Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Kun hankimme pienen kalliolla seisovan töllerömme Helsingin Kivinokasta, kuuntelin lumoutuneena mökin edellisten omistajien tarinoita Kivinokasta. He kertoivat, miten vuosikymmeniä sitten perheet muuttivat koko kaudeksi kesämajoihinsa.

Perheet olivat isoja ja kesämajat pienimmillään alle 10 neliöisiä, mutta Kivinokassa oli ja on tilaa temmeltää. Kun vanhemmat lähtivät töihin, lapset jäivät keskenään Kivinokkaan. Lapset juoksivat paljain varpain ympäri niemennokkaa muiden kivinokkalaismuksujen kanssa, ja en saata onnekseni edes kuvitella, mitä kaikkia pöljyyksiä saivat päähänsä. Mutta hölmöilyjen lisäksi pelattiin tuntikausia jalkapalloa, ongittiin ja uitiin. Luotiin loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita ja mereltä sekä rantahiekalta tuoksuvia lapsuuskesämuistoja.

Mietin jo silloin, että voi kun omat lapseni saisivat palasen juuri tuota, tähän päivään tuotuna. Että olisi vanhempien tuoma turva siellä taustalla, mutta myös lapsien oma maailma, jossa painellaan aamusta iltaan muiden Kivinokan muksujen kanssa ympäri metsiä, kallioita, rantoja ja palstatilkkuja.

Ja sen he saivat. Enemmänkin.

Pari lämmintä viikkoa on saanut uinuvan Muumilaakson muuttumaan keväistä onnea säpinöiväksi muurahaisyhdyskunnaksi. Jos talvikauden ajan Kivinokka on ollut enemmänkin minun ja puolison pehmoisen rauhallinen tyyssija kaupungin keskellä, nyt lapsiakaan ei enää tarvitse niin kovin houkutella Kivinokkaan. He tietävät, että sillä ja tuolla mökillä on taas kavereita, joten yleensä he pyrähtävät omille teilleen heti kun pyörät on saatu parkkiin.

Ruuat katetaan milloin kenenkin mökin terassille tai palstalle. Pöydän ääreen kutsutaan omat perheenjäsenet ja muut paikalle sattuneet, jos suinkin sapuskaa vain piisaa. Tai sitten laitetaan eri ruokakuntien sapuskat yhteen, niin varmasti riittää kaikille.

Ruuan jälkeen lapset taas säntäävät omiin leikkeihinsä, kun aikuiset jäävät venyttämään aikaa kahvikuppien ääreen. Välillä lapset piipahtavat pötköttelemään puutarhakeinuun, käyvät auttamassa vähän yhden sun toisen palstalla ja potkivat palloa vaihtuvien pelikavereiden kanssa. Mökittömiä kavereita tulee käväisemään. Aikuiset välittävät toisilleen näköhavaintoja muidenkin muksuista, ja uimavalvojavuoroja vuorotellaan.

Eilen illalla katselin sydän hyristen lasta, joka oli päivän leikeistä yltympäri likainen ja nauravainen. Toinen oli jo tahtonut lähteä kotiin, mikä sekin on onneksi mahdollista, kun mökkimatka kestää pyöräillen vartin. Kivinokka alkoi hiljentyä viikonlopun jäljiltä ja me istuimme lapsen kanssa auringon lämmittämällä rantalaiturilla uinnin jälkeen.

Olin poksahtaa onnesta.

Mikä onni on, että saamme kaupungin ja kaupungin keskellä Kivinokan. Että lapset saavat samaan aikaan olla sekä helsinkiläisiä että kivinokkalaisia.

Jaa: