Kuluneen puolentoista vuoden aikana minusta on tullut vahingossa juoksija. Tai metsäpinkoja, kuten tapaan sanoa, ettei tulisi ihan väärää käsitystä harrastukseni vakavuustasosta. Juoksen, koska kehoni ja mieleni tykkäävät siitä.

Vähän vahingossa minusta tuli myös kaikkina vuodenaikoina juoksija. Koko viime syksyn, talven ja kevään riemuitsin jokaisen kuukauden alussa, että jukoliste-vau, täällä minä yhä edelleen juoksen. Kai juoksemisesta ja sen jatkamisesta säästä välittämättä tuli jonkinlainen haaste itselle, mutta jos se olisi ollut karmeaa, en minä olisi jatkanut.

Sillä ihmeekseni juokseminen läpi vuoden ei ollut ollenkaan karmeaa. Esimerkiksi syksyn raikkaan viileät säät ovat paljon mukavampia juoksusäitä kuin kesän hellepäivät. Ja huomasin saavani jotain kummallisia kiksejä siitä, mitä hurjemmalla säällä lähdin juoksemaan. Polut olivat mutaa, loska piiskasi naamaa ja kosteudesta roikkuvaa pimeyttä olisi voinut leikata veitsellä – ja täällä minä hullu juoksen, siistiä!

Lumeton talvi oli juoksijalle helppo

Syynä talvijuoksun helppouteen oli toki myös se, että viime talvena Helsinkiin ei tullut ollenkaan lunta, ja pakkasetkin olivat harvinaisia. Se oli henkisesti raskasta ja sai suremaan maapallon tilaa, mutta teki juoksusta helppoa. Pohjanmaalla kävin muutaman kerran juoksemassa pääkalloliukkailla teillä, ja se oli kyllä ihan hanurista.

Että saa nähdä, mitä tuleva talvi tuo tullessaan. Toki toivon lunta; voin todella mielelläni vaihtaa lenkkarit pariksi kuukaudeksi suksiin. Takapihan metsän lenkkipoluille kun tehdään hiihtoladut, jos lunta on.

Pimeän metsän möröt

Säät eivät siis ole tähän mennessä olleet mitenkään esteenä juoksemiselle läpi vuoden. Mutta pimeyden kanssa oli sitten jo tekemistä. Alkuun se väsytti, ja olisi ollut helpompi jäädä sisään hyggeilemään. Onni oli, että 24/7 kestävän pimeyden laskeuduttua Helsingin ylle, olin jo päässyt sisään juoksurutiiniin. Tuli lähdettyä, koska kroppa ja mieli halusivat ja koska juoksu oli jo osa arkea.

Mutta alkuun pelkäsin silti metsän pimeyttä. Etenkin kun tykkään painella otsalamppu päässä menemään niitäkin polkuja, joita ei ole valaistu. Tuntui myös kamalalta kuunnella musiikkia pimeydessä (lue täältä, miksi silti kuuntelen juostessa musiikkia), eli olla siinä mielessä tiedoton ympäristöstään heikentyneen näkemisen lisäksi myös äänien suhteen. Siskoni tosin ns. lohdutti, että jos karhu tai veitsimurhajaa hyökkää, enpä ainakaan ehdi turhaan säikähtää, kun se on jo menoa.

Mutta lopulta pimeyteenkin tottui. Musiikista tuli myös minun oma pehmeän turvallinen kuplani, jonka sisällä pimeydessä juoksin. Jos välillä otin korvanapit pois ja kuuntelin sysimustan metsän talvista ujellusta, alkoi karmia. Nyt tosin tuntuu, että saattaisin jopa uskaltaa nukkua teltassa metsän keskellä yksin pimeään aikaankin, mikä ei ennen olisi tullut kuulonkaan. Itseään siis voi siedättää myös pimeään.

Lisäksi pimeyteen turvallisuudentunnetta toi kaupunki ja muut ihmiset. Vaikka metsässä sai etenkin talvisin pinkoa menemään rauhassa, silti jossainpäin samaa metsikköä oli aina muitakin ihmisiä.

Ainoa vaateostos: merinovillaiset shortsit

Juoksuharrastus on siitäkin mukava, että se on verrattain edullinen liikuntalaji. Tietenkin tähänkin saa uppoamaan rahaa juuri niin paljon kuin haluaa, ostamalla vaikka juoksukursseja, päheimmät releet, uusimmat teknologiset vempeleet ja osallistumalla juoksutapahtumiin. 

Mutta jos on vähäänkään liikkuvainen ihminen ja kokee pärjäävänsä vähemmälläkin, varusteet löytyvät yleensä valmiina, eikä kausi- tai jäsenyysmaksuja tarvitse maksaa.

Itse hankin juoksua varten lopulta vain polviin asti ulottuvat Acliman-merinovillakalsarit (omissani ei ole edessä windstopper-kangasta, mutta sellaiset valitsisin nyt). Puin ne juoksuhousujen alle kylmimpinä päivinä, kun ihonmyötäisissä pöksyissä reidet ja peppu alkoivat juostessa jäätyä.

Ympärivuoden juoksevan lenkkarit

Kaikki muu varustus löytyi jo valmiina. Lenkkarit ovat tietty ne tärkeimmät, ja omani ovat lähemmäs 15 vuotta vanhat. Juu, tiedän, että ne pitäisi uusia, ja kauhulla odotan, että ne on pakko uusia. Hyvien kenkien, etenkin juoksukenkien löytäminen ja sitten vielä sisäänajaminen on tuskastuttavaa puuhaa.

Ilmojen kylmetessä vaihdoin lenkkarit PR-kappaleina vuosia sitten saamiini Merrelin pitopohjakenkiin (linkkaamani ovat lähimpänä omiani). Ne ovat melko kevyet ja taipuisat siihen nähden, että ne ovat myös lämpimät, saumoiltaan teipatut ja vedenpitävät. Joku himojuoksija voi tosin olla eri mieltä ja kauhuissaan, että juoksen moisilla möhkäleillä.

Pitopohjakenkien hienous on niiden pohja, joka kylmillä ilmoilla aktivoituu ja pohjan pito parantuu. Tämä riitti huurteesta kuuraisilla teillä vallan hyvin. Pohjanmaalla jäisillä teillä juoksennellessa lainakin äitini nastakenkiä, ja jos Helsinkiin tulee samanmoisia säitä, ovat nastakengät hankintalistalla.

Jos juoksijalla on tissit, tärkeintä on hyvät rintaliivit

Seuraavaksi tärkein hankinta on, jos rintalastalla on kiinni tissejä, rintsikat. Olen käyttänyt vuosien ajan saman merkin urheilurintsikoita, enkä ihan helposti enää muuhun vaihtaisi. Shock absorber -urheiluliivit ovat tukevuudessaan eliittiluokkaa.

Hiihtäessä ja ulkoillessa käytän myös Pierre Robertin merinovillaisia rintsikoita, mutta jos luvassa on vähäänkään hyppelyä, kuten nyt juoksussa, vedän päälle ehdottomasti Shock absorberit.

Jumppa- ja retkeilyvaatteet käyvät juoksuunkin

Noin muuten olen käyttänyt vaatteina samoja kuteita kuin muussakin urheilussa ja ulkoilussa. Kesällä olen juossut jumppatopeilla ja puolisolta lainatuilla salibandyshortseilla. Ilmojen viiletessä vaihdetaan pidempiin jumppapöksyihin, laitetaan topin sijaan (merinovillaista) t-paitaa ja lopulta vaihdetaan pitkähihaisiin, joista ensin otan käyttöön tekniset materiaalit ja sitten merinovillaiset. Kaikista kylmimmillä säillä olen pukenut kaksi merinovillapaitaa päällekkäin.

Sukkina käytän kesällä ihan jotain perus urheilusukkia, mutta pian ilmojen kylmettyvä vaihdan ohuisiin urheilumerinovillasukkiin.

Kahden takin juoksutaktiikalla

Takeista käytän tilanteen mukaan vanhaa juoksutakkiani ja myöhemmin syksyllä ja talvella kuoritakkia, jota käytän myös retkeillessä ja esimerkiksi hiihtäessä.

Housuissa olen vedellyt trikoissa mahdollisimman pitkään ja lopulta lisännyt alle pitkälahkeiset merinoshortsit (ne ainoat juoksua varten uutena ostamani) Toisinaan olen lainannut puolison ohuita hiihtohousuja, joissa on tuplakerros kangasta reisien kohdalla. Omat hiihtohousuni ovat juoksuun epämiellyttävän paksut, vaikka leggarimalliset ovat nekin.

