Lahiomutsi Paasiainen Trulli Trullitus Virpominen Pohjanmaa Lankalauantai-8296

”Sun elämä kuulostaa välillä ihan Siskonpeti-jaksolta”, totesi naapuri, kun selostin hänelle taannoin jotain arkista sattumusta. Aloin miettiä asiaa ja totesin, melkoista sketsiähän tämä elämäni välillä on. Tuntuu, että käsikirjoitan tahattomasti uusia jakso-osuuksia ruuhkavuosien syvyyksistä ihan vain olemalla minä.

Kuten nyt vaikka tämä pääsiäinen. Lähestulkoon jokainen viime aikoina pääsiäisvitsoihin koskenut mutsi tai faija on varmasti nähnyt sen Siskonpedin virvonvarvon-sketsin. Jos et ymmärrä, mikä sketsissä naurattaa, et myöskään ymmärrä tätä seuraavaa, eikä sinua tietenkään siitä voi syyttää.

Meidän muksujemme kohdalla ollaan nyt menty siihen pisteeseen, että he sekä virpovat kaupungissa palmusunnuntaina että trullittavat Pohjanmaalla lankalauantaina. Jälkimmäinen oli tänään, eli toisin sanoen kuluneen reilun viikon ajan on vedetty suklaapärinöissä ja etsien sohvatyynyjen väleistä ja mattojen alta erinäisiä muovisia sekä pieniä kertakäyttöhilavitkuttimia, joita yllätysmunien sisältä tulee.

Rattoisaa ja hupaisaa (sellaisella vituuntuneen mairealla äänellä lausuttuna) toki sekin, mutta tässä sketsissä pääosassa on äiti, joka kieroutuneella tavalla rakastaa askartelua ja hassuttelua, mutta joka ottaa asiat monesti vähän turhan vakavasti. Minä vannotin, että kun minä hoidan Pohjanmaan-reissulla kaikki trullitusvalmistelut ja avustan itse spektaakkelissa pitkin kyliä, joku muu (ymmärrä sanomattakin: puoliso) hoitaa virpomishommat.

Seuraa kohtaus, jossa minä olen raahannut sekä askartelulaatikkomme että muksuni naapurin vitsapajaan lauantai-iltana. Muut antavat taiteellisen vietin ja mielikuvituksen viedä, mutta minä perustan liukuhihnatehtaan. Aikaa ennen saunavuoroa on tunti, ja tehtävänä niin monta vitsaa kuin ovikelloa tekee mieli rimpauttaa seuraavan päivän palmusunnuntaina. Nyt ei nautiskella, vaan suoritetaan.

Väännän paperihaitareita, leikkaan paperisydämiä ja sidon niitä kiinni vitsoihin kelloani vilkuillen. Lapset ovat saaneet tehtyä pari vitsaa ja ovat keskittyneet joko a.) leikkimään pikkuautoilla tai b.) tekemään sanomalehtirunoutta muiden askartelijoiden kanssa. Niin kustannustehotonta! Tavallaan nautin tekemisestä, mutta takakireys saa naukaisemaan vitsin, jossa on liian totinen meininki: minä varmaan sitten ne suklaatkin saan, kun nämä vitsatkin kerran olen koristellut.

Seuraavana päivänä virpomishommat lapsille alunperin luvannut henkilö (tiedätte kyllä kuka) on töissä. Minä etsin asut, teroitan kajalkynät ja sudin täpinöiville lapsille punaa poskeen. Varon marttyyrinuottia, mutta silti suustani pääsee: nii’in minähän tämän sitten hoidan, heheh, vaikka vannoin, että en tähän puutu, heheh.

Kun poskiin on piirretty pisamat, kierrämme lasten ja naapureiden mukuloiden sekä näiden aikuistyyppien kanssa taloyhtiömme asunnoissa huiskuttamassa terveyttä ja hyvää kevättä. Edes ulos ei tarvitse mennä, kun rapusta toiseen voi siirtyä kellarin kautta. 20 minuutissa lapset istuvat ulkona kevätauringon paistaessa ja käyvät onnellisena läpi saalistaan.

Maalaismummo sisälläni herkiää määkimään vitsiä, jonka piti olla vitsailua, mutta joka silti kuulostaa oudosti muulta: on se kyllä, kun näin helpolla pääsevät, toista se oli minun lapsuudessani! Helmat mudassa ja kumpparit hölskyen taivallettiin tunti toisensa jälkeen pitkin kylää, jossa talot olivat kilometrien päässä toisistaan. Ja sitten sekin kerta, kun koko kuparipannu kaatui kuraiseen ojaan, ja ison työn jälkeen pääsi itku! Juu ei kuulkaa ilman kärsimystä voi olla hauskaa, ja eivät nämä nykyajan mukulat mistään mitään tiedä.

Viikon päästä seuraa samanlainen kohtaus, tällä hetkellä miljöönä toimii keväinen Pohjanmaa. Pyöräilemme hakemaan pellonpientareelta pajunoksia. Olin unohtanut lasten ulkohousut junaan siinä samassa kassissa, jossa olivat myös muun muassa juomapullot, termarit, kuksat, hanskat ja pipot. Mutta se on toinen sketsi se.

Joka tapauksessa lapset nyt istua nököttävät laatikkopyörässä sisähousuissaan ja lippalakeissa, jotka onnekseni sain poloisien lasteni päähän podcast-haastateltavaltani edellisenä päivänä. Sillä aikaa minä lipsun mutaisella pientareella pajuja tavoitellen ja tipahdan ojan lumikinokseen polviani myöten. Lainakumisaumisaappaat haukkaavat lunta ja sukat kastuvat. Äiti nämä eivät ole yhtä hienoja oksia kuin nuo tuolla, lapset sanovat ja osoittavat ojan toiselle puolelle.

Lasten mummilassa perustan taas koristeluun erikoistuneen liukuhihnatehtaan. Olen ottanut mukaani kotoa valmiiksi tekemiäni koristeita, jotta tekeminen olisi nopeaa ja jotta voisin kiilottaa uhriutujaäitikruunuani. Koska en tahdo koristeita kiinnitettäväksi muovisella teipillä saati liimalla, vaan kauniilla ja kierrätettävissä olevalla paperilangalla tahi juuttinarulla, toinen lapsista vetoaa siihen, että ei osaa tehdä umpisolmua ja toinen jaksaa sähertää yhden oksan kanssa puolisen tuntia, kunnes lopettaa. Minä isken äänikirjan korviin ja vedän askartelutehovaihteen päälle. Itsepähän teen kivasti kokonaan maatuvat vitsani siinä sitten. Kuinkavitunollakkaan.

Lankalauantaina etsimme mummilasta trullittamiseen soveltuvia vaatteita. Mikään ehdottamani asu ei ole tarpeeksi kiva, kissa on pissannut noitahattuun ja villapaitaa en nyt ainakaan pue ulos, kun siellä on kesä (+7 astetta). Lounasaika alkaa tunkea vastaan ja minulla hermovarastojen pohja näkyy jo.

Lopulta pääsemme ulos, ja pakkaan muksut ja kimpsumme laatikkopyörään. Ajamme pitkin Kyrönjoen vartta talosta taloon sitä samaa reittiä, jota itsekin lapsena trullitusreissuilla kuljin. Kerron lapsille, kuinka itse kuljin kavereiden kanssa joko kävellen, pyörällä tai maitokärryillä vuorotellen toisia työntäen. Että ei kulkaa minun aikanani, ei. Silloin ei kukaan aikuinen meitä kuskannut saati omia ruuhkavuosien rypyttämiä poskiaan trullityyliin punannut.

Parissa tunnissa lapset ovat tuoneet kylän lähitaloihin hyvää mieltä ja saaneet korinsa pohjat peittymään herkuista. Minäkin saan kaksi lakupötköä palkaksi kaikesta pääsiäismarttyyrimarmatuksesta (koska ne patukat olivat turkinpippurisia, eli lapset toteavat maistettuaan, että ne eivät ole heidän makuunsa ja tunkevat kuolaiset lakupötköt minun eteeni).

Oli niin kivaa, että ensi vuonna taas (ja uskokaa tai älkää, tämän sanon melkein ilman ironiaa)!

Ps. Jos mietit, mikä on virpomisen ja trullittamisen ero ennen ja nykyään, täällä postaukseni asiasta.

Jaa: