Sinne se meni, tämän kesän viimeinen hellepäivä. Ainakin sellainen, jonka pystyin viettämään lämmölle antautuen ja kelloa katsomatta.

Mietin joskus parisen viikkoa sitten,  istuessani metsässä villapaita päälläni, että tuntuu ihanan levolliselta. Vaikka sää oli viileä, en tunnistanut fiiliksiäni ihmisten säämarinoista. Huoahdin helpotuksesta tajutessani, että ei olisi tullut mieleenkään edes selata lentoja etelään auringon perässä. Joskus ennen olisi nimittäin ollut toisin.

Mikä lie hörhövipstaakeli kehossani on naksahtanut eri asentoon, sillä huomaan ajattelevani, että kaikki sään eri variaatiot ovat onni. Etenkin, jos ne selittyvät muulla kuin ilmastonmuutoksella. On onni, että ylipäätään voin kokea pakkaset sekä helteet ja sitten taas tutusti marraskuussa märistä Helsingin kolmen kuukauden pimeästä paskavuodenajasta välillä syksy ja talvi.

Se, että kesäisin pohjoisesta matkataan etelään lämmön perässä ja etelästä pohjoiseen viileyden perässä on toki ymmärrettävää, mutta myös hemmetin nurinkurista ja surullista. Siksi oli niin huojentavaa ymmärtää, että ainakaan nyt, tässä hetkessä, minulla ei ole kiire saada jotain muuta kuin mitä luonnolla on tarjota tässä näin.

Vaikka Suomen suvi on kaunis, ainutlaatuinen ja rakastettava ihan minkälaisena vain, kuluneet lämpimän aurinkoiset viikot ovat silti hellineet ja suorastaan lempineet mieltä ja kehoa. Tiedän helteen olevan tukala monelle, mutta itselleni väreilevä lämpö ja oranssina loimottava aurinko ovat kuin voitelua, hierontaa, päiväunta ja suloisen pehmeää nousuhumalaa.

Olen onnellinen, että saatiin nauttia vielä nämä lämpimät päivät. On kuin sisälläni olisi aurinkovoimalla toimiva akku, joka ei vielä parisen viikkoa sitten ollut saanut ladattua itseään täyteen. Vaikka vielä on tovi lomaa ja kevyttä työstarttailua yhdistävää eloa jäljellä ennen koulujen ja päiväkodin alkua sekä täysipainoista arkea, nyt tuntuu, että sitten kuin aika on, olen valmis päästämään kesästä irti.

Tänään kuitenkin heittäydyimme vielä viimeisen hellepäivän lempeyteen. Vaikka koko muu Helsinki yritti päästä samaan aikaan ulkoliikunta.fi:hin tsekkaamaan sinilevätilannetta, tarpeeksi monen refresh-napin painalluksen jälkeen saatiin varmuus, että Kivinokassa ei viimeisimmän tiedotteen mukaan ollut sinilevää (tämän hetkisen tuoreimmat tiedotteen mukaan on vähän). Niinpä suuntasimme lempparipaikkaamme Helsingissä.

Kävimme kastelemassa Kivinokan palstamme, josta saimme mukaamme myös rasiallisen tuoreinta eväsmarjoja: mansikoita, punaviinimarjoja ja karviaisia. Siitä fillaroimme uimarannalle, jossa oli hellepäivää viettämässä puolet Helsingistä tai ainakin Herttoniemestä. Vanhempi lapsista uiskenteli kaverinsa kanssa meressä tunti toisensa perään kuperkeikkoja harjoitellen ja toinen leikki rantavedessä. Viltillämme kävi kääntymässä tuttuja toisensa perään, ja harmittelin, että en ollut tajunnut pakata isompaa kahvitermaria mukaan yllärikavereita varten.

Illalla söimme iltapalaa kotipihassa, kuten olemme jokaisena Helsingissä viettämänämme lämpimänä iltana tehneet. Tyyni päivä alkoi taittua tuuliseen iltaan, ja aurinkoa hehkuva iho aisti, miten tuulen mukana kylmät ilmamassat alkoivat vyöryä helteen tilalle. Ripustin pyykkimme kuivumaan iltatuuleen ja laskin, että narulla roikkui kuudet koossa 110-116 olevat ja menneistä kuuman aurinkoisista päivistä kertovat shortsit.

Kiitos helle, olit ihana. Huomenna ajattelin imuroida ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen viikkoon, aloittaa työsähköpostin purkamisen, pukea pitkähihaisen ja laittaa ruuaksi jotakin muutakin kuin leipää ja torikojun antimia.