

Muistivihon uumenista löytyivät ikivanhat merkinnät lapsiperheen ruokailua koskevalta luennolta, johon osallistuin reilusti yli vuosi sitten.
Aihe on kuitenkin ikiaikainen, joten tässäpä ravitsemusasiantuntija Kati Kuisman luennolta poimimiani vinkkejä siihen, miten tehdä ruokailuhetkistä lapsiperheessä kivempia ja rennompia. Kuisma on ollut mukana Sydänliiton Neuvokas perhe -hankkeessa, jonka sivuilta näistä sapuskointihommistakin voi lukea lisää.

1. Syökää yhdessä aina kun mahdollista. Yhteiset ruokahetket ovat tärkeitä jo ihan vauvalle, joten jos vain mahdollista, ottakaa vauva mukaan ruokailuhetkiin. Oma vinkkini on, että tämä onnistuu helpoiten, kun vauva sormiruokailee, mutta soseidenkin kanssa homma onnistuu – vuorotellen vain lusikkaa omaan suuhun ja lusikkaa vauvan suuhun.
Yhdessä ruokaillessa lapsi oppii samalla muilta perheenjäseniltä ruokailutapoja ja myös asenteita ruokalajeja ja ruokaa kohtaan. Muista siis myönteinen ruokapuhe. Kun aikuinen nauttii ja arvostaa ruokaa ja ruokailuhetkeä, lapsikin oppii saman. Meidän perheemme tapa on esimerkiksi se, että emme koskaan sano minkään ruuan olevan pahaa. Kyseinen ruoka ei välttämättä vain ole meidän makuumme.

2. Lapsi syö ruokaa mistä pitää ja pitää siitä mikä on tuttua. Kun tarjolle kattaa jotain ruokalajia kerrasta toiseen, se tulee hiljalleen tutuksi. Aikuisetkin oppivat tykkäämään uusista ruokalajeista testaamalla ja totuttelemalla, ja sama pätee lapsiin.
Minä esimerkiksi olen itse opettelemalla opetellut juomaan kahvini ensin soijamaidolla ja sitten kauramaidolla lehmänmaidon sijaan. Nykyään lehmänmaitokahvi maistuu oudolta, vaikka alkuun se oli juuri toisinpäin.

3. Valmista ruoka-aineita eri tavalla. Esimerkiksi porkkana maistuu ihan erilaiselta tuoreena, raasteena, uunissa paahdettuna, keitettynä tai vaikka muusina.
Tai vaikka parsakaali! Itse löysin parsakaalin vasta esikoisen vauva-aikana, kun vauva rrrrrrrakasti tuon vihreän vihanneksen makua. Itselleni se oli ällöttävän limainen makumuisto kouluruokailun kasvisgratiineista, mutta koska tahdoin laittaa ruokaa samoista ainesosista koko perheelle, söin parsakaalini minäkin. Vasta silloin tajusin, että kun parsakaalin paistaa, paahtaa ja höyryttää jättäen sen rapsakaksi, koko kasvis on ihan eri kuin se gratiinivuoan pohjalla lilluva limamöltti. Kiitos esikoiseni, nykyään rakastan parsakaalia.

4. Ruokarohkeus kasvaa ajan kanssa. Toiset lapset syntyvät kaikkiruokaisina, kun taas toisilla saattaa esimerkiksi ruuan rakenne tai karvaus olla tosi iso kysymys. Kannattaa kysyä lapselta, miksi ruoka ei maistu. Siihen saattaa olla ihan järjellinenkin selitys.
Omana huomautuksena myös se, että lapset ovat ruokamieltymystensä kanssa omia persooniaan myös saman perheen sisällä ja samalla ruokakasvatuksella. Toinen lapsistamme kiskoi jo vauvana chilistä ruokaa niin että silmät valuivat, kun toinen koki pienenkin tulisuuden kipuna.

5. Pidä yllä ruokailuilo. Älä pakota lasta maistamaan, mutta kannusta maistamaan. Huomaa pienikin edistys ja sanoita näitä lapselle. Voit esimerkiksi kertoa, kuinka lapsi ei aikaisemmin pitänyt herneistä ja nyt ne maistuivat.
Jokaisesta ruokahetkestä löytyy jotain hyvää, kuten vaikkapa se, miten kivasti lapsi osallistui ruokapöytäkeskusteluihin juttelemalla.

6. Tee maistaminen houkuttelevaksi. Tarjoa uudet ruoka-ainekset selkeästi erottuvina ja erillisinä paloina. Raakana syötävät vihannekset voi tarjoilla sellaisenaan, pilkottuina alkupaloina – tämä toimii myös aikuisille, jos mielii lisätä vihanneksia ruokavalioonsa.
Anna myös lasten osallistua kasvisten pilkkomiseen ja napostella siinä samalla. Välillä voi myös hullutella ja tehdä kasviksista lautaselle esimerkiksi hymynaaman.

7. Arki ratkaisee. Lasten ruokailukasvatuksen ja perheen mukavien ruokailuhetkien kannalta arki ratkaisee. Ei siis se, että perheen aikuiset laittavat kaikki paukut vaikkapa jouluruokiin ja perheen yhteiseen syömiseen juhlissa. Tärkeintä on se, että ruokailu arkena on mukavaa – oli pöytään katettuna sitten tuntitolkulla haudutettua pataa tai kaupan pinaattilättyjä.
Kuvat satunnaisia poimintoja Lähiömutsin Instagramista viime vuosien ajoilta. Kerään sinne tunnisteen #pyöreänpyödänruokailijat alle kuvia hetkistä ruokapöytämme ympärillä.
Joo todellakin, mihin allekirjoitan?? Hassua kun joku sanoo että söisi mielellään enemmän kasvisruokaa mut lapsille ei maistu. Mun nirsoin lapsi inhosi punaisia linssejä, joista valmistettu kastike on nykyään hänen lempiruokaa. Nimenomaan tottumiskysymys.
Punaiset linssit on kyllä nerokas raaka-aine: edullinen, säilyy huoneenlämmössä pitkään, täyttävä, monipuolinen ja vielä ravintosisällöltään ihan ässä. Me tehdään linsseistä ehkä eniten keittoja, mutta pitäisi muistaa just vaikka bolognesetyyppisissä kastikkeissa käyttää myös linssejä.