

Olimme perheen kanssa viime viikon syyslomalla. Vietimme sitä puolison ammattiliiton kautta vuokrattavissa olevalla mökillä, jonne olemme palanneet joka lokakuu nyt seitsemän vuoden ajan.
Tuolla mökillä on kaikki, mitä arjen runtelema ja kohmeloittama ihminen lokakuussa tarvitsee: sauna, sienimetsä, suojaisa järvi ja mahdollisuus pedata pimeät unipesät mökin uumeniin.

Me nukuimme vähintään kymmenen tunnin yöunia, emmekä pukeneet moneen päivään päälle muuta kuin villakalsarit. Teimme retkiä lähimetsiin, joista sai tänäkin vuonna poimia niin paljon suppilovahveroita kuin pienen vuokra-auton takakonttiin mahtui.
Kävimme soutelemassa ja laitoimme joka aterialle jotain metsäsienistä. Lämmitimme saunan aamuin sekä illoin ja pulahdimme uimaan järveen, jonka pinnalle tipahteli keltaisia koivunlehtiä kuin luonnon omaa konfettisadetta, joka karnevaalitunnelman sijaan ripautteli ympärilleen rauhaa.
Etenkin tällaisille taloyhtiön kellotetuille saunavuorolaisille aamusaunassa tiivistyy lomatunnelma. Saunominen arkiaamuna ilman aikataulua, siinä on jotain rennon röyhkeää. Hipsin joka aamu heti herättyäni yöpaidassani ja villatakissani sytyttämään saunan pesään tulet. Vain pieniä pesällisiä, jotta löylyistä tuli napakkojen sijaan pehmeän kosteat.

Sain aamusaunoihin kaveriksi esikoisen, jonka kanssa pötköttelimme ylälauteella jalat lomikkain kiukaan naksuessa ja tulen loimutessa ikiaikaisen rauhoittavana.
Kehot lämpöä hohkaavina vedimme yllemme saunatakit ja hipsimme rantaan. Vesi höyrysi yön jäljiltä, ja lokakuun aurinko oli jaksanut juuri ja juuri nousta vastarannan metsän yli ja heitti sieltä viistoja säteitään tyyneen vedenpintaan. Minä uin pitkiä rauhallisia vetoja laiturin päässä, kun lapsi ui kuin pieni spanieli muutaman pikaisen ja ilokujertavan kierroksen rantavedessä.

Saunassa vesikauhalliset laskeutuivat päälle raukeutena. Eikö olekin ihanaa, kysyin, ja lapsi mumisi silmät ummessa joo. Siinä lauteilla syvää onnea ja rauhaa tuntiessani tajusin selvemmin kuin koskaan, että tämä tässä on luksusta.
Olen jostain syystä aina mieltänyt luksuksen sellaiseksi överiglamouriksi ja rahalta haisevaksi kiilloksi ja korskeudeksi, joka ei kosketa minua.
Olemme kyllä kerran perheen kanssa olleet luksushotellissa lomalla, sen kun sai muutaman päivän varoitusajalla halvemmalla kuin perusmajoituksen. Olihan se toki seikkailu ja hauskaa; siellä me söimme respan ohi nolostellen salakuljetettua noutopizzaa sängyssä, joka oli isompi kuin makuuhuoneemme kotona. Mutta oliko se sellaista, joka saa sydämen lähes kipristymään onnesta? Omalla tavallaan joo, mutta syvemmällä katsannolla ei.

Oma ajatukseni luksuksesta on ollut kapeakatseinen. Se mitä minulle merkitsee luksus, on jotain, mitä ei saa rahalla. Siksi se on sitä arvokkaampaa.
En tiedä, huijaanko itseäni osittain, onko tämä pakon edessä tyytymistä. Pietarin saunalomalla olin haljeta onnesta niin kansan- kuin luksusbanjoissa.
Ja kyllähän minä olen esimerkiksi päässyt matkaamaan purjeveneellä, jonka kansilankkuihinkaan minulla tuskin olisi ollut varaa, ja nautin siitä laineilla lentämisestä ja meripärskeistä kasvoilla niin että itkin onnesta. Mutta en usko tämän olevan itsepetosta. Luulen, että minun luksukseni ei purjehdusretkelläkään liittynyt niinkään luksuspurjeveneeseen, vaan tunteeseen vapaudesta ja meren läheisyydestä.

