Älä tee niin kuin minä teen, vaan kuten viralliset suositukset sanovat. Mä en ole harrastanut liikuntaa täsmälleen neuvolan terkkarin ohjeiden mukaan. Enpä toisaalta ole saanut läksytystäkään, kun olen rehellisesti kertonut, että kyllä ne sykkeet yleensä nousevat hetkeksi jumppatunneilla yli 150 rajan. Oma sykkeeni on poikkeuksellisen korkea, ja viimeistään juoksukouluaikoina tajusin, että kuten niin moni muukin asia, sykkeetkin ovat henkilökohtaisia. Mä pystyn juoksemaan ja keskustelemaan sellaisilla sykkeillä, joissa joku toinen jo läähättää ja pitää palleastaan kiinni. Olenkin mennyt raskausajanliikuntahommissa omia tuntemuksiani seuraten.

Ja tässä raskaudessa fiilikset liikunnasta ovat totaalisen erilaiset kuin ekalla kierroksella. Ensimmäisen raskauden aikaan jouduin jättämään esimerkiksi bodypumpin pois ohjelmasta jo neljännellä raskauskuukaudella. Se ei vain tuntunut enää hyvältä. HeiaHeian merkintöjen perusteella harrastin liikuntaa kolme–neljä kertaa viikossa, mutta lajit eivät olleet tai ole suosikkejani.

Vuoden 2011 syksy ja alkutalvi menikin urheilutouhujen osalta pääasiassa spinningissä, salilla, zumbassa ja lenkillä. Spinning on vihoviimeistä puuhaa, mutta typerän vispaamisen sisätiloissa kesti, kun ei muutakaan voinut. Vastusta pystyi säätämään itselle sopivaksi, eikä vatsa ollut tiellä. Rakkaus lajia kohtaan ei syttynyt vapaaehtoisesti saati pakottamalla, sillä kertaakaan en raskauden jälkeen ole spinningpyörän selkään kiivennyt. Viime raskaudessa mulle tehtiin pömppövatsaiselle sopiva saliohjelma, jonka jauhaminen viikosta toiseen ei ollut ihan kamalaa, mutta mieluummin olisin tykittänyt lihaskuntoa ohjaajan, ryhmän ja musiikin kanssa vaikka siellä bodypumpissa. Zumba oli tanssilajien välttelijän yllätykseksi kivaa, sillä ohjaaja oli huippu. Lenkkeily oli rentouttavaa, mutta pidemmän päälle puuduttavaa.

Lopulta 10 viikkoa ennen laskettua aikaa ja kolme viikkoa ennen lapsen syntymää liikunta oli jätettävä kokonaan pois supistusten takia.

Ja nyt toisella kierroksella meininki on totaalisen eri. Vaikka alkuraskauden pahoinvointi kehotti välillä jäämään kotiin ja näin myös tein, kroppa on voinut liikunnallisesti paljon paremmin. Nyt 19. raskausviikolla tunnen olevani elämäni kunnossa. Oikeasti. Lihaskunto, kestävyys ja jaksaminen ovat tuntemuksen ja peilikuvankin mukaan paremmalla tolalla kuin koskaan ennen. Väitän olevani paremmassa fyysisessä kunnossa nyt 31-vuotiaana ja toista lasta odottavana kuin 28-vuotiaana synnyttämättömänä naisena. Käsittämätöntä!

Vaikka ehdin perheettömänä harrastaa liikuntaa useammin, luuhasin myös baareissa lähes joka viikonloppu. Se oli plus miinus nolla. Nyt vasta todella tajuan, miten alkoholi tuhosi kaiken, mitä liikunnalla sai aikaan. Jumppien lisäksi pyöräilin joka päivä töihin, mutta silti ylämäissä henki meinasi loppua. Näytin koko ajan semisti pöhöttyneeltä ja noh, krapulaiselta, vaikka darrasta olisi parikin viikkoa. Hyi.

Nyt neljä vuotta myöhemmin ja toinen vauva vatsassa potkien pääsen liikkumaan harvemmin, mutta ilman krebaamista se näkyy ja tuntuu kropassa. Voin edelleen käydä mainiosti bodypumpissa, mitä nyt teen vatsarutistusten sijaan syviä vatsalihaksia ja jätän hypyt tekemättä. Sama homma bodycombatin ja steppituntien kanssa. Tämän nykyisen raskausvatsan kanssa tunneilla pysyy mukavasti mukana, kunhan vain jätän hypyt pois ja muutenkin aavistuksen himmaan menoa. Shapessa on kivasti samassa setissä aerobista ja lihaskuntoa. Joskus harvoin käyn lenkillä. Fillarilla kuljen, kun se kivalta tuntuu. Kehonhuoltotunnin menevät harmillisesti sellaisiin aikoihin, että en pääse niille kuin ani harvoin. Pitäisikin kotona tehdä jotain vastaavaa, sillä esimerkiksi pilatestuntien jälkeen tuntuu kuin kehonosat olisi niksauteltu paremmin paikoilleen.

Voi olla, että jo ensi viikolla kroppa sanoo, että nyt loppuu se levypainoleikki. Siihen asti aion kuitenkin nauttia. Sekä minä että vauva voimme paremmin, kun pidän huolta kropastani. Synnytyksen kulkuunkin äidin fyysisellä kunnolla on merkitystä. Monet tuntuvat näinä päivinä treenaavan maratonia varten. Mä voin niissä keskusteluissa heittää valmistautuvani synnytykseen. Kovia rutistuksia ja kropan äärirajoille laittavia kokemuksia molemmat. Maratonin aikana ei vain tarvitse koetuksen keskellä samalla pukertaa alapäästään kahvakuulaa.

Jaa: