Saunapuhtaanakin, saippuoinnista nahkeana ja sormenpäät kurttuisina, sinä tuoksut metsälle.

Korvan takana havuneulasten humina sekoittuu auringossa paahtuneeseen hiekkaan. Pörrötän päätä, joka on kuin sateen jäljiltä kosteaa jäkälää.

Niskakuoppa on lempparini, vielä saan painaa nenäni sinne, vaikka se kuitittaa niin että kikatuttaa, ja hengitän syvään savea, kaarnaa ja mustikanvarpuja.

Kerron taas, että sinä olet kuin metsästä tehty: maasta, rakkaudesta ja ikiaikaisesta viisaudesta muotoiltu. Se kaikki oli sinussa heti, se kaikki on sinussa yhä.

Yhä edelleen näen silloin tällöin katseessasi välkähdyksen siitä avaruuden laitamien äärettömyydestä, jonka kanssa vauvat maailmaan saapuvat, kunnes silmät tottuvat, unohtavat ja aloittavat alusta.

Sinä näet metsän sienet, joiden päälle meinaan itse kävellä. Sinä kuulet horisontissa liitävät linnut, kannat taskussasi kiviä ja näet muurahaisten kaupungit.

Kiipeät puuhun luottaen, tietäen, että oksat kantavat. Sinä olet aistit avoinna silloinkin, kun itse olen tukossa.

Sylissä hengitykset ottavat saman tahdin. Ihan kuin olisit yhä kohdussani, pieni kengurunpoikanen.

Mutta sinä olet minulla vain lainassa, sinussa on metsä, meren syvyys, tuuli ja tähtipöly, sinussa on tulevaisuus.

Jaa: