Sunnuntaina liput liehuivat saloissa ensimmäistä kertaa isänpäivän kunniaksi. Vihmoi vettä, ja vaikka aurinko oli noussut, näytti siltä kuin joku olisi unohtanut sytyttää ulos valot. Ensimmäistä kertaa aikoihin tuntui sen verkkaisen juhlapäivän ajan, että tämä helsinkiläinen versio kaamoksesta on juuri nyt hyvä.

Pimeys pienentää maailman, tiivistää kaiken mielekkään eloon tarvittavan kotilähiöön. Se muuttaa kodin olomuotoa; tekee siitä hiljaisemman ja pehmeämmän, mikä tietenkin lapsiperheessä eläessä on vain mielen luomaa illuusiota. Mutta jos kesällä koti on ponnahduslauta maailmaan ja välietappi seikkailujen välissä, kaamoksessa se on turvapaikka, jonne saapuessa tuntuu kuin joku ottaisi lämpimään halaukseen. Tekee mieli sulkea kaikki ikkunat ulkomaailmaan; ne katovaloja heijastavat ja ne sinivaloa heijastavat.

Sellaisessa kaamoksen pehmentämässä tunnelmassa tuntuu hyvältä viettää perhejuhlaa. Ei tarvitse säntäillä minnekään, ei ulkopuolisten tai omien odotusten mukaan.

Oli onni, että perheemme päivänsankari sai järjesteltyä päivän työvuoronsa vapaaksi. En tiedä, kenelle se oli tärkeintä: hänelle itselleen, lapsille vai minulle. Koko perheelle lienee oikea vastaus. Vaikka maailma on täynnä töitä, joita on pakko tehdä kaikkina vuorokauden aikoina ja joka viikonpäivä, onhan siinä aina vähän mollisointua mukana, kun lapset viettävät isänpäivää ilman isiä vain siksi, että isi on töissä.

Nyt kuitenkin saimme hissutella koko päivän yhdessä. Sytytin aamupalapöytään kynttilöitä, ja vaikka kello oli jo lähempänä kymmentä, olisi ihan yhtä hyvin voinut olla aikainen aamu tai iltamyöhä.

Olin laittanut edellisiltana uuniin ohrapuuron, joka yön aikana oli hautunut valmiiksi. Puuron kylkeen laitoimme viime kesän viimeiset raparperihillot ja mansikkahillopurkin pohjat. Uppomunat kuuluvat perheidemme juhlaan, ja kasasin saaristolaisleivän päälle niitä, suppilovahveroita ja yrteillä maustettua vegeranskankermaa. Juhlan kunniaksi ostin myös brietä, joka sopi hyvin yhteen makeiden persimonien kanssa. Pilkoin tarjolle vielä omenoita ja porkkanoita.

Päivänsankari oli toivonut juhlapäivän ohjelmaksi retkeä, mutta koska sää oli mitä oli ja välillä ei vain jaksa säätää ylimääräistä, teimme sadepäivän luontoreissun Luonnontieteelliseen museoon. Retken ajaksi perheemme laajeni parilla naapuriperheellä, mikä sai lämmön pyyhkäisemään sydänalaa. Että on meidän nelihenkinen perhe ja sitten erinäiset isommat sakit, laajennetut perhemuodot, joihin saamme kuulua ja joiden kanssa voimme viettää perhejuhlia.

Museopäivän jälkeen tein päivälliseksi härkäpapusuikale-qusadillat tulisella paprikakastikkeella, joiden ohjeet nappasin ja muuntelin saamastani Viikonloppu lautasella -reseptikirjasta. Qusadillojen kaveriksi paahdoin uunissa juurisellereitä, tomaatteja ja fetaa.

Lapsilla oli kiire syödä (menossa oli muun muassa slimen tekoa talon muiden mukuloiden kanssa kerhohuoneella), joten me jäimme päivänsankarin kanssa kahdestaan pöytään notkumaan.

Ulkona pimeys tiivistyi, mutta me sytytimme lisää kynttilöitä marraskuuhun.