Kävimme lasten ja ystäväperheemme kanssa taannoisen Turun-yökyläilyreissun ohessa Turun Linnassa.  Minä olen muistaakseni käynyt Turun linnassa vain kerran aikaisemmin, ala-asteen luokkaretkellä. Vuosia myöhemmin ehdin asuakin Turussa viitisen vuotta, mutta opiskelijaminää kiinnostavat kulttuuririennot löytyvät lähinnä Klubin keikoilta ja Dynamon tanssilattialta. Näin linnan lähinnä silloin, kun oli matkalla satamaan ja siitä ystäväni luo Tukholmaan kansipaikalla yön yli matkaten.

(Okei, kyllä minä myös lenkkeilin linnan ympäristössä, mutta se ei kuulosta yhtään niin rajun herkulliselta kontrastilta nykyiseen elämääni kuin tuo ensin maalailemani.)

No joka tapauksessa, nyt päädyimme kahden aikuisen ja kolmen muksun kokoonpanolla sunnuntairetkelle Turun Linnaan.  Jo ihan vain linnan näkeminen sai lasten mielikuvituksen liikkeelle, ja tarinamme vallihaudassa olevista lohikäärmeistä saivat lasten silmät hetkeksi levälleen, kunnes he tajusivat puijauksen.

Linna tosiaan on mitä komein maisema prinsessoja, ritareita ja lohikäärmeitä viliseville mielikuvitusleikeille, mutta siisteintä on se, että linna ei ole mikään rekvisiitta, vaan jättimäinen palanen ihan oikeaa historiaa. Näin jälkikäteen on hassua, miten monessa yhteydessä Turun linnan historia on tullut retkemme jälkeen muualla vastaan, ja minä olen ollut ihan yhtä pähkinöinä kuin lapset siitä, että hei, tuohan me kuultiin jo silloin Turun linnassa.

Me satuimme paukkaamaan sisään Turun linnaan juuri kun opastettu pikkuritarikierros oli alkamassa. Ostimme siis extemporena kierrokselle tiketit ja liityimme asianmukaisesti pukeutuneen oppaan hännille. Pienet ritarikokelaat saivat linnan jännittävissä saleissa ja käytävillä kulkemisen aikana kuulla palasia linnan historiasta, lapsille sopivaksi paketoituna. Tarttuipa sieltä mielenkiintoisia pikkufaktoja omaankin mieleen. Että jos tahtoo elellä kuin keskiajalla linnan muurien sisällä, tässäpä muutama koottu vinkki:

• Neilikka on rakkauden kukka. Tarkkana siis, kenelle ne lähikaupan puntit viet.
• Kun pidetään juhlat, ei tyydytä mihinkään pikkukarkeloihin. Juhlien on kestettävä päiviä! Sen takia juhlatilan lattioille on hyvä levittää olkia pehmikkeeksi, jotta välillä voi levätä ja sitten jatkaa taas pirskeitä.
• Tylsistyminen juhlissa on kauhistus! Siksipä koko ajan viihdyttämässä pitää olla joku esiintyjä.
• Jos mielit ritariksi, muista että ritareilla on oltava viikset. Mitä teräväkärkisemmät, sen parempi. Muotoiluun voi käyttää esimerkiksi kananmunanvalkuaista.
• Kauhistuttaako kertakäyttöaterimet? Ota mallia Turun Linnan menneistä asukkaista; heillä oma lusikka kulki koko ajan mukana lanteilla keikkuvassa pussukassa. Siellä oli myös muun muassa täikampa ja korvien putsaukseen tarkoitettu korvalusikka.
• Kyläillessäsi pidemmän aikaa, pelkän oman lusikan mukaan ottaminen ei riitä. Silloin mukaan otetaan kaikki huonekaluja ja astiastoa myöten. Pari matka-arkkua ei kuulkaa piisaa.
• Servietit ovat ihan humpuukia. Pöytäliinathan on katettu pöytiin sitä varten, että niihin pyyhitään kädet ja suttuiset suut!
• Ja hyvänen aika, älä nuku makuullasi. Silloin voi käydä niin, että unissasi päästät suusi aukeamaan ja sielu lähtee karkuun. Nuku siis istuallaan, tyynyillä tuettuna. Etenkin naisihmisten on hyvä lisäksi sitoa suunsa kiinni, ihan varmuudeksi. Liekö sitten naisilla erityisen vikkelä sielu vai mitä.

Pikkuritarikierroksen päätteeksi lapset saivat vielä tavata ”kuningattaren”, joka löi kokelaat Turun Linnan pikkuritareiksi. Mahtava kattaus elävästi kerrottua historiaa tunnissa! Vähän mälsä fiilis jäi vain siitä, kun lapsijengi jaettiin sukupuolten mukaan kahtia – pojat opettelemaan ritarillista kumarrusta ja tytöt linnanneidon niiausta. Nyt kun ei enää eletä keskiajalla, olisi varmasti ihan ookoo, että lapset saisivat itse päättää, kumpaa he tahtovat leikkiä; prinsessaa vai ritaria.

Tähän kankeaan sukupuoliroolijakoon liittyen tahtoisin käydä katsomassa Turun Linnassa käyntimme jälkeen avautuneen Muutama sananen naisista -näyttelyn. Jo pikkuritarikierros teki selväksi toki jo tietämäni faktan siitä, miten paljon keskiajalla oletettu sukupuoli määritti ihmisen elämää jo lapsesta lähtien, ja uusi näyttely keskittyy siihen vielä paremmin. Näyttely lupaa kertoa 1600-luvulla Turussa asuneiden naisten elämästä; asemasta, sopivasta käytöksestä, rakkaudesta ja avioliitosta.