Nyt eletään niitä aikoja, kun toimisto-Suomi taas nytkähtää liikkeelle ja ihmiset palailevat lomilta. Minunkin sähköpostini on herännyt suloisesta kesäkoomastaan, ja metrojen oransseille penkeille on taas aamutunneilla tunkua.

Vaikka olen vielä näennäisesti lomalla, olen aloittanut laskeutumisen työarkeen puolison ollessa vapailla. Olen hiljalleen alkanut järjestää työpöytää ja -konetta siihen malliin, että ensi viikon lopussa koulujen ja päiväkodin alkaessa on kiva hypätä täyspäiväiseen työarkeen.

Elokuusta on tulossa superkiireinen, mutta loma on tehnyt tehtävänsä, sillä se ei ahdista lainkaan. Hittolainen, että olenkin kaivannut tätä innostunutta kuplintaa sisälläni. On ihanaa päästä taas nakuttamaan konetta niin että sormenpäät ovat hellänä ja aivoissa rätisee mielihyvä ja aikaansaamisen onni.

Jos näin syksyn edellä kaipaat vähän aivosäpinää sekä inspiraatiota ja uusia ajatuksia työhön, nappaa kuuntelulistalle minun ja Satun Unelmaduunarit-podcast. Uusimmissa ja kolmannen tuotantokauden viimeisissä jaksoissa saatiin mikrofonin kanssa tavata niin innostavia ja hullunkurisen mahtavia unelmaduunareita, että tekemisenilo ei voi olla tarttumatta.

Kuuntele vaikka:

Heikki Huotari: 3 kaveria -jäätelöbrändin tarina alkoi parin sadan euron jätskikoneesta

Kaikki alkoi kolmen kaveruksen – poliisin, sorvaajan ja insinöörin – kesken kotikeittiössä tehdyistä jäätelökokeiluista. Kotikeittiössä saaduista makuoivalluksista syntyi 3 kaveria -jäätelöbrändi, joka nyt seitsemän vuotta myöhemmin on Taloustutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin jäätelöbrändi.

Tässä Unelmaduunari-podcastjaksossa puhutaankin jäätelötehtailija Heikki Huotarin kanssa siitä, miten pärjätä ja menestyä pienenä tekijänä jättien rinnalla. Entä riittääkö tahtotila, jos alkuun ei ole osaamista? Puhumme myös jäädäkseen tulleesta vegaanibuumista ja siitä, miten se vaikuttaa pientuottajien tekemiseen, kun tuotteiden pääraaka-aineet ovat eläinperäisiä.

Roosa Mattsson: Pihka Collection laittaa asiakkaansa tekemään laukkunsa ja kenkänsä itse

Miten fiksua bisnestä se sellainen on, että tekee niin hyviä tuotteita, että ne kestävät huoltamalla ja korjaamalla monen sukupolven ajan? Käsityönä Tampereella laukkuja ja kenkiä valmistavan Pihka Collectionin Roosa Mattssonin mielestä erinomaisen fiksua. Lisämyyntiä on alusta lähtien haettu elämyksellisyydestä, ja nykyään lähes 40 prosenttia Pihkan liikevaihdosta tulee kursseista, joissa asiakkaat pääsevät valmistamaan itse kenkänsä ja laukkunsa.

Tässä Unelmaduunarit-podcastin jaksossa jutellaankin siitä, mikä on valttia käsityöläisammateissa tulevaisuudessa ja miten omaa työosaamistaan tai myymäänsä tuotekonseptia kannattaa aika ajoin katsella sillä silmällä, josko sitä voisi monipuolistaa ja laajentaa.

Ville Rinta: Tittelinä surffaaja, kaalifarmari ja Sugar Daddies CO -hunajatarhuri

Työpaletin ei tarvitse olla vain yhtä väriä, vaan vaikka kymmentä. Näin on tehnyt Ville Rinta, joka on mukana surffauselämäntavan ympärille syntyneen Asenne -yrityksen toiminnassa, tekee töitä tuhansien mehiläisten kanssa ja on mukana tuottamassa superkuulia Sugar Daddies CO -raakahunajaa ja tämän lisäksi vielä toimii kaalifarmarina Isossakyrössä.

Miten alkujaan armeijauraa tehnyt Rinta päätyi ensin Balille ja sitten lopulta takaisin kotikonnuilleen Pohjanmaalle viljelemään maata – vaikka uhosi, ettei sinne enää koskaan palaa? Kuuntele tämä Unelmaduunareiden kolmannen tuotantokauden viimeinen jakso ja inspiroidu!

Jaa