Minulle luksusta ovat vastapainot, vaihtelut ja rutiinien rikkominen. Minulle luksusta on luonto, jonka vesiin voi pulahtaa uimaan vuodenaikojen vaihtelussa ja jonka mättäiltä saan kerätä ruokaa. Hiljaisuus, aikatauluttomuus, läsnäolo.
Asiat, jotka ovat suurelle osalle maailman ihmisistä tavoittamattomia. Asioita, joita toki voi koittaa ostaakin, mutta jotka tuntuvat ostettuna yhtä vääriltä kuin itsestäni tuntuisi ajatus esimerkiksi Lapin luonnon kokemisesta moottorikelkkasafarilla päristäen. Kun kulkee liian nopeasti ja äänekkäästi, ei välttämättä pääse koskaan perille.
Mutta en ole tietenkään niin pöljä, ettenkö tietäisi, että pääomaa tarvitaan siihenkin, että voi esimeriksi ottaa syyslomaviikon koko perheelle vapaaksi, herätäkseen aamuisen herätyskellon sijaan aamusaunaan. Tietenkin. Mutta nämä laiskan raukeat ajatukset saunanlauteilla saivat ymmärtämään, minkälaisen henkisen rikkauden ja arjen luksuksenkin keskellä saan elää.

Ajatus tästä jäi kytemään jo tovi sitten, kun tarjosin kaupunkimökillämme Kivinokassa naapurimökkiläiselle ja hänen kaverilleen hernekeittoa heidän pitkän melontaretkensä jälkeen. Tämä tässä on luksusta, josta moni pohatta olisi valmis maksamaan vaikka mitä, kaveri totesi; pitkä melontaretki ruskan väreissä hehkuvassa luonnossa kaupungin keskellä ja sen päälle höyryävät hernekeitot yhdessä niistä satumaisen pienistä mökeistä, joita on ripoteltu pitkin metsää.
Olin ihan samaa mieltä, ja samalla tietäen, että tätäkään kokemusta ei oikeasti olisi voinut ostaa, se tuli antaen.
Minulle luksusta on saada olla yhtä luonnon kanssa, mahdollisuus helliä alkukantaisuutta itsessäni. Voida olla rakkaidensa kanssa läsnä, mutta halutessaan hiljaa. Ja valtaosa siitä luksuksesta on läsnä arjessanikin, kunhan vapautan sen käyttöön sitä arvokkainta; aikaa.
Ihanalta kuulostaa! Jäi kiinnostelemaan, mihin ruokiin niitä suppiksia upotitte?
Oli ihanaa <3 Aina sitä melkein unohtaa, mihin sitä lomaa tarvitsee, kun olisi niin paljon töitäkin, mutta nyt taas muistan 🙂
Ja moni on kysellyt samaa, että mihin niitä sieniä käyttää. Siksi olen koostamassa aiheesta ihan oman postauksensa, jonka toivottavasti saan ilmoille pian!
Just näin! Kiitos kun kirjoitit auki sen, mitä minäkin ajattelen. Luksusta.
Itketti muuten koko teksti alusta loppuun. Syvä kiitollisuus, että on mahdollisuus juuri tähän luksukseen.
Kiitos.
Niin ihana ollut kuulla ja huomata eri kanavissa, miten nämä mun ajatukset tuntuivat tutulta niin monista muistakin <3
Hei. Tää on nyt tällänen kannanotto, minkä voi ohittaa toteamalla että kaikesta joku voikin pahastua. Mutta olisiko jo aika pysähtyä pohtimaan myös stereotypioita jotka liittyvät ns rikkauteen ja siihen, minkälaista kieltä varakkuudesta voi ja on asiallista käyttää. On varmaan kaikille itsestään selvää, ettei tämä postaus voisi olla olemassa, jos sen idea olisi että ”hölmö köyhä sosiaalipummi ei tiedä mistä jää paitsi”. Jännästi näin päin leimaava ja loukkaava puhe on kumminkin hyväksyttävämpää. Teidänkin lähipiirissä on varmasti siihen menestyneimpään 5% kuuluvia. Ihan niin kuin rintasyövän tai psykoosin sairastaneita, homoseksuaaleja tai vaikka suomenruotsalaisia. Vai piilottelevatko hekin itseään välttyäkseen itseensä kohdistuvilta kurjilta asenteilta?
En nyt valitettavasti saa kiinni, mitä tarkoitat. Enhän minä kirjoittanut mitään rikkaat vastaan sosiaalipummit -tekstiä. Tämä kaikki, suomalainen luonto, on blogin kohderyhmän tavoitettavissa erinäisin tavoin, eikä sillä ole tekemistä varakkuuden kanssa (paitsi niine osineen, mitä tekstissä mainitsenkin).
Alleviivaan siis nyt itseäni: kirjoitin omasta kapeasta käsityksestäni luksuksen suhteen; siitä miten olen ymmärtänyt luksuksen olevan itselleni ihan muuta kuin asiat, joihin luksus-etuliitteellä yleensä viitataan. Enkä jaksa uskoa, että mikään luksusbrändi tästä nokkiinsa ottaa, heitä tuskin kiinnostaa tällaisen wanabe-hipin mietteet heistä.
Palaan nyt tähän vaikka vanha viesti onkin kun en ollut huomannut vastaustasi. Selvästikään et yhtään saanut kiinni siitä mitä tarkoitin niin yritän vielä uudelleen :). Kurjaa jos en saanut sanottua sanomaani selkeästi.
Tarkoitin että minä pahoitin mieleni tästä tekstistä (tai ennemminkin tunsin pettymystä että olit kirjoittanut näin). Teksti on sinällään kiva ja mukavaa samaistuttavaa luettavaa niin kuin tekstisi yleensäkin. Kaikki suomalaiset voivat varmasti samaistua syysmökkeilyn luksukseen ja mökkeilyn yksinkertaistaman elämäntavan nautinnollisuuteen. Itse asiassa ajattelen, että suurin osa maailman ihmisistä nauttisi kuvaamasi kaltaisista hetkistä. Kylmästä vedestä ja tuulesta saunan lämmittämällä iholla, kellottomasta metsässä samoilusta, nuotiolla paistetusta ruuasta ja niin edelleen. Olemme kansana todella rikkaita kun melkein jokaisella on mahdollisuus päästä näistä asioista jollain tavalla osalliseksi.
Se mistä tässä pahoitin mieleni oli maalailemasi vastakkainasettelu joka oli osittain rivien välissä. Se tuntui stereotyyppiseltä, virheelliseltä ja syrjivältä. Ihan kuin varallisuudella olisi jotain tekemistä sen kanssa, ymmärtääkö nauttia vaikka mökkeilystä tai luonnosta tai vuodenajoista. Tai että jos pitää perinteisesti ja kapeasti luksukseksi (kalliiksi) mielletyista asioista tai merkeistä on niin hölmö ettei ymmärrä kuvaamistasi nautinnoista mitään. Ethän sinä näin kirjoittanut vaan puhuit tosiaan omista käsityksistäsi. Mutta jos luet tekstisi uudelleen ehkä voit saada kiinni näillä esimerkeillä siitä, mitä stereotypioita tulit samalla vahvistaaksesi ääneen. Ja näytät hyväksyvän niiden käytön sen enempää ajattelematta, että ne koskettavat ja haittaavat jonkun ihmisryhmän jokapäiväistä arkea.
Suomessa on yhä vallalla aika tasapäistävä ajatus siitä, että olemme keskiluokkainen kansa. Melkein kaikki jo ymmärtävät, ettei vaikka köyhyys ole kenenkään syy. Köyhyyden stereotypioihin viittaaminen on selkeästi asiatonta. Sitähän et teekään ja ymmärtäisit todennäköisesti heti ajattelevasi stereotyyppisesti, virheellisesti ja kapeasti jos vaikka surkuttelisit sitä, ettei köyhä tiedä mitään näistä kuvaamistasi keskiluokkaisista luksuksista. Sen sijaan tämä minun kommenttini ehkä aiheuttaa lähinnä hämmennystä ja tuntuu asiattomaltakin? Koska on vielä aika tabu kertoa, että huomasitko että pahoitit mieleni syrjimällä minua. Koska minullahan on asiat niin hyvin, että en saisi avata suutani ja kertoa tunteistani. Itse asiassa en saisi edes paljastaa olemassa oloani vaan pitäisi vaan koittaa sulautua joukkoon, koska muutenhan nostan itseäni jalustalle ja samalla vielä draamailen ja tuhlaan toisten aikaa tärkeämmiltä jutuilta.
Halusin siis palata tähän siksi, että pidän työstäsi ja seuraan sitä mielelläni. Tekstiesi lukemisen kautta ajattelen myös, että haluat olla tiedostava ja muut huomioon ottava ei-syrjivä wannabe-hippi ihan niin kuin minäkin. Tämä ei kuitenkaan ole edes ensimmäinen tekstisi, jossa olet mielestäni näitä rikkausstereotypiota käyttänyt ja niin kuin sanoin, se tuntuu kurjalle.
Kiitos, että yrität selittää uudelleen. Mutta en nyt tosiaan valitettavasti edelleenkään saa kiinni miten tässä tekstissä olisin syrjinyt rikkaita. Aloin myös pohtia, miten rikas edes määritellään – kuulunkohan minäkin jonkun silmissä heihin, mediaanipalkkoihin vertaamalla hyvätuloiseksi määriteltävänä? Ehkä. Sen kyllä tunnistan, että hyvätuloisia on helpompi arvostella, taloudellinen varmuus kun luo resilienssiä, kun taas taloudellisten ongelmien kanssa kärsivät ovat jo valmiiksi heikommassa asemassa.
Vaikka en nyt tosiaan näe väitteillesi perää, siitä huolimatta: olen pahoillani, että pahoitin mielesi.
Miten upeasti kirjoitettu!
Tuo todellakin kuulostaa luksukselta! Sitä jotenkin koko ajan enemmän arvostaa ihan tavallisia rauhallisia aamuja, metsälenkkejä, mökkissaunaa jne… Olen itse alalla, jossa töiden takia joutuu käymään ties missä kissanristiäisissä fine dining -paikoissa jne, joskus nuorempana se oli muka hienoa mutta nykyään pakkopullaa (onneksi koronan takia välttää nämä) ja luksusta on päästä niistä kotiin ja vetää villasukat jalkaan
Minähän rakastan myös fine diningia (ne vastakohdat!), mutta on ollut jännä ja etenkin ihana huomata, että kaikista suurinta onnea tunnen juuri vaikkapa aamusaunassa mökillä perheen kanssa. Sellaiset hetket ovat henkisesti valtavan arvokkaita <3
Kaunis postaus, kiitos!
Lueskelin vähän luksus-sanan (eng. luxus, luxurious) alkuperästä. Merkitys on käsittääkseni alunperin liittynyt nimenomaan aistinautintoihin materian sijaan. Tai eiväthän nämä sulje toisiaan pois, esimerkiksi pellavalakana voi olla ihanimman tuntuinen iholla mutta myös huomattavasti kalliimpi kuin halvin lakanasetti kaupassa. Makuasioista ei kannata kiistellä ja luksuksen määrittelee varmaankin jokainen itse itselleen. Mistä minä nautin? Mielestäni tämä postaus ei sisältänyt ennakkoluuloja hyvin varakkaita ihmisiä kohtaan, kuten joku aiemmin kommentoi. Tai missä vaiheessa mielestäsi käytettiin epäasiallista kieltä tämän asian suhteen? Hyvin varakkailla ihmisillä voi olla usein omat syynsä piilotella varakkuuttaan, esim. pelko muiden kateudesta joka voi saada mitä erilaisimpia muotoja avoimesta vihamielisyydestä liehittelyyn hyötymisen toivossa. Mistä superrikas ihminen tietää muiden ihmisten motiivit olla vaikkapa ystävä tai parisuhteessa? Näissä asioissa jokainen voi varmasti tehdä oman osansa avoimuuden ja rehellisyyden kautta. Kohdataan AINA ihminen ihmisenä. ♥️
Ja vielä tuli mieleen, että hyvinkin vaikka Airbnb:n kautta voisi tarjota tällaista elämystä jonka kuvailit, ruskamelonta plus lounas pikkumökillä. Hinnan voisi määritellä itse, olisiko tämä mahdollista vain ”pohatalle” vai voisiko olla jopa useimpien mahdollista ostaa?
Hauskaa, enpä tiennytkään luksus-sanan alkuperää. Sittenhän minä olen vasta nyt saanut kiinni luksuksen syvimmästä merkityksestä 🙂
Kivinokan kesämajoja, kuten ei muidenkaan kesämaja-alueiden mökkejä saa vuokrata eteenpäin. Se on erinomainen sääntö, joka kunnioittaa alueiden historiaa ja säilyttää alueiden alkuperäisen tarkoituksen ja tunnelman mahdollisimman hyvin. Ruskamelontaa toki voi harrastaa just vuokrakamoillakin, varmaan jotain ohjattuakin järkätään. Oli miten oli, vaikka sen kaiken voisi ostaa, on aina vielä suurempi luksus, kun sen saa kokea tällä tavalla sattumusten kautta annettuna.