyt muistuttaa itseään, että tämä on vasta meidän ensimmäinen palstavuosi. Ollaan siihen nähden tehty enemmän kuin ajateltiin. Ensi vuonna ehtii sitten ottaa kasvukaudesta heti alkuun kiinni, kun pohja on jo valmiina. Valmista ei tule koskaan, mikä onkin osa palstailun onnea, ja jos nyt jää joku nurkka täysin kesken, sitten jää.

Mahtava juttu on myös palstalle ostamani kahluuallas ja pari leikkivesiruiskua. Niiden ansiosta lapset viihtyvät hyvin, ja samalla kun vedellä räiskötetään, saavat myös ympäröivät kasvit juodakseen. Jestas minkä määrän aarillinen kasveja imee vettä! Vähän lisää lapsiperhesäätöä ja -draamaa vesileikit ovat tietty tuoneet palstalle hauskuuden lisäksi, mutta sitähän se on ja sillä mennään. Tärkeintä on kuitenkin se, että koko sakki viihtyy palstalla. Sillä kyllä, edelleen voisin muuttaa sinne loppukesäksi.

Ps. Koska puutarhahurahdukseni on sitä luokkaa, että blogin nimeksi voisi hyvinkin pian muuttaa Lähiöpuutarhamutsin, perustin Instagramin Storyjen kohokohtiin kaupunkiviljely-kohdan, jonka alle kerään kaiken palstailuun ja muuhun kaupunkikuopsutteluun liittyvän kuva- ja videomateriaalin. Siellä pääsee melkein päivittäin seuraamaan palstakuulumisia, ja olenkin ollut ihan onnesta soikeana, miten ihanasti IG-seuraajat ovat kanssaeläneet palstailoa meidän kanssa.