Minulla on uusi takki! Tai minulle se on uusi, mutta sillä on ollut elämä jo ennen minua. Ostin takin kesällä Seinäjoen Kierrätyskeskuksesta, käydessämme ystäväni kanssa kirppiskierroksella Pohjanmaalta löytyvässä Suomen kirppispääkaupungissa.
Ostan valtaosan vaatteistani käytettynä, ja siihen on useampi syy
Kun ostan käytettyä, maailmaan ei tarvitse tuottaa lisää materiaa, mikä taas säästää luonnonvaroja ja vähentää päästöjä. Tämä on tullut viime vuosina yhä tärkeämmäksi kulutuskriteeriksi, mutta totta puhuen en juurikaan ajatellut sitä joskus silloin esiteininä 90-luvun puolivälissä, kun löysin kirpparit elämääni. Silloin ajattelin vain, miten siistejä aarteita kipputorit olivat pullollaan.
Kun ostan käytettyä, löydän spesiaaleja juttuja. Tykkään leikitellä pukeutumisella ja olen vinksallaan menneiden vuosikymmenten estetiikkaan. Kirpputoreilta löytyvät aina ne päheimmät ja mielenkiintoisimmat vaatteet.
Kun ostan käytettynä, säästän. Tämä ei tosin ihan aina pidä paikkansa, sillä jos käy kuratoiduissa vintageliikkeissä, maksaa samalla putiikin asiakkaan puolesta tekemästä aarteenmetsästyksestä sekä sen myötä rekeissä pursuilevasta laadusta. Silloin vaatteita tai vaikka kenkiä ja laukkuja saattaa saada edukkaammin pikamuotiketjuilta, mutta sitä toimintaa en tahdo tukea. En eettiseltä, ekologiselta tai laadulliselta kannalta. Mieluummin satsaan vingateen ja maksan vintageputiikin pitäjälle ammattitaidostaan. Ja jos jaksaa kollata kirpputoreja, ryönän keskeltä löytää aina aarteita hyvinkin edullisesti.
Kun ostan käytettynä, saan laatua. Tämä on nykyään itselleni se ehkä tärkein syy. Toki kirpputorit ovat pullollaan trikoorytkyä, akryylinukkaa ja kippuralle vetäviä saumoja. Mutta sieltä löytyy myös vaatteita niiltä ajoilta, kun vaatteita arvostettiin ja materiaalit sekä työnjälki olivat käyttöä ja aikaa kestävää. Sellaisia vaatteita toki nykyäänkin yhä tehdään, mutta kun ostaa vintagea, voi olla melkein varma, että tuote kuin tuote on tehty huolella ja hyvistä materiaaleista niin että ne kestävät vielä seuraavatkin vuosikymmenet.
Takeissa laatuero vintagen ja nykymuodin välillä on selvin
Jos kirpputorit tuntuvat vieraalta ajatukselta, kannattaa aloittaa takeista. Vintagena ostettu takki on vaatekappale, jossa laatuero etenkin nykyiseen pikamuotimenoon on omiin amatöörisilmiinikin selvin. Eron kun yleensä tosiaan näkee jo päällepäin. Vintagetakki on ryhdikäs, saumat sekä muut yksityiskohdat ovat huoliteltuja ja kangas on laadukasta ja siten hyvässä kunnossa.
Omista takeistani kaikki – retkeily- ja urheilutakkejani lukuun ottamatta – ovat käytettynä ostettuja. Niin bleiserit, villakangastakit, trenssit kuin farkkutakki. Esimerkiksi sellaisia tuulta ja tuiverrusta pitäviä ja kunnon villasta valmistettuja villakangastakkeja, villakangaspalttoita, ei enää saisi uutena, eikä etenkään niin edullisesti kuin kirpputoreilta.
Ainut huono puoli vintagetakeissa kaltaiselleni pitkälle ja apinakätiselle käyttäjälle ovat monesti liian lyhyeksi jäävät hihat. Ylipäätään esimerkiksi 50- ja 60-luvun takeissa hihat jäävät silloisen muotokielen mukaisesti ylemmäs ranteeseen kuin nykyään. Tämän ongelman olen tarvittaessa ratkaissut käyttämällä pitkävartisia käsineitä.
Tämän syksyn uutuus: kotimainen popliinitakki 90-luvulta
Tämä minun uusi takkini tuli korvaamaan ohuen ohutta vintagepopliinitakkiani (joka näkyy ainakin tämän vuodelta 2013 olevan postauksen kuvissa). Vanha takkini alkoi entisen elämänsä ja minun käytössä olleiden vuosien jälkeen olla sen verran ryönäisessä kunnossa, että siihen ei enää olisi auttanut oikein värjäys tai kymmenes korjausompelukaan.
Uusi vanha takkini on Marmalade Collection -merkkinen ja Suomessa valmistettu. Sen muotokielen perusteella (siinä oli komeat olkatoppauksetkin, jotka poistin) arvioisin takin olevan 90-luvulta. Tuoreemmasta vintagesta vihiä antaisi myös takin materiaali; polyesteri. Tämä takki ei siis hengitä lainkaan niin hyvin kuin takit ajalta ennen muovivallankumousta, ja sen takia meinasin jo jättää takin ostamatta.
Mutta takki valloitti kaikilta muilta osiltaan niin että tämän syksyn viileimmät päivät olen kulkenut Marmeladessa.
Rakastan takin kepeyttä ja kamelilta värinsä lainannutta ruskeaa. Takin takana ja vain toisella puolella kulkeva hulmuava viittamainen osa tuo siihen leikkisyyttä. Taskun kirjailut ovat söpö yksityiskohta. Takki näyttää kivalta niin avonaisena liehuen, napitettuna tai vyöllä kurottuna.
En ikimaailmassa olisi löytänyt tällaista kaupasta uutena. En etenkään 8 eurolla.
Muutkin kuvissa näkyvät releet ovat kotimaista osaamista ja / tai kirppislöytöjä. Farkut ovat vanhat kunnon Jamekset, Vaasan SPR-kipputorilta löytyneet. Nahkasaappaat ovat edesmenneen OK Kenkä Oy:n Mäntsälässä valmistamat Noora-kengät. Vuorilliset saappaat löytyivät Helsingin Itäkeskuksen Kierrätyskeskuksesta ja ovat olleet suutarin tekemän korkolappuvaihdon jälkeen yhdet lempikengistäni. Laukun olen saanut Nuttunalta, joka valmistaa tuotteensa käsityönä ja kierrätysmateriaaleista Pukkilassa.
Upea takki! Mä laskeskelin, että aloitin kirppareilla käymisen joskus 15-vuotiaana, silloin ihan piheyttäni. Oon siis ostanut 13 vuoden ajan vaatteeni pääosin käytettynä. Kiertelen joskus pikamuotiliikkeissäkin, mutta harvoin ostan mitään, ainakaan täyshintaisena. Kun on tottunut saamaan laatua pikkurahalla, ei oikein inspiroi heittää kymppejä johonkin rytkyyn.
Kirppiksiltäkin tosin saatan ostaa muutakin kuin vuosia vanhaa vintagea. Usein esim. jo jonkin verran käytetystä H&M-vaatteestakin voi huomata, että se on yllättävän hyvälaatuinen. Kun on vähän materiaalitietoutta ja osaa olla kriittinen, saattaa jotkut pikamuotikamppeetkin elää hemmetin pitkään. Ja päinvastoin: joskus kalliimpien merkkienkin vaatteet on ihan skeidaa. 🙂
Mahtavaa, että olet myös löytänyt kirppiksien annin!
Ja toden totta, ei aina tarvitse olla vintagea saadakseen hyvää laatua, mutta se on aika hyvä ohjenuora, jos on ihan ulalla, miten tehdä löytöjä kirppareilta. Pitäisi tehdä ns. syvemmälle vievä postaus siitä, mistä laadukkaan vaatteen tunnistaa ja mitä kannattaa pesulapusta katsella – ja tämähän pätee niin uusiin kuin vanhoihin vaatteisiin, halpoihin ja kalliisiin.
Lapsille ostan kirppareilta eniten ”uusia käytettyjä” vaatteita. Ne kun ovat eniten heidän makuunsa. Tosin esikoisella on myös käytössä maailman pähein luultavasti 70-luvulta oleva leveälahkeinen farkkulappuhaalari – samanalaisen kun löytäisi omassa koossa! Lasten kanssa olen myös hövelimpi kirppisvaatteiden laadussa. Esimerkiksi sellaiset pörröpaidat olivat ihan must have muutamia vuosia sitten, mutta nehän ovat ihan pelkkää muovia. Mutta sitä suuremmalla syyllä käytiin ostamassa ne käytettynä, ei uutena kaupasta 🙂
Etsiskelin juuri viime viikonloppuna itselleni takkia. Olin kierrellyt pitkin syksyä kirppareilla löytämättä ja menin normivaatekauppoihin. Sinnehän oli tullut jo talvivaatteet, kun syystakkia kaipasin. Onneksi kävelin vielä Sellon uffiin, josta löytyi ohut Marimekon villakangastakki, jossa oli viel kashmiria. Pehmeä kuin mikä! Ei sellaista olisi uutena löytynyt mistään, ainakaan budjettiin sopivalla hinnalla.
Itselle ja lapsille ostan pääosan vaatteista kirppareilta ja vintageliikkeistä. Kannattaa kyllä noista kaikista syistä jotka mainitsit. Varsinkin siistit lastenvaatteet saa myös hyvin myytyä eteenpäin ja saa omansa taas takas.
Oooh, mikä mahtava kirppislöytö! Kirppiksien kanssa on tosiaan niin, että tarvitsemaansa asiaa harvemmin löytyy kuin ns. apteekin (tai normivaatekaupan) hyllyltä. Mutta sitten kun löytyy, ai että! Tosin kerran kävi niin, että tarvitsin pieneksi jääneen tilalle uuden farkkutakin, kävelin Fredan UFFiin ja se täydellinen James-farkkurotsi löytyi heti kerrasta sieltä. Mutta noin muuten löytöjen tekeminen vaatii enemmän aarteen metsästystä 🙂
Lastenvaatteet saa tosiaan kivasti eteenpäin kirpparilla. Tai ne, joista on jotain myytävää jäljellä. Nuorimmainen on vielä siinä iässä, että kaikki vaatteet ovat lopulta ihan riekaileina ja reikäisiä 😀
Mä just riemuitain kun löysin paikallisen Fidan rekistä itselleni akuuttiin tarpeeseen retkeilytakin. Luhdan kotimainen (tai ainakin suunnittelu), piti riittävän kuivana tänäänkin kun työmatkasta viitisen kilometriä tuli vettä lähes kaataen. Ja ah niin edullinen verrattuna vastaavaan uutena! Olin siis hyllyttänyt kantotakin liinavauvan kasvettua isoksi, hankkinut sadetakin ja kokeillut jos pärjäisi vanhoilla kirppislöydöillä yms. Mutta kun puuttui se säänkestävä retkitakki, aika tarpeellinen kun partio vie keskimäärin reilun illan viikossa. Lapsillekin ostan lähes kaikki vaatteet kirppikseltä. Itselle myös lähes kaiken. Kirpoistelyn aloitin jo lapsena äidin kanssa viikonloppukirppiksillä itsekin myyden lelujani ja muuta.
Vau, kunnon retkeilytakin löytäminen kirpputorilta, mahtava löytö! Itse olen paksumman talvitakin retkeilyyn löytänyt kirpputorilta, mutta sekin on sellaista vanhaa suomalaista mallia, joka ei pidä ollenkaan vettä. Mutta pienillä pakkasilla ja kauniilla säällä se toimii tosi hyvin. Muut retkeilytakit ja housut olenkin sitten ostanut uutena.
Mä löysin kirpputorit itsekseni joskus esiteininä, mutta on mahtavaa, että omille lapsille olen voinut näyttää kulutustavan, jossa ”uudet” vaatteet ja muut pyritään ostamaan ensisijaisesti kirpputorilta 🙂