Mä en ollut tehnyt mitään liikuntaan viittaavaa kolmeen viikkoon ennen lähtökarsinaan marssimistani. Ensin sairasti lapsi ja hoitovuoroja vaihdettiin miehen kanssa läpsystä. Sitten minä niistin kaksi viikkoa omaa nenääni ja yritin pitää kolottavan kroppani kasassa. Edellisiltana vedin herkkuöverit syntymäpäiväjuhlissa. Ja sitten sillä kropalla piti yhtäkkiä kirmata kymmenen kilometriä.

Ilokseni ja hämmästyksekseni heti ensimmäiset askeleet tuntuivat kuitenkin hyvältä. Kengät rullasivat asfaltilla ja ilma oli loistava reippailuun. Tapahtumahumukin tarttui iholle ja fiilis oli kutkuttavan ihana. Alkumatkasta oli hauskaa juosta keskellä osittain suljettua Mannerheimintietä. Matkan varrella tsempanneet katsojat, puhallinorkesteri, cheerleaderit ja muut esiintyjät saivat hymyn kasvoille. Kanssanaisten kanssa juostessa ei edes huomannut kilometrien kulkua. Puolessa välissä matkaa tajusin, että voisin ihan hyvin saada kymmenen kilometriä taitettua tavoitteeni, 1 tunnin ja 15 minuutin, sijaan tunnissa.

Vaikka Naisten Kymppi onkin juoksutapahtuma, ei -kilpailu, aloin kilpailla itseäni vastaan. Mutta kun samaa reittiä rymistelee lähes 20 tuhatta naista, ohittelu kapoisilla poluilla oli kuitenkin sama kuin olisi yrittänyt Hulluilla Päivillä sen halvimmat pussilakanan luo ensimmäisenä. Haastavaa jos ei mahdotontakin. Lopulta vajaan kilomerin pituisella loppusuoralla taival leveni ja pistin tossua toisen eteen niin rivakasti kuin vain kykenin. Jalat tuntuivat elävän omaa elämäänsä, syke tykytti korvissa ja suuhun tunki raudan makua. Sykemittarini antama epävirallinen aika maaliviivan ylittäessäni oli 1 tunti ja 7 minuuttia.

Hyvä minä! Mä olen melko varma, että eilinen vetäisy oli ensimmäinen kerta, kun juoksin kymmenen kilometriä putkeen. Moisia lenkkejä olen toki vetänyt aikaisemminkin, mutta silloin olen välillä himmannut kävelyksi tai ainakin pysähtynyt ihailemaan puussa laulavaa mustarastasta.

Kun lopulta kilistelimme sponsoriskumppaa ja mutustimme sponsoripullaa muiden mutsien kanssa, ilmassa oli todellakin urheilujuhlan tuntua. Joku ehkä muisti juoda myös tarpeeksi vettä sponsorijuomapulloista. Sponsorihierojat kantoivat piknikpaikallemme hierontapöydät ja antoivat jaloille palauttavat vatkutukset. Lavalla lauloi Olli Lindholm, mutta ei se mitään. Taas opin sen, että oli tapahtuma mikä tahansa, siihen kannattaa lähteä mukaan. Hyvällä jengillä meininki on ratkiriemukas ja mieli sekä kroppa nauttii joka tapauksessa.