Minulla on uudet silmälasit. En oikeastaan olisi tarvinnut uusia 2,5 vuotta sitten hankittujen runotyttölasien tilalle. Näöntarkastuksessa selvisi, että näköni on pysynyt ennallaan, ja metallisankaiset kehykset ovat edelleen täysin kunnossa. Vain linssit olivat kärsineet ja naarmuiset.

Mutta minä halusin toiset silmälasit. Se on ollut haaveeni jo useamman vuoden ajan; että olisi useammat rillit, joiden välillä voisi vaihdella fiiliksen ja päivän agendan mukaan. Ihan kuten minulla on pari erilaista syystakkia.

Minulle silmälasit ovat hyvin vahvasti osa minua ja ulkonäköäni. Tunnen oloni ihan pliisuksi ja nakuksi ilman laseja. Silmälasit tekevät minusta minun, piirtävät persoonani vahvemmaksi. Vaikka unelmoin hulluttelevasta ja monipuolisesta silmälasikokoelmasta ja sain ensimmäiset lasini alle 10-vuotiaana, minulla on ollut kerrallaan aina vain yhdet lasit.

Paitsi nyt on kahdet! Jotain hempeää ja jotain skarppia. Vanhat lasini – pyöreät, kepeäreunaiset ja pirteän keltaiset – kaipasivat kaverikseen jotain ihan muuta. Muutaman vuoden tauon jälkeen palasinkin paksusankaisten ja tummasävyisten kehysten käyttäjäksi. Uudet täpäkät rillini ovat kuin romaanikirjailijan nenältä napatut ja luovat hyvän vastaparin runotytön prilleilleni.

Uudet lasini ovat tutulta Oliver Peoples -merkiltä. Käsityönä Italiassa tehdyn klassisen mallin nimi on Cary Grant, edesmenneen näyttelijälegendan mukaan.

Kuulin vasta valmiita rillejä hakiessani tarinan kehysdesignin takaa. Grantin perillisten kanssa yhteistyössä tehty kehysmalli on saanut inspiraationsa aurinkolaseista, joita Cary Grant käytti vuonna 1959 ilmestyneessä Hollywood-klassikossa North by Northwest.

Itse en ole tuota Alfred Hitchcockin leffaa nähnyt, mutta koska olen lääpällään 50–60-lukujen estetiikkaan, eipä tämä kehysvalinta hämmästytä yhtään. Jos muotoilu näytti silloin hyvältä, se näyttää siltä varmasti nyt yli 60 vuotta myöhemminkin.

Ostin uudet rillini samasta paikasta kuin kaikki rillini ja aurinkolasini Helsinki-vuosieni aikana, Helsingin Katse -optikolta. Heillä on valikoimissaan myös aurinkoklippejä, eli silmälaseihin kiinnitettäviä aurinkolinssejä. Isälläni oli tällaiset joskus 80–90-luvulla, ja niiden muotokielessä on kellastuneiden lomakuvien tunnelmaa ja jotain häkellyttävän päheää.

Kuolasin klipsejä jo edelliskerrala uusia rillejä mallaillessani, mutta runotyttölaseihin aurinkoklipsit eivät sopineet. Mutta nyt! Helsingin Katseelta tehtiin uusien rillieni mittojen mukaan klipsit, joista tuli niin törkeän hienot!

Eivät ne tosin ole ollenkaan niin toimivat kuin (voimakkuuksilla olevat) aurinkolasit, mutta tyyliä on toimivuuden edestäkin. Pieneen tilaan menevänä ne ovat hyvät niihin päiviin, kun aurinkolaseja ei viitsi kuljetella mukana, mutta etenkin kaltaisellani herkkissilmällä olisi hyvä olla aurinkosuojaa mukana varmuudeksi koko ajan.

Runotyttölasitkin ovat taas mintissä, kun Helsingin Katseen jengi tahtoi antaa pr-lahjaksi niihin uudet linssit. En laittanut vastaan!

Nyt näkyy maailma taas kirkkaasti – ja voi aamuisin valita, onko olo enemmän runollinen vai 50-luvun Hollywood.