Kello oli puoli yhdeksän illalla. Kävelin pellavainen hellehaitula päälläni saaren polkua, joka antoi pehmeästi periksi paljaiden varpaideni alla. Hiukseni olivat uimisen jäljiltä yhä märät ja kuin aaltojen takuttamaa sekä rannalle huuhtaisemaa merilevää.  Aurinko oli ottanut vasta pienen kallistuksen kohti taivaanrantaa, mutta illan pystyi aistia sen hellemmästä paahteesta.

Olo oli pökerryttävän onnellinen, keho lämmön tuomasta nautinnosta täyttynyt ja turta kuin päiväunien jälkeen. Muistan, miten suljin silmäni tiukasti ja mietin, että paina tämä hetki mieleesi marraskuun varalta.

Ja nyt yhtäkkiä on se marraskuu ja maassa ensilumi, joka yllättäen onkin ollut paria tuntia vahvempaa sorttia. Saan saariretken helteisistä muistoista yhä kiinni, mutta vuodenaikojen vaihtelu saa ne tuntumaan unisilta haavekuvilta. Mutta koitan:

Olimme tuona viikonloppuna saaneet veneen lainaan ystävän vanhemmilta. Mikä onni! Maailma ja Helsingin saaret aukesivat ihan eri tavalla, kun ei ollut vain yhteysalusten varassa. Tutkimme lähitienoiden merikarttoja etsien saarta, jonne emme normaalisti pääsisi ja joka kuitenkin olisi sisäsaaristossa. Emme ole niin kokeneita merenkulkijoita, että uskaltaisimme pienellä paatilla lähteä ulkosaaristoon edes tyynellä ilmalla.

Päädyimme valitsemaan Malkasaaren. Se on Helsingin kaupungin hallinnoima pikkuinen ulkoilusaari Kallahden selällä, täällä Itä-Helsingissä. Sinne eivät tosiaan yhteysalukset kulje, mutta kajakin voi vuokrata esimerkiksi Meri-Rastilasta, josta on lyhyt ja suojaisa melontamatka saareen. Myös vierasvenelaituri on, joten saareen rantautuminen on omalla tai lainaveneellä helppoa. Saarella saa telttailla vapaasti.

Saimme reissuseurueeseemme yhden aikuisen ja yhden lapsen matruusivahvistuksen naapurista, ja hyppäsimme laineille.

Miten kauniilta Helsinki näyttikään, kun hiljakseen ajelimme lainaveneellä kohti Malkasaarta. Kirkas auringonpaiste oli kuin filtteri, jonka havaitsee vain aurinkolasien läpi: meri oli tumman sininen ja kallioisten rantojen hiekkaisen ja mäntypuisen tuoksun pystyi aistimaan pelkän näköaistinkin kautta.

Perillä kiinnitimme veneen vierasvenelaituriin ja kiertelimme pikkuruista saarta tovin. Varjoisalla puolella saarta lämpömittari näytti 24 astetta, tuuli kävi vilvoittavasti ja ranta näytti sinilevättömältä. Kai sinilevää oli hippusina vedessä siinäkin; elettiin niitä aikoja, kun koko meri oli myrkyllinen. Saarella on kuitenkin kaivo, jonka maanuumenista pumpatussa jääkylmässä (juomiseen kelpaamattomassa) vedessä ihon pystyi huuhtaista. Päätimme pystyttää leirimme siihen, vanhan autiotalon pihapiiriin.

Retkitaika tapahtui ennätysnopeasti: lapset unohtivat kenkänsä kolmessa minuutissa ja painelivat paljain varpain pitkin hiekkaista rantaa ja kangasmetsikköä. Minä huomasin pyyhkäiseväni jo välipalaa tehdessäni puukon puhtaaksi mekkoni helmaan. Villiintyneen pihamaan vattupuskista kertyi vaaleanpunaisia timantteja syötäväksi useampi desi.

Iltapäivällä siirryimme saaren toiselle puolelle, jossa ei ollut aavistustakaan tuulesta, vain helle ja aurinko. Viritimme rannan kahden puun väliin riippumaton, jonne yksi lapsista torkahti hetkeksi. Köllöttelimme laiturilla auringon pussailtavina ja välillä pulahdimme mereen. Sellaisesta toimettomuuden autuudesta kun saisi useammin kiinni. Lainaveneemme omistaja oli pakannut meille yllätyksenä mukaan onget ja jopa matoja (miten ihanan ajattelevaista!) ja laiturin vierestä sai kiskoa yksi toisensa jälkeen ahvenia kalansyöjien illalliseksi.

Illallista siirryimme laittamaan keittokatokselle. Malkasaaresta löytyy hormillinen ja iso keittokatos, johon mahtuu useampi iso sakki aterioimaan kurjalla säällä. Lisäksi saaresta löytyvät käymälät ja Rastila Campingin hallinnoima sauna, joka on kuitenkin kallis ja lisäksi vielä vuokrauskäytännöiltään niin kehno, että jätimme sen väliin.

Me laitoimme sapuskat keittokatoksessa, mutta katoimme illallisen Helsingin taivaan alle. Se oli se hetki, kun teltoilta astioita haettuani kävelin saaren polkua päivästä onnellisen turtana ja koittaen painaa kaiken lämmön talteen ihohuokosiin.

Illallisen jälkeen luin iltasadun, ja lapset nukahtivat telttoihin makuupussit vain näennäisesti suojanaan. Vaikka saari alkoi kietoutua hämärään, lämpötila oli edelleen reilusti päälle kaksikymmentä astetta. Menneen päivän kuumuus viipyili rannan hiekassa ja kallioihin varastoituneena lämpönä.

Me aikuiset kaadoimme kuksiin viiniä ja katsoimme, kun taivas alkoi loimuta mantereen yllä punaisena, keltaisena, oranssina ja lopulta yötaivaan syvään siniseen sekoittuvana violettina. Saaren öiset luontoäänet sekoittuivat veden mukana mantereelta kantautuvien rantabileiden mökään. Hullunkurisen ihanaa. Horisontissa kohosi Vuosaaren tornitalon siluetti.

Aamulla heräsin paljaat varpaat makuupussin ulkopuolella loppukesän viimeisiin helteisiin päiviin, onnellisen tietämättömänä siitä, että kiireisen syksyn takia se jäi viimeiseksi telttayöksi tänä vuonna.

Lähiömutsin Instagram-tililtä löytyy videomuotoinen reissupäiväkirja saariretkestämme tallennettuna kohokohtiin nimellä Malkasaari.

Jaa: