Kaupallinen yhteistyö: World Vision

Huomasin eilen somessa videon, jossa pikkuinen porukka World Visionin kummilapsia Kambodzasta lausuu yhteen ääneen ”tsemppiä Suomeen”. Sitä oli varmasti harjoiteltu paljon, vaikea ä-kirjainkin äännettiin niin liikuttavan tarkasti. Katsoimme videota monta kertaa yhdessä lasten kanssa, ja hätkähdin lasten kysyessä, mitä meidän kummilapsillemme Kambodzaan kuuluu, entä Keniaan? Onko sielläkin korona?

Tajusin nolona, että toisella puolella maailmaa on ajateltu meitä suomalaisia, mutta itse en ollut muistanut kaiken tämän hässäkän keskellä ajatella kummilapsiamme ollenkaan. En vaikka tämä Wolrd Visionin kanssa yhteistyössä tekemäni ja viime hetkellä suuntaa muuttanut kirjoitus oli postauskalenterissa. En, vaikka työhuoneeni naulakossa roikkuu kangaskassissa tehtävävihkoja ja vesivärejä, joita on ollut tarkoitus lähettää tervehdyksenä kummilapsille. Vielä viikko sitten mietin, että nythän on sitten aikaa kirjoittaa lahjojen kylkeen kirjeetkin ajatuksella.

Sitten poikkeusarki kunnolla alkoi, ja samalla kun elämäntahti kyllä hidastui, vuorokauden tunnit alkoivat käydä vähiin.

Se on tietenkin ihan normaalia, annan itselleni anteeksi. On helpompi ajatella myös muita, kun omassa elämässä arki on vakaata. Mutta vaikka maailmassa valitseva poikkeustilanne koskettaa kaikkia, minulla ja perheelläni on kuitenkin asiat hurjan hyvin.

Kuten maailmanjärjestystä ravisuttavat tapahtumat yleensä, myös koronavirus koskettaa pahiten niitä, jotka ovat muutenkin heikossa asemassa. Se pätee niin täällä kotimassa kuin maailman toisella laidalla.

World Vision työskentelee kehittyvissä maissa aluilla, joissa on puutteellinen terveydenhuolto ja pulaa lääkäreistä sekä hoitajista. Köyhimmissä maissa voi olla yksi ainoa sairaalapaikka 10 000 asukasta kohden. Suomessakin paljon puheissa olleita hengityskoneita ja tehohoitoa on esimerkiksi omien kummilasteni kotiseuduilla Kambodzassa ja Keniassa tarjolla vain rajoitetusti. Tilannetta pahentaa se, että alueiden hygieniatilanne on heikko. Likainen vesi, saippuan puute ja tiivis asuminen pahentavat pandemian mahdollisuutta.

Onneksi toistaiseksi koronavirus ei ole levinnyt laajalti mihinkään Suomen World Visionin ohjelmamaahan. Tartuntoja on kyllä raportoitu, mutta yksikään ei kummilapsi ei tiettävästi ole vielä sairastunut. Lapset vaikuttavat onneksi selviävän koronasta vähemmällä, mutta köyhissä maissa lapset ovat heikommassa asemassa tämänkin suhteen.

Heillä voi olla ennesetään jo sairauksia, kuten malariaa, ja heidän ravitsemuksensa saattaa olla heikkoa. Ja jos perheen aikuiset sairastuvat tai pahimmillaan kuolevat, lapsilla on vaara jäädä yksin. Esimerkiksi Kambodzassa lasten hoitovastuu on monesti perheen isovanhemmilla, niillä ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvilla.

Siksi minun ja muiden kummien tuki on nyt erityisen tärkeää. Vaikka en ehkä vieläkään ehdi kirjoittaa niitä kirjeitä, kuukausittaiset kummimaksuni mahdollistavat osaltaan World Visionin ennaltaehkäisevän työn kohdemaissaan. World Visionilla (valitettavasti) on kokemusta pandemioiden ja epidemioiden torjunnasta esimerkiksi koskien ebolaa ja zikavirusta.

Nytkin hankealueiden paikallinen henkilökunta kouluttaa perheitä hygieniasta ja viruksen leviämisen ehkäisemisestä. Aiheesta kulkevia virheellisiä tietoja pyritään oikomaan. Käsipesupaikkoja lisätään, ja perheille annetaan terveysneuvontaa sekä saippuaa. Aasiassa perheille jaetaan apupaketteja, ja muillakin hankealueilla viruksen leviämistä varten laadittuja toimenpidesuunnitelmia valmistellaan.

Kummien avun lisäksi nyt kuitenkin tarvitaan myös ekstravaroja kertalahjoittajia. Jos vain suinkin voit, autathan? Lahjoittamalla hygieniapaketin, olet mukana suojelemassa lasten terveyttä. Sen avulla World Vision:

  • Tukee paikallisia terveysviranomaisia viruksen leviämisen ehkäisyssä. 
  • Tiedottaa hyvästä hygieniasta ja muista keinoista välttää tartunta. 
  • Lisää käsienpesupaikkoja ja jakaa saippuaa. 
  • Monitoroi tilannetta tarkasti ja huolehtii tarvittaessa sairastuneiden perheiden lasten hyvinvoinnista. 

Minä lahjoitin World Visionin hygieniatyöhön ja sitä kautta lasten terveyteen 20 euroa. Täällä sinäkin voit lahjoittaa haluamasi summan viidestä eurosta ylöspäin. Kiitos, että autat. Me olemme yhdessä, tässäkin tilanteessa.

Kuvat kenttämatkoilta World Visionin aluekehitysohjelmakohteissa Kambodzassa ja Keniassa. Kuvat minusta kambodzalaisten kummilastemme Chhunnan Phannoun kanssa otti Kaisu Jouppi. Kuvat minusta kenialaisen kummilapsemme Evansin kanssa otti Jenni Rotonen. Paitsi selfie-versio, se ja muut kuvat ovat minun ottamiani.

Jaa