Vuonna 2015 meillä oli vauva ja kolmevuotias. Aloitin silloin projektin, jossa joka viikko sopivan paikan tullen annoin kameran jonkun käteen tai asetin sen ottamaan kuvan itselaukaisimella.

Syntyi arkikuvasarja, johon tallentui muun muassa hampaiden pesua kaksion pienessä kyppärissä villasukat myttyrällä, kirjanpitoa vauvaa imettäen, vaalikahvit kotilähiön kallioilla, vaunujen kanssa säätämistä pyöräkellarissa ja kuravaatteiden huuhtelua pesutuvan isossa altaassa.

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2018, meillä oli kaksi päiväkoti-ikäistä muksua, kun aloitimme projektin uudelleen. Yksi lapsiperhe-elämää tallentava kuva ja teksti viikossa, vuoden ajan.

Kuvasarjaan tallentui muun muassa viimeinen neuvola, puistolounaita omien kuppien ja aterimien kanssa, ensimmäinen matka länsimetrolla, märkien ulkovaatteiden kaaosta eteisessä, yövaatteiden vaihtamista metsässä ennen telttayötä, harrastuskuskausta laatikkopyörällä ja lapsien nukuttamista neliömme lastenhuoneessa suunnistuslamppu päässä.

Ja nyt sitten, kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2021, meillä on lapset, joista molemmat tulevat olemaan tämän vuoden aikana koululaisia. Ja me lähdemme lasten kanssa arkikuvaprojektiin uudelleen. Idea on yksinkertainen ja sama kuin kahdella edelliselläkin kerralla:

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Hieman jännittää, mitä tästä tulee. Toisin kuin vielä kolmekin vuotta sitten, emme ole enää niin tiukasti toisissamme kiinni oleva jengi. On päiviä, kun kaikki painelevat omissa menoissaan aamusta iltaan, ja mietin, mahtuuko viikkoihin luontevasti 52 erilaista hetkeä, kun olemme kolmistaan tallennettavissa kameralle. Mutta lapset olivat innoissaan projektista, joten kokeillaan!

Sillä tuleehan tästä valmistuessaan mahtava tallenne niin meille itsellemme kuin yleisestikin. Jos kaikki menee hyvin ja suunnitellusti, vuoden lopussa kasassa on jo 208 kuvaa ja kertomusta tiivistettyä silottelematonta ajankuvaa eräästä itä-helsinkiläisestä lapsiperheestä, kuuden vuoden ajalta.

Jaa