Läpivuoden juoksevan asusteet

Asusteista käytössä on aurinkoisilla kesäsäillä lippis. Sain omia käyttööni ei enää niin keltanokan kakkosluokkalaisen keltanokkalippiksen, mikä herättää vastaantulijoissa aina hilpeyttä. Haaveilen myös (vahvuuksilla olevista) urheiluaurinkolaseista, mutta näinkin on pärjännyt. Tavalliset lasit ja aurinkolasit huuristuvat lenkillä, mutta onneksi näköni ei ole niin huono, ettenkö pärjäsi ilman niitä lenkin ajan.

Ilmojen viiletessä vedän korville pannan ja siitä kohta pian käsiin puuvillakäsineet. Sitten hiljalleen aletaan lisätä vermettä: ohutta merinovillapipoa, merinovillakauluria ja hiihtohanskat. Jälkimmäiset ovat ihan superhyvät. Saatan pärjätä ihan hyvin ilman takkia pelkällä merinovillapaidalla siinä vaiheessa kun käsiin on jo niin kylmä, että tarvitsee vetää niiden suojaksi jotain tuulta pitävää.

Juoksuvyö ja kuulokeet mukavoittavat pinkomista

Vaatteiden lisäksi minulla kulkee juoksulenkeillä mukana kaksi tai kolme välinettä: tavaroille vyö, kuulokkeet ja tarvittaessa otsalamppu. Ja neljäs olisi urheilukello, jahka saan hankittua veivinsä heittäneen kellon tilalle uuden.

Tavarat kulkevat Spibeltin juoksuvyössä. Se on törkeän hyvä, aivan ykkönen. Olen nimittäin vuosikymmenten kuluessa ehtinyt testata useampaa vyötä, rannetelinettä ja mitä lie. Mutta tähän mahtuu ihmeen paljon kamaa kokoonsa nähden; iso puhelimeni, monen avaimen avainnippuni ja nenäliinapaketti.

Vyö myös istuu ainakin minun vartalomalliini niin, että se pysyy mukavasti vyötäisillä; ei kiristä, ei paina ja mikä tärkeintä, ei hölsky.

Kuulokkeina käytin alkuun ihan puhelimen mukana tulleita rimpulakuulokkeita. Vastamelukuulokkeet kun eivät lenkkeilyyn sovi, enkä muita kuulokkeita omistanut.

Talven aikana, kun olin ärsyyntynyt korvista tippuviin kuulokkeisiin ja sotkeutuviin piuhoihin tarpeeksi monta kertaa sekä lisäksi pelkäsin saavani kuulokkeista kaatosateella sähköiskun, ostin Jabra Elite 25e – kuulokkeet. Ne ovat langattomat, istuvat korviin hyvin ja ovat myös vedenpitävät. Niskasanka vielä varmistaa, että jos nappi tipahtaa korvastani pimeässä metsässä, se ei pääse hukkumaan.

Talvijuoksija tarvitsee myös valon sekä heijastimet

Pimeällä vedän päähäni Petzlin Actik -otsalampun. Se on teholtaan hyvä, ja siinä on kolme eri valaisuvoimakkutta. Valaisukulmaa voi myös säätää. Se pysyy yllättävän hyvin päässä juostessakin, vaikka välillä mietin, että joku virtaviivaisempi malli olisi parempi juoksemiseen. Tämä on kuitenkin hankittu aikoinaan retkeilyä ajatellen, ja hyvin sillä pärjää pilkkopimeässä metsässä pinkoessakin.

Ekstrana mainittakoon heijastinliivi. Itse en juokse liikenteen seassa, joten vaatteissa olevat muutamat heijastimet ja otsalamppu riittävät näkyvyyden takaamiseksi. Mutta Pohjanmaalla maantiellä juostessani olen lainannut vanhempieni huomioliiviä. Eron huomioliivillisen jalankulkijan näkyvyydessä liikenteessä huomaa jo pyöräilijänä, ja autojen seassa juostessa parempi näkyvyys voi olla hengenpelastaja.

Jaa: